Lukuvuosi paketissa

On aika katsastaa, mitä tuli luettua. Taaskaan en saanut Helmet-lukuhaasteen jokaista 50 kohtaa täytettyä, mutta eihän se ole tarkoituskaan. Pääasia, että on hauskaa, toivottavasti kenelläkään muullakaan lukeminen ei ole suorittamista.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa tein niin, että katsoin haastekohtia ja mietin niiden mukaan, mitä lukisin seuraavaksi. Aiemmin olin aina lukenut, mitä mieleen juolahtaa ja miettinyt haastekohtia vasta kirjan jälkeen. Tämä uusi tekniikka on ihan hyvä eikä yhtään ahdistava, sillä lukemattomien kirjojeni pino on aikamoinen ja sieltä löytyy valinnanvaraa. Lisäksi ovat tietysti vielä kirjastot, kirjakaupat ja ystävien kirjahyllyt, jos omat kirjat loppuvat.

Ennätin joulupäivänä joulukoristelujunaan mukaan! Tässä tämän vuoden joulukoristelu. Vie vain puolen neliömetrin verran tilaa, jos sitäkään.

Luin syksyllä Vaalean Vihreää -blogin kirjahaastejutun ja siinä oli niin kivasti laitettu jokaisesta kirjasta pieni arvio tai kuvailu, että tartuin ideaan silläkin uhalla, että tästä jutusta tulee hurjan pitkä (haastekohtia on 50). 

Pari vuotta sitten sain toisen idean Rikkaruohoelämää-blogin kirjahaastejutusta. Siinä Between kuvaili, miten hankalaa on loppuvuonna vaihtaa kirjojen paikkaa, kun ei enää muista, mitä kaikkea kussakin kirjassa oli. Siitä keksin laittaa aina kirjan jälkeen numerot muista haastekohdista, joihin ko. kirja sopii. Loppuvuonna alkaa jo olla hankalampaa täyttää tyhjäksi jääneitä kohtia, joten jotain saattaa joutua vaihtamaan. 

Kiitos molemmille ihanille bloggaajille hyvistä ideoista!

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa

Lucy Maud Montgomery: Short Stories 1907–1908 (sopii myös kohtiin 6, 7, 10, 11, 12, 14, 16, 41, 46)

L. M. Montgomery oli onneksi tuottelias kirjoittaja ja Librivoxissa voi kuunnella lähes koko hänen tuotantonsa, muun muassa nämä novellikokoelmat eri vuosilta. Olen muutenkin Librivoxin suurkuluttaja, siellä voi ilmaiseksi kuunnella vapaaehtoisten äänittämänä vaikka mitä, vanhaa kirjallisuutta lähinnä siis.

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja

Katharine Stewart: Women of the Highlands (sopii myös kohtiin 8, 11, 16, 20, 29, 36)

Skottifaniystävältä saatu lahja toiselle skottifanille. Taattua tavaraa kaikille skottifaneille, vaikka ei yllä samalle tasolle kuin Croft in the Hills ja Garden in the Hills, joista jälkimmäinen on suosikkini.

3. Historiallinen romaani

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa (sopii myös kohtiin 6, 8, 9, 11, 14, 16, 19, 23, 29, 33, 40, 45, 46, 49)

Tämä oli pettymys, päähenkilö käyttäytyy teinimäisen typerästi, lisäksi miinusta nykysanonnoista, jotka eivät sopineet kirjan aikakauteen.

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

Lavinia Derwent: A Breath of Border Air (sopii myös kohtiin 8, 16, 19)

Kirjan kanteen painettu kuvailu "a love of a book" kuvaa hurmaavaa kirjaa loistavasti; tämä on viehättävä. Kirjailija kertoo lapsuusmuistoistaan 1900-luvun alkupuolen Etelä-Skotlannissa, "The Borders" (The Scottish Borders) -alueella.

Kuvassa myös Ann Cleevesin Shetlannin murhat -sarjan ensimmäinen osa joululahjaksi saamani skottiruudullisen pyjaman päällä.

