Iso ilves ja mini-ilves

 Saaren tietä (meillä on yksi tie ja siitä haarautuva toinen tie ja sitten pari pienempää haaratietä) auraava Kaj-Ingmar kertoi, että oli nähnyt rannassa ilveksen jäljet. Upeaa ja samaan aikaan hui! 

Ilves kun on kotikissan iso vihollinen. Onneksi pojat ovat sen ikäisiä, että eivät enää käy pitkillä reissuilla, eivät kyllä ole ikinä olleetkaan mitään päivä- tai viikkokausien seikkailijoita.

Sitä paitsi viime päivinä on ollut niin hurjat ja kurjat kelit, että Mustikin on viettänyt suurimman osan päivästään sängyssä.

Mini-ilves Ransu on aina ollutkin sellainen, että mieluiten seurailee minua niin ulkona kuin sisällä.

Nenän leikkaus-avohaava paranee hyvin. Sen päälle kasvoi iso rupi, joka on alkanut vähän irrota reunoistaan ja alta paljastuu ihan siistiä vaaleanpunaista ihoa. Menee kyllä kauan, että näin syvä kraateri kasvaa umpeen, mutta pääasia, että se paranee.

Minipantteri Musti tuottaa sellaisia jälkiä, että minun saappaanjälkeni keskellä on pieni kissan tassunjälki. Kyllä se umpihangessakin kahlaa, mutta helpompaa on kulkea jonkun toisen jalanjäljissä.

Eilen minulla oli lääkäriaika Nauvossa ja piti lähteä sinne aamulaivalla. Normaalisti vetelisin tähän aikaan vielä todella sikeitä, mutta olihan pakkasaamun sarastus laivarannassa hieno.

Laivalaiturin juuressa oli tällaiset isojen tassujen jäljet, oma tassuni on vieressä mittakaavana. Selvät koiran jäljet, sillä ilveksen tassunjälki on ihan saman näköinen kuin kissan, paljon isompi vain.

On todella upeaa, jos meille saadaan oma saari-ilves, sen aiheuttamasta huolesta huolimatta! Siinä on peurakannalle pureskeltavaa, tai siis toisinpäin.

Koska kukkii -haaste

 Jihuu! Päivi heitti ihanan haasteen Kottikärryn kääntöpiiriltä. Haasteen on alun perin laittanut käyntiin Hiidenkiven puutarhassa.

Haasteessa arvataan, koska muutama kevätlaji kukkii.

Persiansinililja on aikainen. Se on kuin posliinihyasintti, mutta matalampi ja huomattavasti aikaisempi. Kukat eivät ole vaaleanpunaiset, vaikka nuput kuvassa vähän siltä näyttävätkin, vaan sinivalkeat kuin joku Arabian ihana Fasaani-astia.

Viime vuonna kevät oli kylmä, silti persiansinililjat olivat nupulla maaliskuun 17. päivänä. Tälle vuodelle ennustan kukkien olevan auki 15.3.

Näsiän nuput ovat nyt vielä aivan tiiviisti supussa. Minun pihallani se kukkii noin kuukautta myöhempään kuin esim. pääkaupunkiseudulla suojaisilla paikoilla. Kerran olen nähnyt näsiän kukassa helmikuussa Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa!

Tämän kuvan otin viime aprillipäivänä, kun näsiä alkoi harkita kukkimista. Tälle keväälle veikkaan ensimmäisen kukan avautuvan 26.3. Optimistina on hyvä olla.

Muotopuutarhan ihanat 'Pickwick' -kevätsahramit olivat täydessä kukassa viime keväänä 11. huhtikuuta. Huhtikuun alussa tuli reippaasti lunta, huomaan viime kevään kuvista.

Tällä hetkellä lumi on taas palannut, näidenkin kasvupaikalla on nyt lähes 10 cm lunta. Vaikka maa oli aiemmin paljas, ei versoja silloinkaan vielä näkynyt. Kevätsahrami ei ole sahrameista aikaisin. Mitähän veikkaisin... hm, hm. Laitetaan 27.3., päivää näsiän jälkeen.

On sitten eri asia, satunko olemaan kotona juuri veikkaaminani päivinä, mutta sen näkee sitten!

Kun edellisessä jutussa tuli näytettyä Rivendellin tarhajouluruusut, laitetaan viimeiseksi lajiksi tämä tyyppi, joka on itsekseen kylväytynyt saarnen juurten kainaloon. Näissä jouluruusuissa ei vielä näy nuppuja – kävin ennen lumen paluuta päivittäin tutkimassa. 

