Monday 5 September 2016

Hyödyttömän hyötytarhurin tunnustukset

Korjasin lopun perunasadon. Tämän kesän sadosta syntyi keitetyt perunat yhdelle päivälliselle äitini kanssa sekä nämä, jotka porisivat äsken padassa yhdessä naudanpaistin, herneiden ja oluen kanssa. Tuli muuten hyvää – perinteinen beef and ale pie taikinakuorella.
Näillä ei nyt ihan pääse sadon määrällä kehuskelemaan. Istutin seitsemän siemenperunaa, jotka sain ystäviltä, mukuloita nostin ehkä kaksikymmentä.

Valkosipulin kanssa sama juttu. En muista, montako kynttä upotin maahan viime syksynä – yhden pussillisen, mitä siinä sitten olikaan. Nyt nostetuissa valkosipuleissa ei ole montaakaan kynttä, useimmissa vain yksi, ja onkohan sekään suurempi kuin ne kynnet, jotka maahan upotin. Ja jotenkin tuntuu, että näitä on vähemmän kuin mitä istutin. Näissä on myös joitakin silmuja varsissa – voikohan nekin syödä, vai pitääkö ne kylvää, tietääkö kukaan?

Pääsyy huonoon satoon on ehkä huono kastelu ja vielä huonompi lannoitus. Kylvin joitakin vihanneksia toukokuussa ja ne alkoivat itää elokuussa, kun saivat vettä.

Kesäkuussa piilotin tuoksuherneen siemeniä multaan, kun siitä ei näyttänyt nousevan muuta kuin koriantereita, niitähän tulee joka kevät edellisvuonna maahan karisseista siemenistä. 'Cupani' on ihana tuoksuva ja värikäs tuoksuhernelajike. Silmänruokaa, jos ei muuta!

Onneksi poikien ruuansaanti ei ole minun kasvatuksistani kiinni!

47 comments :

  1. Samantyylinen satokausi on ollut täälläkin. Kastelu jäi alkukesällä vähiin ja ainoat mitkä kasvoivat olivat rikkaruohot. No ensi vuonna on uusi kesä:)

    ReplyDelete
  2. Valkkarin itusilmuja voit laittaa maahan ja niistä kasvaa ensi kesänä yksikyntisiä pikkuvalkosipuleita. Monikyntisiä valkosipuleita niistä kasvaa vasta toisen kesän jälkeen. Ne tosiaan kaipaa paljon ravintoa ja vettä. Sitä vettähän oli aika vähän tänä kesänä :(. Mun perunasäkki kokeilu ei ollut mikään success tänä kesänä. Muutama perunan kokoinen pottu+pikkurillin kokoiset pompulat. Muutama valkosipuli sentään kasvatti useammankin kuin yhden kynnen. Hyötykasviyhdistyksen sivuilta varmaan edelleen löytyy seikkaperäinen valkosipulin kasvatusohjeistus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos vinkeistä! Olisi tosiaan saanut kastella paljon ja omaa laiskuutta tässä saa vain syyttää. Kaivo olisi tuossa kasvimaan vieressä, mutta kun en käy kasvimaalla kuin kääntymässä. Toivottavasti ensi vuonna tulee parempaa satoa.

      Delete
  3. Oj oj, du får gå hungrig i vinter :D Om du är riktigt snäll kanske nån granne kan avvara litet potatis :) Fina luktärter, jag beundrade färgen när jag körde förbi igår!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kanske pojkar bär några sorkar hem till mig...
      Oj, luktärter är så starka att du såg blommar från vägen!

      Delete
  4. Minä odottelen ensimmäistä kesäkurpitsaa vieläkin, ja punasipulit ovat "lemmikkipedillä" yhtä pieninä kuin ne multaan keväällä on laitettu. Lemmikki on joku minikukkainen villiversio joka valtasi sipulilaatikon sateisen kesän ansiosta. Yleensähän meillä ei kasva rikkaruohokaan..
    Omenilla näyttäisi menneen tänä kesänä kaikki kohdalleen, niitä on!! Ja niitä myyriä myös ..
    Raija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti joku kurpitsa sieltä vielä kypsyy. Minullakin kasvaa sitä minikukkaista lemmikkiä, onhan se söpö mutta leviää kovasti. Omenia on onneksi!

