Friday 5 January 2018

Lukuhaaste

Lähdin mukaan HelMet-lukuhaasteeseen vuosi sitten, kun se oli niin hauska. Arvelin, ettei 50 kirjaa tule täyttymään, kun luen työni puolesta paljon lehtiä ja tietokirjoja (joista suurimman osan päätin jättää tästä pois). Haastetta ei ole mitään velvollisuutta täyttää kokonaan, pääosa on osallistuminen ja uudet tavat keksiä luettavaa. Yhden kirjan saisi laittaa useampaankin kohtaan, jos haluaisi.
Tämä on kiva haaste, ja vaikka sen tarkoitus on antaa uusia ideoita kirjojen valintaan, olen toiminut kuten ennenkin eli lukenut niitä kirjoja, joita haluan, ja sen jälkeen miettinyt, mihin haasteen kohtaan kirja sopisi. Niinkin voi tehdä eikä se ollut lainkaan vaikeaa. Oli ihan kivaa miettiä, minkä kohdan kukin kirja täyttäisi.

Mulla on paha tapa lukea noin kymmentä kirjaa samaan aikaan ja saatan lukea yhtä kirjaa vuosia; jättää sen kesken ja tarttua taas jonkin ajan päästä. Tähän otin mukaan ne, jotka sain luettua loppuun. Haaste olikin hyvä kimmoke yrittää pienentää keskeneräisten kirjakasaa.



Tässä vuoden 2017 haaste ja vastaukseni:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis – Tom Hodgkinson & Dan Kieran: Joutilaita iloja
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
3. Suomalainen klassikkokirja
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
5. Kirjassa liikutaan luonnossa – Hamish Haswell-Smith: The Scottish Islands
6. Kirjassa on monta kertojaa
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
8. Suomen historiasta kertova kirja
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis – Roger Hutchinson: Calum’s Road



11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja – Maire Heikkinen: Suomalainen tapettikirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja – Patricia Fara: Sex, Botany & Empire
13. Kirja "kertoo sinusta"
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella – A. S. Byatt: Riivaus
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen – Hanna Tuuri: Vihreän saaren puutarhoissa
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja – Colin Dexter: The First Inspector Morse Omnibus (Crime Writers’ Association -palkinnot ovat voittaneet kokoelmaan sisältyvät Service of All the Dead ja The Dead of Jericho)
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista – Jane Austen: Northanger Abbey
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa – Tom Cox: Talk to the Tail
19. Yhdenpäivänromaani  – Jane Austen: Lady Susan
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö – Charles Dickens: A Christmas Carol
21. Sankaritarina
22. Kuvitettu kirja
23. Käännöskirja – José Saramago: Journey to Portugal
24. Kirjassa selvitetään rikos
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole – Women’s Institute Practical know-how: In the Kitchen
26. Sukutarina – James Rebanks: Elämäni paimenena
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia – Michael Jackson: Scotland and its Whiskies
30. Kirjan nimessä on tunne – Dan Boothby: Island of Dreams
31. Fantasiakirja
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta – James Joyce: Ulysses
33. Kirja kertoo Intiasta – Leena Krohn: Kirje Buddhalle
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt – Jane Austen: Mansfield Park
35. Kirjan nimessä on erisnimi – Pertti Ranta: Charles Darwin - Elämä ja evoluutio
36. Elämäkerta tai muistelmateos – Bill Bryson: The Road to Little Dribbling
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta – Bill Bryson: Notes from a Small Island
38. Kirjassa mennään naimisiin
39. Ikääntymisestä kertova kirja – Kaija Maria Junkkari: Naisen parhaat vuodet
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä – Alan Weisman: Maailma ilman meitä
41. Kirjan kannessa on eläin – Charles Darwin: Lajien synty
42. Esikoisteos
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään – Peter James: The House on Cold Hill
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
49. Vuoden 2017 uutuuskirja

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Vuoden 2018 lukuhaaste löytyy HelMetin sivuilta täältä.