Kuva on otettu 17. huhtikuuta viime keväänä, tälle keväälle veikkaan ensimmäisen kukan juuri tässä yksilössä avautuvan 10.4.

Kiitos haastamisesta, Päivi, täällä on ihan karmea tuuli ja lumimyräkkä, eikä parempaa ohjelmaa tällaiselle päivälle ole kuin kevätkuvien katselu!

Haastan Lappalaisen etelässä veikkaamaan omia kevätkukkiaan.

Haasteen säännöt:

Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuiksi tunnistettavia osia. Valitsemasi kasvin kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, ettei kasvi olisi lähtenyt kasvuun. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen päähän ja tässä haasteessa nimenomaan tarkoitus on luoda pitkäkestoista jännitystä.

Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä (sitähän me kaikki teemme jossain vaiheessa kevättä), mutta harsoviritelmät ynnä muut, joita et normaalisti tekisi, lasketaan dopingiksi.

Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.

Kevätsahrami Crocus vernus

Näsiä Daphne mezereum

Persiansinililja Scilla mischtschenkoana

Tarhajouluruusu Helleborus Orientalis-Ryhmä

Maansiirtohommia

 Kun lunta ei ole, voi kiviä jo siirtää – kunhan ne eivät ole maassa kiinni.

Marraskuussa tilanne oli tämä. Vanhan talon takanurkan salaojaprojekti oli jäänyt kesken – ööö – paria vuotta aikaisemmin. Piti kaivaa pikku oja putkelle, laittaa pohjalle ja päälle maanrakennuskankaat ja päälle vanhaa kattotiilisilppua, jonka kasaa näkyykin taka-alalla kuvan yläreunassa. Puolustuksekseni vikisen, että kattotiilikasoja oli useita ja tämä oli niistä viimeinen.

Putki paikoillaan, check, maanrakennuskankaat paikoillaan, check, tiilisilpun heittäminen voi alkaa. Edelleen marraskuun kuvaa. Putken upottaminen maahan ei vain ollutkaan suoraviivainen toimenpide, sillä maassa juuri sillä kohtaa oli muutama mojova kivi. Niitä näkyy ojasta oikealle. Niiden nostamiseen ja pyörittämiseen kului tovi enkä tuon kauemmas niitä saanut, kun ovat kooltaan mikroaaltouunin ja Titanicin välimaastoa.

Marraskuussa tuli lunta, onneksi se myös suli, niinpä jatkoin projektia. Yritin kaivaa maata pois sivummalta, jotta saisin kiviä kauemmas, mutta sielläkin tuli Titaniceja vastaan. Niinpä tähän tuli vähän oikeanpuoleista hedelmätarhaa alempi taso: uusi istutustasku! Ihan valmista, rikkaruohotonta maata, kun siitä on pintamaa kuorittu pois. Kivet ovat aika isoja, mutta kyllä niiden väliin jotain mahtuu.

En marraskuussa ehtinyt laittaa tuohon mitään, mutta ajatuksissa oli se saniaistarha, joka on kuusen alla liian kuivassa paikassa. Tänne talon pohjoisnurkalle voisi sopia varjoherkkujen penkki, ihania esikoitakin. Kesällä kohta saattaa olla kuiva, mutta ei ainakaan paahteinen.

Täytyy vielä laittaa pieni kivipenger uuden tason oikeaan reunaan. Sieltä mahtuu vielä kaivamaan vähän lisää maata pois, jotta saan istutusalueelle enemmän tilaa.

Kerrankin sain ajatuksen oikealla hetkellä ja keksin poistettavalle puhtaalle maa-ainekselle hyvän paikan aika läheltä. Ruskopenkki on tullut aikanaan tehtyä kaivamalla nurmi pois, niinpä se on matala kuoppa. Huono juttu, sillä ylärinteestä valuu tähän vettä koko talvikauden, jos on märkä talvi. Kasasin ruskopenkin yläreunaan matalaa maavallia, mutta toistaiseksi tämä talvi ei ole ollut kovin märkäkään – vielä. Tämän kuvan otin marraskuun viimeisenä päivänä.

Ja tämän nyt.

