Monday, 7 September 2020

Retki metsään ja louhoksille

Kun ystävä oli täällä viime viikolla, teimme toisenkin metsäretken. Tällä kertaa ei minun metsääni, vaan saaren pohjoisosiin, joissa on vanhoja kalkkikaivoksia.
Ensin matkamme vei metsän läpi ja aukealle, jossa kasvaa kaunis orapaatsama. Poikkesimme tästä oikealle katsomaan, jos toinen ystävä olisi ollut kotona, valitettavasti ei juuri silloin ollut. Hänen pihallaan kasvaa kaikkea erikoista ja lisäksi hän tietää kaikenmaailman kasvupaikat harvinaisille kasveille tällä saarella.

Jatkoimme ylös entisille kalkkilouhoksille. Siinä sai kivuta kallioille. Jossain vaiheessa huomasin katajassa kauniit marjat. 

Ylhäältä kallion laelta, saaren korkeimmalta kohdalta, on komeat näkymät. Kaikki oli tosin rutikuivaa, tämä retki tehtiin ennen sadetta, jota saatiin torstain-perjantain kuluessa 10 mm. Ja huomenna pitäisi tulla lisää! Jospa kuivuus hellittäisi.

Kalliossa näkyy siellä täällä kalkkikaivantoja, osa kymmenenkin metrin syvyisiä, pitää vähän katsoa, mihin astuu.

Jatkoimme tästä vielä vastapäiselle niemelle, joka näkyy purjeveneen takana. Siellä on toinen vanha louhos.

Laskeuduimme vähän omituista reittiä, mikä tiesi kalliota pitkin liukumista ja rämpimistä, mutta onnistui se niinkin. Näkymä saarta halkovalle lahdelle oli kaunis tällä reitillä.

Otin aika vähän kuvia, pitkät pätkät on ilman, mutta ehkä se on hyvä, tästä tuli maratoonipostaus muutenkin. Tässä ollaan jo menty sillan yli toiselle niemelle. Siellä etsimme hienon kosteikkometsän, tosin nyt siinä ei ole vettä isona rämeikkönä, keväällä oli. Silloin täällä pystyy kuvittelemaan alligaattorit ja kaikki.

Seuraavaksi haukoimme molemmat henkeämme. Justiin tätä kohtaa en ollut ikinä löytänyt. Mikä täydellinen sammalpuutarha! Olimme yhtäkkiä japanilaisessa puutarhassa. Pensaat ovat pähkinää.

Lapinporokoira Lávvi ei mitään haukkonut, jatkoi vain nuuskimuksiaan.

Puusto muuttui pian taas, enemmän kuusivaltaiseksi. Pähkinät kasvavat täälläkin kuusten seassa, aivan kuten minunkin metsäpalstallani.

En lakkaa ihastelemasta sammaleisen metsänpohjan kauneutta ja lahopuulla kasvavia lajeja. Ketunleipä yksi kauneimmista.

Yhdeltä lahopuulta löytyi hieno limasieni: paranvoi.

Niin täydellistä. Vai osaako joku laittaa paremmaksi?

Metsätyyppi muuttui taas, kosteaa tervaleppämetsää tässä kohdassa.

Näin mutkien kautta saavuttiin toiselle kalkkilouhokselle, joka on nykyään makealla vedellä täyttynyt syvä järvi.

Täälläkin saa kiivetä, tosin ei niin korkealle kuin sillä ensimmäisellä niemellä. Meri näkyy. Koivut ovat kellastuneet kuivuudessa.

Pidän erityisesti tästä kohdasta, josta näkyy makea vesi ja meri samaan aikaan.

Laskeuduimme alas louhosjärven päähän. Tästä on parinkymmenen metrin matka merenrantaan.

Ranta on kuonakivilouhikkoa. Pyysin Lávvia katsomaan haaveellisena merelle, mutta heti, kun ehdin tarkentaa, se oli jo matkalla muualle.

Rannan kalliokohdissa näkyy jännää kerroksellista eroosiota. Geologi osaisi selittää. Jotakin sen kanssa tekemistä, että kivilajit eivät ole täysin sulautuneet ja pehmeämpi on ajan saatossa kulunut pois.
Kallioiden kanssa aikajana on niin kiehtova: ehkä tässäkin katsomme miljardeja vuosia sitten sattuneita tapahtumia. 
 
Tässä rannassa on paljon tällaista raita-ura-kalliota. Orjanruusupuska esittelee, se poseerasi paikoillaan.

