A bit of history

Elna's childhood home

The fisherman Lundel built the old house in the background for his family in 1870. Algot built the yellow house after the war.

The famous veranda

Algot, the former owner of my house and the last in a line of Lundels and then Erikssons who had bought and built the plot of land, was a colourful character. A boxer, fisherman and an unbeatable drinker, in his older days he used to rush out into the garden with a gun in his hand to ward off little green men.

“When strolling on the village road”, a friend said, “and the evening sun lit the veranda from behind, you could see Algot’s silhouette as he was practising boxing with a sand bag. A glorious sight.” This he did until very old – he reached 82 years, a respectable age considering his drinking habits.

Once Algot was cleaning a revolver in his kitchen (and drinking with a mate) as the gun accidentally fired and hit the crotch of the other man. Promptly he ran outdoors and took his trousers off to check the damage. Algot followed, his face grey. “Miraculously, there was blood but no real damage. And anyway, I already had four kids by then”, the guy now counts.

Algot’s mother Elna was a fisherman’s daughter from the nearby island of Hevonkack. She was a seamstress and received numerous love letters from a young sailor, Gunnar Eriksson - Algot's father - who kept sending his “little friend” notes from all over the world. Sweetly, the last of the letters is addressed to his “little wife”. This is in 1912. The letters were stored in a box of rags in the attic and found completely accidentally by me as I was looking for some fabric to repair the upholstering of one of the old chairs. Amazingly, there was a piece of exactly the same red velvet that was just big enough for the job, amongst a squirrel’s nest, acorns and love letters.

Being curious, I made a little expedition to Hevonkack to see the house where Elna as a young woman received all these letters. It is a slightly older house than mine (which is built by another sailor, Algot’s grandmother’s father, in 1870). The current owners of the Hevonkack house bought it directly from Elna’s family. They have done a good job restoring the house, with most of the exterior done by now.

In front of the house I discovered what I was looking for: the same old peony that has been planted in the border in front of my house. Elna had brought something of her childhood home to her marriage, along with her sewing machine and all those letters.

Viljon marraskuun fanikirje

Hei, Minä täällä.
No niin!
Minusta paperille painettu nimmari ei ole ollenkaan niin kaunis kuin tassukuvani, koska siinä ei näy miehekkäät varpaani tarpeeksi hyvin. Olen nyt kasvattanut varvaskarvoja talven varalle vähän enemmän, kuten voit itse kateellisena katsoa.
En ole tavannut montaa koiraa, mutta veljeni Musti on kertonut, että niillä on likaiset tassunpohjat ja kynnenaluset. Ehkä voisin järjestää koirille pienen kurssin aiheesta pedikyyri. Koira ei sitäpaitsi välttämättä itse tajua, että puhtaaksi nuollut tassut ovat aina tervetulleet sänkyyn ja emännän masun päälle, tai poskea vasten.
Tiedän, että toivot voivasi painaa pääsi illalla tällaista lämmintä tassua vasten. Sihteerini kehittelee parhaillaan tassuni mallista fanityynyä jouluksi, jossa olisi minun ominaistuoksu ja lisäksi se alkaisi kehrätä kun sille puhuu yöllä lempeästi, ihan kuin minä.

Viljo



Hi it's Me Viljo.

People keep asking me for an autograph. Personally I think a view of my paw is a lot better. I've been working on my toe hair for the winter as you can see. You humans are so far behind when it comes to evolution. Not to mention dogs. They still haven't figured out that soft, clean paws are always welcome to bed.
Now I know you are dying to press your cheek against my warm paw; and to everyone's delight my secretary is currently developing a giant paw pillow for Christmas. It will have my signature scent and it will also start purring when talked to in a soft voice, just like me.
Viljo

Marjoja notkuen

Jos suuri pihlajanmarja- ja omenasato tarkoittaa kylmää tulevaa talvea, on sellainen varmaankin tulossa. Linnuille riittää syötävää, ja supikoiran ulosteista päätelleen nekin ovat pistelleet suuhunsa pudonneita omenia vatsan täydeltä.

