Wednesday, 1 July 2015

Unikkoja

Pari päivää sitten avautui ensimmäinen idänunikko punaisessa villissä penkissä.

It's poppy time!

Viimeinen juhannuspioni sinnitteli vielä kukassa, tänään kaikki terälehdet ovat varisseet, tuli niin lämmin. On myös tuullut aika runsaasti, se edesauttaa kukkien lakastumista.

Eilen oli jo monta kukassa...

... ja tänään vielä enemmän! Seuraavaksi avautuvat punaiset liljat ja pionit.

Punaisessa villissä penkissä kasvaa myös puna-ailakkeja, eihän se muuten olisi villi. Niissä on aika paljon sävyeroja vaalean pastellisesta voimakkaaseen fuksianpunaiseen. Joillakin on lehdissäkin punertavaa sävyä.
Huomasin tällaisen jännän kukan, josta puuttuvat terälehtien halkiot lähes kokonaan. Piti ihan tarkistaa lehdistä ja kasvutavasta, että tämä on puna-ailakki – kyllä tämä se on.

Yleensä puna-ailakin kukat ovat tämän näköiset.

Vuoden ensimmäinen pioniunikko avautui kasvimaalla. Tämä on tosin karkuri ja kasvaa hirsisen kohopenkin ulkopuolella. Siitä seuraa kuritus vasta kukan lakastuttua, sitä ennen ei kasvia raaski nyhtää.

Kasvimaan kohopenkeistä yrttipenkissä kasvaa monivuotisia lajeja. Ruijanruoholaukka, salvia ja pillisipuli kukkivat.

Saarella, jossa ei ole kauppaa, ei niin vain poiketa hakemaan juustoa tai makkaraa, kun entiset loppuvat. Onneksi on tuo kasvimaa! Pillisipulin lisäksi voileipien päällä on viinisuolaheinää.

Tänään olikin jo lämmintä, noin 20 astetta. Kesän ensimmäinen päivä, kun kunnolla tarkeni T-paidassa, vaikka nyt minulla on tietysti villatakki päällä ja -sukat jalassa. Ei nyt sentään NIIN lämmin ole...
Ransu huomasi avoimen ikkunan hyödyt. Maalasin karmin ja pokan pellavaöljymaalilla, pidän sitä päivisin auki, jotta se ei kuivu kiinni jumiin. Öisin ei ole vielä tarennut olla ikkuna auki, vaikka untuvatäkin alla villasukat jalassa nukunkin.

Ikkunan edessä turkin tuuletus pelaa ja pesun jälkeen kuivuu nopeasti.
Iloisia hellepäiviä kaikille muillekin!


Idänunikko – Papaver orientale
Pillisipuli – Allium fistulosum
Pioniunikko – Papaver somniferum Paeoniflorum-Ryhmä
Puna-ailakki – Silene dioica
Ruijanruoholaukka – Allium schoenoprasum ssp. sibiricum
Salvia – Salvia officinalis
Viinisuolaheinä – Rumex sanguineus

24 comments :

  1. Ja meillä on unikoiden kukinta lähes kokonaan ohitse. Ukkoskuuro piiskasi kukat alas ja vain muutamia avautumattomia nuppuja on enää varjopaikoissa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi hitsi, ja täällä pahoittelen sitä, ettei ole satanut viiteen päivään pisaraakaan, ja silloinkin tuli vain nopea ukkoskuuro. Kasvit kuivuvat ja kaikki sadevesitynnyrien sisältö on jo käytetty. Onneksi on vielä saunavesikaivo, sieltä vain on pitempi matka kantaa.
      Täällä ei ole ollut mantereen lämpötiloja, niin kukatkin antavat odottaa - ja nuo unikonkukat kestävät hieman pidempään, mikä on kiva. Tänään nousi hieman yli kahdenkymmenen, tämän kesän ennätys.

      Delete
  2. Unikot ovat ihania.
    Kauan ovat kukkineet meilläkin. mutta nyt tämä polttava lämpö pistää vaustia lakastumiselle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä ne vasta ovat alkaneet avautua, ja hyvä niin, on ehtinyt ihastella akileijoja ja muita kauemmin. Toivottavasti kasvinne kestävät helteet, tänne tulee ehkä helle perjantaina.

      Delete
  3. Ihania unikoita ja just tajusin etten muistanut keväällä kylvää noita ihanuuksia, no jos esivuonna sitten

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi, minulla ne kylväytyvät itsestään runsaina ja joka vuosi aina johonkin uuteen paikkaan. Toivottavasti sielläkin jokunen siementaimi putkahtaa esiin.