Täällä on jäänteitä kaivostoimintaan liittyvistä rakennuksista. Tämän sisällä on isoja rautarullia, kuin jättimäisiä kaulimia, varmaan kiven murskaamista varten.

Päivä alkoi jo kääntyä illaksi, kun muistin, että ystävä oli kerran vienyt minut läheiselle kalliolle, jossa kasvaa horkkakatkeroa. Sitä ei löytynyt, niin moni kasvi oli aivan surkastunut, mutta tälläkin, selvästi kalkkipitoisella kalliolla, oli muita kiinnostavia lajeja. Pikkuruiset raunioiset kuuluvat ihanimpiin saniaisiin.

Pikkuruinen keto-orvokki uhmasi kuivuutta. Sammalet lienevät nyt jo vihertyneet. Luonto joustaa.

Tämänkin retken lopetan kotoisaan lehmäkuvaan. Nämä eivät ole kyläniityllä, vaan saaren keskiosan lahden rantaniityllä, jonka lehmät ovat laiduntaneet kauniiksi kuin puisto. Vastaranta on aivan ruovikoitunut, ero on huomattava. 
Ilta jo laskee, joten toivotan tässä hyvää yötä ja tunnelmallista sadepäivää! Täällä sitä jo odotellaan kieli pitkällä, istutin tänään kiinanpunapuun.


Horkkakatkero – Gentianella amarella
Keto-orvokki – Viola tricolor
Ketunleipä – Oxalis acetosella
Kiinanpunapuu – Metasequoia glyptostroboides
Orapaatsama – Rhamnus cathartica
Orjanruusu – Rosa dumalis
Paranvoi – Fuligo septica
Pähkinä – Corylus avellana
Raunioinen – Asplenium

32 comments :

  1. Vau, mikä ihana retki ja seikkailu kauniissa luonnossa. Eipä tuon parempaa voisi ollakaan. :) Raunioiset on niin söpöjä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli ihana retki, tai molemmat retket, omaan metsään ja sitten tuonne! Teimme ne vielä samana päivänä :-D Raunioiset on niin söpöjä, että haaveilen niistä omalle tontilleni.

      Delete
  2. Onpa hieno luonto siellä saarella, monimuotonen. En ole kaikista kasveista koskaan kuullutkaan, mitä luettelit. Kaunis tuo "japanilainen puutarha" 😍

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saaristossa on kivasti kaikki pientä. Voidaan siirtyä kallionlaen kituliaasta kasvillisuudesta lehtoon parinkymmenen metrin matkalla, ja sitten taas takaisin, tai vaikka rantaan. Olisipa upeaa, jos saisi tehtyä tuollaisen japanilaisen puutarhan omalle tontille!

      Delete
  3. Ihana syysretki kotiseudulla. Saaristossa luonto on niin erilaista ja mielenkiintoista. Pähkinäpuita, alligaattorirämeikköjä, kalkkikallioita ja useimmat kasvitkin uusia tuttavuuksia. Joskus pitää lähteä kierrokselle saaristoon, se on minulle vielä outoa seutua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tervetuloa! Alligaattorin bongauksesta saat papukaijamerkin ;-)
      Kyllä täällä kannattaa käydä, mutta valitettavan moni hurauttaa vain saariston rengastien eikä siinä näe yhtään mitään. Vain sen tien ja losseja. Löytääkseen varsinaisen saariston pitää matkustaa edemmäs, poiketa sivulle, käyttää aikaa. Uskon, että olisit juuri jälkimmäinen matkailija.

      Delete
    2. Minun jalkani eivät useimmiten suostu kulkemaan valmiita polkuja. Vaelluksilla olen huomannut, että niistä on mielenkiinto jotenkin kulunut pois. Yllätykset ovat seikkailuissa parasta, kuten vaikka alligaattorin kohtaaminen.

      Delete
  4. Mukavaa, ku saa monipualisia luantokokemuksia omilla kotonurkilla. Aivan ihana käytävä pähkinäpensahien keskellä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On kivaa, valitettavan harvoin vain tulee irtauduttua oman tontin loputtomista töistä. Vaatii sen, että tulee vieras. Tuo sammaleinen pähkinäkohta on huippukaunis, sitä täytyy käydä katsomassa toistekin. Jos löydän sen.

