Saturday 18 May 2019

Toukokuun kalenteripoika

Minulla on melko usein pihalla liikkuessani tunne, että minua tarkkaillaan.

May Calendar Boy
I often have a feeling I'm being watched.

Kukkuu!

Manulihan se siinä. Ransuli-manuli on kuukauden kalenteripoika, sillä se on joka vuosi komeimmassa (talvi)karvassa näin toukokuussa.

Kun taloudessa asuu Ransu, ei pihapuuhia tarvitse tehdä yksin (tai mitään muutakaan, esimerkiksi käydä vessassa).

Seuraavaksi Ransu esittelee oranssin penkin, jonka vierestä sain juuri yhden lautakasan raivattua pois (minkä jälkeen penkkiä pääsee laajentamaan, jihuu!). Mutta kun yksi kasa häviää, seuraava tulee: kattorempasta jäänyt ehjien kattotiilien pino odottaa sitä, että naapurit saapuvat ja voin luovuttaa tiilet heille.

Uskalsin ottaa suojaverkon pois istutusten ympäriltä hetkeksi kuvaamista varten. Tässä nousee monenlaisia liljoja, joten ne on suojattava. Mikä tärkeintä, tässä kasvaa myös Suvikummun Onnin lähettämä kissanminttu.

Ransu esittelee. Edessä kukkivat 'Blushing Apeldoorn' -tulppaanit.

Oranssin penkin keskellä kasvava rusotuomipihlaja on juuri tulossa kukkaan.

'Palmares' -narsissit kukkivat vielä.

Ensimmäisinä kukkineet 'Jetfire' -syklaaminarsissit alkavat lakastua.

Peräännyn kauemmas ottamaan kuvaa oranssista penkistä kokonaisuudessaan. Ransu huomaa olevansa edelleen tähtäimessä.


No niin, otahan vielä jokunen kuva sitten.


Nyt se taitaa jo puntaroida, kuinka kauas mamman uskaltaa päästää yksin.

Nyt täytyi jättää kissanminttuhommat.

Loppuun vielä kerran tulppaani, joka on lähes yhtä upea kuin Ransu: Tulipa acuminata.
Aurinkoista viikonloppua!


Kissanminttu – Nepeta cataria
Rusotuomipihlaja – Amelanchier lamarckii
Syklaaminarsissi – Narcissus Cyclamineus-Ryhmä

22 comments :

  1. Komeudessa, kauneudessa ja ihanuudessa Ransua ei mikään voita 💕, mutta tulipa acuminata on tosi ihana...listalle meni sekin! Ransu on kuin Nöpö, aina tarkkailemassa ja ohjailemassa emännän puuhia, ihania kisuja 🐾!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Acuminata taisi tulla Eurobulbista viime syksynä, kiljahdin ilosta, kun heillä oli sitä valikoimissaan.
      Kaverikisut ovat ihania, kaikessa mukana :-)

      Delete
  2. Ransu on kyllä komea, karvoineen kaikkineen♥
    Tyttärelläni toinen kissa on ragdolli ja hän sanoin, että hukkuu kohta karvoihin, kun Vilmastilla on karvanlähtöaika..:)
    Onneksi toinen on ihan normi maatiaiskisu, jolla on normaali karvanlähtö ja normaalin pituiset karvat. Niin ja koira on Cotonni, jolta ei karva vaihdu...:))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ragdollilla on varmaan niin paljon karvaa, että siitä saisi tehtyä untuvatyynyn :-D Mustilta irtoaa todella paljon karvaa keväällä, kun sen kaikki alusvilla lähtee. Siitä vasta huomaa, miten monikerroksinen turkki tavallisella maatiaiskissalla onkaan. Ransulla ei ole sen enempää karvaa, pidempää vain, eikä se ikinä tajua kasvattaa sitä talveksi :-D

      Delete
  3. Onpa silmänruokaa! Kyltymätön poseeraaja! Kukatkin ovat upeita. Teillä on hieno yhteinen vastuu puutarhasta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyltymätön poseeraaja todellakin :-D Kyllä me kaikki kannamme kortemme kekoon ;-)