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan

James Herriot: It Shouldn’t Happen to a Vet (sopii myös kohtiin 4, 6 (rakkaudesta Yorkshiren kukkuloihin ja ihmisiin, mutta myös orastavasta rakkaudesta toiseen ihmiseen), 8, 11, 14, 22, 34, 37, 47-48)

Aah, lapsuuden lempi-tv-sarja Kaikenkarvaiset ystäväni tuli tänä vuonna tv:stä uusintana, ja viime loppuvuonna nähty uusi filmatisointi saa jatkoa varmaan alkavana vuonna. Luulen, että rakkauteni Britanniaan juontuu pitkälti tuosta hurmaavasta sarjasta ja näistä kirjoista, joita näin ja luin juuri herkän vastaanottavaisessa iässä.

6. Kirja kertoo rakkaudesta

Lucy Maud Montgomery: Short Stories 1904 (sopii myös kohtiin 4, 7, 10, 11, 12, 14, 16, 20 (majakanvartija), 29, 34, 46)

7. Kirjassa on kaveriporukka

Umberto Eco: Foucaultin heiluri (sopii myös kohtiin 29, 41, ehkä myös 43 (etunimi jää hämäräksi))

Tämä järkäle oli kiinnostava, mutta ei mitenkään yltänyt Ruusun nimen tasolle, joka on kaikkien aikojen suosikkejani. Tiiliskivenä tämä sopii hyvin kukkaruukun alle kohottamaan sitä korkeammalle kohti ikkunaa, jotta kasvi saa valoa. Luulen, että kirja jää loppuiäkseen siihen tehtävään. En aio lukea uudestaan.

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella

10. Kirjan nimessä on numero

(Nämä kolme haastekohtaa jäivät täyttämättä, tai näihin olisi sopinut kirjoja, joilla täytin muita kohtia.)

11. Kirja kertoo köyhyydestä

Jenny Colgan: Raikkaita tuulia ja lukemattomia kirjoja (sopii myös kohtiin 6, 12, 19, 29, 34, 49)

Tämän kuuntelin vastikään äänikirjana. Tykkään kovasti Colganin kevyestä hömpästä, joka on hyvin kirjoitettu ja tarinat mukavasti punottu. Aion lukea lisää Colgania, ehdottomasti. Seuraava äänikirja on jo hankittu.

12. Kirjassa ollaan metsässä

Ann Cleeves : Synkin ilta (sopii myös kohtiin 5, 14, 21, 31, 37, 49)

Taattua Cleevesiä eli aivan loistava. Kaikki eivät pidä hänen tavastaan kuvailla tutkimuksen etenemistä, sitä, mitä kukin poliisiryhmän jäsen tekee, joka on tavallaan tylsää, mutta minusta se tuo tarinoihin realismia. Bonuksena hyvin loppusyksyyn istuva loskainen sää.

Suomentajan työssä harmittelin sitä, että katto on takorautainen ja seuraavalla sivulla jo kamiinakin on takorautaa. Eivätköhän kamiinat yleensä ole valurautaa, mutta kattoasia jäi sen verran vaivaamaan, että googletin ja löysinkin saman kohdan alkuperäiskielellä. Aaltopeltiähän se katto on. Soisi suomentajan tekevän tarkempaa työtä, tuollainen latistaa tunnelmaa. Siksipä luenkin mieluiten alkuperäiskielellä, jos suinkin sitä osaan.

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin (jäi täyttämättä)

14. Kirja on osa kirjasarjaa

Lucy Maud Montgomery: Short Stories 1909–1922 (sopii myös kohtiin 6, 10, 11, 12, 16, 29, 34, 41, 46)

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi

Michael Pollan: Toinen luonto (sopii myös kohtiin 4, 12, 34, 36)

Jostain syystä tämän kirjan loppuun lukeminen kesti vuosia. Erittäin antoisa, etenkin, jos on lukenut myös Thoreauta, Emersonia ja perehtynyt hieman Pohjois-Amerikan puutarhahistoriaan.

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

Jojo Moyes: Tähtien antaja (sopii myös kohtiin 3, 6, 7, 8, 11, 12, 20 (ratsastava kirjastonhoitaja), 29, 33, 34, 37, 38)

Tähän sain kimmokkeen Kirjojen kuisketta -blogista, kuten moneen muuhunkin kivaan kirjaan. Tykkäsin todella. Kiitos Annelille vinkistä.

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi

Lucy Maud Montgomery: Vanhan kartanon Pat (sopii myös kohtiin 6, 12, 16, 19, 34, 46)

Tämän ystävältä vuosia sitten saadun kirjan luin vasta nyt – tässä haasteessa on useampiakin, jotka ovat odottaneet alati kasvavassa kirjapinossani jo vuosikaudet. Oli kiva, taas ollaan Prinssi Edwardin tutulla saarella. Patin haluttomuus mihinkään muutokseen kyllä hieman puudutti ja jopa tuskastutti.