      Delete
  5. Kiitos sinulle tästä retkestä. 🤗 ❤

    ReplyDelete
  6. Replies
    1. Niin on. Kyllä täällä viihtyy, eikä tarvitse lähteä kotisaarta kauemmas kalaan, kirjaimellisesti :-D

      Delete
  7. Olipa upeat kuvat saaristoluonnosta, oli kiva kulkea retkellä mukananne. Todella viehättäviä paikkoja ja tunnelmallisia näkymiä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kivaa löytää ihan uusiakin paikkoja saarelta, joka on näin pieni ja jossa olen kumminkin asunut jo 14 vuotta. Keväällä onnistuimme täällä vielä kauemmin mökkeilleiden ystävien kanssa jopa eksymään!

      Delete
  8. Aivan ihanan sammaleinen satumetsä. Tuo paikka on varmasti yhtä huikea myös varhain keväällä.
    Historian havina saa aina sydämen muljahtelemaan mukavasti. Melkein kuin menneisyyden ihmiset olisivat läsnä ja toivoisi kuulevansa heidän kertomuksiaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuolla lähellä kukkivat toukokuussa suo-orvokit aivan tavattoman suloisina. Nytkin niiden pyöreitä lehtiä näkyi runsaasti.
      On mukavaa, että on historiaa. Vanhoja polkuja ja reittejä talloessa tulee miettineeksi niitä, jotka ovat jo monen vuosisadan ajan kulkeneet samoja polkuja. Löysin taas metsäpalstani reunalta vanhan pohjattoman metallisangon, niitä löytyi keväälläkin. Siinä vieressä on aiemmin ollut pelto tai laidun. Tulee ajatelleeksi, kuka sangot on siihen viimeksi käsistään laskenut, ja koska. Olivatko ehkä lypsyämpäreitä.
      Muutama vuosi sitten kuoli vanha mies, joka oli pikkupoikana töissä tuolla louhoksilla. Häneltä olisi voinut kysyä tarinoita.

      Delete
    2. Sinulla on jo omalla tontilla historia vahvasti läsnä. Joku on varmaan lypsänyt lehmäänsä aikanaan pellon laidassa. Vai olisiko niillä tienoin ollut lähde, josta emäntä on käynyt hakemassa vettä.
      Vanhoja ihmisiä pitäisi haastatella silloin, kun he vielä kykenevät omia tarinoitaan kertomaan. Haastattelin 92-vuotiasta isääni hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Valitettavasti muistisairaus värittää jo muistojakin.

      Delete
    3. Ihanaa, että haastattelit! Ei niitä tarinoita lähes sadan vuoden takaa ole kovin montaa kertomassa, ja omaa sukutarinaa varsinkaan.

      Delete
  9. Ihana tuo pähkinäpuu metsä!
    Kalkkia sisältävä maaperä luo varmasti ihan omanlaisensa kasvillisuuden.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä kasvaa tosiaan kalkinsuosijalajeja; kämmeköitä, maarianverijuurta, verikurjenpolvea ja käärmeenpistoyrttiä, muun muassa.
      Pähkinäpensas siivilöi valoa niin tavattoman kauniisti, kun se kannattelee lehtiään vaakatasossa ja oksatkin kääntyvät vaakatasoon, se on kuin elävä lasimaalaus.

      Delete
  10. Ihana sammalmetsä! <3 Kaikkea kiinnostavaa siellä onkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näinkin pienellä saarella on vaikka mitä.

      Delete
  11. Hienot maisemat saaristossa! Sammalet on hienoja pähkinämetsässä. Raunioinen on söpö. Kyllä lehmät on hyviä maisemanhoitajia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lehmät on aivan loistavia, täällä on nuo laidunalueet niin kaunistuneet niiden toimesta, toki alkuraivaus piti tehdä. Vanhat laitumet olivat jo ehtineet pusikoitua. Eron näkee hyvin, silloin niiden tekemää työtä osaa arvostaakin. Ovat oikeita perinnemaisemanhoitajia, ja muutenkin niin mukavia.