Eilen huomasin peuran jättämän kasan omenapuun vierellä ja kas, puun oksat on riivitty peuranylettämän korkeudelle saakka. Ei hätää, puu on vanha Åkerö, joka on elänyt tähänkin saakka ilman suojausta. Sen muoto vain on hieman hassu, kun vuotuinen leikkaus on peurojen eikä ihmisen tekemä.

Pihlajanmarjat kaunistavat pihaa varsinkin aurinkoisella säällä, kun aurinko osuu punaisiin marjoihin ja kellastuviin lehtiin.

Berries big time

They say that great big grapes of rowanberries signify a coming cold winter. That the birds would need a lot of food this year, and that Mother Nature knows it. Whatever the reason, the abundance of berries this autumn is generous.

The deer and raccoon dogs have marked the heavy, pending brances of my apple tree, too. The fruit and leaves have been eaten to a deer's reach, and the raccoon dog excrements reveal feasts of apples.

Vanhoja sinnikkäitä ja uusia kokeiluja

Kultapallot, nuo sitkeät jääräpäät, ovat asustaneet hoitamattomina vanhan talon verannan edessä vuosikymmeniä, ja levinneet vain hiljakseen. Nurmikon leikkuu pitää ne aisoissa, mutta eivät ne muutenkaan maailmanvalloittajia ole, sitkeitä sinnittelijöitä vain. Nyt, kun talon verannan uudestaan rakentaminen alkaa olla edessä, ne on aika siirtää. Viisainta on siirtää niitä useaan paikkaan, jotta viihtyvät ainakin jossakin. Tämänhetkinen kasvupaikka, verannan eteläseinusta, tuntuu olleen kovastikin mieleen.

Mutta ei puutarhuria ilman alati kasvavaa taimivalikoimaa. Vaikka taimille ei ole paikkaakaan, on niitä hankittava. Siemeniä myös. Viime keväänä kylvetyt purppurafenkolit ’Smokey’ ovat kokeilussa, josko ne selviäisivät talven yli perennoiksi asti. Jos eivät, ovat ne joka vuosi uudestaan kylvettäviä yksivuotisia. Ei se mitään, pitää vain kerätä siemeniä talteen. Tillinomaiset, pronssiin vivahtavat lehdet ovat kauniit kukkapenkissä, jossa on ruskeita ja oransseja sävyjä muutenkin: siperianunikkoa, keisarinkruunua ja jalopioni ’Nippon Beautya’.

Tontin alalaidassa, kylätietä vasten on kasvimaa. Sen maa on raskas, joten muokkaus on paras jättää kevääseen. Liikoja kiviä ei ole hyvä kerätä pois, vaan antaa olla maassa: keväällä pitkään kylmänä pysyvä savi saa näin ilmaista lämmitysapua.

Kehäkukat viihtyvät vanhalla kasvimaalla, ja sieltä on parin vuoden muokkauksen tuloksena kohonnut myös yllätyksiä: tilliä sieltä täältä, ja kurkkuyrttiä paikoista, joihin ei ole niitä kylvänyt tai istuttanut. Raskas maa on oivallinen nopeasti kasvaville kasveille, mutta pienemmät ja kuivan maan kasvit, kuten ruohosipuli ja monet värjäyskasvit, tahtovat jäädä voimakaskasvuisten lajien jalkoihin.

Old faithfuls and new arrivals

Old rudbeckia varieties have survived for decades without care. Their bright yellow sunshine-flowers have lifted the spirits of otherwise overgrown and neglected garden. Now that the time comes for rebuilding the veranda, they must be moved. I’ll put clumps in several places hoping that some will not mind the move after a hundred years of undisturbed life.

Bronze fennel ‘Smokey’ is on trial whether it will become a perennial, self-seed or do nothing at all. I don’t mind collecting its seeds for next spring – it looks handsome amidst orange flowers and other russet-leaved plants. I find it particularly good combined with peony ‘Nippon Beauty’ and Iceland poppy, the shades of red, orange and russet mixing beautifully.

Kultapallo, Rudbeckia laciniata ‘Goldball’

Purppurafenkoli, bronze fennel, Foeniculum vulgare var. dulce ’Smokey’, siemeniä saa ainakin Exotic gardenilta

Siperianunikko, Iceland poppy, Papaver croceum

Keisarinkruunu, imperial fritillary, Fritillaria imperialis

Jalopioni, garden peony, Paeonia lactiflora ‘Nippon Beauty’

Kehäkukka, pot marigold, Calendula officinalis

Viljon kirje faneille

Hei, Minä täällä.
Olen kuullut joistakin sinisistä norjalaismetsäkissoista. Onhan ne ihan hienoja. Siinä mielessä, että ne muistuttavat minua.

