Friday 20 December 2013

Makuuhuoneen tunnelmia

Edellisen postauksen joulukuusi on makuuhuoneessa. Huomasin, että olen melkein vuosi sitten ottanut tämän kuvan, kun ajattelin postata koukuista, mutta en sitten ehtinyt.
Millähän pieni ihminen ehtisi kirjoittaa blogiin kaikesta, mistä on aikonut? Ainakin minulla syntyy kymmenittäin enemmän aiheita päässä kuin mitä todellisuudessa pystyy kirjoittamaan.
Lähes vuoden takainen asiani oli, että sain viimein kiinnitettyä seinään kolme koukkua vaatteita varten. Siinä on pysyvä näyttely äitini hää- ja iltapuvusta sekä naapurin tädin juhlamekosta. Koukkuihin on kätevä ripustaa myös vaatteita, joita on laitettava seuraavana aamuna päälle. Ainakin minä olen niin aamu-uninen, että jos en valitsisi illalla asua valmiiksi, saattaisin seuraavana aamuna vahingossa poistua kotoa pyjamassa.

Makkarin värimaailma on tumma ja samalla luonnollinen, mistä pidän kovasti, koko ajan vain enemmän. Harmaat, ruskeat, beiget ja maton vähän voimakkaammat murretut sävyt ovat tosi kauniit, vaikka itse sanonkin. Sängyn päätyseinä on musta.

Yhdellä seinällä ovat lapsuudenkotini olohuoneen tapetin loppurullat. Musti ja Ransu esittelevät ja ovat sitä mieltä, että musta, valkoinen ja harmaan monet sävyt ovat parhaita sisustusvärejä.

Ransu esittelee maton sävyjä. Nostin ajopuunpätkän kaappia vasten, jotta Ransu käyttäisi sitä kynsimiseen, mutta aiemmin siinä olleet kangaspakat olivat mieluisampia siihen puuhaan. Kyllä Ransu tätäkin joskus käyttää, kaikkien muiden kalusteiden ja seinänkulmien ohella.

Tässä on se kulmaus, jossa edellisen postauksen kampauspöytä sijaitsee. Kukkapylväs on nyt ikkunan edessä ja verkkohyllykkö sängyn päässä. Siivoilin nurkkaa muutenkin, tosin ei se enää ollut näin rojuinen. Tässä näyttää olleen viimekeväinen katon listoitus kesken, kun listanpätkiä lojuu lattialla.

Sängyn jalkopäässä olevan verkkohyllykön päällä on hyvä paikka pitää päiväpeittoa, joka on rakas vanha painava täkki. Musti esittelee: isäntäpantterin päiväuniasento.

Olen ajatellut, että päiväpeittokasa on juuri sopiva yhdelle kissalle, mutta viime päivinä Ransu on änkeytynyt mukaan Mustin unipaikkaan.

Makuuhuoneen tunnelmissa, mummin kaappia vasten, oli sopivaa kuvata Elsan lempituoli -nettikauppani uusin tuote: renessanssiyöpaita. Sain pienen erän tätä yhdenkoon hurmaavaa yöpaitaa myyntiin. Se löytyy kaupasta tältä osastolta. Ensimmäisen kuvan suuret mustat "hattukoukut" löytyvät myös kaupastani, sekä musta kampauspöytä.

Lämpöistä ja tunnelmallista viikonloppua!

In short: I'm very pleased with the darkish and natural-coloured city bedroom. It is very cosy and there are no signs of me getting bored with it.

28 comments :

  1. Tulin toivottamaan rauhaisaa joulua Sinulle ja pikku veijareillesi :D

    ReplyDelete
  2. Makuuhuoneen pitääkin olla tumman sävyinen...uni maittaa paremmalta...:)

    ReplyDelete
  3. koukuista ja ovien päältä löytyy meiltäkin enshätään aina jotakin

    ReplyDelete
  4. Irmastiina Ruusukummusta; Kyllä, tuosta olen samaa mieltä. Makuuhuoneeni on kuin pesä, sinne on aina yhtä ihanaa vetäytyä.