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä (kohta jäi täyttämättä)

19. Kirjassa leikitään

Maja Lunde: Sininen (sopii myös kohtiin 8, 16, 34, 36, 45)

Ystävä lainasi, kun halajin Norjasta kertovaa kirjallisuutta kesän Norjan-reissun jälkeen. Todella hyvä.

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen

Charlotte Brontë: Jane Eyre (kotiopettajatar) (sopii myös kohtiin 2, 4, 5, 6, 11, 12, 16, 17, 21, 29, 33, 34, 37, 39)

Kestosuosikki, jonka edellisestä lukemisesta oli jo aikaa. Tämä teki vaikutuksen teinityttöön, ja tekee yhä, vaikka tietääkin jo tarinan.

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan

Ann Cleeves : Raven Black (sopii myös kohtiin 5, 14, 31, 34, 37)

Shetlanti-sarjan eka osa, jonka hankin vuosia sitten, mutta nappasin lukupinosta vasta nyt. Tämäkin sopii talvikauteen.

Pari vuotta sitten kirjamessuilla seurasimme ystävän kanssa, kun Ann Cleevesiä haastateltiin. Tämä hentoinen, hopeahapsinen nainen kuvaili käyntiään Shetlannissa: "Oli lunta maassa, korppeja lenteli. Mietin, kuinka kaunista tämä valkoinen ja musta... ja miten mahtavaa olisi, jos olisi myös verta!"

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä

Helena Steen: Paikka hyvässä perheessä (sopii myös kohtiin 1, 3, 6, 8, 11, 16, 20, 21, 29, 33, 41, 45, 49)

Toisesta blogista tuli kimmoke tämänkin lukemiseen ja ystävä lainasi kirjan. Todella hyvä. Kirjailija asuu nykyisin Englannissa, silti hallitsee suomen kielen erinomaisesti ja on lisäksi paneutunut 30-luvun sanoihin ja ilmaisuihin, siitä hatunnosto. 

Koska olen anglofiili, ahmin tietysti eniten brittikirjallisuutta. On harvinaista herkkua, että saa lukea Englannista kertovaa tarinaa suomeksi kirjoitettuna ja suomalaisella päähenkilöllä.

23. Kirja, jota luet ulkona

24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa

26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa

(nämä kaikki kohdat jäivät täyttämättä)

27. Kirjan päähenkilö on eläin

Hiro Arikawa: The Travelling Cat Chronicles (sopii myös kohtiin 4, 6, 7, 29, 32, 33, 34, 36, 38, 46)

Tämä olisi sopinut myös kohtaan 32, kannessa on kissa, mutta kissa on tässä niin tärkeässä roolissa, että se olisi tuntunut vähättelyltä. On tosin makuasia, onko päähenkilö kissa Nana vai isäntä Satoru.

Tämäkin kirja on vuosia sitten ystävältä saatu. Se on liikuttava ja tunteisiin käyvä olematta silti varsinaisesti surullinen. Minulla kyllä menevät eläintarinat ja etenkin eläinten ja omistajiensa suhteesta kertovat jutut soluytimiin. En pystynyt lukemaan kirjaa illalla ennen nukkumaanmenoa, sillä näin huolentäyteisiä unia kissoistani. 

Kuten kirjan kissa, myös Ransu on kartalla ihmisensä tunteista ja tuli heti lohduttamaan (tai kerjäämään huomiota), jos aloin kyynelehtiä.

Vielä yksi kuva samasta kirjasta. Sen kannessa on ihastuttava Shuai Liun kissamaalaus ja sisällä piirroksia, joiden tekijä on Yoco Nagamiya.

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä

Dave Goulson: Kimalaisen kyydissä (sopii myös kohtiin 4, 27, 34, 37, 43)

Erittäin avartava kirja kimalaisista. Minusta tuli kirjailijan (joka on kimalaistutkija) fani heittämällä.

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

Joseph Joffo: Un sac de billes (sopii myös kohtiin 4, 5, 7, 8, 9, 12, 22, 41)

Taas yksi ystävältä saatu kirja, joka sai odottaa lukemisvuoroaan vuosikaudet. Kirja kertoo juutalaispojasta, joka lähtee veljensä kanssa turvaan etelään Pariisista, jossa juutalaisten ahdinko vuonna 1940 alkaa olla sietämätöntä. Hiuksianostattava tosikertomus, jossa kirjailija aikuisena muistelee lapsuutensa kokemuksia sodasta. 

