Thursday 3 January 2019

Jäinen planeetta

Viime viikkoina olemme saaneet ihastella BBC:n tuottamaa Jäinen planeetta -sarjaa. Sir David Attenboroughin juontamana jaksaisi kuunnella vaikka puhelinluetteloa, mutta kun hän kertoo napa- ja arktisten alueiden luonnosta, on viihdytyskerroin huipussaan. Onneksi sarja tulee uusintana taas tämän kuun lopulla. Meinaan katsoa kaikki jaksot uudestaan henkeäni pidätellen.

Frozen Planet
I got to witness the amazing powers of ice in my own garden in December, when we did not yet have snow to protect the ground and plants. This is why brick does not survive here as paving: it absorbs moisture and then goes to pieces, literally.

Omalla pihallani kummastelin jäämuodostumia joulukuussa, ennen lumen tuloa. Tiilenpaloihin imeytynyt kosteus oli työntynyt kiteinä ulos muodostaen hämmästyttävän pitkiä kaarevia jääpiikkejä, kuin ison koiran hampaita. Miten noin pienessä tiilenmurussa olikin noin paljon vettä!

Surullisena katsoin paria paikkaa, joihin olin loppukesällä istuttanut vasta pieniä perennojen siementaimia. Kun jäätyminen on tällä tavoin nostanut maan pintakuoren, näyttivät taimet sekä kuivuneilta että paleltuneilta. Voi hiisi. Pitäisi muistaa suojata ne ennen pakkasten tuloa. Suojasin sitten, mutta liian myöhään, luulen ma.

Monen senttimetrin korkuiset jääpilarit irrottavat multakokkareita. Tämä on hyväksi savimaalle, periaatteessa, sillä se murentaa tiivistä maata. Mutta istutuksille, joiden juuret eivät vielä ole syvällä, tämä on surkea juttu.

Rappusten edessä on vanha tiilikiveys, josta oli lohjennut pala näin nätisti ja havainnollisesti. Hämmästyttävä luonnonvoima pienoiskoossa.

32 comments :

  1. Oletpa tehnyt jänniä ja kauniita huomioita jäästä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan näin komeita minijäämuodostelmia harvoin syntyy, tarvitaan varmaan joku tietty kosteus ja pakkasen kiristymisen tahti, että tällaista tulee.

      Delete
  2. Sir David Attenboroughin juontamia juttuja voisi kuunnella ja katsella loputtomiin, vaikka sitä puhelinluetteloa! Jäällä on uskomaton voima, savelle se tekee hyvää - murentaa, mutta pikkuisille taimille se on surun paikka! Toivottavasti taimesi ovat yhtä sitkeitä kuin sinä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täytyy toivoa. Hirmupakkasia ei vielä ollut, ja elän toivossa, että joku pikkuinen taimi sinnittelisi vielä. Nyt niillä on kuivaa heinää ja kattotiili suojana. Olisinpa muistanut aiemmin. Ja tässä yhtenä päivänä muistin kasvin, joka piti siirtää ämpäristä maahan ennen talven tuloa! Oi ei.

      Delete
  3. Jännän näköisiä jäämuodostelmia. Miten ihmeessä pienestä tiilenpalasta voi tunkea ulos jäisiä koiranhampaita? Puutarhaelämä on kyllä opettanut katselemaan luontoa vähän lähempääkin. Paljon jäisi näkemättä, jollei välillä kumartuisi ja konttaisi.
    Toivottavasti taimesi selviytyvät moisesta jääkaudesta.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle ja pojille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanos muuta, miten tuo on mahdollista. Hienoja ilmiöitä kyllä tulee todistaneeksi ihan omalla tontilla. Ei tarvitse välttämättä lähteä naparetkelle, vaikka kovasti kutkuttaisi.
      Kiitos, samaa sinulle ja onnistunutta talvehtimista myös puutarhallesi!

      Delete
  4. Voi, Attenborough! Siinäpä vasta mies, jonka ääni on korville hyvä ja joka vieläpä käyttää sitä viisaasti.

    Mutta on sekin kyllä maailman ihmeitä, miten kasvit (ja tietysti eläimetkin) ylipäätään selviävät talvesta, jäästä ja pakkasesta. Ensiksikin kun vesi on "väärässä muodossa" ja toisekseen jään pitäisi rikkoa ne. Vaan ovatpas vain kehittyneet kestämään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mieleen tulee vain toinen, jonka ääni on yhtä miellyttävä ja ääntäminen yhtä kaunista, nimittäin Stephen Fry. Mutta hänellä ei ole luonnontieteellistä koulutusta kuten Attenboroughlla.
      Niin, luonto on aivan ihmeellinen. Manuleineen kaikkineen.

