Saturday 17 December 2016

Totoron joulu


Kivipellon Saila pyytää minulta aina joulusatua, mikä tuntuu niin hassulta, että se täytyy yrittää taas toteuttaa. Koska olen jouluvihaaja, ei tästä taloudesta juuri mitään jouluisaa löydy – mieluiten pakenisin jouluksi jonnekin, jossa siitä ei olla koskaan kuultukaan, eikä ainakaan annettaisi lahjoja, ja söisin vaikkapa simpukoita. Tällainen suunnitelma meillä yhden ystäväni kanssa jo onkin, toteutus vielä puuttuu.
Joten tässä mahdollisimman epäjouluisa tarina Totoron talvisista puutarhapuuhista ja orastavasta romanssista – lööppiainesta...!


Totoro on havaittu hiipparoimassa kohti talvipuutarhaa lapio tassussaan. Mukana on pieni rungollinen puksipuu, jonka Totoro on saanut joskus lahjaksi – ruukku on varmaan käynyt sille ahtaaksi ja se täytyy saada maahan.
(Totoron maa ei jäädy talveksi)

Lisäksi Totorolla on mukanaan laatikko, jossa on saviruukkuja. Taitaa olla kylvöjen aika. Yksi kaalinkerä, Totoron erikoismutusteluherkkua, oli korjuukypsä ja sekin on päätynyt laatikkoon.

Sisällä talvipuutarhassa on piknik-kori, kassillinen ruusuja sekä tytön hattu! Mutta itse tyttöä ei näy – olikohan se hän, jonka näin vilahtavan pitsihelmat hulmuten kohti postilaatikkoa iso korttinivaska kainalossaan. Hänelle taisi tulla kiire. Toivottavasti joku ystävällinen nostaa hänet postilaatikon luukun tasalle, jotta hän saa kortit laatikkoon.
Voi, voi, hän lähti nyt aivan avopäin, toivottavasti tyttönen ei vilustu!
Totoron virneestä päätellen hän taitaa olla rakastunut.


Odottelemme jännityksellä tytön palaamista. Totoro varmaan kaappaa hänet lämpimään syliinsä ja sitten he vetäytyvät kausiunille, kunhan istutus- ja kylvötyöt on ensin tehty. Totoron lämpimän vatsan päällä on tunnetusti mukava nukkua.
Eteisestä kuuluukin jo pientä rapinaa, hän on varmaan palaamassa...

Jouluaattona Totoro ja tyttö haukottelevat makeasti ja syövät simpukkapäivällisen, kastelevat kylvökset ja vetäytyvät takaisin unille, josta heräävät joskus loppiaisen jälkeen.

Iloista joulun odotusta ja muistakaa laittaa hattu päähän, kun kipaisette postiin!

47 comments :

  1. Ihana joulusatu! Tätä lukisi enemmänkin! Totoron virne on kyllä onnellinen :D - emäntä

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totoro on selvästi täpinöissään ;-)

      Delete
  2. Nyt on Joulu pelastettu, kiitos sadusta!

    Ihanan romanttinen! Toivottavasti joku neitiä auttaa postireissulla...tiedä vaikka mitä POSTIA niissä neidin kirjekuorissa voisi olla, vaikka pieniä aurinkoja kaamosväsyneille ystäville! Toivottavasti neiti ei vilustu, no Totoron kanssa kausitorkuilla nuhat paranevat ihan heti! Tuo jouluinen simpukkapäivällinen olisi varmasti aika herkkua!

    Ihanaa ensimmäisen kevätpäivän odotusta Sinulle, se tulee ennen Joulua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, vai pelastettu... kiitos sinulle!
      Kyllä romantiikkaa täytyy olla Totoronkin elämässä. Pienet auringot kirjeissä olisivat varsin tervetulleita ehkä kaikille suomalaisille.
      Kiitos - enää neljä päivää!

      Delete
  3. Ihana satu! Jep, kevät alkaa ensi viikolla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sadut on ;-)
      Joo, enää ei montaa päivää pimene. Tuntuu kuin edellisestä kesästä olisi monta vuotta jo.

