Kannatti ostaa talo niin sai jopon

Eli ruostesuojamaalauspäivä

Vihreästä, ent. sinisestä, ent. vaaleanpunaisesta joposta tuli musta.

Kun hakee laivarannasta yhden vanhan öljytynnyrin sadevesisaaviksi ja alkaa sitä ruostesuojamaalata, niin samalla tulee sudittua melkein kaikki muukin. Mustaa Ferrexiä tynnyrin pohjamaaliksi, samaa mömmöä valkoisena maitokärryjen suojaksi. Ne on jo kertaalleen maalattu, mutta kun siitä on yli kaksi vuotta ja tässä välissä kärryillä on kuskattu kiviä kivimuuriinkin. Maalipinta on kärsinyt.

Talo ja tilukset ovat täynnä vanhaa rojua, joka ovat minusta aarteita. Yksi niistä on jopo. Jopoahan ei tuosta vain saisi mennä maalaamaan, mutta kun se on jo maalattu. Vihreäksi, alkuperäinen on ehkä sininen mutta siinä välissä näkyi olevan vaaleanpunaistakin. Peli on jo aloitettu ja ruostetta näkyvissä, ohoi, aina paljonkin.

Kun navetta, joka toimi pyörävarastona ja joka on ehkä Suomen pienin laatuaan, on täynnä varastoituja lattialankkuja, ovia ja karmeja ja ikkunoita, ei sinne enää mahdu jopokaan. Sääliksi kävi vanhaa uskollista, joka joutuu värjöttelemään ulkona talven. Ruostesuoja päälle siis. Nyt jopo on musta, mutta se on vasta pohjaa.

Mikä väriksi?

Kun talot ovat vaaleankeltainen ja punamulta-sininen, olin vähän ajatellut pihan kalusteiden väriteemaksi sinistä. Se on niin suomalainen väri...

Maitokärryt. Saaristoa tuntemattomille täytyy kertoa, että ne ovat korvaamattomat, kysykää keneltä vain, joka asuu saaressa. Kun tavarat saa rantaan, mutta ne on saatava sieltä taloon, ei maitokärryjä ole voittanutta. Kottikärrytkin käyvät, mutta niihin mahtuu paljon vähemmän. Eikä niistä voi päästää otetta heilauttaakseen kättä ohikulkijoille.