Alppipenkin vuosi

 Alppipenkki eli kivikkokasvipenkki ("alpine bed") on osoittautunut arveltua haastavammaksi kasvupaikaksi.

Siinä se on, navetan eteläseinustalla. Siinä oli aiemmin kivinen, lasinsiruinen ja rytöinen rinne kohti avo-ojaa. Se on nyt salaoja, jolloin nurmi ulottuu alppipenkkiin asti. Sen etureunana on pieni kivipengermä. 

Paikka on kuiva ja paahteinen eikä kohopenkin kanssa ole talvimärkyydestä ongelmia, siitä ajatus kivikkokasveihin. Lisäksi ne ovat usein sen verran pieniä, että tarvitsevat oman penkkinsä, joka on koholla, jotta ne näkee paremmin, eivätkä pikku kasvit huku isompien sekaan.

Tilhet eivät ole vielä tulleet syömään pihlajanmarjoja, tänään näin puussa räkättirastaita ja pari mustarastasta.

Keväällä aurinko osuu voimakkaasti alppipenkkiin, mikä on tietysti hyvä, mutta on se huonokin. Lumi sulaa äkkiä, eikä sitä paljon olekaan, kun kohopenkistä tuuli puhaltaa sitä jatkuvasti pois. Sitten, kun tulee taas kylmä jakso kasvien solukoiden herättyä kevääseen, kuten viime keväänä tuli, on se kuolinisku aika monelle. Jääkylmä keväinen viima on viimeinen niitti.

Istutin tänä syksynä muutamia uusia pikkuisia sipulikasveja. Ennestään alppipenkissä kasvaa ihana krookus Crocus yalovensis. Se on viihtynyt hyvin, mutta joku ryökäle kävi puraisemassa siitä keväällä kukkanupun poikki ja jätti lojumaan maahan. Vanha talikko oli suojana. Täytyy ensi keväänä laittaa tiheämpi suoja.

Jo huhtikuussa nousivat Fritillaria sewerzowiit, nämä ovat jännän ruskeakukkaisia.

Nyt en ihan muistakaan, mitä tähän syksyllä istutin, mutta yllätytään sitten keväällä!

Erittäin ikävä menetys oli mätäslaukkaneilikan kuolema. Muutaman vuoden se viihtyi oikein hyvin, mutta viime keväänä olisi pitänyt älytä varmaan suojata se, kun tulikin äkkiä kova pakkanen. 

Ruskettunut pehko ei herännyt kesän mittaan eloon. Keskikesällä vähän hypistelin sitä kokeillakseni, onko siinä tuoreita kohtia, mutta koko mätäs mureni kuiviksi murusiksi. 

Mätäslaukkaneilikalla on täydellinen pyöreä kasvutapa ja aikainen, keväinen kukinta. Ostin taimen Viherlassilalta joitakin vuosia sitten, täytyy keväällä lampsia sinne. En ole tätä muualla myynnissä nähnyt. Siementaimet olisivat myös kiva yllätys, mutta niitäkään ei ole näkynyt.

Muihin menetyksiin kuuluvat ilmeisesti punakukkainen maljalaukkaneilikka 'Ballerina Red' ja – nyyh – söpö kurjenpolvi 'Orkney Cherry', erityisen rakas, mutta taas kerran se ei selvinnyt talvesta suojauksesta huolimatta. Ainoa kerta, kun se on selvinnyt, oli harvinaisen lauha, käytännössä pakkaseton toissa talvi.

Maljalaukkaneilikka saattaa vielä pykätä jonkin siementaimen, ainakin niiden alkuja huomasin keväällä.

Onneksi tavalliset rusolaukkaneilikat selvisivät. Tässä etualalla 'Düsseldorfer Stolz'. Taustalla kääpiöneilikka, joka pisti uuden kukinnan pystyyn vielä syksyllä. Tämä kuva on kesäkuulta.

Edellisessäkin kuvassa näkyi valkotupsulaukka, se on viihtynyt hyvin jo kymmenen vuotta. Suht pienikasvuisena se on juuri sopiva alppipenkkiin. Penkissä kasvaa myös kortetta, mutta siitä ei pääse oikein eroonkaan. Vetelen sen varsia maasta joutessani ja jätän maan pinnalle ravinteeksi.

Kesäkuussa punakukkainen hopearikko kukki vielä miten kuten, vaikka kuvasta näkee, että sen lehtimätäs on pääosin menehtynyt. Opin vasta elokuussa, että rikkojen ympärille pitäisi lisätä multaa, sillä ne nousevat hiljalleen maasta. Niitä pitäisi ikään kuin mullata jossain vaiheessa kesää, muuten ne kuivuvat. 

Hopearikkomätäs valitettavasti ruskistui kokonaan kesän mittaan, enkä tiedä, onko siinä enää eloa.

Rikot kuuluvat ilmeisesti niihin joihinkin kasvisukuihin, jotka eivät puutarhassani oikein menesty. Ihan tavallinen, ystävän pihalta pariinkin kertaan siirretty varjorikko, on sekin aina kuollut. Kesällä ostin Tromssan kasvitieteellisestä puutarhasta jännän Saxifraga fragosoin, joka oli kesällä lepotilassa, mutta avasi lehtiruusukkeensa syksyllä. Ainakin muutama päivä sitten se oli vielä elossa, samoin ihastuttava sinirikko, joka löytyi Särkän perennataimistolta.

