Saturday 21 September 2013

Kylähaaste

Nåtö

Kartanonrouva Elise lähetti tuunaamansa haasteen, jossa keksitään unelmien kylä. Haasteen höysteeksi liitin mukaan syksyisiä kuvia Ahvenanmaalta, jotka eivät kylläkään ole tältä syksyltä.

"Sinä saat tehdä oman unelmiesi kylän, ja kaikki on mahdollista. Vain mielikuvitus on rajana. Haasta kivoja kavereita, keksi halutessasi lisää kysymyksiä tai liitä vaikka kuvia. Unohda vasarat ja muut, nyt saat keksiä omasta päästäsi:"

Mikä kyläsi nimeksi tulee?
Koska unelmien paikka sijaitsee rannikolla tai saaristossa, voi sen nimi olla ruotsinkielinen. Nimessä voi myös olla viittaus mereen tai sijaintiin vedessä, jossa varmistuu, että kylä todellakin on sen äärellä. Toisaalta Hammarlandissa Ahvenanmaalla on hyvän niminen kylä: Kattby.

Tuleeko siitä pieni kyläpahanen, vaiko sittenkin suurensuuri kaupunki?
Pieni ja tiivis on oikein hyvä. Olen syntyisin kaupungista ja minusta naapurien kuuluu olla vieressä, ei kilometrien päässä. Mutta suurissa kaupungeissa en juurikaan viihdy, pikkukaupunki tai kylä on paras.

Sottunga, Skaget

Humisevatko rannoilla palmut vai tuivertaako hiuksia pohjoistuuli? Missä kylä sijaitsee?
Meren äärellä, Itämeri on sopiva, mutta esimerkiksi Välimeri tai Atlanttikin käy. Silloin tosin kylän nimi tuskin olisi ruotsinkielinen. Ranskankielinenkin kävisi, tai bretonin, esimerkiksi.

Kökar

Vallitseeko siellä ainainen kesä, vai millaisen sään sinne toivot?
Unelmieni kylässä ei ole pakkasta. Talvenarkoja kasveja voi viljellä eikä poskia ikinä nipistele. Lunta ja jäätä ei löydy kuin pakastimesta.

Eckerö, Överby

Onko kaikilla tyylikkään yksinkertaiset ja modernit lasitalot vai sittenkin kaikilla vähän niin ja näin seisovat romanttiset mummonmökit? Vai jotain ihan muuta?
Vanhojen talojen ystävänä sanon, että rakennukset edustavat paikallista perinteistä tyyliä.

Rakentavatko hipit nuotiolauluin yhteishenkeä vai ovatko kaikki leikkaamassa nurmea viivottimen kera? Millaisia naapurisi ovat?
Turhantärkeät ja pedantit naapurit ovat ikäviä, joten valitsen rennon ja huumoripitoisen jengin. Huumoria tärkeämpää asiaa ei olekaan, sillä pärjää kaikkien vaikeuksien yli. Yhteishenki on myös tärkeää, jolloin kaikkia autetaan vuorollaan.

Ehkä jossain Hammarlandissa

Onko kylässä erikoisia putiikkeja, vai ovatko kaikki omavaraisia?
Täysin putiikittomassa kylässä asuvana kaipaan ruokakauppaa ja postia. Niiden lisäksi ei juuri muuta tarvitakaan, paitsi kirjasto olisi myös kiva.
Kaikki eivät voi olla omavaraisia. Vaihdantatalous olisi kivempaa kuin rahatalous.

Sottungan kirkko

Millaista elämää unelmien kylässäsi vietetään?
Jossain määrin sosiaalista, sen verran että kuulumiset vaihdetaan. Olisi hienoa tavata kaikki esimerkiksi sunnuntaisin kirkossa. Olen kuitenkin sen verran erakko, jotta toivon ettei vieraita lappaa yhtä mittaa.

Haastan Memento morin ja Vanhan Pastorilan vastaamaan näihin samoihin kysymyksiin!

21 comments :

  1. Hienoja vastauksia! Loit kauniin kylän :) Kiitos kun vastasit haasteeseen.

    ReplyDelete
  2. Kiitos kivasta haasteesta :-)

    ReplyDelete
  3. Ihan sinulta kuulostaa tuo kylä ;) Kauniit kuvat, muistan Ahvenanmaalta noita lehmiä vedessä myös Maarianhaminassa.

    ReplyDelete
  4. Onpas mukava haaste! Kylästäsi tuli ihana! <3

    ReplyDelete
  5. Kiitos haasteesta, monen monta ajatusta lähti jo laukkaamaan ja sopivan kuvituksenkin taidan tietää! :)

    ReplyDelete
  6. Ja unohdus kiertoon: tuo ajatus kirkosta on erityisen tuttu, useasti olen ajatellut samaa! Vaikka en ole edes kirkossa käyvää tyyppiä. Muutenkin kylä kuulosti oikein mukavalta paikalta :)

    ReplyDelete
  7. Pirkko; Lehmiä on meressä myös meidän saarella. Ne vaativat niin isot laitumet, että ne voi saman tien ulottaa rantaan saakka, jotta lehmillä on juotavaa - helteellä ne saattavat myös vilvoitella käsipohjaa ;-) Ja ne rakastavat ruokoa, joten rannat tulevat samalla ihanan siisteiksi, muutenhan ne rehottavat järviruokoa eli "kaislaa".