Kirjailija on osannut palata kymmenvuotiaan pojan ajatuksiin ja logiikkaan. Rankasta aiheesta huolimatta tekstissä on valloittavaa lapsen näkemystä, huumoria, poikien kekseliäisyyttä ja selviämisvaistoa. Tämä kirja ei ole paksu, mutta se on niin täynnä tapahtumia, jotka ovat niin suuria ja painavia, että on lähes käsittämätöntä, kuinka se kaikki voi mahtua yhteen kevyeen kirjaan. 

Kuvaa ei ole, koska kirja on parhaillaan äidilläni luettavana.

Kirja on suomennettu jo painotuoreena 1970-luvulla nimellä Älä tunnusta ikinä, poika.

30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen

Jacob Wallenberg: Kaukana valtamerellä (sopii myös kohtiin 4, 16, 37, 38, 45, 46)

Tämän sain ystäviltä lainaksi, en ollut kirjasta kuullutkaan. Ruotsalaisen laivapastorin päiväkirja, tai oikeastaan eniten muun miehistön hauskutukseksi kirjoittamiaan matkakertomuksia vuosilta 1769-1770 – siis 20 vuotta ennen Ranskan vallankumousta! Merimiesten elämä tulee tässä hyvin eläväksi, hyvässä ja pahassa. 

Hirmumyrsky, rankat juhlimiset satamapaikoissa, hameväen kaipuu, kaikki tulee kerrottua sellaisella lennokkuudella, että kirjailija itse ei kai kokenut soveliaaksi tarinoita julkaista. Hänen kuoltuaan vain 32-vuotiaana teos kuitenkin pian julkaistiin.

Tämä suomalainen painos on turkulaisen pienkustantamon Faroksen julkaisu ja mukana on Wallenbergin omaa kuvitusta, kuten kuvan lentokala.

31. Jännityskirja tai dekkari

Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä (sopii myös kohtiin 3, 8, 11, 14, 29, 39, 45, 47-48)

Aloitin viimein Hämeen-Anttilan pidetyn Björk-sarjan. Olin blogeista lukenut, kuinka hän käyttää 20-luvulle tyypillisiä ilmaisuja. Lisäksi on aivan ihanaa lukea 20-luvun kuvailua synnyinkaupungistani Helsingistä.

32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa (haastekohta jäi täyttämättä)

33. Kirjassa opetetaan jokin taito

Tommy Hellsten: Elämän lapsi (sopii myös kohtiin 4, 6, 37, 45)

Tämä oli vähän väkisin väännetty haastekohtaan, kirja tuli luettua hyvin pikaisesti, enkä kokenut sitä erityisen relevantiksi itselleni, mutta uskon, että jollekulle muulle kirjasta voi olla paljon apua.

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

Lucy Maud Montgomery: Mistress Pat (sopii myös kohtiin 6, 12, 14, 17, 29, 46)

Jatko-osa Vanhan kartanon Patille. Kun Montgomeryyn jää koukkuun, niin siihen jää tukevasti. Mutta olin hieman pettynyt, ja etenkin lopun olisin kirjoittanut eri tavalla. Ystävä ehdotti, että kirjoitan sellaisen fanifiktiona. Saa nähdä.

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut

Lucinda Riley: The Missing Sister (sopii myös kohtiin 3, 4, 6, 8, 11, 14, 16, 22, 29, 36, 41, 49)

Varmaan hyvin monella muullakin sisarsarjan tänä vuonna ilmestynyt seitsemäs osa menee tähän haastekohtaan. Kirja on järkäle ja koko sarjassa alkavat toisto ja hieman typerät keskustelut tuntua turhilta. Historiaosat Irlannissa ovat puolestaan niin kiinnostavia ja avartavia, että kirja kannattaa lukea niiden vuoksi. Mutta muuten olisin toivonut, että rouva Riley olisi voinut vaikka kirjoittaa kaksi A4-liuskaa siitä, miten kaikki nyt oikein ratkeaa.

36. Kirjassa liikutaan ajassa (jäi täyttämättä, vaikka esim. edellisen kohdan kirja olisi käynyt tähänkin)

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa

James Herriot: Leet Sleeping Vets Lie (sopii myös kohtiin 4, 5, 6, 8, 14, 29, 33, 46, 47-48)

Herriot – eläinlääkäreistä parhain!