      Delete
  12. Komeita näkymiä ja todella kaunis pähkinämetsä! Ja heti sitä seuraavassa kuvassa kuusikko on niin kotoisan näköinen. Aivan kuin täällä (jos korvaa pähkinät vaikka kuusikon hämäryydessä kituvilla pikku pihlajilla).
    Juuri muuten tajusin, että olen noin 15 vuotta sitten käynyt saarellasi. Olimme perheen kanssa silloin asuntoautomatkalla Turun ja Ahvenanmaan saaristossa ja äidin kanssa kaulat pitkällä kurkimme auton ikkunoista, millaisia pihoja siellä etelässä näkyy. Isoina mattoina kallioilla kukkivat sammalleimut ja täkäläisittäin eksoottisen näköiset hevoskastanjat ja punalehtiset pikkupuut jäivät erityisesti mieleen. Harmi, kun auton kaasupoljinta ja rattia käyttelevä isä yritti vain ehtiä lossilta toiselle eikä niin välittänyt puutarhanäkymistä :D
    Kalliot ja niissä näkyvät jääkauden jäljet ynnä muut ajan jättämät merkit ovat niin kiehtovia. Voi kun joskus olisikin geologi mukana avaamassa kaikkia niiden saloja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuusimetsänne pihlajineen on varmasti hyvin samanlainen! Metsän vihreys on ihanaa, ja vaikka väitän, että en ole metsäihmisiä, niin metsässä kumminkin on ihanaa käydä välillä.
      Ajoitte varmaan Nauvon ja Korppoon läpi, lossilta lossille kuulostaa siltä? Asun Ahvensaaressa (Åvensor), joka on kahden tunnin yhteysalusmatkan päässä Nauvosta. Jos jatkoitte Korppoosta laivalla Ahvenanmaalle, niin siinä kohdassa olitte vain reilut 10 km tästä etelään.
      Täällä päin harrastetaan aika paljon koristeomenoita, punalehtiset puut olivat ehkä niitä?
      Kerran retkellämme oli ystävän geologiystävä mukana, ja hän selitti innokkaasti kaikkea, mutta kun en enää muista kovin hyvin! Harmi.

      Delete
  13. Vietimme saaristossa useamman yön ja kävimme tosiaan Ahvenanmaalla saakka. Osa matkasta losseilla, yksi pienellä laivalla. Kaikkia saaria en muista nimeltä, mutta Nauvo, Korppoo, Kökar, Houtskari ja Eckerö jäivät mieleen. Eikä mitään muistikuvaa, missä järjestyksessä niitä tutkittiin. Mutta ehkä saaresi jäikin sitten näkemättä, sattui vain tuolta ylhäältä osumaan silmiin Korppoo :D Jollain saarella oli pikkuinen kirkko (sinisävyinen sisustus?), johon äitini ihastui suunnattomasti. Punalehtiset puut olivat melko varmasti koristeomenoita. Niitä oli silloin vielä todella harvassa täällä päin, joten herättivät luonnollisesti ihastusta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tälle saarelle ei eksy satunnaisia turisteja kuin joskus omalla veneellä, sillä yhteydet ovat melko hankalat, joten luultavasti ette tulleet tänne. Nauvossa ja Korppoossa on keskiaikaiset kivikirkot, mutta Houtskarin kirkko on puinen ja suloinen, siinä on sinisävyinen sisustus. Siinä on kotiseutumuseo vieressä, jos muistuu mieleen.
      Yksi saariston kauneimpia kirkkoja on Nötön saarella, se on pieni ja aivan hurmaava, sinisävyinen sisustus siinäkin. Nötöseen olisitte menneet yhteysaluksella Nauvosta.
      Korppoo lukee tuolla esittelyssä, kun Åvensor on entistä Korppoon kuntaa. Kukaan kun ei muuten tiedä, missä päin Suomea on Åvensor tai Ahvensaari (paitsi joku toinen samanniminen saari) :-D
      Täällä onkin melko kiinnostavaa kasvillisuutta puutarhoissa, kun merenkulun takia on tänne hankittu kasveja manner-Euroopasta jo aika kauan. Tältäkin saarelta iso osa miehistä lähti laivoille töihin seilaamaan maailman meriä.

      Delete
    2. Se voi olla sitten se Houtskarin kirkko, johon äitini ihastui. Ei se mikään kivikirkko muistaakseni ollut, mutta en mene vannomaan. Minua ei silloin teininä mitkään kirkot kiinnostaneet :D Nötö ei herätä mitään muistikuvia, mutta onhan reissusta jo aikaakin. Pitää ehkä tehdä joskus uusi reissu saaristoon ja tutkia paikkoja vähän aikuisemmilla silmillä :)

      Delete
    3. Houtskarin kirkko on todella kaunis, tunnelmallinen ja kauniilla paikalla lahden äärellä. Totta muuten, teininä kiinnostaa ihan eri asiat ja onkin aika hauskaa käydä samoissa paikoissa aikuisena ja huomata ihan eri kiinnostuksen kohteita!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!