      Delete
  4. Ihana satu ♥
    Ei siinä mitään outoa ole, että sinulta joulusatua pyydetään! Kukapa ei haluaisi lukea kauniita tarinoita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No joo, mutta kun mun tarinoissa ei ole mitään helvetin tonttuja ja pimpelipom...
      (Tai voi olla, että lähempänä joulua tulee vielä tonttu hautausmaalla -tarina)

      Delete
    2. Hassu, siksihän niitä pyydetään! Tonttutarinoita löytää pyytämättäkin ;-)

      Delete
  5. Ihana joulutarina! Talvipäivänseisausta ja jossain häämöttävää kevättä odotellessa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se tuntuu olevan vielä loputtoman kaukana.

      Delete
  6. Just hyvä joulusatu: tippa salaperäisyyttä ja vähän romantiikka :)

    ReplyDelete
  7. Tänne löysin nyt jättämäsi kommentin vuoksi. Mutta miten voin muuten seurailla uusia päivityksiäsi? Onko kirjanmerkki ainut mahdollisuus?

    ReplyDelete
    Replies
    1. No voi hitsi, tosiaan. Jos blogin reunaan ei halua tuollaista lukulistaa, niin ainakin mulla on sen lisäksi kirjanmerkeissä joitakin blogeja, joita käyn harvemmin katsomassa.
      Jollakulla taitaa olla blogissa lisäsivu (sellaisen saa laitettua varmasti blogin asetuksista jostakin), johon voi laittaa seuraamansa blogit listaan. Sielläkin ne ovat kaiken kansan nähtävillä, mutta eivät kuitenkaan viemässä tilaa varsinaisen blogin sivulta.
      Muuta en tähän keksi, en ole oikein ymmärtänyt jonkun bloglovin' tms. palvelujen (?) funktiota tai sitä, miten ne toimivat.

      Delete
  8. Ihana tarina! <3
    Ja Saila, kevät on ihan nurkan takana. Sitten sun aika alkaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, kunpa kevät ensi vuonna alkaisi tammikuussa - mun ikuinen toive...

      Delete
  9. Hih, nyt naurahdin hieman, loistava tarina. Joulu on niin rakkauden aikaa, että hyvä kun Totorollakin on vipinää. Oletko tehnyt tuon hienon Totoron itse? Tuleekos tälle muuten jatkotarinaa...minä kuvittelen koko ajan, että kevät jotenkin alkaisi heti kun uv on ohitse, voi kun ihme tapahtuisi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi apua, en uskalla luvata jatkoa. Jollekin 2-3 vuotta sitten kertomalleni joulujutulle kehittelinkin mielessäni jatkoa sitä kirjoittaessani, mutta pian se unohtui tyystin, eikä mulla ollut enää hajuakaan siitä, mitä piti tapahtua seuraavaksi. Joten en voi luvata...
      Olin kerran Naisten joulumessuilla myymässä kahden nuoren naisen vieressä, jotka olivat tehneet käsittämättömän upeita huovutettuja koiria, eri rotuja, kaikki niin oikean näköisiä kuin voi olla. Sitten siellä oli pari Totoroa, eihän tuota voinut vastustaa! Noin hienoa en osaisi itse tehdä.

      Delete
  10. Ihana kuulla, että joku toinenkin on joulukammoinen. Toisaalta olen hyvin onnellinen, että se nyt ajoittuu viikonloppuun ja voin ajatella sen melkein tavallisena viikonloppuna. Toisaalta on aika väsyttävää olla töissä koko viikko ja sitten kuitenkin järjestää lapsille joulu.
    Totoro tempaisi mukavasti pois perinteistä : )

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, rankkaa, kun ei välitä joulusta ja täytyy se kumminkin järjestää. Tsemppiä!

      Delete
  11. Jatkoa odotellen! Rauhallista Loppuvuotta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, en osaa luvata jatkoa :-D Mutta Totoro seikkailee täällä aina silloin tällöin...

      Delete
  12. Hyvä satu! Mutta kiinnostaa mikä totoro oikeastaan on? Onko se vaan satuolento, vai joku eläin ? Kysyy tietämätön E-Suomesta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä kysymys. Totoro on piirroselokuvan hahmo japanilaisesta leffasta Naapurini Totoro. Se on kuvitteellinen eläin, iso ja hyväntahtonen, vaikka vähän pelottava, kun on niin iso. Näissä kuvissa Totoro ei näytä kovin isolta, tosin!