38. Kirja on käännetty hyvin

P. G. Wodehouse: Kernaasti, Jeeves (kääntäjä Kaisa Sivenius) (sopii myös kohtiin 5, 7, 14, 20 (herrasmiehen herrasmiespalvelija))

Kaisa Siveniuksen loistavista käännöksistä olen nauttinut tässä Jeeves-sarjassa sen alusta asti. Miten joku pystyykin tavoittamaan tuon aikakauden ja hengen, Woosterin hassut tokaisut, kaiken!

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia

Niina Mero: Englantilainen romanssi (sopii myös kohtiin 6, 21, 29, 45)

Ehkä vähän hassu tähän kohtaan, sillä musiikki ei suinkaan ole kirjassa pääosassa; sen sijaan viktoriaaninen, ihanan kauhuromanttinen maalaustaide ja runous on. Jo toinen kirja, jossa saa nauttia alkuperäisestä suomenkielisestä kerronnasta ja suomalaisesta sankarittaresta!

Sain kirjan joululahjaksi siskoltani, joka tietää, mistä tykkään. Onneksi, sillä olin ehtinyt kuunnella tämän äänikirjana tässä vuoden mittaan, ja vaikka Pirjo Heikkilä on loistava lukija, on hänen englannin ääntämisensä sen verran heikkoa, että runojen kohdalla oli vaikea saada selvää, mitä niissä sanottiin. Se harmitti vietävästi ja mietin, että haluan vielä lukea kirjan niin, että pääsen runoihin sisään.

40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista (jäi täyttämättä)

41. Kirjassa matkustetaan junalla

Lucy Maud Montgomery: Short Stories 1902–1903 (sopii myös kohtiin 4, 6, 10, 11, 14, 16, 29, 33, 37, 46)

42. Satukirja

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä

(kohdat jäivät täyttämättä)

44. Kirjassa on reseptejä

Lucy Diamond: Rantakahvila (sopii myös kohtiin 6, 7, 14, 19, 21, 29, 46, 47-48,  49)

Mukava ja helppo hyvänmielen hömppäkirja.

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija (kohta jäi täyttämättä)

46. Kirjassa syödään herkkuja

Lucy Diamond: Joulu saapuu rantakahvilaan (sopii myös kohtiin 6, 7, 14, 21, 47-48, 49)

Rantakahvilan jatko-osa oli sen verran puppua, että en varmaan aio enää lukea jatko-osia ihanasta Cornwallin sijainnista huolimatta. Tässä näkyy ero Jenny Colganiin, joka on laadukkaan hömpän tuottaja.

47.-48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä + Kuka kuolleista palaa (suojeluskuntaselkkaus kesällä 1921) 

(sopivat myös kohtiin 3, 8, 12, 14, 22, 31, 45)

Hämeen-Anttilan Björk-hahmo saa sarjan myötä lisää lihaa luiden ympärille, samoin kuin ajankuvaakin, ja nautin sarjasta kirja kirjalta enemmän. Odotan innolla seuraavien osien lukemista (tai kuuntelua, tähänastiset menivät äänikirjoina).

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Vera Vala: Aprikoosiyöt (sopii myös kohtiin 6, 9, 12, 29, 36)

Tämän luki ensin äitini, jonka mielestä kirja oli ihan kiva, mutta melkoista hömppää ja itse luettuani totesin saman. Ihan kiva, mutta ei kovin uskottava tai mieleenjäävä.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä (tämä on se haastekohta, joka ei näy ikinä toteutuvan, sillä en oikeasti ikinä kaipaa lukuvinkkejä, saan niitä riittävästi blogeista ja muuten vain kirjoja kohtaamalla)

Seuraavalle vuodelle jäävät seuraavat osat Cleevesin Shetlanti-sarjasta, jotka tilasin käytettyinä Englannista syksyllä. Onneksi ne eivät juuttuneet tulliin. Parhaillaan odotan Orkneyn-ystäväni viikkokausia sitten lähettämän joululahjan saapumista, eilen siitä tuli ilmoitus, että se odottaa tullausta. Voihan Brexit sentään.