    Rva Pioni; Kaiken sen täytyy olla helposti saatavilla :-D

    ReplyDelete
  5. Sinulla on oikein ihana makuuhuone. Aivan mahtava tuo ajopuun kappale, semmoinen on täälläkin haaveissa. (Saattanee tosin sellaiseksi jäädäkin.)

    ReplyDelete
  6. Mukavan kotoisa makkari, lämpimiä värisävyjä ja kauniita esineitä. Upeita nuo seinäkoukuissa riippuvat vanhat juhlapuvut, kuin myös renesanssiyöpaita (ei tosin taida mahtua minulle).
    Kauneinta ovat nuo karvaiset kaverit, jotka hakevat lämpöä toinen toisistaan. Siinä se taas nähdään, kuinka tärkeitä lajitoverit ovat meille kaikille.
    Rauhallista joulunaikaa sinulle ja ihanuuksille, siis Ransulle ja Mustille.

    ReplyDelete
  7. Myrsky ja Minna; Ajopuu on jokaisen kissakodin unelmakaluste :-D Paitsi meillä Ransu edelleen lisäksi tuhoaa isoisoisäni vanhaa matka-arkkua ja muita aarteita, paristakin ajopuulankusta huolimatta.

    Between; Mittasin tuon yöpaidan, tiedot ovat siellä nettikaupassa, niin siitä voi tuumailla onko sopivan kokoinen - tai siis ei tuumailla, vaan sentteillä ;-D
    Kiitos, samaa teille sinne, pienimmällekin eli Juuso-ihanuudelle <3

    ReplyDelete
  8. Parempi myöhään jos silloinkaan :)

    Makkarisi on todella kaunis, raitamatot piristää ja samalla harmonisoi. Kuule, sulla pitäis muuten vielä olla joku punertavan ruskeakin kissa... ;) Sopisi hyvin mattoon, hihih.

    ReplyDelete
  9. Tumman makuuhuoneen haluan minäkin. Huokolevyjen alla on melkein musta tapetti ja haaveilen, että sen saisi kaivettua esiin. Siiehn vielä tummat petsatut huonekalut niin tunnelma on valmis.
    Yöpaita on kaunis, juuri sellainen joka yllä voisi kirmailla kesäisessä puutarhassa iltakasteen aikaan.

    ReplyDelete
  10. Sun tarttee joskus tehrä erillinen tapettipostaus. Esittelet kaikki seinänkaunistukses. Ihana yäpaita!

    ReplyDelete
  11. Inka; Totta, ilman noita mattoja voisi värimaailma olla liian kylmä, noista tulee juuri se lämpöinen tunnelma. Olen aina haaveillut oranssista kissasta!

    Katja; Tummassa tunnelmassa on, noh, tunnelmaa :-D
    Juuri sellainen tuo yöpaita on! Voisi olla usvaakin, ja salaiset kukkaset tuoksuisivat.

    Maija; Joo, tapettiasiat on ripotellen siellä sun täällä. Enpä ole juuri tapetteja ostellut, vaan ne ovat lapsuudenkodistani peräisin, kun isä laittoi talteen kaikki vajaatkin rullat mitä jäi yli.

    ReplyDelete
  12. Ihanat karvaturrit! Kodikasta. Kiva yöpaita.

    ReplyDelete
  13. Jälleen niin kodikkaita kuvia poikineen päivineen!

    ReplyDelete
  14. Kaunista ja tunnelmallista! Pojat vielä koristavat makuuhuoneen entisestään <3

    ReplyDelete
  15. Nyt tuli liian monta hienoa yksityiskohtaa kerralla. Tapettia! Kangasta! Vaatteita! Kissoja! Huonekaluja! Iiikk! :)

    ReplyDelete
  16. Kaunis värimaailma, näyttää ihan kotoiselta ja sopii hyvin asukkaiden sävyihin. Nuo koukut ovat hienot, tarpeeksi suuret ja kauniin muotoiset. Ottaisin mielelläni myös tuollaisen mummin kaapin, maisemaverhoineen se on upea. Meilläkin on kalusteena kaksi ajopuuta, vaaka ja pysty, myös kookoskynnysmatot ovat hyviä kynsien teroituspaikkoja.