      Delete
  5. Jäätyneellä vedellä on melkoinen voima. Täällä on lunta aika vähän, hiukan pelottaa miten käy roudan kanssa joka pääsee syvälle ilman kunnon suojaavaa lumikerrosta. Toivottavasti kasvisi selviävät, voisiko niitä suojata vielä lisää jotenkin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täytyy miettiä. En tiedä, auttaako lisäsuojaaminen, kun suojaaminen ylipäätään olisi pitänyt muistaa tehdä ennen pakkasia ja niitä tulikin jo joulukuun alkupuolella, yllätys :-D Tuulisessa saaristossa, ja teillä varmaan myös peltoaukeiden laidalla, on se ongelma, että tietyistä paikoista, vaikkapa rakennusten kulmilta, tuuli aina puhaltaa lumet pois.
      Toivottavasti kasvit sielläkin selviävät!

      Delete
  6. Uskomattomia jäämuodostelmia! Jäätyvällä vedellä on ihmeellisiä voimia. Toivottavasti pikkutaimesi selviävät.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ihan hämmästyttävää tällaisessa muutaman senttimetrinkin mittakaavassa - puhumattakaan, että samaa tapahtuu jossakin päin maailmaa ihan satojen metrien kokoisena.

      Delete
  7. Replies
    1. Oli tuuri, että hoksasin nuo jäämuodostelmat, ne ovat sellaista katoavaa laatua ;-)

      Delete
  8. Hienoja jäähavaintoja! Toiko Aapeli-myrsky saarelle lisää jääihmeitä? Minun piti päivällä valoisaan aikaan mennä kameran kanssa meren rantaan jäätä kuvaaman, mutta ihan unohdin sen tykkänään. Toivottavasti pikkutaimet sinnittelevät voittajiksi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt en ollut saaressa myrskyn aikaan. Sähköt ovat menneet ja tulleet ja välillä olleet ilmeisesti pitkään pois.
      Nyt pitääkin olla tikkana, että ehtii ulos valoisan aikaan, se kestää ohikiitävän hetken :-D

      Delete
  9. Hämmästyttävä luonto, todellakin.

    ReplyDelete
  10. Luonto osaa tehdä ihmeitä, myös jäinen luonto. Valitettavasti myös tuhojaan, toivotaan, että taimitappioita ei tulisi. Meillä lumi toi onneksi vähän suojaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täytyy toivoa parasta. Täällä tulee tappioita joka talvi, kun lämpötila sahaa ees taas sulamisen ja jäätymisen väliä. Mutta nautin niin kovasti siitä, että ei ole pakkasta, niin en voi oikein valittaa :-D

      Delete
  11. Kyllä, todella hyvä sarja! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Molemmat peukut ja vielä isovarpaatkin pystyssä - niin on.

      Delete
  12. Jiä tekköö ihan ihmeellisiä kuvioita. Toivottavasti taimet ei oo menehtyny. Meillä on runsaasti lunta suojana.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin teillä siellä idässä taitaa aina olla. Lumi tuo niin hyvän suojan. Ei taida maakaan aina jäätyä, jos oikein hyvin on tullut lumi pakkasen alla.

      Delete
  13. Jäätyminen saa aikaa paljon kaunista mutta myös se voi tuhoha.
    Toivottavasti taimistasi onnistuu ainakoin joitakin.
    En ole katsonut sitä sarjaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on melkoinen luonnonvoima. Täytyy odotella kevääseen ja katsoa. Kevätaurinko tappaa pian taimet kuivuuteen, jos niiden juuret eivät ole kunnolla mullassa. Nyt niillä on suoja päällä, toivottavasti joku taimista edes säilyisi.

      Delete
  14. Tosi hienoja jäämuodostelmia! Enpä ole kiinnittänyt huomiota edes niihin. Voi muuten olla, että meidän pihalla ei edes tule noin voimakkaita, koska maa ei ole savea vaan läpäisevää.
    Tosin ei ole yhtään kiva, kun pikkutaimet vioittuu. Toivotaan, että osa ainakin säilyy hengissä. Tuntuu muuten, että ulkona taimet kestävät aika lailla enemmän koettelemuksia kuin sisällä. Pidetään siis peukkuja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei kai tuollaisia ihmeellisiä hampaita kovin usein synny, en muista koskaan aiemmin huomanneeni. Ne kyllä syntyivät ihan hiekka/sorapitoisessa kohopenkissä, siinä on paljon tiilenpalasia myös. Vaikea kuvitella tarkemmin, miten ne oikein muodostuvat! Savimaa liikkuu tosiaan paljon jäätymisen ja sulamisen myötä.

      Delete
  15. Luonnonvoimat ovat tosiaan hämmentäviä. Ihanaa uutta vuotta Sinulle, ja kisuille silityksiä <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Merkillisiä pikku juttuja talvi saa aikaan. Kiitos, hyvää uutta vuotta teille kaikille!

      Delete
  16. Hienon näköistä, täytyykin muistaa kiinnittää myös tällaisiin asioihin huomiota. Onneksi perennojen taimet on sitkeitä, toivotaan, että selviytyvät.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täytyy toivoa, taimet olivat vasta hyvin pieniä. Ja sellaisia kivikkolajeja, joiden kestävyydestä ei muutenkaan ole oikein tietoa, kun ei niitä saa taimina Suomesta, niin pitää siemenestä kasvattaa. Täytyy yrittää tänä vuonna kylvää uudestaan, jos ei näytä olevan eloa noissa keväällä.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!