Tuesday 10 April 2018

Semmoinen aamu


Tänä aamuna hieraisimme silmiämme, kun katsoimme ikkunasta ulos. Tai en tiedä, oliko Musti yhtä hämmästynyt kuin minä, mutta minusta tuntui, että olin nähnyt keväästä ihanaa unta ja heräsin takaisin jääkausitodellisuuteen. Voi möhnä!

What a Morning
The world was white! Just when we had got rid of the previous white stuff. 
Luckily it was a sunny day and it was gone after some hours. There were even some new buds! A good day in the end, although it did not begin so well.

Merkillistä. Tällaisen pitäisi olla kiellettyä, kun keväästä on jo saanut maistiaisia.

Lumessa on kyllä se hauska puoli, että siihen jäävät muistiin kaikenlaisten tallustelijoiden jäljet.


Sitten tuli kiire ottaa kuvauksellisia kuvia kukkanupuista lumessa. Puistolumikello 'Flore Pleno'.


Tähtisahrami.


Musti-nuppu.

Joku pienenpieni otus oli käynyt yön aikana nakertamassa talventähtien kukkia. Tämä on oikeastaan niin söpöä, ettei tästä voi edes olla vihainen. Ja jäihän kukista vielä meillekin, toisin kuin peurojen jäljiltä. Tästä minimaalisesta tihutyöstä tulee jotenkin mieleen Muumilaakson kaikkein pienimmät tyypit, nyytit muistaakseni.


Periskooppi-talventähti.


Sitten tuli mitä lämpimin auringonpaiste, ja johan alkoi tapahtua. Ei niinkään olohuoneen matolla, vaan ulkona.


Lumi häipyi. Tähtisahrameita avautui urakalla. Tämä punertava on 'Roseus'.


Mustin korvasta yläviistoon voi nähdä pikkuriikkisen läntin vaaleanpunaista puksiaidan takana, siinä ovat ylläolevan kuvan tähtisahramit. Ihan vielä ei voi puhua kukkien ilotulituksesta, kun katsoo laajemmin...


Jossain vaiheessa iltapäivää (piha täytyy kiertää tunnin välein) näkyi ensimmäinen pikkusinililjan kukkanuppu (tämäkin punainen on 'Rosea')!


Ja atsurihelmililja! Helmililjoista aikaisin. Ihan häkellyttävä tahti näillä.


Tuntuu, että stalkkaan versoja kuin mikäkin paparazzi vuoroin minkäkin puskan takana. Tässä ovat tähtilumikellon nuput.
 

Ensimmäinen virvaliljan versonkärki löytyi!


Sitten löytyi jymy-ylläri. Mikäs kurjenmiekka tämä on... näitä kasvaa muutama ihan uudessa paikassa. Kevätkurjenmiekka 'Clairette' se siinä! Istutin näitä syksyllä tähän, puutarhapäiväkirjan mukaan. Koska tämä on pakkasyö, laitoin suojakuvut versojen päälle – siksikin, että peurat eivät söisi näitä, kun tämä on ensimmäinen nuppu ikinä tätä laatua!


Jos on kevätkurjenmiekan nuppu noussut äkkiä, niin tekevät myös 'Katharine Hodgkinit'. Nämä ovat kasvaneet vuorokaudessa ainakin kolme senttiä ja avautuvat ehkä jo huomenna!

Aamuisessa kuvassa tämä maisema oli ihan valkoinen, reilut kolme tuntia myöhemmin näytti tältä. Kevätaurinko näyttää voimansa, ja lisää saadaan lähipäivinä!

Kurkia laskeutuu kyläniitylle jatkuvasti. Meteli on korviahuumaava, mutta ah niin rakas.
Iloisia kevätbongauksia kaikille!


Atsurihelmililja – Muscari azureum
Kevätkurjenmiekka – Iris reticulata
Pikkusinililja – Scilla bifolia
Puistolumikello – Galanthus nivalis
Talventähti – Eranthis
Tähtilumikello – Galanthus elwesii
Tähtisahrami – Crocus tommasinianus
Virvalilja – Colchicum bulbocodium

30 comments :

  1. Aurinko tekee ihmeitä! :) <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin tekee, ja tänään ihan pilvetön taivas, kyllä nyt poksahtelee :-)

      Delete
  2. Kyllä nämä kevät ilmatkin vaihtelee.
    Meilläkin oli pari päivää +20. Tänä aamuna on -1 °
    No aurinko kuitenkin voittaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Huh, onpa teillä vaihdellut! Täällä ei ihan noin dramaattista, mutta viime yönä oli mittariin jäänyt muistiin -4,9 alimpana lukemana. Nyt mennään auringossa jo kymmenen paremmalle puolelle.

