Saturday 16 March 2019

Kevät tuli takaisin

... ja sitä on nyt enemmän!

Kunnon saderintama poikineen tuli ja sulatti lumet. On sitä vielä, mutta luotan siihen, että maanantaihin mennessä kaikki on pois...
Italiantalventähti kurkistaa vanhan talon kulmalla, näitä ei vielä helmikuussa näkynytkään.

Helmikuussa nuppuilleet turkintalventähdet jatkavat siitä, mihin jäivät. Ensimmäinen aurinkoinen päivä aukaisee nuput!

Persiansinililja odottelee varmaan samaa.

Tähtilumikellot sukivat hiutaleet pois harteilta ja jatkavat tyynesti. Nämä ensimmäiset kaksi kukkaa avautuivat jo helmikuussa ja odottavat nyt sopivan lämmintä päivää avautuakseen uudestaan, vaikka välillä oli kovaa pakkasta ja lumi hautasi nämä alleen. Ihmeellistä tämä ensimmäisten kevätkukkien sitkeys.

Ainokainen 'Dionysus' -lumikello sai suojakseen lampaanvällyjä, kun takatalvi iski. En millään halunnut riskeerata tämän ensimmäistä-ikinä kukkaa.

Kerrotut puistolumikellot ('Flore Pleno') yllättivät täysin. Näistä ei näkynyt versonkärkeäkään, kun helmikuussa tuli paljasta maata, tosin näiden kasvupaikka on sen verran varjoisa, ettei siitä ihan täysin vielä sulanutkaan. En kuitenkaan odottanut, että nämä olisivat kasvaneet pikavauhdilla hangen uumenissa ihan kukkimisvaiheeseen asti! Nämä tulivat esiin vasta tänään.

Sisälläkin kukkii. Keittiössä talvehtinut verenpisara on kyllä niin ihana, että eihän tätä henno pois heittää. Onneksi tuli otettua sisään pakkasen tieltä syksyllä, vaikka silloin olin ihan jättämässä tämän heitteille. Tämä on niin ahkera kukkija, että oksat pois.

Ihmettelen toisinaan, miksi säilytän kolmea jaloritarinkukkaruukkua, kun ne eivät ikinä kuki. Paulalta reilut kolme vuotta sitten saatu 'Evergreen' teki kaikessa hiljaisuudessa kukkavanan ja nyt se kukkii osoittaen tismalleen, miksi. Kyllähän tätä jaksaa odotella seuraavatkin kolme vuotta!


Italiantalventähti – Eranthis hyemalis
Jaloritarinkukka, jouluamaryllis – Hippeastrum Hortorum-Ryhmä
Persiansinililja – Scilla mischtschenkoana
Puistolumikello – Galanthus nivalis
Turkintalventähti – Eranthis cilicica
Tähtilumikello – Galanthus elwesii
Verenpisara – Fuchsia

34 comments :

  1. No vau, onhan hieno jaloritarinkukka. Kyllä kannatti odottaa. Ihan ihmeellisen tuntuista että tämän ikuisen jääkauden ja lumipeitteen maassa on jossain jo kevätkukat noin hyvin näkyvillä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lumi hupenee hämmästyttävää vauhtia - samoin se teki helmikuussa jo, kun muutaman päivän ajan tuli vettä yötä päivää. Ihan ihmeellistä, että pari päivää sitten koko piha oli vielä aivan valkoinen! Eli toivoa on, todellakin: teilläkin ehkä jo huomenna :-)
      Tykkään todella paljon näistä kapeaterälehtisistä ritarinkukista, tuossa on siroutta ja sitten vielä tuo ihanan vihreä väri! Aiempien kommenttien mukaan tämä lienee vähän helpompi saada uudestaan kukkaan kuin moni muu lajike.

      Delete
  2. Voi että, siellä kukkii, wau! Täällä on enimmäkseen lunta ja vettä...kukkia ei vielä näy missään...onneksi sentään joku sisällä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi on sisäkukkia :-) Ja varmaan aika pian teillä ulkonakin!

      Delete
  3. Ihana jaloritarinkukka <3 Ihanan keväistä sielä, voi että <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana kevät tuli! Hassua, kun tapahtuu samat asiat kuin kuukausi sitten: höttölumi sulaa, piha on täynnä puroja ja lainehtivaa vettä... se ehti jo kertaalleen tapahtua :-D

      Delete
  4. Uskomattoman sitkeitä ovat nuo kevään ensimmäiset pienet lumikellot, jaksavat odottaa lumen alla noin pitkään sään lämpenemistä! Jaloritarinkukka on niin kaunis!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ovat ne ihmeellisiä, heti valmiita kukkimaan tai vaikka jatkamaan kukintaa siitä, mihin jäivät.

      Delete
  5. Ihania yllätyksiä paljastuu lumen alta siellä! Käväisin mökillä kastelemassa pelakuut, siellä oli myös kertaalleen jo lumet veks aiemmin, mutta välissä tuli uutta lunta ja se ei ollut vielä kaikki sulanut pois. Aika paljon oli tulvivia kohtia, kun maa on vielä niin roudassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt tulvii taas, vaikka tulva ja sitä seuraava kuivuminenkin ehdittiin jo kertaalleen kokea!