      Delete
  4. Ransu on karvainen ihanuus. Miten pörheä häntä sillä onkaan.
    Kävin tänään ruokkimassa lapsen kissoja. Uudessa kodissa ne pääsevät vapaana pihalle ja olivat niin onnellisia. Oli se vaan ihana katsella kissaa pyörimässä selällään hiekassa ja jyrsimässä heinänkortta. Sisälle tulivat helposti, kun rapisutin kissanminttukarkkipussia.
    Acuminata on kyllä kaikessa erikoisuudessaan hieno. Tällä kertaa mieleen tuli Leningrad Cowboys.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Leningrad Cowboys :-DDD No kyllä se näin on!
      Ihanaa nähdä onnellisia kissoja, jotka pääsevät köllimään pihalla heinänkorsi suupielessä.

      Delete
  5. Ransu on parhainta puutarhaseuraa ja syytä onkin pitää silmällä mitä mamma puuhaa, ettei unohdu liikaa kukkien eikä kissojen pariin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. :-D Mammalla on kyllä paha tapa alkaa hommailla kaikkea muuta kuin kissojen paijausta, ruokkimisesta puhumattakaan!

      Delete
  6. Poika poika! Hieno poika!

    ReplyDelete
  7. Sinä saat samoihin kuviin monia aarteita.
    Hieno oranssipenkki ja hieno esittelijä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On värikkäitä ja sitten karvaisia aarteita ;-)

      Delete
  8. huomiseksi luvattu vieläkin lämpimämpää kuin tänään oli, mahtaakohan Ransu sulaa tuossa ihanuudessaan?
    tuo Tulipa acuminata on todella erikoinen, kun se avaa kukkansa kokonaan, niin ne varmaan näyttävät ihan tulen lieskoilta.
    toukokuun kalenteripoika ansaitsee rapsutukset jo ihan upean poseeraamisensa vuoksi, mut myös siks, ku pitää niin hyvää huolta mammasta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ransu hakeutuu kyllä varjoon ja sellaiseen kohtaan, jossa käy tuulenvire. Hän kiittää rapsutuksista!

      Delete
  9. Mukava kun siulla on noin upea puutarhakaveri! Tuota rusokirsikkoo mie ihhailen, ja mietinnässä on kumman ruso- vai sirotuomipihlajan tuohon uuvvelle alalle hankkisin! Kylläpä on kaunis tulppaani acuminata.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Piti ihan katsoa, etten vahingossa kirjoittanut rusokirsikasta, kun tarkoitin rusotuomipihlajaa. Juu, on se kaunis. Minulla kasvaa tuossa melko lähekkäin kaksi rusotuomipihlajaa ja yksi sirotuomipihlaja, ovat tosi saman tyyppisiä, ei niitä kunnolla edes erota toisistaan. Niistä tulee niin kaunis kevytmuotoinen pieni puu, mukava ryhmä, joiden alla viihtyvät istutukset. Sitten, kunhan kasvavat - nyt sitä efektiä ei vielä näe.

      Delete
  10. Voi mikä ihana manuli! <3 Pus! Kyllä jää kukat kakkosiksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. ♥ Manuli kiittää! Kävi tässä oikein näppäimistön edessä köllimässä ja tarkastamassa viestisi. Taitaa kissamamman sydän aina lyödä ylimääräisiä, kun ihana karvaturri näkyy, vaikka olisi mitä kukkasia tarjolla.

      Delete
  11. Voi herttinen, mullahan on jäänyt kalenterimanuli vallan kehumatta! Vaikka sen häntäkin on noin komea ja tomera!

    Lupaan tämän kamalan unohduksen ja hutiloinnin vuoksi pussata manulia tavattaessa ylimääräisen kerran, jos se vain manulille itselleen sopii!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se sopii manulille oikein hyvin :-) Eli yhteensä 128 pusua sitten, hän sanoo.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!