      Delete
  4. Mikä IHANA kissa!!! <3

    Ja kukkakuvasikin ovat hurmaavia! =)

    ReplyDelete
  5. Täälläkin oli keskiviikkona ensimmäinen kesäpäivä. Tarkesin töiden jälkeen käydä kukkamaan läpi ihan t-paidassa ja capreissa. Tuntui upealta! - emäntä

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt tuntuu tosiaan kesältä! Paitsi että Musti nukkui peittoni päällä, niin mä olin puolittain ilman ja heräsin kurkku kipeänä. Onneksi se ikkuna ei ollut yötä auki :-D

      Delete
  6. Hellepäivää täälläkin eilen vietettiin ja ilmeisesti tänäänkin...:) Kiva turkintuuletuspaikka.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mukavia hellepäiviä luvassa muutama :-) Kun vaan yöt lämpenisi, ne vietetään vielä alle kymmenessä asteessa.

      Delete
  7. Unikot on niin kauniita vaikka kukinta on lyhytikäinen. Onneksi pioniunikkoja kukkii siellä täällä eri aikaan niin niistä saa nauttia pidempään. Lämmintä onkin odoteltu vaikka ei nyt ihan hellettä tarvisisi olla. Meillä on nukuttu jo ikkuna auki, mutta vain minun flunssan takia, viileässä on helpompaa täysin tukossa olevan nenän kanssa. Untuvapeiton alta ei näy kuin se nenä :)

    ReplyDelete
  8. Ihanan herkkä tuo vaaleenpunainen unikko. Röyhkeesti kehtaan pyytää siitä siemeniä, jos et taho, niin ei mitää hämmingiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, kirjoitin itselleni muistiin kalenteriin! Tuota sain blogiystävältä, joten hyvä pitää laittaa eteenpäin :-)

      Delete
  9. Punainen penkkisi on hehkeä, punaiset unikot ovat ihania! Mulla on se perintökerrottu, kuinka voikin olla niin isolla kukalla, Luojanluomalla, niin ohut varsi ettei kukkaa jaksa kannattaa! Puna-ailakit ovat ihania, luulin sitä hapsuista puna-ailakkia käenkukaksi :D Tuolla Sinun idänunikolla on ihanan tanakka varsi! Pioniunikot jäi kylvämättä, upea vaaleanpunaisesi kukkii....ensi kevääksi jäi siis jotain kylvettävää!

    Vai untuvapeiton alla sukat jalassa vielä nukuskelet, hyvä että lämmintä riittää kuitenkin, yöllä palelu on kamalaa ja varmaan mereltä kun tuulee sää pysyy erilailla viileämpänä kuin täällä rintamailla vaikka lämmintä olisikin. Siellä saaristossa Sinulla onkin mukava pikaruokala josta voi hakea herkkua! Hyvältä leipäsi näyttävät!

    Lämmintä alkanutta heinäkuuta Sinulle ja pojille, toivottavasti pojille löytyy tarpeeksi viileitä paikkoja hellekeleille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä ei oikein sellaista mantereen lämpöä ole, merivesi ei ikinä ole hellerajan yläpuolella, joten aina se mereltä tuleva tuuli on viileää. Itseäni ei helle haittaa, päin vastoin, mutta Ransun kannalta tämä meri-ilmasto on hyvä.
      Kiitos, nyt Ransu tuli tähän sopivasti pusuteltavaksi.

      Delete
  10. Voi että Saila, sulla on niin ihana puutarha! Ja Korppoo on kyllä muutenkin ihana paikka. Sukuni on kotoisin Paraisilta..ja tuo suunta Suomessa tuntuu kiinnostavalta siksikin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Korppoo on oikein mukavaa seutua :-)

      Delete
  11. Herkkuja leivän päälle löytyy onneksi omalta pihalta;)
    Mitenkähän sitä meikäläinen tulis toimeen jos lähikauppa ei olisikaan tuossa vajaan kilometrin päässä;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi syötävää löytyy, ja vähän terveellisempää vieläpä kuin juusto ja makkara ;-)
      Kyllä sä tottuisit, ostaisit monta litraa maitoa ja monta pakettia leipää ja laittaisit pakkaseen. Sitä en kyllä tajua, miten pärjäsin kaikki vuodet ennen ilman pakastinta. Muistaakseni söin paljon näkkileipää.

      Delete
  12. Hei täällähän on juuri tuollainen puna-ailakki minkä otin äidiltä, kiva nähdä se. Saaristoelämä vaatii kyllä tietyntyyppistä luonnetta ja joustavuutta, ihailen sinua! Pitäisi varmaan olla vielä oma lehmä ja kanoja niin saisit kahvimaitoa ja munia. Mistähän sitä Patty´s plumia saisi, ootko nähnyt jossain? Olisi niin kaunis...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi että, se Patty's Plum olisi niin ihana! Kerran sitä myytiin keväällä pussijuurakkona Taimia/puutarhanikkareilla, mutta murhasin sen jääkaappiini, kun unohdin ottaa mukaan saareen.
      Omavaraisuus olisi kyllä hienoa. Lehmä olisi tärkeä, sillä juon maitokahvia oikein runsaalla maidolla, munista ei ole niin väliksi. Jos kanat tuottaisivat maitoa...!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!