Kun lunta ei ole, pääsin kattotiilisilppuun taas käsiksi. Sain toissapäivänä heitettyä salaojan päälle kaiken, minkä halusinkin.

Viimeinkin! Tässä vanhan talon pitkä takasivu. Olen aiemmin kertonut, niinpä nyt vain pähkinänkuoressa: kun ostin paikan, oli tässä ryteikkö ja maa, taloa kohti viettävä rinne, noussut kiinni alimpaan hirsivarviin. Talo kengitettiin, ensin kaivinkone kävi kaivamassa maata pois leveästi seinän viereltä. Jatkoin käsipelillä, muotoilin poistetusta maasta ja kivistä reilu metrisen pengermän ja tasaisemman ylärinteen ja pengermän juurelle ojan, jossa kulkee salaojaputki.

Viimeisen kattotiilikasan alla on vielä maa- & kivikasa, joten hain silmät kiiluen parhaan kaivuulapioni: nyt saisin tehtyä tuon keskellä puuttuvan pätkän kivipengermää ja tasoitettua maata!

Kas – lapio ei uponnut senttimetriä syvemmälle. Ai niin, nyt on vasta helmikuu.

Tämä kuva on talon takaa pengermän päältä pitkin talon päätysivua. Tiilisilpun jälkeen oja saa jatkua kivettynä matalana avokouruna, tässä maa viettää hyvin kohti alarinnettä eli tuota kulmaa, jossa nyt on vesitynnyri nurin.

Vasemmalla näkyy valkoinen keppi ja lampaanvillaa, siellä kasvaa aarre.

Nenäliinapuu, joka voi hyvin! Silmut ovat elinvoimaiset, myös aivan latvassa, joka on ollut koko talven selvästi villasuojan yläpuolella. 

Mennään vielä tutkimaan ruskopenkin tilanne.

Sain syksyllä toisenkin kuningasajatuksen. Kaikki se lehtimassa, joka saarnista varisi, on enemmän hyödyksi istutusalueilla kuin nurmikolle silpuksi ajeltuna. En ole haravoijatyyppiä (muistuttaa liikaa siivousta), mutta tällä kertaa tartuin haravaan. Tämä oli ennen maan levittämistä tähän päälle. 

Sipulikukkia ei vielä näy, mutta ruskosormustinkukat ovat voimissaan.

Tästä kaksikosta taisin raportoida jo syksyllä, ja nyt olen vieläkin tyytyväisempi näiden talviseen koristearvoon: siemenestä kylvetty isopiippo 'Solar Flair' ja tellima Nilalta saaduista siemenistä peräisin.

Piippo ja tellima kasvavat pyöreän penkin alla, penkki ympäröi kiinanpunapuuta. Näkyy myös sormustinkukan vihreä lehtiruusuke. Tiilenpunakukkainen esikko työntää kukkanuppuja; toivon, että saamme lunta viikonloppuna, sillä ensi viikon puoliväliin on luvassa vuorokauden pakkasjakso jopa –6 astetta. Ja sitten seuraavalle sunnuntaille taas +4.

Tänä vuonna voin poistaa muovin, joka on peittänyt ruskopenkin keskiosaa! Päätin olla kaivamatta enää, sillä kasvit eivät totisesti kuoppaa tarvitse. Olen vain ollut niin suunnittelematon. Loppujen lopuksi vuosi on kulunut todella nopeasti. Eiköhän ruoho ole sieltä alta menehtynyt.

Portinpielen koreaköynnöskuusama on ministi talvivihanta ja silmutkin jo pitkällä.

Kivimuurin edessä nousee käärmeenlaukkaa niin paljon kuin vain ehtii satoa korjata. Verkko suojaa japaninvaahteraa, sen sisältä on kyllä vähän ärsyttävä korjata versoja. Mutta niitä kasvaa tässä penkissä jo todella laajalti muuallakin.

Tarhajouluruusu ja sinivuokko ovat yhtä vihreinä, sinivuokon lehdet ovat tuolla keskellä jouluruusua, joka on tähän itsekseen ilmestynyt siementaimi.

Huussin viereinen villi punainen penkki sai myös syksyllä hyvän saarnenlehtikatteen. Tämä jää nyt tavaksi. Suojaahan se pinnassa elävien kasvien tyviä. Idänunikot ja korallikeijunkukat ovat jo vihreinä.