Olen aito siniverinen Länsirannikon Metsäkissa, suurriistan metsästäjä ja kylän Kingi. Minulla on mahtavat kulma-, korva- ja varpaanvälikarvat ja hyvin kehittynyt keskivartalo. Minua ei pelota sade eikä pakkanen, peurat eikä karhut. Puolustan reviiriäni murisemalla, ja varmuuden vuoksi murisen naapureillekin, että pysyvät omalla puolellaan.

Tehtäviini kuuluu emännän lämmittäminen iltaisin ja öisin, sillä olen untuvaisen pehmeä. Viiden maissa aamulla kun hän varmasti nukkuu, lähden ulos. Silloin kylä vapisee. Vahvojen, lihaksikkaiden jalkojeni avulla ponnistan petomaisiin hyppyihin, voltteihin ja kaksoislutzeihin. Metsästän mieluiten kaikkea lentävää, jotta saan näyttää taitoni: linnut, lepakot, perhoset ja kärpäset joutuvat kaikki antautumaan edessäni. Huvikseni saalistan myös hiiriä, myyriä ja päästäisiä.

terveisin Viljo

tarzan

kylätien kingi

vesimyyrien kauhu

talviturri

yritän nukkua

Valtavasti perhosia

Toissa kesänä Koivun kotieläintilalta Häntälästä saatu mäkimeirami on vallan rehvakkaaksi heittäytynyt. Se meinaa vallata alaa vieruskavereilta timjamilta ja tyräkiltä (Euphorbia dulcis 'Chameleon'). Mäkimeirami kukkii niin vimmatusti, ettei sille tohdi tehdä juuri nyt mitään. Olkoon siinä sitten. Vanha pioni sentään pitää pintansa ja muotonsa kilpailussa.

Kasvupaikka on vanha kukkapenkki vanhan talon eteläseinustalla, kivijalan edessä. Paikassa kasvoi entuudestaan pioni ja raparperi. Kasvupaikka on lämmin jo aikaisin keväällä ja aika kuiva, kun katon räystäs ulottuu penkin ylle. Maa on sekalaista lasinsirua, tiilenpalaa ja kuivahkoa multaa. Vanhat kasvit ovat varmaan saaneet juurensa syvälle ja selvinneet siksikin hoitamattomalla pihalla niin hyvin. Toinen syy on tietysti niin pionin kuin raparperinkin luonnostaankin vahva ja lannistamaton juuristo.

Mutta sitten niihin yrtteihin. Muutama yrtti kourassa saavuin tänne ja pohdin mihin niitä laittaa. Olin vasta ostanut tämän talon. Mitään kukkapenkkiä en ollut tehnyt. Päätin sitten siivota sitä vanhan talon edustan penkkiä sen verran, että siihen sai muutaman kasvin. Tein oikein reunalaudan nurmea vasten, jotta ruohonleikkuria työntäessä näkee, mihin ruoho loppuu ja mistä penkki alkaa. Se helpottaa työtä aina.


Yrtit mahtuivat siihen hyvin, sitten viime syksynä istutin vielä sen tyräkin, ja loistoluppion (Sanguisorba menziesii). Niin luppio kuin tyräkkikin on hankittu Sofianlehdon puutarhalta Helsingistä. Ai niin, ja sitten tulppaanit. Meinasi tulla ahdasta. Nostin sentään raparperin ylös ja siirsin toiseen paikkaan.


Tänä kesänä olen saanut ihmetellä montaa asiaa. Sitä, miten kauniisti luppion punertavat kukat sointuvat ruskehtavaan, haalistuneeseen punamultaseinään. Ja tyräkki suorastaan toistaa seinän sävyä, mutta pitäytyy matalampana harmaan graniittijalan korkeudella. Punavalkoiset 'Carnaval de Nice' -tulppaanit ja tummat 'Black Parrotit' sopivat seinän sävyyn myös loistavasti. Olen myös ihaillut kasviyhdistelmiä. Mäkimeiramin vaaleanpunaiset kukat sekoittuvat tyräkin tumman viininpunaisten lehtien lomaan henkeäsalpaavan yhteensopivaksi kokonaisuudeksi.

