Friday 22 March 2019

Kattoa ja kukkia

Täällä elellään pienimuotoisia ruuhkaviikkoja, kun vanhempi taloni saa viimein uuden katon. Tämä on erittäin tärkeä ja kauan odotettu juttu.

Kukkauutisiakin on, tänään aurinko paistaa täydeltä terältä! Jo pari päivää sitten huomasin atsurihelmililjojen pikkuruiset nuput lähes maanrajassa. Ne eivät vielä aukene vähään aikaan...

... sen sijaan tähtisahrami 'Roseus' poksahti auki rytinällä! Ensin huomasin tämän soukat kukkanuput saman kukkapenkin kulmassa, sitten yhtäkkiä silmä havaitsi nämä jo avautuneet kukat. Näiden nuput tuntuvat avautuvan samalla sekunnilla, kun ovat nousseet – kunhan aurinko paistaa.
Näiden ympärillä on lämpöä keräävää mustaa raakavillaa, sillä laitoin sitä jo joulukuussa nousseiden laukanversojen suojaksi. Nyt voi samalla testata, karkottaako villan haju peuroja, sillä sitäkin olen joskus kuullut. Ainakaan se ei toimi vajaan metrin päähän, sillä siitä on syöty hyasintin nuppu. Villalla pitäisi varmaan kuorruttaa koko puutarha.

Ransun mielestä villa on mainio löhöilyalusta. Mukavan tuoksuista ja mukavaa muutenkin. Ei rapaannu masuvillat.

Onnistuin jopa saamaan samaan kuvaan kaksi eri kukkaa, mikä on tähän aikaan vuodesta äärimmäisen harvinaista! Persiansinililjan taustalla häämöttää kultasahrami, vaikka sitä ei kuvasta tajuakaan...

Siinä se kultasahrami. Polvet kastuvat, kun näitä kuvatakseen täytyy kyhjöttää maassa!

Lumikellot suostuvat viimein avautumaan. Helmikuussa jo kertaalleen avautuneet tähtilumikellot kukkivat yhä samoilla kukilla. Mahtavan pitkä kukinta-aika!

Greatorex-risteymälumikello 'Dionysus' avaa viimein ensimmäisen kukkansa! Tätä on minulla vain yksi sipuli ja olen odotellut sen kukintaa pari vuotta...

Siinä se on. Korkea ja komea. Kun ulommat kehälehdet vielä avautuvat lennokkaasti sivullepäin, otan uudet kuvat!

Päivän hömötiaiskuva. Ihana hömis oleskelee pihassani nyt päivittäin. Välillä pyrähtää mäntyyn, sitten tulee taas napsimaan maapähkinöitä ruokinnalta. Tämä on kylläkin eilen otettu kuva, silloin oli pilvistä...

... tänään tuulee ja paistaa. Mamman karvahömis pääsee talvipölyistä eroon. Aurinkoista viikonloppua!


Atsurihelmililja – Muscari azureum
Kultasahrami – Crocus chrysanthus
Persiansinililja – Scilla mischtschenkoana
Tähtilumikello – Galanthus elwesii
Tähtisahrami – Crocus tommasinianus

32 comments :

  1. Ihastuksesta huokailen, niin kauniita kevään pieniä ihmeitä! Ja ihana Ransu, villapatjalla on oikein lämmin löhöillä! Meilläkin onneksi lumi sulaa koko ajan, ja tulppaanien alut on huimassa kasvussa parvekkeella.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä on aivan ihmeellistä, kun viikko sitten vielä tuprutti lisää lunta... nyt on aivan superkeväinen päivä! Tulppaanit parvekkeella tulevat olemaan aivan ihanat ♥

      Delete
  2. Aivan uskomattomia kuvia! Siinon monellaasta silimänruakaa :D Ja pitkä orotus palakitahan, nii katon ku risteymälumikellonki osalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tänään on ihan uskomaton päivä! Niiiiin keväistä. Toinen kattomiehistä sanoi tässä yhtenä iltana, että tulee jotenkin vappufiilis, hirmu keväistä - linnut ovat alkaneet laulella ihan tosissaan, ja jos on tyyni ilta, niin tunnelma on 100 % keväinen, enää ei olla talvessa - jihuuuu!

