Olimme menettäneet Viljon syksyllä ja Musti etsi kaveriaan kaikkialta. Se halusi että leikin vähän väliä ja kaipasi kaveria. Niin minäkin. Viljon jättämä tyhjyys ja suru oli pohjaton.
Niinpä... ovikello soi ja sisään tuli Ransu, pikkuruinen viirunaama ja raitapöksy. Ransua oli odotettu jo yli kuukausi, siis loputtoman pitkään...
Huiii, tää on kylmää ja luikasta
Vauhtia on niin ettei perässä pysy
Kovin on kaponen poika, mutta häntää riittää
Löytyisiköhän täältä lutkutettavaa, vähän on mamman näköä
Rakennuspuuhat kiinnostaa
Hohoi siellä alhaalla! Kiinni on!
Ihana isoveli
Krooh Kauniita unia!
.JPEG)
.jpg)
No comments :
Post a Comment
Kaunis kiitos kommentista!