Parina viime viikkona perhoset ovat vallanneet kukkapenkin. Lähinnä ne parveilevat mäkimeiramin kukissa. Niitä, niin kukkia kuin perhosiakin, on valtavasti. Jos ei olisi muuta tekemistä, voisi niitä istua seuraamassa koko päivän.

Mutta aina on muuta. Tein uudet kattotikkaat ja seuraavaksi alan maalata niitä. Onneksi perhosia voi katsella ohi kulkiessakin.


Butterfly catcher

Two years ago I planted an oregano in the garden, in the only border there was. This summer it has gracefully overflown and mingles carelessly with the neighbours. The oregano blooms form an exceptionally successful combination with the Euphorbia dulcis 'Chameleon' planted last autumn.

At this time of the year it's not only the flowers that ask for attention. There are so many butterflies, and most of them visit just the oregano. A seat in front of the border, a g&t in the hand... But no. Duties awaiting, this time the new roof ladder needs a coat of paint.

Clearing endlessly

It is daunting how much clearing there is in a garden that has been uninhabited for a while. Looking at photographs helps a lot, though. One forgets that it was even more overgrown two years ago, some bits that now are lawn were mere nettle jungles. Luckily bramble does not grow in Finland, phew!

Insistent willows and poplars have been cleaned from the ditches, hundreds of young maple trees felled and a dense crab apple wood cleared from behind the old house. It’s much better for the house, too, its old log wall can now breathe and dry without the humidity.

Viljo the cat loves gardening. He checks that the pile of chopped wood is in the right place. Luckily not all the wood needed to be chopped, I could have never managed that. Some young trunks were needed to make a fence around the kitchen garden, to keep the deer out. It didn’t keep all of them out, though, but it was a good try.

Tontilla on raivottu ja raivattu

Vanha puutarhatontti, vuosien asumattomuus ja savimaa. Kas siinäpä vastusta kuokalle ja sinnikkäälle akalle. Nytkin nokkoset ja vadelmat puskevat kohti korkeuksia kuin viimeistä päivää. Perässä ei meinaa pysyä, varsinkaan kun työtäkin on tehtävä.

Kuvat auttavat kun lannistus iskee. Eron huomaa, kun katsoo: Ai niin, tuossakin oli vesakkoa ja tuossa pöheikköä. Ojien varresta on kaadettu pajuja, vanhan torpan takaa on hävinnyt villiintynyt omenavesakko ja rinteestä vaahteran ei-toivotut taimet. Onhan tässä jotakin saatu aikaan.

Pieniä määriä kaadettuja puita jaksaa pätkiä saunapuiksi. Vaan tässä pitää todeta, että pyöreät puut eivät kelpaa – halot on halkaistava, jotta ne kuivuvat. Miesten viisauksia, joista entinen kaupunkilaisnainen ei tiedä mitään.

Osasta pitkiä nuoren puun rankoja on ollut hyötyä kasvimaalla. Kauriista on saaristossa niin paljon riesaa, että jos ne päästää keittiötarhaan niin itselle ei jää muuta kuin sorkanjärkiä. Rakensin puunrungoista risuaidan, joka ei ole kestävä mutta välttää silti.

Kasvimaan tarina.

Olipa kerran vanha kasvimaa. Paikka oli tasaista savimaata, ojat ympärillä. Sitä piti vanha Algot, talon edellinen omistaja. Kävi kuulemma kusella sipulipenkissä.

Hyvässä savimaassa, johon kosteus nousee alhaaltapäin, kasvoi mikä vaan. Perunat ja sipulit rehottivat, ehkä tehokkaan lannoituksenkin ansiosta. Tilliäkin oli kasvanut, sitä todisteena laihat tillin taimet siellä täällä.

Kuitenkin päätin laittaa kasvimaan siihen viereiseen kohtaan. Koko tontin alaosa oli heinittynyt, joten ryhdyin kulotukseen. Tämä oli viime vuoden keväällä.

