Terveiset sumuiselta saarelta

Ajattelin vaihtaa tänään uuden isomman pissahaihduttamon kuivikekäymälääni. Se on ulkotyö, mutta juuri nyt ei sumuinen ja kolea sää innosta. Laitetaanpa blogijuttu puutarhan hitaista tapahtumista.

Ihmettelen lumikellojen kestävyyttä. Tämä on se 'Hippolyta', joka alkoi kukkia jo helmikuussa ja paljastui tällä viikolla esiin lumen alta kukkineen päivineen. Kukassa voi havaita vaurioita, mutta vain vähäisiä. 

Kukkavarren kaari on lumikellolla äärettömän hentoinen ja silti sitkeä. Se näyttäisi olevan lähes poikki ja silti kukinta ei kärsi. Tuulikaan ei ole tuota katkaissut, vaikka eilen oli melkoinen myllerrys. Kukka vain heilui iloisesti.

Kovissa yöpakkasissa lumikellojen kukkavarret taipuivat maata myöten ja nousivat sitten aina päivän mittaan pystyyn. Uudestaan ja uudestaan. Nyt ollaan pysytty kaksi yötä plussalla, ihanaa. Nautin leudosta säästä monin verroin myös kukkieni puolesta.

'Hippolytat' ovat mukavasti lisääntyneet, on siitä kyllä jo muutama vuosi, kun istutin kymmenen sipulia yksittäin ruusun ympärille. Tästä yhdestä sipulista alkaneesta kasvustosta nousee jo seitsemän kukkaa!

Viereisessä penkissä kasvava 'Dionysus' tuli kuvattua toistaiseksi viimeisen –8 -asteisen yön jälkeen. Onneksi en ole innokas siivoamaan vaahteranlehtiä, niistäkin on kukille pikkuisen suojaa. 

Eilen löysin muotopuutarhasta viimein tähtisahramit ja heti niissä on nuputkin, suipot ruskeanvihreät puikulat lehtitupsujen keskellä.

Näitä olin ehtinyt jo kaivatakin, sillä krookuksia on noussut, mutta tämä on ollut aina ensimmäinen niistä kukassa.

Ensimmäiseen kevätkurjenmiekan kukkaankaan ei välttämättä ole pitkä aika. Tai tarkemmin ottaen kuvan verso ei ole kevätkurjenmiekka, vaan kyseessä on 'Sheila Ann Germaney', risteymälajike, jonka vanhemmat ovat lumikurjenmiekka ja Iris winogradowii. 

Vanhemmat ovat tismalleen samat kuin 'Katharine Hodgkinilla', mutta sävy on kylmän sininen, todella hieno. 

Tämä ei näin ollen ole kevätkurjenmiekka vähimmässäkään määrin, mutta on kätevämpää kutsua edes jollakin yleisnimellä näitä keväällä kukkivia pikkuisia kurjenmiekkoja.

Sheila kasvaa vanhan talon kivijalan edessä, siinä on lämmin paikka – kuten näkyy, lumi on huvennut. Istutin siihen syksyllä runsaasti erilaisia kurjenmiekkoja, eniten niitä kesällä kukkivia parrakkaita, joissa on pötkyläjuuret.

Musti esittelee: kurjenmiekkapenkin päällä on verkko, jotta niitä ei syötäisi. Harmitukseni on suuri, kun eilen havaitsin navetan edustan alppipenkistä parturoidut pienet kurjenmiekat, niistäkin oli jo nuput maan pinnalla, ja kaikki oli syöty maata myöten. Olisi pitänyt tajuta laittaa sinnekin verkko! Laitoin nyt, jotta loput säästyisivät ja toivon, että pupelletusta satsista vielä joku nuppu olisi säästynyt. Istutin alppipenkkiin nimittäin kaikken harvinaisimmat, ulkomailta tilatut erikoisuudet.

Kävin perjantaina Turussa, joka on sellainen pikainen kahdentoista tunnin visiitti, sain onneksi niputettua laboratorioajan ja rintasyöpäseulonnan samalle päivälle. Kahdestatoista tunnista puolet menee matkoihin. Jätin pihaportin koko päiväksi auki, kun ajattelin, ettei täällä mitään syötävää vielä ole. Mikä virhe!

Lumikelloja ei onneksi ollut syöty. Tämän lupaavan mättään kuvasin helmikuussa nousemassa maasta, nyt se on vapautunut lumesta ja varret myös venyneet mukavasti. Jos tämä sumu hellittää ja aurinko tulee esiin, saattaa puutarhassani olla yhtäkkiä kymmenittäin lumikelloja kukassa. 

Ihana ajatus.

Vieressä on toinenkin runsas mätäs, nämä molemmat kasvustot ovat tavallista puistolumikelloa. Se taitaakin olla paras leviämään, kun tekee sekä siementaimia että sivusipuleita. 

Tämä mätäs vain on jäänyt lähellä kasvavan tarhajouluruusun maahan taipuneen lehden alle, lisäksi päälle on pudonnut oksia japaninlehtikuusesta. Niitä tuntuu irtoavan joka myräkässä. 

Japaninlehtikuusi on kaunis, sitä en vaihtaisi, vaikka kuinka "roskaisi". Tuo roskaaminen on minusta vähän outo termi, monet sitä käyttävät, mutta eikö ole maailman luonnollisin asia, että kasveista irtoaa kuolleita osia; oksia, lehtiä, korvautuakseen sitten uusilla. Sehän on elintärkeää, jotta syntyy uutta humusta.

Yhtenä kovan pakkasen jälkeisenä aamuna kiertelin kameran kanssa. Lehtikuusi on yksi kauneimmista puista kuuraisena. Kun vielä laho sauna poistuu tuosta takaa, tulee näky paranemaan entisestään!

Aivan lehtikuusen juurella kasvaa 'S. Arnott' -lumikelloja. Ne ovat tavattoman kuvauksellisia noustessaan sammaleisesta maasta ja jäkäläisten lehtikuusen oksien lomasta.

No mutta, nyt hommiin. Tänään ei saunan purku edisty, sillä ajattelin tehdä sen pissalaarihomman ja töitäkin olisi, kun olen laiskotellut ja reissannut.

Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista sunnuntaita!

Japaninlehtikuusi Larix kaempferi

Lumikurjenmiekka Iris histrioides

Puistolumikello Galanthus nivalis

Tarhajouluruusu Helleborus Orientalis-Ryhmä

Tähtisahrami Crocus tommasinianus