Monday, 21 August 2017

Värejä


Tänään innostuin kuvaamaan värejä, toisiaan korostavia värejä, vastavärejä. Siitä aiheesta on artikkelini uusimmassa Oma PIHA -lehdessä. Sen lisäksi oli erinomainen perhospäivä!
Keltakaunokki ja täpläpunalatva 'Atropurpureum' ovat tulossa kukkaan puolivarjon penkissä. Mainio korkea kasvipari.

Colours and Butterflies
Today I photographed some complementary colours and to my joy it was a great butterfly day too.


Oranssissa penkissä kukkii puoliksi syöty tiikerililja – odotan ihanaa kukkaloistoa sinä päivänä, kun koko tonttini on riista-aidan suojissa. Tällä viikolla sain pystytettyä noin 15 metrin matkan yli kahden metrin korkuista aitaa yhteen reunaan, siitäpä eivät enää pääse mitenkään kulkemaan.
Tiikerililjan täydellinen väripari on sinipiikkiputki.

Muilta osin oranssissa penkissä kasvaa riemunkirjavaa joukkoa. Siankärsämöiden värejä en tiennyt viime vuonna tähän istuttaessani, kun olin itse ne kylvänyt yllätysseoksesta. Päivänsilmä 'Asahi' on ihana voinappikukka.

Muotopuutarhassa voi olla hillitympi meno, mutta vastavärejä sieltäkin löytyy: keltakaunokki on täällä paahteessa jo täydessä kukassa, kaverina harmaaminttu.

Jos haluan löytää perhosia, suuntaan harmaamintun ääreen. Tänään siitä löytyi reissussa rähjääntynyt neitoperho...

... sekä amiraali. Moni luulee, että vain nokkosperhosen toukat syövät nokkosta, mutta se on elintärkeää ravintoa myös neitoperhon ja amiraalin toukille, samoin karttaperhosille. Kaikkia nokkosia ei siksi saa hävittää puutarhasta. Ja ovathan ne herkullisia ihmisellekin.

Tässä kuvassa on pari neitoperhoa mintun kimpussa, amiraali lennähti The Pilgrim -ruusuun.


Kelta-violettiin väriteemaan osuu myös pasuuna, joka ryhtyy kukkimaan. Tuulessa sen ja perhosten kuvaaminen oli hieman haastavaa.

Tässä yhtenä päivänä löysin keisarinviitan minttukasvustosta mutapuutarhan laidalta. Tästä mintusta ei ole selvyyttä, sain sitä ystäviltäni, joiden pihassa tätä kasvaa luonnonvaraisena kostealla paikalla. Ehkä tämä on jokin rantaminttutyyppi tai -risteymä. Laji on kuulemma monimuotoinen.


Sitten kurkkasin kasvimaalle. Rucolakasvustossa lepatti kaaliperhonen, mutta sitä tästä kuvasta tuskin erottaa: se on taimmaisesta lapionvarresta vasemmalle, alhaalla.


Tummalehtinen salaatti ja korianteri tuottavat ihanan tumma-vaalean elämyksen. Kasvimaallakin voi olla värisuunnittelua, vaikka tämä on ihan onnellinen vahinko.

Päivän kruunasi perunapenkin laidalle lennähtänyt suruvaippa, perhosista kaunein (sinisiiven lisäksi). Yleensä nämä aina karkaavat, kun yritän ottaa kuvaa – kerrankin onnistui!


Harmaaminttu – Mentha longifolia
Keltakaunokki – Centaurea macrocephala
Pasuuna – Brugmansia
Päivänsilmä – Heliopsis helianthoides
Siankärsämö – Achillea millefolium
Sinipiikkiputki – Eryngium planum
Tiikerililja – Lilium lancifolium
Täpläpunalatva – Eupatorium maculatum

24 comments :

  1. Rakastan perhosia, tosin harmaat jätän kissojen ihasteltaviksi ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Harmaat? Ai yökkäset ja kehrääjät? Osa niistä on tosi hienoja!

      Delete
  2. Oih, ihanat perhoset ja kuvat! Kukkien värit korostavat niiden upeutta.
    Meilläkin on ollut tänä vuonna enemmän perhosia kuin aiempina vuosina.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sepä mukavaa kuulla! Kun juuri jotkut, kuten Satu tuossa alla, raportoivat huonosta perhoskesästä. Yökkösistä ei toisaalta kai ole ollut puutetta ja hyvä niin.