Tuli siihen naapuri tiedustelemaan mitä teen. Ei meinannut kulovalkea syttyä, en oikein uskaltanutkaan ettei koko kylä pala roihuna. Sanoi sitten, että vanha kasvimaa oli kylläkin aina tuossa vieressä.

Ei muuta kuin uusi yritys. Enhän minä kehdannut kasvimaan paikkaa muuttaa (vaikka kyllä se vielä sinne viereen tulee!). Varovainen kulotus onnistui, maa jyrsittiin, jyrsittiin vielä uudelleen ja sitten pääsin kylvämään.

Piti kylvää vain pieni osa, että maata voisi välillä jyrsiä, mutta olin jo ehtinyt tyhjentää siemenpusseja kasvimaan puoleenväliin asti, ennen kuin tämä ajatus nousi esiin. Ja pusseja jäi vielä yli, hitsin harmi!

Tänä keväänä ajattelin kylvää vain sen toisen puolen ja jyrsiä viime vuonna viljelyssä ollutta puolikasta, mutta niistä siemenpusseista riitti kuin sadun puurokattilasta. Eikä loppunut vieläkään. Nyt on sitten koko kasvimaa kylvetty, ja viimeisiin väleihin pääsin vielä eilen myöhäisistuttamaan perunaa ja sipulia.

Mutta ei hätää, kaikki muutkin innokkaat kylväjät. Juuri perustetussa kasvimaassa on toki työtä, kun ohdakkeita ja muita rikkaruohoja nousee jatkuvasti, mutta jos nyt keväällä jaksaa olla ahkera ja kitkeä maan kohtalaisen puhtaaksi, niin sitten kesällä on vähän helpompaa. Ei se mitään ylivoimaista ole.

Viime vuonna tein muuten sen virheen, että kylvin naurispussin kokonaan. Niitä siemeniähän oli ainakin tuhat! Satoa tuli pelottavan paljon. Tänä vuonna vihanneksia on hillitysti, ja suurin osa kasveista on helppohoitoisia kukkia, kuten kehäkukkia ja ruiskaunokkeja. Auringonkukkarivi tulee, aivan kuten viime vuonna. Ne oli niin hienot.

Kitchen garden

This is the second year of the reincarnated kitchen garden. Last year I made the mistake to sow whole packets of parsley and turnips. Never again. I ended up with so much, and so much had to go to waste.

This year, a lot wiser, I sowed only very little veggies and mostly flowers. Flowers to admire, to pick and to use in dyeing wool.

Pot marigolds are my all-time favourites. The look great but not too pompous and best of all - they are great at suppressing weeds.

Nauris, turnip, Brassica rapa

Silopersilja, flat-leaf parsley, Petroselinum var. neapolitanum

Kehäkukka, pot marigold, Calendula officinalis

Ruiskaunokki, cornflower, Centaurea cyanus

Pelargonit kuuluvat mummon mökkiin

Ihmeellinen selviytymistarina – eteläikkunalle aurinkoon puoleksitoista kuukaudeksi jätetyt pelargonit ja soilikki ovat hengissä. Matkan ajaksi oli tarkoitus vetää verho niiden eteen, etteivät olisi täydessä porotuksessa. No, se unohtui.

Matkoilta palattua oli vielä pari viikkoa kiireitä kaupungissa ja raskain sydämin ajattelin kukkaparkojani, jotka ovat kokeneet kituliaan kuoleman.

Yhden pelargoneista olin tuonut Tukholman puutarhamessuilta vuosi sitten, yrittänyt varjella sen ruhjoutumista montaa painavaa kassia rahdatessani ruotsinlaivalle. Voi harmillista, se on kauniin helakanpunainen ja ruusunnuppumallinen, oikein retro ja juuri sovelias retroiseen 40-luvun mökkiini torpan remonttia odotellessa. (Remontin valmistumista ei voi oikein odotella, kun se ei ole vielä alkanutkaan).

Mutta voi luonnon ja elämän ihmettä! Kaikki kolme pelargonia olivat ihan hyvissä voimissa, tosin vähäisissä lehdissä. Soilikki, joka on kestänyt toissakesäisen tulvakauden (unohdin, ettei sen ruukun pohjassa ole reikää ja jätin ulos sateeseen koko kesäksi); sitä seuranneen kuivuuskauden kun en sitten kastellut kuukausiin kompensoidakseni märkyyttä, sinnitteli nyt yhden pienen lehtiruusukkeen voimin parempaa tulevaisuutta odotellen.