    ReplyDelete
  17. Mitä ajattelen kuvistasi on jo sanottu edellisissä kommenteissa !
    Kotoisaa <3
    Ja Pantteri unilla <3

    ReplyDelete
  18. Kerroit , ettet ehdi postata kaikkea mitä haluaisit.Luovuus on siitä niin ihana asia , että mitä enemmän tekee sitä enemmän syntyy uusia ajatuksia.Olen aina ihmetellyt ihmisiä joilla ei ole muka mitään tekemistä , miten sellainen on mahdollista?.Kaikki tarvittavat aineet luovuuteen ovat useimmiten käden ja silmän ulottuvilla. Luovaa ja lämminhenkistä Joulua sinulle!

    ReplyDelete
  19. Kodikas on unipesäsi ja nuo ihanant kissat!
    Oikein hyvää Joulun aikaa!

    ReplyDelete
  20. Minä sitten tykkään tuosta sun kaupunkikodin tunnelmasta! Ihana!

    ReplyDelete
  21. Kukkaiselämää; Kiitos!

    Pike; Kiitos, pojat viimeistelevät :-)

    Mamma N; Tietenkin. Mitä olisi koti ilman poikia?

    AnnaS; Ahaa, olisikohan alussa pitänyt olla varoitus: sisältää sisustuspläjäyksen?

    Cheri; Tuo mummin kaappi oli lapsuudenkodissani kellarissa isän maalivarastona. Siitä puuttui yksi lasi ovista ja jokunen hyllykin, onneksi niiden tukipuut olivat kuitenkin paikallaan, niin korjaaminen oli helppoa. Olin aina miettinyt, että se on niin kaunis.

    Leena ja Pojat; Pantteri on aika hellyyttävä tuossa kölliessään <3

    Aila; Tuo on ihan totta! Tekeminen synnyttää lisää tekemistä ;-) En minäkään ymmärrä, jos joku valittaa tekemisen puutetta. Kiitos ja samoin!

    Mummeli; Kiitos ja samoin!

    Jaana; Kiitos! Taidamme tykätä samoista asioista, vanhoista rojuista ja väreistä, jotka tekevät kodin.

    ReplyDelete
  22. Eih, jätkät! Kuvaaja iskenyt taas....mutta hyviä on fotot! Siis meitsit nukkuu ihan samassa asennossa kuin Musti ja Ransu - kynsien teroituksen kanssa lienee sama kuin ruuan - se maistuu aina paremmalta lautasen vierestä kuin lautaselta.

    ReplyDelete
  23. Näin pimeällä ei noista saa teräviä kuvia muuta kuin paikallaan eli nukkumassa! Ruoho lienee aina vihreämpää aidan toisella puolella :-D

    ReplyDelete
  24. Myös sun blogi jatkaa samaa värimaailmaa. Mut tää taustakuva lieneekin jostain saariston seinästä?

    ReplyDelete
  25. Totta, blogissa on - tietysti - lempivärejä myös. Taustakuva on saaren vanhemmasta talostani ennen kuin korjaus alkoi, nythän seinät ovat hirrellä eikä listojakaan ole paikallaan, ja tuo ikkunakin, mikä taustalla näkyy, odottaa yhä korjausvuoroaan.
    Siniharmaa värimaailma on kyllä kaunis, mutta tulen laittamaan tupaan tummempia sävyjä aikakauden (1870) mukaan, ja jotain jugendiakin, kun se on sydäntäni lähellä. Ja jugend tietysti kaipaa voimakkaita keskiaikavärejä kaveriksi.

    ReplyDelete
  26. Kauniita tunnelmia! :)

    Ja voi, miten ihana tuo yöpaita... <3

    ReplyDelete
  27. En tiedä, onko yöpaita käytännöllinen, mutta se oli niin ihanan yltiöromanttinen :-D

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!