      Delete
  5. On tosiaan onni, että pojat eivät ole satosi varassa. Meillä on vettä riittänyt, mutta tomaatit ja paprikat on vielä ihan vaiheessa, eikä hajuhernekään kuki ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ääh, toivottavasti ne vielä ehtivät!

      Delete
  6. Hih! Oisko meidän Saila vaan myönnettävä, että ollaan täysverisiä Kukkanaisia! Sain vähän enemmän satoa, mut kastelin ja lannoitin. Musta paras 'tunnustus' mun kasvimaalle oli, kun puutarhalehden toimittaja kesällä tuumasi kuvaajalle, että tuota kasvimaata ei kannata kuvata. 😬

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä me ollaan ihan täysverisiä kukkanaisia. Kukkapenkkejä tulee huollettua ja nurmikin reunat kantattua, mutta kasvimaalta käyn napsimassa vain jonkun yrtinlatvan joskus.
      Voi ei tuota toimittajan lausumaa :-D

      Delete
  7. Nooh... tääl on toinen vähäsatonen puutarhuri, mut kiva on aina yrittää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yrittäminen ja tekeminen taitaa olla se pääasia tässä muutenkin.

      Delete
  8. Mullon parin laatikon verran kasvimaata ja suurimmat porkkanat koskaa. Kaupan pussimullan ja sateesen kesän ansiosta. Viimme kesänä kylyvämine jäi välihi, ku erellis kesän saldo oli kokonaasta kolome porkkanaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hienoa, että sait nyt porkkanasadon! Kolme porkkanaa ei kovin kannusta :-D

      Delete
  9. Parempi vähän satoa kuin ei ollenkaan. Teillä on ollut ihmeen kuivaa kun muu maa on saanut sadetta enemmän kuin tarpeeksi. En ole koskaan nähnyt valkosipulin varsissa silmuja, ehkä ne ovat jonkinlaisia sivusipuleita. Koko kasvi on joka tapauksessa syötävä. Herkuttelin pitkään leikatuilla kukkavarsilla, ne säilyvät hyvin jääkaapissa ja ovat tosi maukkaita. Ehkä viljelysi houkuttelee paikalle vesimyyriä ja siten kasvatat pojille lankkupihviä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jotain sentään. Meinaan piilottaa nuo varsisilmut maahan, Maria K yllä neuvoi, että niistä tulee ensi vuonna yksikyntisiä. Tai tulee mitä tulee. Kunhan ei pitkäkyntisiä!
      Pojilla riittää onneksi myyräsatoa ;-)

      Delete
  10. Samantapaista satoa täälläkin :) Vain pavut kasvavat hyvin ja tekevät satoa. Se onkin varmaa joka kesä, ja niille on käyttöäkin palh´jon :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Papuja pitääkin joskus taas kokeilla! Mulla on ollut joskus härkäpapua ja se toden totta kasvoi hyvin. Papuja tulee syötyäkin. Ja ne ovat kauniita korkeita. Nytpä tiedän mitä siemeniä talvella hankin!

      Delete
  11. Ei se sadon suuruus, vaan se kylvämisen ilo..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta! Se ihana siemenpussien hypistely ja siementen piilottaminen multaan - silloin kaikki on mahdollista ja se on se juttu.

      Delete
  12. Ihanan lohdullista. Minun sipulisato epäonnistui täysin. Valkosipuleita en edes löytänyt penkistä enää ja punasipuleista löysin ehkä noin 10 ja ne olivat suurin piirtein saman kokoisia kuin istuttaessa. Meillä ongelmana oli liika kosteus, liikaa sadetta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, sipulit on mullakin aina olleet surkeita. Nyt kokeilin ekaa kertaa valkosipulia, eikä sillä pääse hurraamaan. Mutta versojakin oli kiva napsia leivän päälle, joten laitan itusilmut nyt multaan seuraavien kesien valkosipulisatoa ajatellen.
      Tovottavasti ensi kesästä tulee juuri sopiva, kaikille!