Nyt lupaan, lupaan ja vannon pitäväni teistä parempaa huolta!

Poor buggers

Pelargoniums by definition have their place in an old house. Every grandmom in Finland keeps them on the windowsill, feeds and waters regularly and proudly presents the profusion of flowers to anyone interested.

Since my newer house is also old, there must be pelargoniums, I decided and acquired two pink ones and soon later one bright red rose bud specimen from the Stockholm garden fair a year ago. Installed in the sitting room, in my grandmom’s old flower tray, they do just the trick.

Except, despite my efforts, I’m not the grandmom I’d like to be. Going away for over a month, I forgot to take them away from the sun and give them enough water to survive.

After one and a half month’s absence I went back to my house with a heavy heart. Only to discover nature’s unbeatable vitality – the pelargoniums are alive, albeit with less leaves as when I left them.

Häkkielämää

On se niin väärin. Kissapojat joutuvat äidin työn vuoksi muuttamaan puoleksitoista viikoksi Espooseen. Myyräjahdit seis, nyt siirrytään sisäleikkeihin.
Matka kestää monta tuntia.
Ensin Viljo alkaa voida pahoin. Ei sitä voi likaantuneeseen koppaan jättää. Luukku auki, ja Viljo kömpii Vanni-koiran kainaloon toipumaan.
Sitten Mustille tulee hätä eikä sitäkään voi jättää pissaiseen koppaan. Musti kömpii heti syliin. Mustin matkustus sujuu yleensä hyvin, jos sitä on joku pitämässä tassusta kiinni ja lohduttamassa. Paitsi jos tulee vessahätä, silloin ei mikään lohdutus auta.
Matkan loppupätkä meni kummankin pojan osalta mukavasti sylissä.
Espoolaisessa kerrostaloasunnossa elämä asettuu parissa päivässä uomiinsa. Paikat on tutkittu ja leikkihiiri syöty. Viljo lojuu olohuoneen villamatolla niin kuin olisi ollut sisäkissa koko ikänsä.


Travelling in sight

Work duties calling for 10 days, cat boys Viljo and Musti travelled to a suburban apartment in Espoo to have a taste of city life.
Some think that life in a city is somehow more active than country life. That’s funny. There’s no tractors, mice, barns or ditches to investigate. Life’s boring!
And the toy mouse only lasted two days.

Foggy Tuesday

Out of a nondescript white silence comes a terrible cry. The cranes are back from Africa, Asia or wherever they have hibernated.

I was just having a quiet stroll around the garden – witnessing that someone had eaten my hellebores but the tulip shoots are intact, wondering whether the snake’s head fritillaries will make it or is the wet meadow too wet for them, when the cranes stopped me at my tracks. Such a yell.

Soon after a bunch of geese flew over to the north. An unmistakable voice, like someone having fun with an old car horn.

Later, indoors, just before getting dark, we witnessed five white-tailed deer hopping across the field. “Mating season”, my mate muttered.

Kurkia sumussa

Taas yksi sumuinen päivä saaristossa. Näitäkin voisi laskea, montakohan vuodessa.

Sumun keskeltä kuuluu ensin kurkien huutoa, sitten hanhien kaakatusta. Muuten hiljaisessa päivässä huudot pysäyttävät. Ne keskeyttävät tutkimusretken puutarhassa hetkeksi.

Tutkimus koskee peurojen tuhoja. Jouluruusut ovat hävinneet, yksi kääpiömanteli näyttää ylös kaivetulta. Tulppaaneihin ei vielä ole koskettu.

Peurojen jälkiä on pitkin pihaa, kapeat sorkat ovat uponneet hyvin märkään savimaahan. Illemmalla keittiön ikkunasta näkyy, kun viisi valkohäntäkaurista hyppelee niityn poikki.

