Saturday 21 January 2023

Ennen ja nyt

 Tuli jo syksyllä mieleen, että haluaisin tehdä blogijuttuja, joissa olisi kuvia alkuvuosista ja nyt, ehkä jostain siltä väliltäkin. Se vain vaatii aikaa, että etsii joitakin vanhoja kuvia ja uusia suunnilleen samoista paikoista otettuja.

Tuli vastaan tällainen kuva vuodelta 2010, jolloin olin alkanut luoda muotopuutarhan ensimmäistä istutusaluetta ja muotoilla mielenkiintoisesti poikki sahattua 'Åkerö' -omenapuuta. Peurat alkoivat tuolloin 2010 olla jo todellinen maanvaiva. 
Pari vuotta sitten rakensin tienvarteen aidan myös tähän muotopuutarhan kohdalle. Vuonna 2010 olin vain vetänyt verkkoaitaa muotopuutarhan ympärille yrityksenä pitää elikot ulkopuolella.

Tässä sama kohta viime maaliskuussa. Tämä on lempikohtiani, mutta harvemmin tulee kuvattua. Talon sisäänkäynti on toisella puolella ja kun kierrän tänne kulman takaa, avautuu muotopuutarha silmien eteen. Se on paras livenä, ei mikään kuva sitä oikein näytä.
Nyt näkyy tienvarren aita ja lopullisen muotonsa saanut 'Åkerö'. Puksipuita on tullut istutettua ja leikattua.
 
Nämä kuvat otin toukokuussa 2006, kun kävin tutustumassa paikkaan ja tein ostopäätöksen. Talon nurkalta otettujen kahden kuvan panoraamasta näkyy koko muotopuutarhan alue. Se oli heinikkoa ja nokkosikkoa lisättynä muutamilla nuorilla vaahteroilla ja rujolla omenapuulla, joka on vasemmalla. Heinikossa oli muutama marjapensas, niistä säästin joitakin.

Tuossa sama viime kesänä, tosin vähän eri kuvakulmasta, kun tämä ei ole panoraama, vaan suoraan sivulta päin otettu. Edellisessä kuvassa palloksi leikattu vaahtera on tässä suoraan omenapuun takana.

Muotopuutarhan idea syntyi keittiön ikkunasta käsin, kun sieltä pystyi kuvittelemaan keskusaukion ja sitä ympäröivät neljä istutusaluetta. Alue ei ole aivan symmetrinen ja tämä keittiön ikkunan alla oleva kukkapenkki on isoin. Lisäksi omenapuun takia ei voinut vetää poikkikäytävää tasan puoleenväliin.

Nyt muotopuutarha tuottaa iloa keväästä syksyyn ja talvellakin puksipuiden sekä kauniin muotoisen omenapuun takia. Toukokuussa on tulppaanien aika.

Halusin säännöllisten muotojen alueen – pidän symmetriasta – jossa puksipuuaitojen rajaamissa ryhdikkäissä penkeissä rehottaisi vallaton kasvien yltäkylläisyys. Loppukeväästä onkin jo rehevää ja lukuisia vihreän eri sävyjä.

Kesäkuussa on akileijojen, laukkojen ja pionien vuoro, ja lukuisien muiden kukkien. Puksipuuaitoja ei melkein enää näy. Ne eivät vieläkään ympäröi penkkejä täysin, mutta joka vuosi pistokkaita juurtuu ja kasvaa – ja jonakin vuonna aidat ovat täydelliset. Ja jo nyt minut valtaa täydellinen onni, kun näen taloni kulmalta nykyisin tämän näyn.

22 comments :

  1. Miten kaunista! Olet kyllä tehnyt ison työn. Mukava nähdä alkutilannetta. Kannustaa itseäkin kun näkee että on mahdollista saada aikaan kaunis puutarha työtä tekemällä ja aikaa antamalla. Kiitos blogista, on yksi lemppareistani!
    t. Karoliina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ajattelin, että joku, joka on hankkinut heinittyneen pihan, saa ehkä tästä ideaa tai inspiraatiota. Kyllä puutarhan teko palkitsee, usein jo parin vuoden päästä on selvästi nautittavaa tulosta ja se kannustaa jatkamaan.

