Ihanaa keltaista

Ilo oli suuri, kun havaitsin heinäkuussa kasvimaalla kääpiösamettikukan taimia. Ne ovat itse kylväytyneet viime vuoden 'Ursula' -lajikkeesta, sillä hyvästä päätöksestä huolimatta en muistanut hankkia kääpiösamettikukan siemeniä. Minulle parhaiten sopiikin kasvi, joka ilmestyy itse, kun olen niin hajamieli ja myös huono kylvösten paapoja.

Kääpiösamettikukat kukkivat koko syksyn pakkasiin saakka, mikä on hyvä, sillä hajuherneet lopettivat jo, kun en kerännyt niistä kukkia. Koskaan ne eivät ole aloittaneet kukintaa niin aikaisin (koskaan ennen en ollut esikasvattanut niitä), mutta kääntöpuoli on se, että koskaan ne eivät ole lopettaneet vielä tässä vaiheessa.

Kuvassa näkyy myös korianteria, sekin on minulle täydellinen kasvi huolehtiessaan itse kylväytymisestään. Laitan korianterinlehtiä jokaiseen salaattiin kesän aikana. Moni ei pidä sen mausta, minä onneksi pidän.

Ehkä samettikukkaakin voi syödä? Niissä on nimittäin aivan hurmaava aromi, kun vähän rutistelee lehtiä ja kukkia: mandariini tulee mieleen, mutta se voi johtua väriassosiaatiosta. Pikainen googletus: kääpiösamettikukka on syötävä, mutta melko vahvan makuinen. Ehkä teeainekseksi?

Kasvimaan kasteluvesi- ja saunavesikaivon kansi on ollut laho jo vuosikaudet. Kymmenen vuotta sitten aloin rakentaa uutta kantta, mutta sitten tuli tenniskyynärpää ja se laittoi pisteen monelle nikkaroinnille, tällekin. 

Nyt katsoin kattorempasta jääneitä pätkiä ponttilautaa ja pääni yllä syttyi lamppu. Näistä saa aiempaa tiiviimmän kannen! Iso koivu kun pudottaa melkoisesti roskaa, ja se on päätynyt lahon kannen raoista kaivoon. Iloitsin, kun havaitsin, että saranakohdassakin pontti toimii: pontit luisuvat nätisti yhteen, eikä siihenkään kohtaan jää rakoa. 

Kesällä irronnut kastelukannun kahva oli vielä metalliroskissa odottamassa rannan roskiksille vientiä. Siitäpä tuli kulmat ja reiät tekemällä juuri passeli kaivonkannen kahva. Laitan vielä tapin, jota vasten kansi avattuna lepää, jotta saranat eivät niin rasitu. Ja käsittelen kannen terva-pellavaöljy-tärpätillä, jospa se saisi kannen kestämään seuraavan kymmenen vuotta.

Lähdetäänpä talsimaan kohti tontin länsipäätä. Kasvimaalta lähdettäessä kävellään preerian ohi. Se on vielä pieni, enkä tänä vuonna ole ennättänyt laajentaa sitä lainkaan. Vasta muutamia neliömetrejä on raivattu. Niissä kasvaa heiniä (taustan heinikko on sitä raivaamatonta) ja kuivan aurinkoisen preerian perennoja, kuten etelänruusuruohoa ja tässä naapurin sorakasasta kaivettu keltakannusruoho, luonnonkukista komeimpia. Se on kasvanut ihanan kookkaaksi! Siitä oikealle heiluu tähkähelmikkä tuulessa, aivan ihana heinä. 

Näiden äärellä tulee taas mieleen, että pitäisi ommella ruutumekkoja, essuja ja hilkkoja ja ryhtyä kirmaamaan heinikossa Laura Ingallsina. Ja siitä tulee mieleen, että Pienen talon preerialla katsomista pitäisi jatkaa niin kauan kuin se Areenassa on. Se on nyt kokonaan jäänyt kesäkiireiden jalkoihin.

Jatketaan rinnettä alas saunalle, joka on tonttini märin kohta. Vastikään ylös kaivettu ja perattu kosteikkopenkki näyttää siistiltä, mutta kärsii elokuivuudessa, kun multaa näkyy noin paljon. Toivottavasti kasvit selviävät, useimpia niistä kun jaoin.

Tähän voisi sopia kaupunkireissulla löytynyt syyspäivänlilja. Se on ihan peruskasvi, mutta niin vain sain etsiä sitä vuosikaudet. Se on ihana vaaleankeltainen, korkea ja myöhäinen. Tuossa kasvaa vain matalampi kermankeltainen 'Fragrant Treasure' -päivänlilja, ja 'Pink Damask'.

Touko–kesäkuussa siinä kukkivat ihanat appelsiininväriset altainkullerot, parin metrin päässä ojan reunalla myös niittykullerot. Kuvasta voi ehkä nähdä, että ahdasta oli.