      Delete
  3. Saila, en kestä, en kestä! Nuo lumikellot ovat kuin kesälumipisarat eli nuo hurmaavat vihreät pilkut, joille kukaan ei voi pysyä kylmänä♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lumikelloissa on ihanaa tuo vihreiden läiskien vaihtelu, variaatioita on loputtomiin!

      Delete
  4. Katto-onnittelut, odotuksesi palkitaan ja talo kiittää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiiiitos! Iso kiitos ♥ Tämä on todella iso juttu.

      Delete
  5. Ooh! Ihan kuule sydän valahti vatsamakkaroiden alle ihastuksesta. Taatusti makaisin tähtisahramin äärellä välittämättä tippaakaan kastuvista polvista tai mahastakaan. Siinä mielessä puutarhan kuorruttaminen villalla voisi olla omistajan - ja hänen kissojensa - kannalta hyvä ratkaisu. Sekä tietenkin kaikkien kukkien.

    Kyllä se kultasahrami siellä persiansinililjan taustalla häänmöttää. Mutta tässä vaiheessa jokaisesta kukasta on ihan oma muotokuva tallennettava.

    On tuo Ransukin kyllä yksi villalla kuorrutettu pehmoinen ihanuus. Huomannet, että vaikka kissa lähtee ihmisen luota, ei se lähde ihmisestä. Sormet täällä yrittävät rapsuttaa Ransun villoja ruudun läpi suuressa kissankaipuussa.

    Aurinkoista viikonloppua sinne etelämeren saarelle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi että, kun Ransu nauttisikin rapsutuksestasi! Ja on se ihana rapsutettava, niin unelmanpehmoinen.
      Hih, villapatja puutarhuria varten - ei hullumpi idea!
      Kiitos, ihanaa kevätsäätä sinullekin!

      Delete
  6. Ihanaa, ihanaa!!!! Kukkarunsaus suorastaan.
    Onpa hienoa saada katto. Se ilahduttaa pitkään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Katto on niin suuri huojennus, kun sitten ei enää tarvitse arpoa, pitääkö vanha huonokuntoinen betonitiilikatto vai ei. Kovin haperoita ne tiilet jo olivat.
      Kukat ovat mahtavia, niitähän on jo montaa laatua!

      Delete
  7. Kunnon katto takaa talon elämän - onnea katosta! Ja kyllä ihastuttaa/kahdedituttaa nuo ekat versovat kukat :D Toisaalta on niin ihanaa lukea eteläisten kirjoituksia ja kuvia saapuvasta keväästä ja versovista kukista. Siitä tietää, että kyllä se kevät ehtii tänne pohjan perukoillekin sitten joskus. Samalla tuntee (ihan positiivista) kahdehdintaa siitä, että toisille kevät tulee aiemmin. Pääasia on se, että kevät tulee ajallaan kuhuinkin kolkkaan kotimaatamme :D Perästä tullaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!
      On se ihanaa, että kevät on tulossa joka kolkkaan. Hirveää olisi, jos se jäisi välistä! Onneksi se tulee joka vuosi :-D

      Delete
  8. Tumma villa antoi varmasti suojaa tuulelta ja jäiseltä viimalta. Voi, kun kevät on teillä jo pitkällä. Ihanaa nähdä taas nähdä sipulikukkia. Pahimpaan kevätkaipuuseeni ostin nipun narsisseja töistä tullessani.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Keväällä sipulikukat ovat niin ihania, no, ovathan ne aina! Kesällä ja syksylläkin. Niissä on niin paljon värejä ja muotoja!

      Delete
  9. Oi, miten yltäkylläistä kukkarunsautta tähän aikaan keväästä! Tähtisahrami on niin kaunis... <3 Ja nuo muutkin pienet ovat suloisia. Komppaan Titaa tuossa kevään etenemisen seuraamisessa. Minustakin on ihanaa lukea eteläisempien vyöhykkeiden postauksia ja nähdä niissä kaikki ensimmäiset kevään kukkijat ja paljasta maata, vaikka täällä olisi vielä metri lunta. Aurinkoista viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toisaalta, onhan tässä jo maaliskuu lähes lopussa, oli jo aikakin! Kevättä ollaan kumminkin periaatteessa eletty jo kolme viikkoa :-D Onneksi se tulee sinne teillekin varmasti tuota pikaa.
      Kiitos, samaa sinulle!