    Kaisa; Kiitos!

    Elina; Ihanaa, odotan vastaustasi haasteeseen :-)
    Olen ihan samoilla linjoilla, enkä edes kuulu kirkkoon. Kirkolla ja jumalanpalveluksella on ollut tärkeä sosiaalinen merkitys ja mikäpä hienompaa kuin kokoontuminen viikottain parhaissa vaatteissa, tornin (maamerkin) luona ja kellojen vielä juhlatilaisuutta julistaessa!

    ReplyDelete
  8. Jännittävä haaste, ja rakensit niin kivan Kattbyn, että minäkin sinne mielelläni muuttaisin. Kattbyssä olisi helppo mennä naapuriin pyytämään lainaksi mitä vain. Kirjasto Kattbyssä olisi kyllä hyvä olla. Tai sitten voitaisiin ainakin lainata kirjoja toinen toiselleen.

    ReplyDelete
  9. Sepä mukavaa, jos olisimmekin naapureita! Kirjasto olisi ehkä yksityisten kirjahyllyjen tarjontaa monipuolisempi, ellei Kattbyssä sitten asuisi paljon kirjahamstereita.

    ReplyDelete
  10. Kattby, jo nimi on ihan loistava. Ja kirjasto kylässä täytyisi olla, ehdottomasti. Voipi olla että minäkin muuttaisin sinne, tai ainakin hankkisin sieltä kesämökin. Ja siellä kylässä ei sitten olisi reviiririitoja kissojen kesken.

    ReplyDelete
  11. Ihana kylä! :)

    Yhteisöllisyys on hyvä juttu, kun ihmiset voivat tulla pyytämään toisiltaan luontevasti apua tai vaikkapa lainaamaan sokeria. :)

    ReplyDelete
  12. Oijoi, olipa kiva haaste ja ihanan kylänkin loihdit. Jos omaa haavekylääni ei voisi toteuttaa, niin haluaisin päästä asumaan sinun kylääsi.

    ReplyDelete
  13. Vau, kiitos haasteesta tämän on mahtava juttu! Mielikuvia alkoi nousta heti.

    Oikein mukavaa sunnuntaita Pastorilasta!

    Ps. viime yönä alkoi satamaan. Kuin tilauksesta, kun sain puuistutukset tehtyä. En edes muista milloin olisi viimeksi satanut. Olin jo valmistautunut henkisesti kantamaan ämpärikaupalla vettä seuraavat viikot.

    ReplyDelete
  14. Musta Patzyllä on oikein hyvä kylä http://moottoripuuma.blogspot.fi/ paitsi paikallisen eläinlääkärivastaanoton soisin sinne ihan vakituiseksi. Mutta ehkä sekin vielä..!

    ReplyDelete
  15. Kattbyhyn on kohta ruuhkaa :) Minäkin haluan muuttaa sinne!

    ReplyDelete
  16. Myrsky ja Minna; Nimi on kieltämättä niin hyvä, ettei haittaa jos se on jo käytössä - en olisi voinut keksiä parempaa. Reviiririidat pitäisi kieltää.

    Sirpa ja Kollo; Onneksi minulla jo on sellaisia naapureita, että soittelemme kun joku meistä on matkalla saareen, jos muut tarvitsevat kaupasta jotakin. Se on hienoa.

    Susanna; Lämpimästi tervetuloa! Ai niin, sinullahan on se vanhainkotiprojekti ;-)

    Amalia; Tervetuloa :-)

    Désirée; Kivaa, että ajatuksia syntyi heti! Mahtava ajoitus sateella. Syksyllä on niin hyvä istutella, juuri tuon vuoksi. Täällä etelässä on ilmeisesti tullut enemmän vettä, täällä ei ole ollut kuivaa enää vähään aikaan.

    Zepa; No niinpä näyttää. Sinne asti en kyllä lähtisi, jostain syystä Kauko-Itä ei yhtään houkuttele. Olen liian eurooppalainen. Mutta muuten aika kivan kuuloista.

    Mamma N; Ehkä voisit siirtää jonkun niistä unelmataloistasi Kattbyhyn?

    ReplyDelete
  17. Me voisimme siis Paula-siskon kanssa molemmat muutta sinne samaa kylään! Niin kiva paikka tuntuu olevan!

    ReplyDelete
  18. Ihana kylä. Sopis mullekkin, paitsi että sijottaisin sen keskelle tasasia peltoja ja kylän läpi luikertelis joki.

    ReplyDelete
  19. Tämä oli kiva, taidan tarttua haasteeseen tavallani kunhan ehdin!

    ReplyDelete
  20. Auli; Sepä hauskaa, sukukylä - ja kaikilla kissoja lisäksi :-)

    Maija; Joki voi toki kulkea myös saarella ;-)

    Pike; Kiva, seuraan tilannetta!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!