      Delete
  13. Kiitos Joulu sadusta.
    Saila en minäkään tykkää nykyisestä joulun juhlinta tavasta, suurine lahjoineen. Mutta mitä olisi jos ei Jeesus olisi syntynyt tänne maan päälle. Hän on tullut meitä pelastamaan.
    Kaikkea hyvää sinulle Saila. Olet ihana maanläheinen ihminen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, tuntuu, että joulu on yhtä kuin lahjat ja ruuat, se kaikki varustelu on olevinaan elämää tärkeämpää.
      Kiitos, hyvää neljättä adventtia teille!

      Delete
  14. Makoisia unia Tottorolle ja tytölle. Ihana herätä ensi vuonna kun päivät taas pitenevät.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu. Voi olla, että he painuvat vielä pienille jälkiunille muutamaksi viikoksi loppaisen jälkeenkin ;-)

      Delete
  15. Hauska tarina.
    Minä unelmoin omasta talvipuutarhasta isoine palmuineen, niin kuin Totorolla:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sellainen olisi aika ihana!
      Suunnittelin joskus koulussa unelmien kylppärin, siinä oli mm. palmu ja suihkulähde, jossa uiskenteli kultakaloja. Ehkä se vielä jonakin päivänä toteutuu...

      Delete
  16. Kiva joulusatuhan siitä tuli. Totoro johdatti mut vähän toiseenkin ajatukseen, siihen, kun papukaija viheltää totoron sävelmää,ihan kävin taas kuuntelemassa ;) Minäkin näen joulussa paljon kurjia asioita, enkä ole ikinä ollut kovin joulun ystävä, vaikka en suorastaan vihaajakaan. Tosi monelle joulu tuo vain tuskaa ja pelkoa. Liioin en tykkää äitien ja isäinpäivästä. Hyvää joulunaikaa sulle ja karvanaamoillesi kumminkin, siitä lähdetäään joka tapauksessa valoa kohti :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo on totta, että monelle joulu on kauheaa aikaa, sitä on todella raskasta ajatella. Omasta näkökulmastani tuntuu niin suhteettomalta, että paria päivää varten tarvitaan jättimäiset hankinnat ja valmistelut! Koko puuhan aiheuttama turhan tavaran vyöry harmittaa. Isän- ja äitienpäivän suhteen on sama, tuntuu, että tärkeintä siinä on hankkia lahja. Ollaan jotenkin niin hakoteillä asian ytimen suhteen.
      Onneksi talvipäivänseisaus on nyt takana, valoa odotellessa, rapsutuksia sinnekin karvapehvoille!

      Delete
  17. Mahtava virnistys Totorolla:D Toivottavasti pääset vielä toteuttamaan joulusuunnitelmasi -tai ainakin syömään simpukoita. Joulumieltä sinulle ja pojille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Simpukkasaarelle olisi kiva päästä joskus joulua pakoon. Tänään on edessä ruokakaupassa käynti, ääks. Vaikea siinä ruokahamstraus-ryysiksessä on mielenrauhaa ja iloa repiä, mutta varmaan se laskeutuu, kun pääsee takaisin kodin rauhaan.

      Delete
  18. Mukavaa pyhien aikaa Sinulle ja mirreillesi!

    ReplyDelete
  19. Olipas hauska postaus! Minäkään en juuri joulua laita, kukkia nyt tulee hankittua. Siinäpä se ;)
    Mukavia pyhien aikaa kuitenkin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, samaa sinulle! Itse kullekin on joku kiva juttu joulussa kumminkin.

      Delete
  20. Kiitos joulusadusta, Saila! Totoro-kuninkaan virneestä on vaikea olla ilahtumatta, mutta onneksi ei tarvitse yrittääkään. Rauhallista kausiunen aikaa, pian aurinko paistaa ja sula saa vallan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täysin mihinkään liittymättömänä kysymyksenä, kuinka korkea kuningas Totoro on sentteinä?

      Delete
    2. Totoro saa hyvälle mielelle.
      Oh, spesifi kysymys! Kuninkaallisista ei ehkä yleensä julkaista mittoja, turvallisuusnäkökohdat nääs... mutta Totorosta voin kertoa, että täyteen mittaansa venyttäytyneenä hän on varpaasta korvannipukkaan 7,9 cm.

      Delete
    3. Kiitos tieteellisen tarkasta tuloksesta :) Lupaan pyhästi olla käyttämättä minulle luotettuja tietoja arvon Totoroa vastaan!

      Delete
    4. Kiitos ystävällisyydestä. Haluan vielä tarkentaa, että ko. korvannipukka on oikeanpuoleinen.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!