Sunday 3 March 2024

Seuraavat lumikellon versot

 Ransu esittelee.

Nyt on asiaa! Ensinnäkin aurinko tuli loppupäivästä esiin.

Pihalla on kiva tassutella, mutta on aika paljon lätäköitä. Ne täytyy kiertää.

Koska ei ole satanut aika pitkään aikaan, tulvat ovat aika hyvin kuivuneet. Kaivon ympäristökään ei enää lainehdi niin pahasti.

Epäilyttäviä valkoisia kohtia on.

Niihin täytyy visusti varoa astumasta.

Reitti selvä!

Nyt aletaan olla tärkeällä kohdalla. Tuolla vasemmalla on juttu.

Lumi hävisi ja puistolumikello 'Viridapice' löytyi heti!

Jotkut väittävät, että sipulikukat eivät pääse ponnistamaan lehtien läpi, mutta lumikellot todistavat sen vääräksi. Toki riippuu paljon lehtien rakenteesta ja siitä, onko niitä vain vähän vai paksuna kerroksena. Lumikellon suipon pään on myös helppo puhkoa rohtosormustinkukan lehti.
Toisaalla puutarhassa olen katsellut jo viikkoja kevätkurjenmiekkaa, joka on myös tullut rohtosormustinkukan lehden läpi – tuosta noin vain; kuin parsinneula.

Sitten Ransu oli sitä mieltä, että mennään sisälle. Siellä on ruokakuppi.

Sain sen kuitenkin houkuteltua toiseen suuntaan, ihan lähelle kyllä.

Kissanmintulle! Olen viime päivinä leikannut kaikki puutarhan kuivuneet perennanvarret silpuksi kukkapenkkeihin, mutta kyllä tuostakin sai vähän makua.

Nami nami! Terveisiä Suvikummun Onnille, joka tämän meille alun perin lähetti!

Sitten syömään, kun alkupalat on jo nautittu.

Toivottavasti pääsemme lähipäivinä esittelemään lisää versoja. Toivomme myös, että niitä löytyy sieltä teiltäkin!


Kissanminttu Nepeta cataria
Puistolumikello Galanthus nivalis

40 comments :

  1. Onnekas Ransu! Meillä ei ole mitään muuta kuin paljon lunta

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi ei! Toivottavasti se sulaa pian ja piipot voivat tulla esiin.

      Delete
  2. Hienoja kuvia Ransusta! Minulla oli aikoinaan Dickens, jonka jännän totisen ilmeen muistan elävästi, kun hän alkuillasta tepasteli nurmikon poikki kohti kotia oltuaan päivän ulkona; aivankuin raskaan työpäivän tehneenä. Kissoilla on jotenkin mielenkiintoinen kehon- ja elekieli.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, Dickens, ihana nimikin <3 Kissoja pystyy tosiaan tulkitsemaan, kunhan vähän tuntee tyyppiä ja niiden kieltä ylipäätään.

      Delete
  3. Lumikellot ovat ihania, mutta Ransu veti nyt pidemmän korven.
    E-hei.. kunhan tuosta lumesta päästään suurin piirtein eroon, niin ehkä sitten. Toivoa on kuitenkin ilmassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ransusta oli paljon enemmän kuvia :-D Hän on sellainen huomionkerjuri. Ransu itse asiassa yritti kovasti päästä syliini, kun olin kyykyssä kuvaamassa noita lumikellon versoja. Oli vähän vaikeaa kuvata, kun jättikissa puskee ja tyrkkii.

      Delete
  4. Upea Ransu. Siellähän lumet ovat kuvista päätellen jo lähes sulaneet.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lumia ei tosiaan ole, jäätiköitä kyllä ja maa edelleen aivan roudassa.

      Delete
  5. Kiva, kun on jo Ransullekin sopiva retkisää.
    Lumikellokausi on jo siellä! Täällä ei, mutta sisälläkin voi tapahtua: minipieniä koukkuja nousi jo perjantaina ruskosormustinkukkakylvöksestä:-) Onneksi käytin vain murto-osan, 18 siementä, sillä itävyys on todella hyvä, niin on helpompi koulia ne :-) Itämisaika 7 päivää kasvilampun alla valossa pinnalle kylvettynä +20 asteessa. Jee!
    Merja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, ihanaa! Itsekin ne alun perin siemenestä kylväneenä muistan, että helposti itivät ja monta tainta sain yhdestä siemenpussista. Sittemmin ovat olleet omavaraisia eli tuottaneet siementaimia sen verran, ettei ilman tarvitse enää olla. Ja hyvä niin! Liikaa niitä ei kuitenkaan tule.