Jouluruusu, hellebore, Helleborus niger

Kääpiömanteli, Prunus tenella

Snake’s head fritillary, kirjopikarililja, Fritillaria meleagris

Narsissinversoja näkyvissä - Daffs ahoy

Pieni katsastus pihan sipulipaikkoihin varmisti asian: kukatkin arvelevat kevään olevan tulossa. Nyt saa siis meillä ihmisilläkin olla kevättä rinnassa.

Jihuu, tahtoo päästä, vaikka vähän huolestuttaakin. Jos jälkitalvi vielä tulee, tai edes se varsinainen talvi, saavat narsissinversot kyytiä. Uudet versot puskevat kyllä maasta sitten pakkasten mentyä, mutta niihin muodostuu vähemmän kukkia. Osa siitä ravinnosta, jonka olisi tarkoitus tuottaa häikäisevä kukkaloisto, kuluu kahden verson tuottamiseen.

Maa-ja elintarviketalouden tutkimuskeskus arvelee ilmastonmuutoksen tuovan Suomelle uusia etuja, joskin haasteitakin. Uusia viljelykasveja voidaan kokeilla, jos kasvukausi pitenee pysyvästi. Samaa sopii kokeilla puutarhassa. Tänä vuonna jouluruusut (Helleborus) ovat menestyneet valtavan hyvin etelä- ja lounaisrannikon puutarhoissa ja ovat parhaillaan kukkineet jo viikkokausia. Monenlaisia aikaisin keväällä kukkivia koristepensaita, kuten taikapähkinä (Hamamelis) ja heisi (Viburnum) voidaan tätä menoa istuttaa kokeilumielessä eteläsuomalaiseen puutarhaan, josko ne asettuisivat ja menestyisivät.

Kokeiluahan se puutarhanhoito on muutenkin. Mistään ei ole takuita. Noviisin tunnistaa taimikaupassa siitä, että se yrittää tivata jotakin yleispätevää totuutta myyjältä. Kaikki riippuu paikasta, säästä, mikroilmastosta, naapurikasveista ja hoidosta. Sitten on vielä yllätyskerroin, joka ilmenee, kun kaiken yllämainitun pitäisi olla kunnossa.

Ne haasteet ovat muuten juuri niitä yllätyksiä. Sää tulee oikkuilemaan entistä enemmän ilmastonmuutoksen myötä. Kuivuusjaksot ja rankkasateet tulevat ehkä olemaan jokavuotisia ilmiöitä Suomessakin.

Daffs ahoy

The spring is definitely here. Daffodils are pushing through the ground, usually a late April sight.
It seems that February will be as wet and mild as the winter has been so far. If it finally freezes in March it's bad news for Daffs. They will pull through though, albeit with less flowers. Let's hope the climate change is here for their sake...

When there’s snow

The darkest day of the winter is over, over a month ago. However, it’s been quite dark lately even if the spring is supposed to approach (wishful thinking!). That’s because there’s been no snow.

On the New Year’s Eve, I surprised friends and relatives with a message indicating there’s snow on the island. No surprise really unless you know there wasn’t any snow on the mainland Finland. Well that’s quite rare; usually it’s the other way around: the sea keeping the islands that little bit warmer so the real winter comes later here than on the mainland.

Blame it on the climate change, blame it on the ghosts of the bygone sailors, this time it was the wrong way for the snow. Nothing wrong with that really. It was pretty.

Since the New Year it’s been warm again. A week ago I was planting hellebores and nearly got stuck in mud. Honeysuckle is producing flower buds and sticking out new leaves. This resembles England. Blame it on the Brits (I would have blamed had I gotten stuck in the mud)!

This is my neighbour’s house by the way, in the picture. Mine is a lot less well groomed, yet. I’ll put a picture of it in as soon as it’s presentable. Nice view from the garden, though.

Kun on lunta

Uutenavuotena säiden velhot yllättivät saariston asukkaat ohuella lumikuorrutuksella. Tällaisia uudenvuodentervehdyksiä saattoi lähettää ystäville tihkusateeseen mantereelle! Jopa oli harvinaista.

Silti, vähän talvi vain kesti. Viikko sitten istutin jouluruusuja. Aika hullua, tiedetään.

Missään ei ole järkeä, paitsi ehkä puutarhanhoidossa, eikä oikein siinäkään (kiinalainen viisaus nykykielellä).