Lähes kaikki vanhan talon taakse kertyvästä vedestä valuu tänne päin, mihin maa viettää, siksi talon toisen päädyn oja jäi tekemättä niin pitkäksi aikaa. Täällä on Rivendell, jonka joki alkaa vapautua jäästä. Tarhajouluruusut voivat vehmaasti.

Idänunikko Papaver orientale

Isopiippo Luzula sylvatica

Korallikeijunkukka Heuchera sanguinea

Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii

Käärmeenlaukka Allium scorodoprasum

Nenäliinapuu Davidia involucrata

Ruskosormustinkukka Digitalis ferruginea

Sinivuokko Hepatica nobilis

Tarhajouluruusu Helleborus Orientalis-Ryhmä

Tellima Tellima grandiflora

Päivän piipot

 Niitä puskee maasta ihan joka paikassa! Siis NIIN ihanaa!

Tänään löytyi ensimmäinen talventähti. Pieni ihme! Täytyi ihan raottaa tuota nuppua suojaavaa röyhelöä, sillä talventähti ei yleensä ole ensimmäisia kukkijoita pihassani. Kyllä sieltä löytyi keltainen kukkanuppu. Tällä on lämmin kasvupaikka vanhan talon nurkalla, mutta kesällä se on hyvin kuiva.

Istutin kivijalan eteläpuolelle viime syksynä runsaasti parrakkaita kurjenmiekkoja. Upotin multaan myös keväisiä pikkuisia kurjenmiekkoja. Niiden piippoja ei vielä näy, vaikka parissa muussa paikassa niitäkin jo on.

Vanha juhannuspioni on jo ihan valmiina kevääseen.

Mennäänkö sitten vaikka muotopuutarhaan, joka on toinen lämmin paikka. Siellä nousivat pikkuiset kurjenmiekat jo marraskuussa kukkanuput edellä maasta. Onneksi viskasin niiden päälle lisää maata, sillä sen jälkeen tuli kunnon pakkaset. Tässä kasvaa sekaisin lumikurjenmiekkaa ja 'Katharine Hodgkin' -risteymälajiketta, nyt en tiedä, kumpaa tämä on. Saattaa olla lumikurjenmiekkaa, sillä minusta Katharine ei tee tällä tavoin lehtiä ensin, vaan se tulee leveä nuppu edellä.

Muotopuutarhan lumikelloista ensimmäisenä nousee 'Hippolyta'.

Jatketaan mäntyjen alle, täällä tähtilumikellot venyvät kuin periskoopit. Nämä ovat ne ensimmäiset bongaamani lumikellonnuput viime viikolla. Levitin niiden ympärille lampaanvillaa, jotta se karkottaisi hajullaan mahdollisia ruokailijoita, kun lehdenkärkiä oli napsittu.

Viereinen ihmeellinen versorypäs, jonka päälle astuin, on kuin onkin lumikelloja. Nämä kasvavat oudosti ringissä, mutta ovat nämä. Tuolla näkyy yksi nuppukin lehtien välissä. Tämä kirkkaanvihreälehtinen lumikello on turkinlumikello. Ihanaa, että joissakin kohdissa lumikellot ovat jo vähitellen runsastuneet!

Nämä kahden edellisen kuvan lumikellot on aikoinaan istutettu yhdestä ja samasta pussista, jossa ei suinkaan lukenut turkin- ja tähtilumikellon seos, vaan sen piti olla jompaakumpaa. Kukkasipulien istutus on yhtä jännittävää kuin lottoaminen.

Rohanissa on 'Viridapice' -lumikellokasvusto roteva ja elinvoimainen, ihanaa.

Pisimmällä, jo nuppu nuokkumassa valmiina kukintaan aivan lyhyenlännässä varressa, on viime syksynä istutettu 'Snow Fox'. Vierestä nousee toinenkin nuppu! Onkohan tämä aina näin matala. Mataluus kyllä takaa aikaisuuden, kun ei tarvitse vartta kasvatella, kuten edellä mainitut korkeat tähtilumikellot.

Siinä vieressä on tällainenkin kevätherkku: viime vuonna istutettu revontuliatsalea 'Mandarin Lights'. Pliis pliis, ole kukkanuppu! 

Täällä näyttää tältä. Föönituuli vei vähät lumet ja eilenkin oli vielä todella lämmintä. Tänään on ollut sumuista, aamulla oli hieno kuura, en vain ehtinyt sitä kuvaamaan, kun olen niin aamuhidas.