16 comments :

  1. uutuuskirjaksi voisin suositella esim. Heidi Köngäksen Sandraa

    ReplyDelete
  2. Kiva kun otat osaa Helmet-haasteeseen. Minäkin olen miettinyt osallistuisinko siihen tänä vuonna. Oletko huomannut että olen perustanut kirjablogin?https://kirjojenkuisketta.blogspot.fi/
    Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva, että olet perustanut kirjablogin!
      Tää haaste on mukava, kevyt ja hauska.

      Delete
  3. Houkutteleva haaste. Jo viime vuonna mietin, mutta sitten tuumasin sen aiheuttavan turhia paineita. Luen joka ilta, lähinnä ennen nukkumaan menoa. Hyvän kirjan sattuessa menee myöhäiseen yöhön. Muulloin ei vaan ehdi. Tällaiset lukuhaasteet ovat hyviä. Etenkin, jos ne houkuttelevat lukemiseen niitä, jotka muuten eivät osaa lukemista itselleen etsiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. En kokenut, että tästä mitään paineita tuli - ei ollut paineita saada listaa täyteen eikä lukea tietynlaisia kirjoja. Oikeastaan oli aina kuinkin kirjan luettuaan hauska miettiä, mihin listan kohtaan sen laittaisi.
      En minäkään lue päivällä kuin työasioita, huvilukeminen vasta illalla sängyssä - ja yöllä, kuten sinäkin :-D

      Delete
  4. Haaste vaikuttaa mielenkiintoiselta, mietin minäkin jo osallistumista. Voisi laajentaa lukukokemusta, nykyinen koostuu ammattikirjallisuudesta ja dekkareista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa osallistua, tää on ihan hauska!

      Delete
  5. Voisithan sä hyvin työkirjallisuudenkin tähän liittää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No jooooo-o... tuntuu tylsältä laittaa työn puolesta luettuja vapaa-aikalistaan :-D Yritän epätoivoisesti tehdä jotakin pesäeroa työn ja vapaan välillä muutenkin, sitä kun ei tunnu oikein olevan.

      Delete
  6. Wooot, oot saanut Lajien synnyn luettua loppuun? Kova! Mäkin olen yrittänyt, mutta... ehkä pitäis yrittää taas.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuules, luin samalla Darwinin elämäkertaa ja sen kanssa olikin tosi kiinnostavaa lukea Lajien syntyä. Voin lainata, jos suinkin löydän kirjan hyllystäni jossain vaiheessa... Noh, Charles Darwin on muutenkin idolini, hänen päätelmiään on niin kiinnostavaa lukea, etenkin kun miettii, miten kapeakatseisena aikakautena hän uskalsi niitä esittää. Millainen ravistus yleisesti hyväksytylle maailmankatsomukselle, ja luonnontieteiden läpimurto! Mutta kyllähän kirja keskittymistä vaatii, ei ole mikään easy-reading.

      Delete
  7. Tuo Vihreän saaren puutarhat osui silmiin...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puutarhahulluista lukeminen onkin kummallisen viihdyttävää ;-) Ihanaa talvilukemista, suosittelen!

      Delete
  8. Tämä on hauska haaste, johon taidan osallistua tänä vuonna. Muutenkin olen ajatellut virkistää lukuharrastustani, joka on viime vuosina kohdistunut pääasiassa puutarhakirjoihin ja -lehtiin. Rennosti mukaan ilman paineita, että kaikki 50 kohtaa pitäisi saada täyteen. Syksyllä pääsen pois työelämän oravanpyörästä, joten harrastuksille riittää enemmän aikaa :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä on tosiaan hauska ja kevyt haaste. Ei tarvitse suorittaa.
      Voi, miten ihana uutinen syksyyn! Oi että. Sitten seuraavana vuonna saat vain puutarhailla ilman työviikkoja :-)

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!