      Delete
  13. Minullapa oli valkosipulit tosi onnistuneita! Siis viime vuoden marras-joulukuussa. Ei niitä tänä vuonna näkynyt...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sepä hienoa! Mä sain vuosi sitten niin komean valkosipulin ystäviltä, että se kannusti kokeilemaan omaa viljelyä. Täytyy yrittää muistaa kastelu ensi vuonna.

      Delete
  14. Hih, Komppaan tuota Hannelen kommenttia; kylvämisen iloa todellakin =) kastelua olisi tarvinnut minunkin lavatarha. No, muutama savoijin kaali on kuitenkin hyvässä kasvussa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sitähän se on, kaikkea tekee mieli kokeilla ja kun satsaus on pari euroa per siemenpussi, ei sekään paljoa jarruta.

      Delete
  15. Minäkin tänä vuonna laitoin perunoita vain pohjattomaan saaviin kasvamaan, pari kertaa olen sieltä ottanut ja vielä siellä on kerraksi tai pariksi...eli perunat ja kesäkurpitsat kasvoi kuitenkin parhaiten, ja tomaatitkin, eivät vaan kerinneet ulkona kypsyä...otin ne sisälle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ihanaa, kun voi nostaa omia herkkuperunoita, vaikka sitten vain muutama.

      Delete
  16. No, se taitaa olla siellä pihan perällä se hyötytarha. Joka paikkaan vaan ei ehdi kesän mittaan ja kaupungissakin pitää välillä käväistä.
    Mutta onneksi oli perunoita tarjota äitimuorille visiitillään.
    Ei minunkaan sato mikään kaksinen ole minään vuonna. Mutta härkäpavoissa ei voi epäonnistua. Ne kasvavat joka vuosi ihan itsellään tosi reheviksi ja papuja pukkaa. Herneetkin ovat vaativampia kasveja. Niin ja voi sinne kasvimaalle aina muutaman auringokukan ja kehäkukan siemenen lykätä, niin kasvaa edes jotakin. Kukat Sinulla kuitenkin onnistuu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli mukavaa, että saimme nauttia herkkuperunoista äidin kanssa. Täytyy taas ensi vuonna laittaa härkäpapuja, kerran niitä kokeilin ja ne olivat tosi helppoja ja hyviä!
      Hitsi, kun auringonkukka on peurojen herkkua. Kehäkukkiakin ne syövät, paitsi jos kukat ovat piilossa muun kasvillisuuden seassa, samoin kuin kurkkuyrtit. harmi vaan, kun ovat kaikki niin nättejä! Ja syötäviä. Krassinkin kukat kävi joku popsimassa.

      Delete
  17. Minulla kävi perunoiden kanssa samalla tavalla, varret kyllä kasvoivat komeiksi mutta sato jäi minimaalisen pieneksi.
    Onni todella ettei tarvitse kissoille ruokaa kasvattaa, hoitavat pääsääntöisesti itse lihan hankinnan :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kissat käyvät nakkikiskalla ihan itse ;-)

      Delete
  18. Kunnioitettavaa rehellisyyttä, kiitos siitä! Tosin sinulla on ollut siellä saaressa todella kuivaa, joten se tuskin satonäkymiä yhtään parantaa.
    Minä sitkeästi joka vuosi yritän jotain kasvattaa, mutta kieltämättä kukkapuoli houkuttelee paljon enemmän. Etanoiden suihin menneitä lehtikaaleja katsellessani totesin, että ensi kesänä taitaa niidenkin tilalla kasvaa jotain kukkaisaa. Ehkä kuitenkin otan kopin tuosta Irenen härkäpavusta ja korvaan onnettomat herneistutukseni jatkossa sillä. Onneksi kaikenlainen kasvattaminen sallitaan, eikä ketään rangaista siitä, että keskittyy vähemmän syötäviin. Ja kissoillekin saa ruokaa kaupasta. Kissat ovat selkeästi lihansyöjiä, eikä lihan kasvattaminen taida olla puutarhurin täsmätuote.