      Delete
  3. Oolalaa! 🌱
    Ihan mahtavaa ja todella kauniita kuvia kevään suloisuuksista.
    Lumi taisi vain kostuttaa maan. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vähän taisi tulla pinnalle vettä, tosin entuudestaan maa litisee kun se on vielä jäässä eikä ime, ja kaikki sulamisvesi ylempääkin tulee tähän alarinteeseen. Kaikki otetaan vastaan, seuraavaksi tulee kuiva kausi :-D

      Delete
  4. Upeita kuvia ja niin kaunista! Mustinuppu on kiva ja periskooppikukka hauska 😁

    ReplyDelete
  5. Vau, mikä kevään kiri. Noiden kurjenmiekkojen esiin puskeminen ja avautuminen voi tulla joskus hyvin yllättäen.
    Nyt saattaisi iskeä vyöhykekateus, ellei minulla olisi pieni pälvipaikka kukkapenkissä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanos muuta. Kurjenmiekka on niin kapoinen piikki, huomaamaton. Ja tosi äkkiä ne nousevatkin. Joskus käy niin, että sen huomaa vasta kukan avauduttua, mikä ilo siitä tuleekaan!
      Onneksi teillä on jo bongauspaikka ja varmaan tänään laajenee paljon, on niin lämmin.

      Delete
  6. Ihanan keväisiä kuvia :) Ihana tuo lumikello kuva. Meillä vielä lunta piisaa eikä maata näy.

    ReplyDelete
  7. Yksi päivä sain seurata komeaa kurkiauraa...olin niin haltioissani, että en huomannut kuvaa ottaa..)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Parhaat luontokokemukset taitavatkin olla niitä, että haltioituu ihan itsekseen ja rauhassa eikä ala sählätä kameran kanssa :-)

      Delete
  8. Teillä on jo niiiin sulaa! Kyllä täältä perästä tullaan, ja vauhdilla. Eteläseinustat on jo vapaana lumesta, mutta pahimmillaan puolimetrinen hanki kattaa maan yhä tehokkaasti.
    Ihana kevään tähystäjä tuo talventähti. Taisi nähdä auringon.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ihan todella sulaa, pihassa on enää muutamien neliömetrien länttejä lunta ja jäätä! Äkkiä ne on hävinneet, viikko sitten oli todella valkoista vielä.

      Delete
  9. Mahtavia uusia piipottajia löytynyt taas siellä. Minä löysin tänään ensimmäiset lumikellon ja posliinihyasintin versot. :)

    ReplyDelete
  10. Onneksi nämä kevään ensimmäiset eivät välitä mitään lumihunnusta.
    Ihana määrä erilaisia kukkia löytyy jo puutarhastasi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Todella mahtava määrä, etenkin kun viikko sitten oli muistaakseni ihan talvi vielä!

      Delete
  11. Onneksi lumet sulivat samantien! Kurkia en ole nähnyt, mutta ensimmäinen punarinta pyöri pihassa tänään. Ne on minun puutarhakavereitani ja aina seurailemassa, mitä pihassa tapahtuu.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Punarinta on niin söpö, minäkin olen tarkkaillut pari päivää punarintaa (meillä se menee niin päin että minä yritän seurailla niitä :-D)
      Tänään näin noin 40 linnun kurkiparven lentämässä hitaasti kierrellen kohti pohjoista :-)

      Delete
  12. Kurjet huutamassa aamuisin lähipellolla on kevään parhaita hetkiä, lumen peittämät aamumaisemat sen sijaan ei ole. Sentään tajusi lumi sulaa välittömästi pois. Musti on oikea aurinkokissa, taitaa toimia osin aurinkoenergialla myyräenergian lisäksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jipii, tänään tulivat kyläniitylle ensimmäiset hanhetkin! Niistä lähtee kyllä hirmuinen ääni ja joskus ihmettelen töräyksiä keskellä yötä, mutta se kuuluu kevääseen.
      Musti lataa pantteripattereita :-)

      Delete
  13. Hianoja nua lumikukkakuvat, kaikesta hualimatta. Vautsi! Sullahan o jo kovasti kukkaa tulos.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lumisista kukista saa kyllä hienoja kuvia. Mutta onneksi se valkoinen hävisi. Hirmu määrä nuppuja alkaa olla, ja tänään aukesi kolme uutta lajia - täytyy taas tehdä uusi maratonpstaus, anteeksi vain :-D

      Delete
  14. Tiistaiaamun näkymä oli kieltämättä järkytys, mutta hyvin aurinko hoiti hommansa.
    Ihania nuo kurjenmiekat, kuin hienoja paperikääröjä. Sinulla alkaa olla jo väriäkin kiitettävästi näkyvissä.
    Tuleekohan tämän kevään kukinnasta lyhyt ja nopea, kun kaikki on tapahtunut niin lyhyessä ajassa? Niin tai näin, tämä on huippuhienoa aikaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tiistaiaamu oli niin epätodellinen. Ei oikein tiennyt, oliko se lumi pahaa unta vai oliko ihana kevään alkaminen ollut sittenkin vain unta.
      Väriä on todella vähän, mutta onneksi nautin täysillä tästä paljaasta ajasta. Puutarhan suhteen tulee tsiljoona ajatusta päivässä, kun näkee muhkurat ja notkahdukset.
      Tämä aika saisi kyllä kestää kuusi kuukautta, ainakin :-D

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!