Voi olla, että lumettomat, raa'an tuuliset talvet ja kuivat kesät ovat rikoille liian haasteellisia.

Sipulikasveille, joiden sipulit ovat turvassa maan sisällä, on alppipenkki ehkä armollisempi. Penkissä kasvaa kolmea siemenestä kasvattamaani laukkaa, joista ensimmäinen, pisaralaukka, tuli viime kesänä kukkaan. Kukan nuput ovat todellakin kuin pisaroita, ja nuokkuva kukinto hyvin kaunis. Tämäkin laukka on niin matala ja siro, että alppipenkki sopii sille parhaiten.

Hailean vaaleanpunaiset rusolaukkaneilikat ovat käsittääkseni siementaimia. Tai sitten olen unohtanut ne istuttaneeni. Ihanaa kumminkin, että viihtyvät!

Niitä kasvaa penkin toisessa päädyssä vähän siellä täällä. Tämä tyyppi on laonnut kangasajuruohon päälle.

Alkusyksyllä alppipenkki sai jatketta, kun halusin istuttaa pari siemenestä kasvatettua siperiankurjenmiekkaa ja keltalehtisen mesiangervon kosteampaan kohtaan alemmas, johon tulee navetan rännistä vesi.

Pulskaneilikka on hieman liian kookas alppipenkkiin, mutta se on peruja ajalta, jolloin istutin pienen purkillisen itse siemenestä kasvattamiani varmaan paikkaan, jossa ne löydän. Siitä pitäen sen siementaimia on alppipenkistä noussut. Keväällä voisikin siirtää niitä runsaammin viereiselle preerialle nyt, kun sitä on tullut raivattua ja tilaa olisi.

Pulskaneilikan juurelta löytyy ruusujuuren serkku Rhodiola pachyclados.

Vielä kerran puskaneilikka, tässä on valtavan kaunis kasvi! Ja vieläpä kotimainen luonnonkasvi. Seuranaan sillä on etelänmaitohorsma, yksivuotinen, joka sekin saisi vähitellen siirtyä kokonaan preerialle. Tosi kiva ja kaunis, eikä mikään riesa, vaikka siementaimia aina tuleekin sen verran, ettei tarvitse siemeniä itse kerätä ja kylvää. Täydellinen kasvi, siis.

Tässä kuvan keskellä, pulskaneilikan varsien alla, näkyy mätäsmäinen kasvi (ei tuo sammal, vaan se vaaleampi), josta toivon, että se selviää talvista. Se on jäsenruoho Scleranthus biflorus. Jos se viihtyy, se kasvaa ihanaksi matoksi, joka muistuttaa sammalta. Näitä pikku mättäitä on nyt penkissä kaksi kappaletta. Kasvatin ne siemenistä.

Jotain on matkan varrella tullut opittua. Alppipenkki on nyt kuorrutettu raakavillalla samaan tapaan kuin tämä pienten kylvöpurkkien alue, jonka taimet olivat vielä liian pieniä istutettaviksi. Meillä ei nimittäin edelleenkään ole lunta, ja aamulla mittari oli –10 asteen kylmemmällä puolella. Vesiputki oli lähes jäässä, mutta sain sen vielä auki.

Toivon, että villan turvin kasvit pärjäävät paremmin. Voi toki olla, että villan alle pesiytyy kokonaisia myyräperheitä, mutta riskejä on otettava, ja onhan se toisaalta aika viehättävä ajatus.

Lopuksi villava Ransu esittelee perunapenkin, jonka muistin perjantaina juuri, kun pakkasjakso alkoi.

Tein keväällä tämän laatikon, jonka pohjalle kippasin ojanpohjalta haravoimani kevätryönät ja piilotin sekaan muutaman jääkaapissa itäneen 'Jazz' -perunan. Multasäkkejä ei ollut, mutta heinäkuussa venevajarannan ruovikkoa viikatoidessa toin sieltä maitokärryllisen ruokoa ja merilevää, joilla täytin penkin.

Vaaleat perunat olivat kasvaneet melkoisiksi jötiköiksi lähes ilman multaa! Ämpärissä on toisessa penkissä kasvaneita 'Mulberry Beauty' -pottuja, joista tuli mainio sato niistäkin. Tuossa on loput, jotka vielä olivat perjantaina maassa.

Onnea ovat omat maukkaat perunat. 

Nyt aurinko paistaa niin hivelevästi, että täytyy mennä pihalle pätkimään iso vaahteranoksa, jonka sahasin eilen liian isoksi venyneestä puusta. 

Aurinkoa sinullekin!

Etelänmaitohorsma – Chamaenerion dodonaei

Hopearikko – Saxifraga paniculata

Kangasajuruoho – Thymus serpyllum

Kääpiöneilikka – Dianthus subacaulis

Maljalaukkaneilikka – Armeria pseudarmeria

Mätäslaukkaneilikka – Armeria caespitosa

Pisaralaukka – Allium carinatum ssp. pulchellum

Pulskaneilikka – Dianthus superbus

Rusolaukkaneilikka – Armeria maritima

Sinirikko – Saxifraga oppositifolia

Valkotupsulaukka – Allium orientale