      Delete
  6. Voi ihanuus, saa jo katsoa sinun tämän kevää kukkia kun omat sielä vahvan lumen alla.
    Onko nyt peurat tehneet tuhojaan? Minun mansikkamaallani kävivät kaivelemassa, en tiedä olivatko peuroja vai kauriita,. molempia kun tänne on ilmestynyt.
    Kaunista kevättä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Peurojen jälkiä näkyy pihassa aina, kun on uutta lunta tullut, kyllä ne joka yö käyvät tutkimassa antimet. Näitä ihan pieniä kevätkukkia ei vielä ole syöty, mutta jouluruusun tukihäkkyrän peurat olivat onnistuneet kaatamaan ja kukkaset oli syöty. Sorkanjäljet paljastivat tuholaiset.
      Kiitos, samaa sinulle!

      Delete
  7. Kevään tuntua. Lempparivuodenaikani, sitten kun harmaus häipyy ja viherrys alkaa vallata. Täällä on vielä harmaata.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tää on ihanaa, kunhan harmaa sää loppuu ja tulee ihanan keväistä. Tosin nautin tästä lauhasta harmaudestakin. Mitä vain, kunhan ei pakkasta ja lunta!

      Delete
  8. Voi ihme, miten nätti jaloritarinkukka! Ihanat kevätkukkijat myös. Voisi kuvitella, että routa on siellä ainakin paikoin sulanut, jos lumikellot ovat hangen sisässä kasvaneet ihan nupulle asti. Täälläkin satoi eilisen päivän vettä, mutta yöllä oli tullut lisää lunta kai korvaukseksi hankien madaltumisesta. Mukavaa sunnuntaita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voipi olla, tosin ohut lumipeite edesauttaa maan routiintumista. Mutta näiden lumikellojen päällä oli melko hyvin lunta (vähintään 10 cm) koko talven ajan, se on varmaan auttanut. Ja se ihana helmikuinen lämpöaalto!
      Kiitos, mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Delete
  9. Ihanan kukkivaa siellä! Täälläkin sataa vettä siihen malliin, että lumipeitteen katoamisesta on jo toivoa...

    ReplyDelete
  10. Ihanaa, täällä yhä odotellaan tuota hetkeä :)

    ReplyDelete
  11. Tahtoisin tehdä pienen reklamaation.
    Kissoista ei ollut yhtään kuvaa.
    ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. :-D No hitzi! Asia korjattava ensi tilassa.

      Delete
  12. Siis noin paljon ja jo kukassa, eikä vain pieniä kärkiä märässä maassa! Väkisinkin usko kevään saapumiseen valtaa mielen. Viime päivien vesisateet ovat saaneet lumen sulamaan. Paljon sitä vielä täällä on, mutta ensimmäiset piipot sentään jo bongasin omassa pihassa. On se vaan joka vuosi yhtä juhlallista. Ei muuta, kuin suunta eteenpäin. Kohti kevättä ja kesää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee, suunta kohti kevättä ja kesää :-)

      Delete
  13. Jokainen piippa ja nuppu on arvokas keväällä, ihmeteltäviä. Terkut karvapöksyille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on, pieniä ihmeitä ovat. Pojat kiittävät, terkut sinne liitopötkylöille!

      Delete
  14. Kyllä se kevät tulee (tämän räntäsateenkin jälkeen)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Räntäsade vei lumet niin nopsaan taas, että nyt, kun tästä vähitellen selkenee, alkaa olla niiiiin keväinen olo :-)

      Delete
  15. Ompa uhmannu kevätkukat siätä. Meillä vielä yl puol metrii lunta. Räntee ja vettä sato eilen. Kyllä se vielä sulla tiälläkin lumi. Hieno amaryllis!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täältä ovat lumet taas hävinneet vauhdilla sateiden myötä, tuossa kerrottujen puistolumikellojen ympärilläkään ei ole enää hitustakaan lunta. Hirmu nopea muutos, taas, viimeksi oli kuukausi sitten sama juttu, toivottavasti ei enää kuukauden päästä taas sula lumet uudestaan :-D

      Delete
  16. Ihania!! Pikkusipulit rules, onnen tuojat...tavattoman kaunis tuo amaryllis, aika hyvin sait uudelleen kukkimaan. Tämä onkin amarylliksen luontainen kukinta-aika helmi-maaliskuu. Nyt se kevät taitaa viimein tulla kunnolla (heti kun sanon tämän niin alkaa varmaan lumisade...). Kevätiloja sinne Saaripalstalle & boys ♡

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yritin pitää amarylliksille kuivan kauden ja sitten lannoitinkin joskus viime kesänä, se varmaan auttoi! Facebookin kautta olen kuullut, että joku muukin on saanut juuri tämän Evergreenin uudestaan kukkaan, eli se varmaan kukkii sitten suht helposti. Muuten minulla on vain kerran aiemmin kukkinut vanha jaloritarinkannus uudestaan noin kymmenen vuoden aikana :-D
      Kyllä se kevät tulee, muuttolintuja on alkanut tulla jo siihen malliin!

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!