Kuvassa on myös Shetlannin-matkamuistoja muutaman vuoden takaa: lankaa ja lunniastia. Mitään ei enää uskalla tai voi tilata Britanniasta, sillä tullaus, verot ja postin käsittelymaksu tulevat kalliiksi. Täytyy käydä itse hakemassa, sitten kun taas pääsee matkoille.

Syksyllä tilasin muutaman pussin siemeniä Englannista ottamatta asiasta tarkemmin selvää, pidin vain tilauksen hyvin pienenä, kokeeksi ja siksikin, ettei tullausraja ylity. No, selvisi, että kaikkien kasvinosien, siemenet mukaan luettuna, tuonti EU:n ulkopuolelta on kiellettyä. Siemenille pitää olla myyjän kasvinterveystodistus (joka tilaukselle omansa, nyt ymmärrän, mikseivät siemenmyyjät ehdi eivätkä jaksa niitä täytellä) ja lisäksi minulla pitäisi olla siementen maahantuontilupa. Siemenet päätyivät tullin roskikseen. 

On ihan hassua, että vuosi sitten siemenet Englannista tulivat postilaatikkoon, nyt ne ovat vaarallista tavaraa ja päätyvät hävitettäväksi.

Mietin tässä juuri voitonlaukan siementen tilaamista ehkä Norjasta, ennen kuin tulin ajatelleeksi, että Norjakaan ei kuulu EU:iin. 

Ensi vuoden Helmet-haastetta en ole vielä katsonut. Nyt kuitenkin vilkaisin, sillä etsin sen tähän linkattavaksi. Aloitin uuden kirjan lukemisen mitään suunnittelematta, sillä alkuvuonna luetuille löytyy takuuvarmasti sopivia haastekohtia. 

Tilasin heti uunituoreena lokakuussa ilmestyneen kirjan, josta olin lukenut skottilaisesta blogista. Kirja kertoo Orwellin puutarhaharrastuksesta, mutta niin paljon muustakin. Se rikkoo tavallisia, usein kaavamaisiakin käsityksiä tästä kirjailijasta. Ja mikä ihana kansi!

On kivan rentouttavaa tarttua kirjaan mitään miettimättä, vaikka onneksi tuo haaste on sen verran rento ja hauska, ettei se ole velvoite-tunteita aiheuttanut. Olen niille melko yliherkkä.

Vuoden 2022 haaste löytyy täältä: KLIK.

Hyvää uutta vuotta!

Eteinen sai tapettia

 ...jo viime keväänä. Silloin vain tapahtui pihalla niin paljon kaikkea, että tärkeä uutinen jäi kertomatta.

Kirjoitin maaliskuussa siitä, kuinka edellissyksynä oli iso, tummanruskea, hieno mutta raskas kaappi siirtynyt viimeinkin vanhempaan taloon, johon sen alun perinkin piti mennä. Tilalle tuli ystäviltä saatu laatikosto, jota piti vähän kunnostaa. 

Juttu päättyi pohdintaan siitä, kumpaa vanhoista varastossa olevista tapeteistani tuohon valkoiseksi maalatulle pahviseinälle laittaisin. Seinässä oli repeämiä ja reikiä, pahvikin kupruili.

Tapettiasia oli nopeasti päätetty, mutta minulta oli liisteri loppu eikä ollut muuta asiaa mantereelle. Ei millään viitsi yhden liisteripaketin takia uhrata kokonaista päivää laiva-, lossi- ja automatkoihin, niinpä ryhdyin tutkimaan vaihtoehtoja. 

Vehnäjauholiisterille löytyi paljonkin reseptejä, mutta kun en leivo, ei ollut vehnäjauhoja. Sämpyläjauhoja kyllä, mutta epäilin, olisivatko tapetin alle jäävät pellavansiemenet mikään esteettinen elämys.

Perunajauholiisteristä ei löytynyt montaa mainintaa verkossa tai kirjoissani, mutta sen verran kumminkin, että uskalsin kokeilla. 

Olen muuten jo pitkään miettinyt sitä, miksi perunajauhoa myydään niin järjettömän isoissa paketeissa, kun ihminen tarvitsee sitä noin kaksi ruokalusikallista vuodessa. Nyt selvisi – se on kodin monikäyttötuote. Tarkkasilmäinen voi havaita, että päiväys oli mennyt hieman ohi.

