Monday 27 May 2019

Kukkapuita

Pihasyreenit ovat juuri tulossa kukkaan. Takana näkyy myös sinisempää, se on kirsikkapuun latvassa kukkiva alppikärhö. Piti leikata kirsikkapuuta ja kärhöä jo viime kesän lopulla, mutta se unohtui.

Flowering Trees
Lilacs are coming to flower, apples – both domestic and wild – are flowering and a trip to some nearby islands revealed our native fly honeysuckle, a rare hawthorn and some lovely bird cherries flowering along the shores.

Kärhön kukkia ei tosiaan näe, ellei katso kauempaa käsin, niin latvassa ne ovat. Kuvassa näkyy myös saarni, ne tulevat niin myöhään lehteen, että nyt vasta ovat lehdet puhkeamassa.

Jos menee kirsikkapuun alle, näkyy joitakin kärhön kukkia. Huh, onpa tuo kärhö kasvanut vyyhdiksi! Tänä vuonna on totisesti sen leikkuun aika.

Tuolla se kirsikka on kärhöineen, huussista oikealle. Kukkaisin osa kärhöstä on neljän metrin korkeudessa. Meinaan poistaa koko korkeimmalle kasvavan oksan puusta ja samalla leikata kärhön alas.
Huussista vasemmalle ovat saarnet, vielä melkoisen paljaat, mutta hyvä niin, niin päästävät vielä valoa lävitseen kevätesikoille niiden alla.

Omenat kukkivat juuri nyt parhaimmillaan. Ystävien pihalla on upea vanha omenapuu.

Toisten ystävien pihassa on myös omenapuu täydessä kukassa, taustalla valkokukkainen syreeni.

Tarhaomenapuu on haitallinen vieraslaji, sillä se risteytyy luonnon metsäomenapuun kanssa. Metsäomenapuut ovatkin pitkälti hävinneet. Ahvenanmaalla ne ovat vielä melko yleisiä.
Kävimme kahden ystävän kanssa veneretkellä oikeastaan etsimässä seljakämmeköitä, mutta samalla katsastimme nämä metsäomenapaikat. Näillä pikku saarilla ei ole asutusta, eikä ihminen ole istuttanut tarhaomenapuita. Metsäomenakin tuottaa hedelmiä, niistä tehtiin varmasti hilloa, kun ne ovat liian happamia syöntiomeniksi – silloin, kun pikku saarella oli jotakin asutusta tai ainakin karjanpitoa.
Tämän kukassa olevan metsäomenapuun vieressä kasvoi suippuorapihlajia, harvinaisia nekin.

Samasta saaresta löytyi myös lehtokuusama.

Tuomet kukkivat kauniisti saarten rannoilla, missä ne saavat valoa.

Loppuun vielä kuva omasta kukkivasta 'Äkeröstäni'. Sen runko on lähes ontoksi lahonnut ja silti puu vain jatkaa eloaan vuodesta toiseen. Tulppaanejakin on edelleen kukassa – vaikka parhaillaankin näen keittiön ikkunasta kolme peuraa kyläniityllä, ne eivät ole käyneet pihassani. (Vielä.)
Lisäksi saimme eilen peräti 14 mm vettä, mahtavaa! Puhumattakaan muusta menestyksestä. Kyllä meille nyt elämä hymyilee.


Alppikärhö – Clematis alpina
Lehtokuusama – Lonicera xylosteum
Metsäomenapuu – Malus sylvestris
Pihasyreeni – Syringa vulgaris
Saarni – Fraxinus excelsior
Suippuorapihlaja – Crataegus rhipidophylla
Tarhaomenapuu – Malus domestica
Tuomi – Prunus padus

24 comments :