      Delete
  2. Ah, oli ihana nähdä ennen ja jälkeen -kuvia. Muotopuutarhasi on todellakin kaunis ja uskon, että silmin katsoen vielä parempi, kuviin on vaikea saada kaikkea näkymään niin kuin omin silmin näkee. Mikä tuo punaisena kukkiva pensas on vasemmassa reunassa? Olisi kyllä hyvä idea kaivaa esiin joitain vanhoja kuvia 30 vuoden takaa, ehkä yritänkin, jos löydän sopivia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Teillä ero varmaan on iso noin pitkässä ajassa, vaikka lähtötilanne tuskin oli näin villiintynyt. Mutta olet kehittänyt puutarhaasi valtavasti. Totta on, että silmin nähtynä muotopuutarha on paljon ihanampi ja valon vaikutus näkyy paremmin. Iltavalokuviin ei yleensä saa ollenkaan sitä ihanaa tunnelmaa, kun aurinko on kääntynyt vaahteran taakse ja sen lomasta tulee valon kaistaleita.
      Iso puska aitaa vasten on köynnösruusu Flammentanz.

      Delete
  3. Kyllä on suuri muutos alkutilanteeseen😍 Joskus olen tehnyt postauksen yhden istutusalueen muuttumisesta mutta itsekin voisi joskus kaivella ne rakennusaikaiset kuvat ihan esille, kuinka koko tontti on muuttunut...

    ReplyDelete
  4. Melkoinen muutos. Omenapuun säilyttäminen osana muotopuutarhaa on hyvä juttu siitäkin huolimatta, että se vaikutti symmetriaan. Näkymä keittiön ikkunasta taatusti ilahduttaa. Epäilen kyllä, että vietät enemmän aikaa itse muotopuutarhassa, kuin ikkunasta sitä katselemassa.
    Ennen/jälkeen-jutut ovat kivoja ja kiinnostavia. Kuten totesit, suurin haaste on sopivien kuvien etsiminen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Omenapuu on tärkeä elementti, se rajaa ja suojaa, sen oksat muodostavat portin, siihen voi ripustaa linnunruokaa, ja sitten se kukkiikin vielä. Tie ei myöskään ole aivan samassa linjassa talon seinän kanssa, joten muoto ei sikälikään ole symmetrinen, eikä se haittaa. Silmä näkee sen riittävän säännöllisenä.
      Keittiön ikkunasta tulee katsottua maisemaa ja muotopuutarhaa joka päivä, ja vaikka usein näkee tietysti jotain, mitä pitäisi tehdä, on se silti kiva näky.

      Delete
  5. Onhan tuo ollut muutos! Heinittyneestä joutomaasta kukoistavaksi puutarhaksi. Omenapuu tuli pelastettu ja otettua olennaiseksi osaksi puutarhaa. Kaunis ikkunamaisema. Täällä maalla asuessa on jotenkin vasta tajunnut miten tärkeää on se, mitä ikkunasta näkyy.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On tosiaan muuttunut, vaikka ihan hirveästi työtä tuo ei vaatinut, kun alue oli jo melko tasainen. Tai olihan siinä salaojan kaivuu talon ympärille, josta tuli iso kasa painavaa savimaata, joten kyllä tuossakin lapioimista ja kärräämistä oli, aika varmaan vain kultaa muistot ;-)
      Maalla on niin ihanaa, että on laajoja näkymiä eikä mitään vastapäistä kerrostalon seinää.

      Delete
  6. Ihastuttava paratiisi tuo entinen vähän hylätyn näköinen alue nykyään ja miten kivaa, että muotopuutarhaasi saa katsella ikkunastakin, esimerkiksi iltaisin ja huonolla säällä.
    On kyllä inspiroivaa nähdä tuollaisia onnistumisia!
    Merja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Puutarhan näkyminen ikkunasta on tosiaan kivaa. Usein katson tuosta ikkunasta puhelimessa puhuessani, tai kahvikupin kanssa.
      Mukava kuulla, että inspiroiduit!