    ReplyDelete
  19. Ja anteeksi Päivölän kasvimyynnin unohtaminen. Olin mielessäni laittanut tapahtuman ensi viikonlopulle. Möyrin senkin edestä omassa pihassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei minulla juuri muulloinkaan kaksinen sato ole, paitsi monivuotiset yrtit kukoistavat ja hyvä niin. Tänä vuonna istutin kaksi timjamia lisää.
      Sitkeästi täytyy joka vuosi jotain kokeilla, kun kumminkin keväällä tekee mieli. Kukkasatoa on sitäkin hyvä kasvattaa.
      Voi harmi, että unohdit Päivölän, ostin sieltä monta herkkua! Mutta sinulla oli antoisa viikonloppu omalla pihalla.

      Delete
  20. Yksi täysin hyödytön täälläkin : ) Jopa mansikoita tuntui tulevan kituliaasti tänä vuonna, niiden lehdetkin jäivät pieniksi ja surkeiksi. Perunaa kylvin laarillisen, mutta ovat sellaista mallia, että räjähtävät kattilassa juuri ennen kypsymistä. Phuuh. Täytyy ostaa perunat edelleenkin kaupasta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, täysin hyödytön. Mulla on muuten sun perintömansikka, se varsinainen antamasi emokasvi kuoli, mutta löysin nyt samasta ruukusta siementaimen, jossa on ainakin ihan mansikkamaiset lehdet :-)
      Apua, räjähtäviä perunoita! Olen saanut sellaisen vinkin Timojen keittoon, että kun alkaa kiehua, täytyy lämpö laittaa minimille, jotta perunat eivät räjähdä. Niiden täytyy kypsyä ihan hiljaisella tulella. Auttaisiko se?

      Delete
  21. Hih, onneksi pojat eivät ole kasvissyöjiä:)

    ReplyDelete
  22. Mä taidan lopettaa tomaattien kasvattamisen. Keväällä tein kaiken niin kuin pitää, saivat vielä upeat isot tilat kasvihuoneessa, mutta saaliiksi sain vain kymmenisen kirsikkatomaattia. Niitä puskia oli kuitenkin yli 20.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi eiiii miten ikävää! Todella, ei kannusta tuo. Tai jos ensi vuonna kokeilisi vain yhdellä kasvilla, varmuuden vuoksi. Kun tämä oli niin erikoinen kesäkin. Hitsi, mikä määrä taimia ja mikä vaiva, ja sitten niin köykäinen sato.

      Delete
  23. Onneksi pojat osaavat hakea oman ruokansa! Meillä myyrät verottivat tavallista sipulisatoa -tekivät siis käytäviä:/ Ja valkosipulit yhtä heikossa hapessa kuin sinullakin. Täytynee siirtää ne satoisampaan paikkaan talvehtimaan. Valkosipuli lienee aika vaativa tapaus.

    ReplyDelete
  24. Sait kuitenkin satoa kasvimaalta...olisi voinut käydä surullisemminkin :D Mutta piha Sinulla kukoistaa! Oletko koskaan istutellut valkosipulia kukkamaahan, ja unohtaa koko kasvimaan...perunakin voisi kukkamaassa siellä täällä olla aika kiva yllätys, lehtikaali ja sipulikin...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana idea, ja kun luen tässä Alys Fowlerin kirjaa, jossa hän harrastaa samaa, niin mikä ettei? Pitää vain satoa nostaessa olla tosi varovainen, ettei nosta kukkasipuleita mullasta.
      Varsinaisiin kasvimaa-kohopenkkeihin voisi sitten istuttaa lisää monivuotisia yrttejä, ne kyllä kukoistaa :-D

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!