Raivasin eilen tontin länsipäässä huussin takana lehtomaista paikkaa, mutta tämä kohta on edellistä pienempi ja vähemmän heinittynyt. Isompi homma olisi ottaa ojan takana oleva kevätesikkopelto käsittelyyn, mutta sen ei ole tarkoituskaan olla mikään siisti istutusalue, vaan puoliksi luonnontilainen lehto.

Tässä kasvaa ihana Suvikummun Marjan lähettämä 'Sun Power' -kuunlilja. Istutin nyt toisen keltalehtisen, Mustilan taimipäivästä hankitun 'Golden Arrow' -verikonnantattaren tuonne taemmas.

Tässä se on etualalla, ojasta käsin kuvattuna. Tällä linssillä ei tahtonut saada kokonaisuutta järkevästi kuvaan ja olin liian laiska mennäkseni sisälle vaihtamaan linssiä, mutta en liian laiska rämpimään ojassa. Ostin saman 'Golden Arrowin' viime vuoden Mustilan päivästä, mutta se ei selvinnyt talvesta. Se paikka oli muutenkin liian paahteinen ja kuiva. Nyt tämäkin paikka on rutikuiva, mutta syys-talvi-kevätkaudella tuossa pitäisi olla kosteutta, viereinen oja ei ole kovin syvä, joten juurten ei tarvitse työntyä pitkälle kosteutta löytääkseen. 

Lisäksi näkyy, että siinä on paljon tarhajouluruusun siementaimia; vihreäkukkainen tarhajouluruusu on tässä heti vieressä. Keltalehtisten välissä on platkuna makaava kaitaimikkä 'Blaues Meer', imikät ovat ihania, mutta sietävät hirmu huonosti kuivuutta edes varjossa.

Tässä kasvaa myös amurinkärsäkalla, tosin nyt melko nahistunut, ja Trillium catesbaiei, joka viime vuonna pian istuttamisen jälkeen kuihtui pois. Tänä keväänä se kuitenkin nousi ja onnistuin pitämään sen hengissä tähän saakka, nyt se on taas kuivunut. Yksi pieni lehtivarsi siinä vain nytkin oli, mutta olen luottavainen, että se saattaa jaksaa nousta ensikin vuonna.

Lisäksi siirsin tähän palan kirjavalehtistä lehtokieloa katajapenkistä.

Ihan viereen, punaisen villin penkin puolelle istutin uuden varjohiipan kokoelmaani: 'Frohnleiten' -piivarjohiipan. Kirkkaankeltaiset kukat ja loistava kuivan varjon sietokyky, kuulemma. 

Tässä oli aiemmin useita 'Frances Williams' -kuunliljoja, ne ovat kaikki hävinneet ja sama on tapahtunut kuistin edustalla. Tottahan on, että ne ovat peurojen herkkua, jolloin toistuva lehtien häviäminen heikentää kasvin voimia. Mutta kuivaakin tässä on: oja on tässä kohden noin 80 cm alempana. Istutuskuoppaa kaivaessa tuli kiviä vastaan, ne olivat kauniisti ja tiukasti lomittain, niinpä jätin ne tuohon varjohiipan eteen. Kunpa se täyttäisi kauniisti tyhjän paikan ojan partaalla, kirsikkapuun alla, rajoittuen nätisti noihin kiviin.

Sama paikka vähän kauempaa, oja on kallion ja hiipan välissä. Se oli työläs kaivaa kallion ja kirsikanjuurten takia, mutta tarpeellinen, sillä se johtaa vedet pois vanhan talon takaa ylämäestä. Nyt paikka on kauniin valon takia lempikohtiani koko tontilla.

Kaunista on myös iltapäivän valo kuistilla. Peura ei vielä ole käynyt syömässä kultapallon kukkia, niinpä ne ovat tuossa ihanina palloina.

Kiitos paljon sadetoivotuksista, eilenkin näytti jossain vaiheessa näin lupaavalta, pilvet jopa liikkuivat hitaasti tänne länteen päin, mutta aurinko ei sittenkään lakannut porottamasta eikä pisaroita saatu. Sunnuntaille ennustettu sade siirtyi maanantaille ja nyt sekin on peruttu. Ensi torstaille on nyt jotain luvassa, suuria odotuksia on nyt sille päivälle! Syreenitkin jo lurpottavat, ja koivuissa sekä jopa juhannusruusussa näkyy kellastuvia lehtiä.

Altainkullero – Trollius altaicus

Amurinkärsäkalla – Arisaema amurense

Kaitaimikkä – Pulmonaria angustifolia

Keltakannusruoho – Linaria vulgaris

Kultapallo – Rudbeckia laciniata, kerrannaiset

Kuunlilja – Hosta

Kääpiösamettikukka – Tagetes tenuifolia

Lehtokielo – Polygonatum multiflorum

Niittykullero – Trollius europaeus

Piivarjohiippa – Epimedium × perralchicum

Syyspäivänlilja – Hemerocallis citrina

Tähkähelmikkä – Melica ciliata

Verikonnantatar – Bistorta amplexicaulis