      Delete
  7. Onpa tästä kehkeytynyt ihana osa puutarhaasi. Vasta nyt hahmotin kunnolla miten päin muotopuutarha on tontillasi. Ja nuo puksipuut ovat kasvaneet ihan yhtäkkiä noin korkeiksi. Hauska nähdä, miten vähitellen alue on muotoutunut todella kauniiksi muotopuutarhaksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muotopuutarha on tosiaan talon levyinen neliömäinen ja aurinkoinen alue talon ja samansuuntaisen tien välissä. Kun se on säännöllisen muodon lisäksi lähes tasainen, oli se ihanteellinen muotopuutarhaksi.

      Delete
  8. Oli kiinnostavaa lukea muotopuutarhan kehityksestä ja nähdä kuvia. Muutos alkutilanteeseen on ihan huikea! Tuo omenapuu on nyt todella hieno; sillä on kiinnostava muoto ja oikein vanhan puun tuntua. Vanhahan se varmaan onkin, mutta muoto vielä korostaa sitä.
    Puksipuuaidat tuovat kivasti ryhtiä, vaikka eivät enää kesällä niin näykään. Kesä menee kuitenkin niin nopeasti ohi, että silloin puksit joutavatkin hetkeksi luovuttamaan näkyvimmän roolin muille kasveille. Niitä ehtii ihailemaan suuren osan vuodesta kun muut kasvit ovat talviunilla tai vasta heräilemässä.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa ja pian alkavaa uutta viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Alkutilanne oli minultakin unohtunut, en muistanut, että omenapuu näytti noin surkealta! Alkuvuodet piti poistaa siitä yksi ylöspäin kasvava iso oksa per vuosi ja sitten vähitellen aloin painojen kanssa muotoilla jäljelle jääneitä sivuille päin. Ihan yllättävää, kuinka tuollaisesta lähtökohdasta on saanut kelvollisen puun muotoisen aikaan.
      Puksit ovat tosiaan erittäin tärkeitä täällä yleensä vähälumisessa talvessa rannikolla/saaristossa. Niistä tulee tosi kivaa vihreyttä ja muotoa talvikauteen.
      Kiitos, mukavaa uutta viikkoa sinullekin!

      Delete
  9. Tällaiset ennen/nyt postaukset on todella kivoja lukea/katsella. Muutamassa vuodessakin tulee jo kunnon muutoksia.
    Muotopuutarhasi on niin kaunis myös sisätiloista katsottuna!

    ReplyDelete
    Replies
    1. On tosiaan mukava katsella, mitä on tapahtunut. Ikkunanäkymä on kiva, vieläpä kun ikkunani ovat rinteen takia muotopuutarhan puolella aika korkealla.

      Delete
  10. Iso on muutos nykysellään, alakutilanteesta. Vanhat omenapuut on oikein kaunistus puutarhassa, mie vallankin tykkeen niistä. Tuo puksipuu aidanne kuulostaa tiältä kahtuissa, aika eksoottiselta. Kaunis on tuo näkymä nyt!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Omenapuu on nyt kiva, kun sen kaartuvien oksien ali kulkee kuin portista ikään. Eipä olisi uskonut, kun aloituskuvaa katsoo.
      Puksipuun menestymisvyöhykkeet taitavat meillä olla vain I-II. Vaikka luulisi paksun lumisuojan kanssa niiden onnistuvan teillä idän suunnalla.

      Delete
  11. Kiinnostavia tällaiset postaukset. Hienolta näyttää ja tosiaan puksipuuaitaa ei kuvassa enää oikein huomaa, mutta paikan päällä se on varmasti olennainen osa puutarhaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä se etenkin näin talvella on todella tärkeä.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!