Lyhyt, mutta söpö!
Pikkuruiset luonnonsyklaamin kukat ovat suloisinta mitä kuvitella saattaa. Ne ovat vielä pienempiä kuin kukkakaupoissa myytävät "minisyklaamit". Lisäksi on ilo hyysätä näitä aarteita vuodesta toiseen sen sijaan, että ostaisi kertakäyttökukkia.
Loistojasmike eli 'Tähtisilmä' kuuluu niiden ihastuttavien kasvien joukkoon, joiden ruska on vaaleanpunainen. Sen vieressä kasvaa punalehtiruusu. Hyvä syyskasvi sekin: keltainen ruska ja kauniit punaiset kiulukat.
Yksi tämän marraskuun ihanimmista yllätyksistä on 'Dawn' -heiden kukinnan alkaminen kerrankin samaan aikaan kuin esim. Skotlannissa. Lauhatalvisilla seuduilla se kukkii syystalvella. Niin nyt täälläkin!
Olisi kivempi ihailla pensasta ilman sitä ympäröivää verkkoa, mutta riskiä ei voi ottaa: peurat rakastavat heisiä vähän liikaa.
Päivän ruusu on kasvimaan ovenpieleen haaveellisesti nojaileva Pierre de Ronsard eli 'Meiviolin', tunnettu myös nimellä Eden tai Eden Rose.
'Dawn' -heisi on lajia Viburnum × bodnantense, ei suomenkielistä nimeä
Balkaninsyklaami Cyclamen coum
Loistojasmike Philadelphus lewisii 'Tähtisilmä'
Murattisyklaami Cyclamen hederifolium
Punalehtiruusu Rosa glauca
Vuorikonnantatar Bistorta affinis






Toistan itseäni, kun sanon, että olen ihan ihmeissäni nähdessäni tällaisia marraskuun kuvia - Pierre de Ronsard tosiaan nojailee jo hieman uupuneena, mutta niin täyteläisen kauniina kaikkine kiinteine kerroksineen!
ReplyDeletePierre ei taida jaksaa avata viimeisiä nuppujaan eikä edes tätä jo raottunutta kukkaa, mutta ei se mitään, kun on niin soma noinkin.
DeleteNyt haastaa syklaamit ja niitä haluan, ihan uskomaton taituri olet, kun saat syklaamin noin kasvamaan (samoin kuin ystäväni Norjassa, hän kasvattaa niitä avomaalla ja siemenestä ja meillä ne ei kasva, höh). Tuo syklaamisi on todella suloinen ja toivon, että avaat joskus syklaamin saloja että oppisin! Vaaleanpunainen ruska on todella kaunis ja herkkää myös on tuo heisi, joka vasta alkaa kukkimaan - olkoon tämä marraskuu ja alkava joulukuu sille armollinen!
ReplyDeleteVoi saloja tai taikuutta ei ole syklaamien suhteen. Nostan niiden ruukun eteiseen, kun tulee pakkasta, ja eteisestä keittiöön, jos tulee enempikin pakkasta, sillä eteisessäni ei ole mitään lämmitystä. Kastelen ruukkua ympäri vuoden, mutta olen liian huoleton. Epäilen, että se menee välillä kevät- ja kesäaikaan liian kuivaksi. Ehkä siinä syy siihen, etteivät balkaninsyklaamit kukkineet. Syksyn sateista syklaamit ovat todella nauttineet.
DeleteOlisi kyllä todella ihanaa, jos heisi kukkisi joulukuussakin!
Todella suloisia pinkkejä pilkahduksia marraskuun harmaudessa!
ReplyDeleteNiin ovat, isoja iloja.
DeleteIhania pinkkejä. Upeita nuo syklaamit ja ruusukin kukkii ihanasti.
ReplyDeleteVaaleanpunainen ruska on ihan parasta. Täällä Giantit laonneet mutta ilahduttavat silti kun väri säilyy. - terkuin pienen pihan Tuija
ReplyDelete