      Delete
  3. Ihanat perhoset ja kukat. Tuo keltakaunokki on ihana! Hankintalistalla. Meillä ei ole lainkaan perhosia tänä kesänä. Niisk.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti löydät jostakin keltakaunokin! Jos jossakin tapaamme, voin tuoda sulle siementaimen, mutta se vaatii tosiaan etukäteissuunnittelua, että kaivan sellaisen maasta ennen kuin lähden mantereelle.. Siemenistä kasvattaminen oli toisaalta älyttömän helppoa. Mutta täytyy tätä joillakin taimistoilla olla myynnissäkin!

      Delete
  4. Hyvin oot onnistunu vastavärien kuvvauksessa. On siulla homma aijan tiennissä, lehmille on tehty kanssa aitoo van matalampoo. Perhosii on ruvennu nyt tiälläkin lentämään. Tramaattisen värinen salaatti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hommoo tekee ihan mielellään, tulosta näkyy jo: peurat eivät enää pääse kulkemaan vanhoja reittejään pihani poikki. Se on niin palkitsevaa, kun saa esimerkiksi ihailla tiikerililjaa, ja tähkäverbenoitakaan ei ole edelleenkään syöty! Seuraavaksi jännään, pääsevätkö syysvuokot kukkaan vai syödäänkö taas nuput :-D
      Tuo tummanpunainen salaatti oli oikein hyvää, kirpsakkaa.

      Delete
  5. Replies
    1. Juu, on ne ihan kiva lisä puutarhaan!

      Delete
  6. Vähemmän on minustakin perhosia kuin viime kesänä. Vanhan ajan keltainen joriini on varsinainen perhosbaari myös.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mukavaa kuulla, että joriinitkin ovat hyviä perhoskasveja! Toivottavasti ensi vuonna on perhosia taas. Tosin tänään niitä tuntuu olevan eilistäkin enemmän, eli kaipa ne tästä vielä, ties vaikka sinnekin pelmahtaisi parvi.

      Delete
  7. Meillä on ollu tosi vähän perhosia, harmi mutta eihän näille säille mahda mitään. Vaalea ja tumma salaatti on kaunista yhdessä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Harmi! Jospa ne siitä runsastuisivat, eilen oli vielä parempi perhospäivä, niitä tuntuu olevan koko ajan enemmän.

      Delete
  8. Ihania kaikenvärisiä väripilkkuja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on, osa liikkuu, osa pysyy paikallaan ;-)

      Delete
  9. Voi miten itken surusta - ihania postauksia ja niitä en kaikkia ehdi lukemaankaan :(

    Mutta nyt ehdin! Upeita perhosia ja löysin kaaliperhosen :D Meillekin perhosia on alkanut tulla. Neitoja jo jokunen.

    Värejä - nyt on voimakkaiden värien aika kerrassaan ja nautin siitä suunnattomasti! Edellisen postauksen värimaailmakin oli ihana : D :D :D

    Maailman uutiset ovat ikävänkauheita! Aina kun jossain on jotain surullista, siellä on Kivipelto edustettuna, harmi, onneksi ollaan säästytty jälleen - Turussakin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi, älä nyt itke, eihän sitä kaikkea voi ehtiä!
      Voimakkaat värit ovat tosiaan ihania. Ehkä kesäkuun valoisissa illoissa on pastellipuutarha kaikkein ihanimmillaan, mutta nyt taas maistuvat värit.

      Delete
  10. Yllättävän palon perhosia. Täällä tuntuu olevan vain satunnaisia perhosia silloin tällöin. Enemmänkin saisi perhosia olla, mutta onkin ollut tänä vuonna lämmöt miten sattuu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkä niitä vielä tulee, viime päivinä perhosia on ollut suorastaan paljon.

      Delete
  11. Oi kun tuo tiikerililja on ihanan näköinen! Meiltä se puuttuu vielä, tai ostin kyllä sellaisen, mutta se ei kuki. Ettei vaan siruetanat ole taas olleet asialla, hitsi.
    Meillä on vasta nyt viikon ajan ollut enemmän perhosia. Ihan kuin niidenkin kehitys olisi vähän jäljessä, kuten on kukkienkin ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkä liljoilla kuluu vähän aikaa kukkimiseen? Viime syksynä istuttamistani marhanliljoista ei muuten näy edes lehtiä kuin yhdestä, ehkä nekin miettivät. Tai sitten ovat joutuneet myyrän ruuaksi :-/
      Perhoskausi on tosiaan vasta alkanut!

      Delete
  12. Meidänkin pihassa katselin eilen perhosia, kimalaisia ja muita lentäväisiä :) Olikin ihana lämmin ja aurinkoinen päivä...tänään sitten kosteaa ja sumuista... mutta mukavaa päivää sinulle:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eilen oli suorastaan kuuma! Tänään on ollut viileämpää, äsken luulin, että alkaa sataa, mutta nyt aurinko tulikin takaisin :-) Toivottavasti pian sielläkin paistaa! Kiitos samoin.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!