Retkellä – island hopping

Jurmo on yksi maailman kauneimmista saarista. Se on Korppoon eteläisimmässä päässä, kaukana lähes ulkomerellä.

Maalle astuessa katajan ja kanervan nummimaisen tuoksun tuntee heti nenässään. Saaren pitkälle jatkuvia niemiä pitkin voi kävellä kauas yksinäisyyteen meren keskelle.

Koira seurasi minua jonkin aikaa ennen kuin päätti palata isännän luo. Ehkä se tiesi, että tämä polku ei johda mihinkään.

Walking to the end of the earth

One of the pleasures of living in the archipelago is that other islands are nearby. Going on a trip can happen on a whim, which is a bit luxurious considering most have to make plans for weeks, then pack everyone and everything in a car and drive for half a day and then take the ferry for another half.

This picture is taken in October on the island of Jurmo, one of the southernmost island of the Korpo municipality. The further south you get, the sparser the landscape becomes until it’s only a few rocks jutting out of the sea. And then, just sea.

Jurmo is formed during the Ice Age; it’s a long stretch of moraine deposited on this particular spot. During centuries of grazing the land has become heath and the smell of juniper, heather and crowberry can be felt as soon as reaching the shore of Jurmo.

Aahh, the Jurmo smell!

Walking towards the western tip of the island the land stretches into the sea for a while until dipping under the surface of the water, where the ridge goes on at the bottom of the sea. Where it ends, does anyone know.

Jääkukkien hetki – ice flowers

Jääkukat ovat ihanan romanttisia niille, joilla ei ole vetoisia ikkunoita. Jos niitä saa katsella muiden ikkunoissa, ovat ne, ah, niin viehättäviä.

Omat ikkunat ovat toinen juttu. Näillekin olisi kai tehtävä jotain, joku päivä. Sekin päivä koittaa vielä, ajallaan. Zeniläinen filosofia ei ehkä auta saamaan asioita hoidettua, mutta se totta vieköön auttaa pysymään selväjärkisenä valtavan remonttiprojektin kanssa.

Crystallised windows

Windows that are not very air- or water tight, old windows, that is, get a new decoration as soon as the temperatures hit below 0. Nostalgic, romantic shapes cover the glass and it is oh so “grandma’s cottage when I was small”.

However, when you’re an adult and it’s your windows in question it makes you think. The truth is, this is bad news.

In Finland, nearly all the windows are double (at least, if not more). It makes sense, glass being a poor isolator. Only some simple summer cottages and winter-cold verandas have single glasses. But single glass is the kind that gets the best crystal spectacle.

My house has double windows but gets so much humidity between the windows that the humidity crystallises as soon as the temperatures freeze. I mean to do something about it one day, but until then, let it be. Why not? Ice flowers, as we call the ice forms, are obviously an endangered species. And the world does look quite interesting seen through some psychedelic forms.

Ensilumi tuli

Tai en ole ihan varma, satoikohan jossain välissä jo lunta, olin ehkä silloin Helsingissä. Voi kun lyhyen aikavälin muisti pätkii! Uudenvuodenaattona tuli ainakin lunta, ja tänään vähän lisää.

Keväällä kylvin silkkikukkaa (Clarkia amoena, ent. Godetia) pariin vanhaan rautapataan ja laiton padat verannan portaille. Pussissa oli yllin kyllin pikku siemeniä, joten niitä päätyi myös kedon laitaan juhannusruusujen ’Papula ja ’Maija Poppius’ juurelle. Osoittautui, että silkkikukat ovat runsaasti ja rehevästi kasvavaa sorttia, niitä ei pidä kylvää juuri istutettujen taimien juurelle! Ruusuparat ovat kasvaneet viidakossa koko kesän.

Ruusun taimet ovat muuten Kärsälän ruusutilalta Somerolta, suosittelen kaikille Härkätien maisemissa matkaaville, todella ihastuttava käyntikohde ja mukavat ihmiset.

Avautumatta jäänyt vaaleanpunainen nuppu sai sokerikuorrutuksen.

Fresh snow

Pure white snow that you can only get in the countryside far from cars and pollution iced the landscape on the New Year’s Eve.

Fresh snow, fresh start for the New Year. There’s always room for optimism.