Kuvassa vasemmalla japaninlehtikuusesta alas on verkko, jonka sisällä elelee edellisen jutun puuteripaju 'Mt. Aso'.

Se on sumupisaroiden koristamana vielä söpömpi kuin eilen!

Japaninlehtikuusesta irtoaa paljon ohuita oksia talven myrskyissä. Käpyjen lomasta kurkistaa 'S. Arnott' -lumikelloja ja näitä on tässä aika paljon, vuosi vuodelta vähän enemmän. 

Pienen ojan vastarannalla vasta lupaavalta näyttääkin! Nämä ovat tavallista vanhaa puistolumikelloa.

Tarvinneeko sanoakaan, että pieni ihminen on onnesta ymmyrkäisenä.

Japaninlehtikuusi Larix kaempferi

Juhannuspioni on ehkä Paeonia humilis 'Flore Plena', tosin nykyään P. humilis on lähteestä riippuen P. peregrina tai P. officinalis subsp. microcarpa

Lumikurjenmiekka Iris histrioides

Puistolumikello Galanthus nivalis

Puuteripaju Salix gracilistyla

Revontuliatsalea Rhododendron Lights-Ryhmä

Talventähti Eranthis

Turkinlumikello Galanthus woronowii

Tähtilumikello Galanthus elwesii

Puskatarkastus: löytyi pinkkejä kissoja ja naali

 Eilen tarkkailin jäniksen jälkiä pihallani. Katsoin kohtaa, jossa jänö oli kuopsuttanut ja sitten jatkanut matkaansa... kohti syksyllä istuttamaani uutta ihanaa 'Mt. Aso' -pajua! Voi ei! Sille ei riittänyt enää juuri minkään korkuista suojaverkkoa.

Astelin kohti pajupuskaa ja hämmästyin.

Sehän on puhjennut pajunkissoihin! 'Mt. Aso' on tunnettu näistä koristeellisista pinkeistä pajunkissoistaan. Vähänkö söpöt!

Ja vähänkö olen iloinen, että paju on hengissä, sillä se ei ehtinyt tulla ruskaan ja varistaa lehtiään, kun talvi tuli marraskuussa niin pikaisesti ennätyslämpimän ajanjakson perään. Kuten kuvasta näkyy, sen lehdet paleltuivat suorilta oksille. Onneksi oksat eivät kuitenkaan paleltuneet. 

'Mt. Aso' on lajia Salix gracilistyla, jolle Suomen Lajitietokeskus antaa nimen puuteripaju.

Istutin sen tähän suht kosteaan kohtaan, jossa vieressä on palmusara. Arvelin saran pehmeän beigen kevätasun toimivan hyvin pinkkien pajunkissojen kanssa. Normaalina vuonna pajussa tuskin on ruskeita lehtiä oksilla, mutta nekin sointuvat nätisti kokonaisuuteen. 

Verkko on tosiaan noin matala: onneksi kukaan ei ole käynyt popsimassa pajuaarretta.

Musti kurkistaa: täällä vartioin minä!

Nämä kuvat otin eilen, tänään puhaltaa niin lämmin tuuli, että mittari oli varjossa +7 asteessa puoliltapäivin. Kuvien eilinen ohut lumikerros on jo haihtunut ilmaan. Tästä japaninlehtikuusen alta löysin ensimmäiset lumikello 'S. Arnottin' versonkärjet tänään, ja ojan toiselta puolelta ison nipun puistolumikellon nousevia nuppuisia varsia.

Oli niin lämmin, että uskalsin purkaa Viburnum × bodnantense 'Dawn' -heidelle syksyllä viskomaani villatakkia. Silloin tuli vähän kiire, kun tämäkin puska oli täydessä lehdessä ja yhtäkkiä ennustettiin hirmuisia pakkasia. Niinpä heittelin suojaverkon sisään painavaa, huopunutta villaa vähän turhan reteästi ajatellen, että tästä ei ehkä hyvää seuraa.

Ei seurannutkaan: ylin oksanhaara oli ratkennut poikki. Vedin sen kiinni maalarinteipillä, vaikka tuskin siitä on mitään apua, eiköhän ratkeaminen ole tapahtunut jo aikaa sitten.

Terhakoita silmuja puskassa kyllä on! Saa nähdä, kukkiiko se tänä keväänä. Kukkanuput syntyvät normaalisti jo syksyllä, mutta nyt niitä ei ehtinyt kehittyä.