      Delete
  6. Kivipellon Saila3 March 2024 at 19:41

    Voi Ransu-ihanuus - pus, pus! Toivottavast maa ei ollut liian kylmä tassuille ja mamman kanssa vielä lisälenkkikin...onneksi sait ruokaa! Sienoa että siellä on jo noin piippoja, ole Ransu varovainen, että et telo terävissä piipoissa tassuja! Meillä lumikellot puskee jään läpi, mutta lunta on vielä ihan liikaa! Sanotko mammalle, että kirjoittelin kommenttia Sinisestä Enkelistä...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ransu kiittää huomiosta! Kyllä maa on märkää ja kylmää (ja kuraa on aivan joka paikassa, sängyssä jopa lakanoiden välissä, siis ei minun vaan kissojen tuomana - no saatan kyllä joskus itsekin sinne multaa tuoda). Ihanaa, että sielläkin jo jään läpi tulee lumikelloja! Kyllä ne lumet saa kyytiä, kun vain aurinko paistaisi.

      Delete
  7. Ihanaa. Maata näkyy. Noin paljon!
    Vähän kade oon :D

    Ransu on oiva opas.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ymmärrän kademielen, kun olet kertonut ja näyttänyt, paljonko teillä on lunta - ihan kamalasti! Tsemppiä!

      Delete
  8. Siellähän voi kävellä kuivin tassuin! Täällä on joko lunta, jäätä, sohjoa tai vettä eli kuivat tassut eivät onnistu - Max

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuiviksi ei tassuja voi sanoa, maasta kun on sulana vain päällimmäiset senttimetrit, niinpä se on hirmuista mutalöllöä. Sisällä onkin joka paikka kurassa, mihinpä ei kissa rapaista tassuaan laskisi...
      Toivottavasti pian tulee sielläkin maa esiin Maxin iloksi! Lumipissit eivät sitten tosin enää onnistu ;-)

      Delete
  9. Hah, täältä mitään löydy, lähes puolimetrinen hanki pitää sinnikkäästi pintansa. Se minkä päivällä sulaa, sataa yöllä takaisin. Alkaa olla hermo pinnassa puutarhurilla.
    Joten kateudesta kalpeana täällä katsellaan, että jo piippoja näkyvissä eikä lunta missään!
    Vaan kevät tulee, kissoista sen tietää. Jalo on alkanut ulkoilla enemmän. Joten ehkä täälläkin on toivoa piipoista lähiviikkoina.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ärh, sataa lisää! Mitä ihmettä, täällä ei ole satanut mitään noin viikkoon ja siksi vesi/jäätilanne onkin jo paljon parantunut. Onpa todella ikävää! Toivon pikaista lumentulon loppua ja kevään alkua, hermohan tuossa totisesti menee.

      Delete
  10. Oi,waude🤩
    Teillä siellä noin pitkällä kevät.
    Miten kaunista.
    Ja voi suloisuus Ransu, miten kaunis hänkin on🐈

    ReplyDelete
    Replies
    1. Maa on näkyvissä, kun vain aurinko paistaisi kunnolla, maa alkaisi lämmetäkin ja sulaa roudasta.

      Delete
  11. Yay! They are coming! What a change this last week brought! We have first blooms and larks, lapwings and cranes have returned from south. Looks like Spring!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yay! Haven't seen (or heard!) cranes yet, but it won't be long now. Unfortunately a colder spell is just starting but we'll get over it. The ground is still frozen solid.

      Delete
  12. Kevät tulla kolokuttelloo jo ihan nurkantakana!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä se tulossa on, nyt vain iski pieni pakkanen, mutta kunhan sumu hälvenee, pitäisi kai auringon vaihteeksi paistaa!

      Delete
  13. Kevät jo pitkällä, mikäli lumen määrää katsoo. Kissat ovat iloisia, kun tuttuja hajuja alkaa taas löytyä jään alta. Merrikin on ollut joitain kertoja ulkoilemassa. Se ei kuitenkaan viihdy siellä kovin kauaa, kun on tottunut talven aikana olemaan tavallista enemmän sisällä ja vain ulkoiluhäkissä pyörähtämässä. En ole hirveästi laskenut ulos, koska Frodoa en millään jaksaisi vahtia, kun se ei ole oikein ulos halunnut. Kesällä ovat sitten kuitenkin taas molemmat pihalla. Frodo lähti viime kesänä niin monta kertaa valjaista irti, että... Ikävää lähteä etsimään sitä naapureiden pihoilta, kun ei olla muutenkaan tekemisissä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti hanki on mennyt alemmaksi siellä. Voi ei, ei ole yhtään kivaa, että kissa lähtee karkuteille!