      Delete
  10. Täällä oli tänään kylmä tuuli, mutta jos löysi suojaisen paikan aurinko lämmitti kivasti. Olen koira-talolla hoitajana, ja istuttiin täällä suojaisella terassilla kahvia juoden päivällä :) Kotona Rasmus tuli kotiin eilen aamulla <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hirmu tuuli on ollut, täällä tänään pahempi, koska tuulee sellaisesta suunnasta, josta ei juuri suojaa ole. Eilen oli täällä luoteistuuli, jolta löytyy helposti pihallani suojaa, kun olen etelärinteessä.
      Ihana kuulla, että Rasmus palasi! Ne on niin rakkaita ja huoli on kova, yön yli pois on ikävää, ei tahdo saada nukuttua huolelta.

      Delete
  11. Kissat on taitavia löytämään pihan kuivimman pläntin, ei tarvitse olla iso kun siihen käydään pötköttelemään. Siellä on kevät käynnistynyt kunnolla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih! Kissa löytää varmaan parhaan paikan. Eilen istuimme auringossa huussin tummalla lämpimällä portaalla tuulensuojassa Mustin kanssa hyvän tovin ja nautiskelimme kumpikin suunnattomasti.

      Delete
  12. Uskomattoman paljon kaikenlaisia ihanuuksia on siellä jo nousemassa! Tosi mukavaa, kun voi nauttia kevään tulosta pitkään eri kasvuvyöhykkeitä seuratessa. Meillä vielä suurin osa pihaa on lumen peitossa, mitä nyt onneksi muutama hassu lumikello on vauhtiin päässyt.

    Tuo ’Dionysus’ on vaan niin aah ja ooh, tuskin maltan odottaa kuvia sen täydestä kukinnasta. Täytyy varmaan syksyllä tilata jotain erikoisuuksia itsellekin ...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanasti kevät on viimein käynnistynyt kunnolla! On jo montaa kukkalaatua, ihan hämmästyin, kun laitoin noita hakusanoja jutun loppuun, että näinkö monta niitä jo oli. Näsiäkin tulee varmaan kukkaan ensi viikolla tätä menoa.
      Dionysus on ihana, mutta nyt en ole ihan varma, mistä sen tilasin. Ehkä Lökar & knölar -kaupasta Ruotsista, ehkä Hollannista, ehkä Englannista. Hmm. Sitä löytyy varmaan noista ulkomaisista melko helposti.

      Delete
  13. Ei oo totta kuin pitkällä siellä on jo kevät! Ihanan näköstä!

    ReplyDelete
  14. Ihania herkkiä ilon pilkahduksia puutarhassasi! Kevät tulee ja katto valmistuu, voiko mukavampaa olla!

    ReplyDelete
  15. Voi Ransua ♥ ♥ ihana tuo krookus pikkuinen ja Ransu palleroinen. Ja wautsi wau tuota kattoa! Mitäs nuo äijät on?? Mistä bongasit ne töihin? Olin ihan tohkeissani kun perjantai-iltana tulin kotiin, että jee nyt huomenna kunnon puutarhuroinnit ja sitten eilen olikin jo maailmanlopun keli, ääää. Tänään näyttää himppusen paremmalta. Kultasahrami oisi kiva, miksei mulla ole semmoista? Nyt se Suomen ainoa homotiainen muutti sun gardeniin asumaan, asiaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyselin rakennusperintöyhdistyksistä neuvoja, löytyi Turunmaan korjausrakentamisosuuskunta.
      Eilen oli hirveä keli, mutta ainakin täällä tuli iltapäivän päätteeksi aivan upea ilta! Kova tuuli vain on ollut niin monta päivää, että ihme, kun rakennukset on vielä pystyssä. Yölläkään ei tahtonut saada nukuttua meteliltä, koko ajan jotain paukkuu ja kohisee.
      Kultasahrami on kiva ja tosi aikainen! Ostin tuon kuvan kukan mukulat aikoinaan Honkkarista nimellä 'Zwanenburg Bronze', mutta ei se sitä ole, jotakin toista kultasahramia kyllä ja hyvä niin. Tykkäänkin enemmän noista ruskeasuonisista kuin siitä ruskealäikkäisestä.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!