  1. Mahtavassa kukassa nuo ekojen kuvien puut ystävien pihalta, ei mahtuisi enää yhtään kukkaa joukkoon. Tuo on ilmeisesti alppikärhöjen ominaisuus että kukinto on kasvuston latvassa. Lähtee kuitenkin hyvin kasvuun vaikka sen leikkaisi alas.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nuo puut ovat aivan uskomattoman täynnä kukkia, oksat kuin hattaraa. Ihana näky!
      Oikeastaan on ihan loogista, että köynnökset kukkivat versojen päissä, siksihän ne ovat köynnöksiä, että ne kiipeävät puiden tai pensaiden latvoihin saamaan valoa ja kukkimaan. Mutta puutarhuri haluaisi kyllä katsoa kukkia alempanakin - onneksi puutarhureilla on keinot :-D Ja onneksi alppikärhö on niin kestävä, että sen leikkuusta selviämistä ei tosiaan tarvitse murehtia.

      Delete
  2. Kyllä on elo auvoisaa. Kärhölläkin kun saa latvassa kukkia 💙💙💙

    ReplyDelete
  3. Kukkivat omenapuut ovat kyllä yksi alkukesän kohokohta, nautitaan tästä ihanuudesta!

    ReplyDelete
  4. Hyvä kun ootta vettä suanu. Meiille on satanu liikookin! Omenapuut on kyllä kukkiessaan kauniit. Tiälläkin aikaset lajikkeet on kukassa ja myöhäsemmät vielä nuppusia. Puuhun suat nousta tuota kärhöä jaksimaan. Myökin on ihmetelty, mistä meille on kahteen paikkaan tuota lehtokuusamoo tullu. Istutettu ei olla millonkaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tänne tuli yölläkin vähän vettä, onnellisena kuuntelin ropinaa jossakin vaiheessa, mutta se oli pieni kuuro - aamulla vesimittarista putosi viisi tippaa ulos, kun sen käänsi. Kaikki on kumminkin kotiinpäin, kun ehti jo olla kuivaa.
      Oi, teillä kasvaa lehtokuusamaa itsestään! Ihanaa. Se on kaunis, ja kun on vielä aito luonnonkasvikin. Ostin itselleni sellaisen Ruissalosta muutama vuosi sitten, niinpä täälläkin kasvaa nyt.

      Delete
  5. Mahtavaa, että on tullut vettä noinkin paljon! Tuo toivoa, että minullakin olisi saaressa vesitynnyrit täynnä, kun sinne pääsemme. Minulla kasvaa saaressa kahta suurta omenapuuta vasten tarha-alppikärhöt, mutta peurat syövät ne aina niin, etteivät ole vielä pitkälle kiipeilyssään päässeet. Leikkimökin seinustalla kasvavaa tarha-alppikärhöä ne eivät sen sijaan ole koskaan (vielä) syöneet.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä kertyi talon nurkkien vesitynnyrit vähintään puolilleen, joten hyvä on nyt olla ihmisellä ja puutarhalla! Kaksi viikkoa ne ehtivätkin olla paikoillaan kumisten tyhjyyttään.
      Peurat tosiaan syövät inhottavasti kaikki köynnöksetkin, kuusamat myös. Haluaisin niin saada naamioitua rumat verkkoaidat köynnnöksin, mutta se on vähän vaikeaa. Humalaakin pistelevät poskeensa.

      Delete
  6. Hieno vesisaalis. Kärhö kasvaa sinulla jo varsin korkealla, taitaisin itsekin leikata sen jo alas.
    Hienot kukinnat puissa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä tuo risuvyyhti on aika saada selvitettyä, on se tuossa kymmenen vuotta jo kasvanutkin.