      Delete
  14. Suloiset kuvat Ransusta. Hauskaa, miten kissat osaavat kiertää lätäköt ja jään. Kunhan ei vain tassussa tunnu pahalta.
    En olekkaan nähnyt, että sipulikukka kasvaa lehden läpi. Ihania valokuvia olet ottanut.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kissan askellus on tarkkaa puuhaa :-D Sipulikukat tuntuvat ponkaisevan maasta tyyliin: pois tieltä, risut ja männynkävyt!

      Delete
  15. Teillä on siellä paljon maata jo näkyvissä ja ensimmäiset piipot . Me saamme vielä pitkään niitä odottaa . Kiitos Ransu esittelystä piristi kummasti jo tietoisuus että niitä on .

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos vain aurinko paistaisi, niin maa lämpenisi hyvin, kun siinä ei ole lunta päällä – mutta päivästä toiseen on sumuista tai pilvistä. Ehkä se vielä tulee esiin, on tullut monena päivänä sitten loppupäivästä aurinkoista.

      Delete
  16. Vai sellainen oli Ransun kierros. Täällä ei kyllä vielä pääsisi kulkemaan mitenkään niin, ettei osuisi lumeen, mutta onneksi teillä siellä on manuleille sopivat kelit jo. Ja sipulikukille! Kyllä ne vain ihmeesti lehtien läpi kasvavat. Niin se vain kevät aina on talvea vahvempi. Njäh, siitäs saa.

    Ransulle pusu. Ja Mustille myös.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Njäh :-D
      Onneksi on manuliyhteensopiva lumitilanne täällä. Teillä ei asu manuleita, mutta karhu ja kilpikonna varmaan myös viihtyvät paremmin ilman lunta. Pääsee Lupsukin sitten taas käpäliksi myyriin.

      Delete
  17. Ransu on niin hieno vastavaloon kuvattuna, kun sen silkinhienot pörrökarvat leijuvat ilmassa. Ja häntä aina terhakkaana kohti taivasta. Ihana esittelijä. Ihania ovat esiteltävätkin. Sieltä lumet ovat sulaneet hyvin, eikä vettä ja jäätäkään enää paljon näy. Vitsi, miten virkistävää katsella tuollaisia näkymiä. Perässä tullaan, hitaasti mutta varmasti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vastavalossa karvojen hentous ja pehmeys erottuu.
      On täällä jäätiköitäkin, mutta niitä en viitsi kuvata. Oikeastaan on enää yksi oikein paha ja iso jäätikkö, mutta se on sitäkin isompi ja paksumpi. Yksi tärkeä salaoja kun on edelleen ummessa, niin ei pääse vesi pois. Onneksi ei ole satanut, niin suurta vedenpaisumusta ei enää ole, mutta soisin jään sulavan pois tärkeiden kasvien päältä.
      Kun vain aurinko tulisi esiin ja lämmittäisi maata! Tänäänkin oli aivan sumuinen päivä.

      Delete
  18. Tuon H-Ä-N-T-Ä on kertakaikkiaan The Häntä!! Ihania kuvia!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ransun häntä elää omaa elämäänsä :-D

      Delete
  19. Näyttääpä siellä eri väriseltä kuin täällä. Hyvin on jäätiköt ja vesilammikot hävinneet sieltä johonkin. Toivottavasti routakin sulaa pian ja kissanminttu lähtee kasvuun.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä on pääosin vihreää ja ruskeaa, yksi paha jäätikkö on, kun yksi kriittinen salaoja on edelleen umpijäässä. Mutta aika mukavasti lammikot ovat huvenneet, kun pitkään aikaan ei ole satanut mitään.
      Kissanminttu kelpaa kuivanakin, kumpikin pojista on tänäänkin käynyt sitä nakertamassa :-D

      Delete
  20. Ransu on kyllä oiva kasvien esittelijä!
    Meillä tuota valkoista epäilyttävää ainetta on vielä niin paljon, ettei piippoja näy ehkä kuukausiin....

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi itku. No jospa tässä kuussa kumminkin ;-) Hirmu koleaa on, monta astetta pakkasta ihan keskellä kirkasta päivää. No kovin kirkas tämä päivä ei kyllä ole. Kunpa kevät jatkuisi pian!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!