En ole ihan varma, tarvitsisiko tätä heittä suojata. Se on Suomessa niin uusi, ettei kokemuksia vielä oikein ole. Villakerrosta korkeammalle yltänyt verso ei ole paleltunut ollenkaan, tuollahan on ihan elinvoimaiset silmut. Peuranpentele vain ehti syksyllä purra versosta pään ennen kuin olin laittanut verkkoa ympärille.

Tässä kivipengermän alla kasvaa toinen erikoispaju, Musti esittelee. Ystävältä saatu mustakissainen 'Black Cat', Mustin nimikkokasvi!

Tässä ei ikävä kyllä pajunkissoja näy, puska on vielä aika pieni ja peura kalusi sen syksyllä vielä pienemmäksi, pitäisi muistaa laittaa verkot aikaisemmin. Mutta hyvin elinvoimaiselta tämäkin näyttää punaisine latvoineen, puskan alaosa on vihertävä, merkki elosta sekin.

Löytämieni tietojen mukaan Black Cat on rekisteröity kauppanimi ja varsinainen lajikenimi on ehkä 'Lubbers Zwart', mutta en löytänyt tälle vahvistusta miltään luotettavalta sivustolta. Tämä voi myös olla lajiketta 'Melanostachys'. Kummassakin tapauksessa laji olisi Salix chaenomeloides tai S. gracilistyla, jotka saattavat myös olla yksi ja sama – kasvitieteen polut ovat mutkikkaat ja risteilevät!

Sitten tarkastan Endless Summer -jalohortensian tilanteen, Musti on jo matkalla seuraavaan kohteeseen. Tämäkin puska on ihan valmiina kevääseen! Se kasvaa lämpimällä paikalla muotopuutarhassa, mahdollisimman tuulensuojaisessa paikassa. Kukkia vain ei ole pariin vuoteen tullut, ehkä kuivien kesien takia.

Muotopuutarhasta löytyi myös ensimmäinen 'Hippolyta' -lumikellon nuppu kurkistamassa vaahteranlehtien välistä. Löytyisi varmaan lisää, jos siirtelisin lehtiä, mutta olkoot siinä nuppujen suojana.

Mustin seuraava kohde oli raapimapuu, joka myös vaahterana tunnetaan.

Hyps!

Ylemmäskin voisi mennä, mutta nopeasti kasvaneet varret ovat tyhmän suoria ja niistä haarautuvat oksat hyödyttömän ohuita.

Niinpä Musti palaa maankamaralle.

Edellisessä jutussa kerroin, kuinka sähkökatkon aikana olin tutkinut istutusmuistiinpanot viime syksyltä. Istutin uusia lumikelloja kolmeen paikkaan. Tutkin eilen ne kaikki: ei mitään tässä, ei mitään tässäkään, ... HEP!

No mutta. En ollut osannut aiemmin katsoa oikeasta paikasta, katsoin metrin sivuun enkä ollut huomannut tätä. Kai tämä oli jo noussut monta päivää sitten, kun on nyt näin pitkällä. Viime syksynä istutettu 'Snow Fox' -lumikello (eli "naali") se siinä. Onpa ihanaa, että se kukkii jo ensimmäisenä keväänään – ja tänään lumen hävittyä huomasin, että vierestä nousee toinenkin kukkanuppu!

Joidenkin tietojen mukaan tämä on puistolumikello, toisten mukaan tähtilumikello, joten kyseessä on varmaan risteymälajike, niitä on lumikelloissa eniten. Katsotaan, miltä lehdet näyttävät, sitten kun niitä nousee.

Ja tästä muutaman metrin päästä löytyi tänään myös ensimmäinen 'Kildare' -lumikellon nenänpää!

PS. Tuhannet kiitokset ihanista ystävänpäiväkorteista ystäville, ja tervehdyksistä Ransulle! Tänään oli niin hieno keli, että Ransukin suorastaan kirmasi ulkona, en vain ulkoiluttanut kameraa tänään.

Terveiset lukijalle Mialle tätä kautta; korttisi ilahdutti todella paljon! ♥  

Hyvää ystävänpäivää, blogiystävät!

Jalohortensia Hydrangea Macrophylla-Ryhmä

Palmusara Carex muskingumensis

Puistolumikello Galanthus nivalis

Tähtilumikello Galanthus elwesii