      Delete
  7. Kukkapuut ovat niin kauniita! <3 Monet eivät pidä tuomesta, mutta minusta se on todella kaunis!
    Täällä on vettä tullut ainakin kolme päivää yhteen putkeen. Mutta en valita, kaikki on rehevöytynyt ihan silmissä. Ja maa on edelleen viime kesästä kuiva.
    Meillä on sama homma tuon alppikärhön kanssa. Se kiipeilee etupihan pihlajassa, eikä sitä näy kuin tarkasti katsomalla. On jännä miten siniliila-väri häviää vihreyden joukkoon. Kukat ovat kyllä meilläkin korkeuksissa, joten tällainen pätkä joutuu katsomaan taivasta kohden niska kenossa, jos aikoo kärhän kukkia nähdä. Mutta kauniita ne on siitä huolimatta. <3
    Mukavia päiviä saaripalstalle ja aurinkoa sekä sadetta sopivasti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuomi on kaunis kuin morsian, aivan ihana. Omalla vesakoituneella tontillani sitä kasvoi, samoin kuin luumu- ja vaahteratiheikköä, vain yksi isompi tuomi jätettiin hyvään paikkaan tontin reunalle. Pikkuisia tuomia kyllä putkahtelee yhä vain, niitä pitää kitkeä, mutta eivät ne ole ollenkaan niin pirullisia kuin luumun juurivesat ja ne iänikuiset vaahterat, joita ei tapa mikään :-D
      Voi, onko siellä satanut niin paljon. Täällä oli eilen aivan aurinkoinen päivä, ja tänään taas. Lauantaikin oli oikein kelpopäivä. Mutta sade tulee tosi tarpeeseen etenkin näin kasvukauden alkuvaiheessa!
      Heh, pätkä ihailemassa kärhöä :-D No kyllä, niska kenossa joutuu olemaan. Ja jatkossakin se varmasti tulee kukkimaan latvassa, kun ensin pari vuotta kasvaa. Justiin noin: siniliiloja kukkia ei tahdo edes erottaa lehtimassasta, kukinta menee vähän hukkaan.
      Kiitos, aurinkoisia ja lämpimiä päiviä sinne!

      Delete
  8. Puut ovat niin kauniita kukkiessaan...täällä jo omenapuut ja kirsikat kukkineet. Pihallani syreeni odotuttaa vielä..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi on sitten vielä jotakin, mitä odottaa! Syreenien kukittua minut valtaa aina haikeus kevään päättymisestä.

      Delete
  9. Kauniita kuvia ja kauniita kukkia!

    ReplyDelete
  10. Puiden kukinta on ihanaa aikaa, voi kun voisi istuttaa niitä lisää puutarhaan, mutta ei vain ole tilaa.
    Vähän kyllä odotin, että pantteri tai manuli olisi ollut esittelemässä kukintaa ihan läheltä...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tosiaan, tästä postauksesta puuttuivat pantterit ja manulit kokonaan! Sen voin kertoa, että äsken pantteri rouskutti myyrän pihakäytävällä ja manuli kävi kerjäämässä huomiota ja ruokaa keittiössä.
      Se on tosiaan suuremman tontin etu, että voi istuttaa puita ainakin jossain määrin. Vaikka on tämä myös melkoista savottaa, unelmoin pienestä atriumpihasta (jonne ei peurat lisäksi pääse) :-D

      Delete
  11. tuo viimeinen kuva täydellinen, siinä on ihana rauha, kelpaa riippumatossa loikoilla nauttien kotipihan näkymistä:))
    leikkasin ansarin vanhan ison kärhän alas keväällä ja hyvin on lähtenyt uudelleen kasvuun, vaikka jaoin sen moneen jakotaimeen ja emokasvinkin kaivoin kokonaan ylös kasvupedin vaihdon ajaksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on kyllä todella ihana paikka loikoilla. Samalla voi morjestaa kylätiellä kulkevia tuttuja :-D Harva heistä huomaa riippumatossa lojuvan hahmon.
      Kärhöt ovat sitten kummallisia. Joskus joku irti revitty jakopala lähtee hyvin kasvuun, samoin maahan taivutetut taivukkaat ja pistokkaat. Joskus, kun istuttaa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan uuden taimen, syvään hyvään multaan ja lausuu kaikki loitsut, ei siitä kohdasta ikinä nouse versoa. Ja joskus, kun laittaa taimen oikein huonoon paikkaan kivien väliin, jopa koivun juurelle kuivaan, saattaakin se lähteä oikein mainiosti kasvuun.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!