Eteinen sai tapettia

 ...jo viime keväänä. Silloin vain tapahtui pihalla niin paljon kaikkea, että tärkeä uutinen jäi kertomatta.

Kirjoitin maaliskuussa siitä, kuinka edellissyksynä oli iso, tummanruskea, hieno mutta raskas kaappi siirtynyt viimeinkin vanhempaan taloon, johon sen alun perinkin piti mennä. Tilalle tuli ystäviltä saatu laatikosto, jota piti vähän kunnostaa. 

Juttu päättyi pohdintaan siitä, kumpaa vanhoista varastossa olevista tapeteistani tuohon valkoiseksi maalatulle pahviseinälle laittaisin. Seinässä oli repeämiä ja reikiä, pahvikin kupruili.

Tapettiasia oli nopeasti päätetty, mutta minulta oli liisteri loppu eikä ollut muuta asiaa mantereelle. Ei millään viitsi yhden liisteripaketin takia uhrata kokonaista päivää laiva-, lossi- ja automatkoihin, niinpä ryhdyin tutkimaan vaihtoehtoja. 

Vehnäjauholiisterille löytyi paljonkin reseptejä, mutta kun en leivo, ei ollut vehnäjauhoja. Sämpyläjauhoja kyllä, mutta epäilin, olisivatko tapetin alle jäävät pellavansiemenet mikään esteettinen elämys.

Perunajauholiisteristä ei löytynyt montaa mainintaa verkossa tai kirjoissani, mutta sen verran kumminkin, että uskalsin kokeilla. 

Olen muuten jo pitkään miettinyt sitä, miksi perunajauhoa myydään niin järjettömän isoissa paketeissa, kun ihminen tarvitsee sitä noin kaksi ruokalusikallista vuodessa. Nyt selvisi – se on kodin monikäyttötuote. Tarkkasilmäinen voi havaita, että päiväys oli mennyt hieman ohi.

Sitten tapetoimaan! Valinta osui tuohon jugendtapettiin, jota oli vanhempieni makuuhuoneessa lapsuudenkodissani. Sitä oli jäljellä niin pieni rullanjämä, että se ei ihan riittänyt tuohon oven ympärille: oven päällä on paloista koottu sinnepäin-kuvio, ei ihan samalla korkeudella kuin oven vieressä, kun muuta ei voinut.

Eteinen sai ison kaapin poistumisen ja tapetin myötä lisää valoa. Se kun on talon pohjoispuolella eikä siellä ole kuin pari pientä ikkunaa; huone on aina hämärä. Katto tuli maalattua jo vuosia sitten, aiemmin se oli ruskeaa käsittelemätöntä halltex-levyä. 

Kuprut ovat tallella, sillä en todellakaan alkanut pahvia irrottaa ja vaihtaa. Vanha talo ilman tapettikupruja on kuin vanha ihminen ilman ryppyjä; luonnoton ja epäilyttävä. 

Epätäydellisyydentavoittelijalle sopiva tapettiseinä, sanoisin.

Päivänvalossa tapetin kauniit hennot värit ja iiriksenkukat näkyvät paremmin. Avonaisesta ovesta heijastuva valkoinen maisema selittää, miten huhtikuussa tuli tehtyä sisäremppaa. 

Ulkona näytti tältä! Normaalisti olisin täyttä päätä kaivamassa pihalla, mutta nyt piti kevätenergia kanavoida muuhun.

Onneksi huhtikuussa satanut lumi sulaa äkkiä, aurinko paistaa jo korkealta. Lumikellot saivat lunta niskaansa, mutta se ei niiden menoa haitannut. 

Huomasin pian, että minulla on uusi paikka, jossa tehdä tuotekuvauksia nettikauppaani Elsan lempituoliin. Sieltä löytyvät muun muassa nämä ihanat käsintehdylle paperille painetut kasvitaulut.

Olen ollut todella tyytyväinen kohentuneeseen eteiseen, kuten jokainen, jonka koti kaunistuu. Samalla tuli hiottua eteisen lattia ja käsiteltyä se värittömällä öljyvahalla. Olen siihenkin lopputulokseen todella tyytyväinen. Hioin sen verran vähän, ettei lattiasta vain tule uuden näköinen. Nyt se on vettä hylkivä, helposti putsattava ja silti yhä vanhan kulahtaneen puulattian näköinen – täydellistä. Osmon tuotteet ovat lisäksi turvallisia eläintalouksissa.

Kuvassa on heinäkuu ja helteessä voipunut Ransu.

Remppa jatkuu ehkä jonakin päivänä vintin rappusille, joissa on kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta rojua. Lisäksi toinenkin eteisen seinä olisi tarkoitus tapetoida, mutta saa nähdä, minä vuonna se tapahtuu.

Lumikello – Galanthus