Sitten tapetoimaan! Valinta osui tuohon jugendtapettiin, jota oli vanhempieni makuuhuoneessa lapsuudenkodissani. Sitä oli jäljellä niin pieni rullanjämä, että se ei ihan riittänyt tuohon oven ympärille: oven päällä on paloista koottu sinnepäin-kuvio, ei ihan samalla korkeudella kuin oven vieressä, kun muuta ei voinut.

Eteinen sai ison kaapin poistumisen ja tapetin myötä lisää valoa. Se kun on talon pohjoispuolella eikä siellä ole kuin pari pientä ikkunaa; huone on aina hämärä. Katto tuli maalattua jo vuosia sitten, aiemmin se oli ruskeaa käsittelemätöntä halltex-levyä. 

Kuprut ovat tallella, sillä en todellakaan alkanut pahvia irrottaa ja vaihtaa. Vanha talo ilman tapettikupruja on kuin vanha ihminen ilman ryppyjä; luonnoton ja epäilyttävä. 

Epätäydellisyydentavoittelijalle sopiva tapettiseinä, sanoisin.

Päivänvalossa tapetin kauniit hennot värit ja iiriksenkukat näkyvät paremmin. Avonaisesta ovesta heijastuva valkoinen maisema selittää, miten huhtikuussa tuli tehtyä sisäremppaa. 

Ulkona näytti tältä! Normaalisti olisin täyttä päätä kaivamassa pihalla, mutta nyt piti kevätenergia kanavoida muuhun.

Onneksi huhtikuussa satanut lumi sulaa äkkiä, aurinko paistaa jo korkealta. Lumikellot saivat lunta niskaansa, mutta se ei niiden menoa haitannut. 

Huomasin pian, että minulla on uusi paikka, jossa tehdä tuotekuvauksia nettikauppaani Elsan lempituoliin. Sieltä löytyvät muun muassa nämä ihanat käsintehdylle paperille painetut kasvitaulut.

Olen ollut todella tyytyväinen kohentuneeseen eteiseen, kuten jokainen, jonka koti kaunistuu. Samalla tuli hiottua eteisen lattia ja käsiteltyä se värittömällä öljyvahalla. Olen siihenkin lopputulokseen todella tyytyväinen. Hioin sen verran vähän, ettei lattiasta vain tule uuden näköinen. Nyt se on vettä hylkivä, helposti putsattava ja silti yhä vanhan kulahtaneen puulattian näköinen – täydellistä. Osmon tuotteet ovat lisäksi turvallisia eläintalouksissa.

Kuvassa on heinäkuu ja helteessä voipunut Ransu.

Remppa jatkuu ehkä jonakin päivänä vintin rappusille, joissa on kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta rojua. Lisäksi toinenkin eteisen seinä olisi tarkoitus tapetoida, mutta saa nähdä, minä vuonna se tapahtuu.

Lumikello – Galanthus

Kuusi kuvaa kesästä

 Kuusi... oi kuusipuu, ei kun talvipäivänseisaus! Hei, sehän on nyt ja se tarkoittaa sitä, ettei tästä enää päivä lyhene. Pikku hiljaa aletaan kulkea kohti lumikellojen kukintaa!

Siispä oivallinen päivä vastata Rikkaruohoelämää-blogin lähettämään Kuusi kuvaa kesästä -haasteeseen. Haasteen on lanseerannut Tuplasti terapiaa -blogi.

Lintujen pesintä on aina yhtä mukavaa seurattavaa. Kesäkuun alussa ihastelin pientä kottaraisenpoikasta, joka tasapainoili piha-aidallani.

Kesän parhaita hetkiä ovat ystävien kanssa tehdyt veneretket – etenkin, jos ne tehdään hitaasti edeten ja nautiskellen tervantuoksuisella paatilla.

Varhain aamulla fiilistelimme Mustin kanssa kasvimaalla. Oli ihanaa, kun peurakanta oli sen verran pienentynyt, etteivät ne käyneet jatkuvasti pihalla. Satoa tuli jos jonkinlaista.

Olin iloinen siitäkin, että japaninkirsikka 'Royal Burgundy' on kasvanut yli kolmemetriseksi, oikeaksi puuksi, vaikka kapea se edelleen on. Se on tuo tummalehtinen taustalla. Tummalehtinen edessä on pyökki 'Rohan Weeping' ja sen edessä pari tummaa 'Concorde' -purppurahappomarjaa.

Täydellinen kukkaniitty ystävän pihalla.

Minunkin puutarhassani luonnonkukat saavat kukkia, vaikka noin hienoa niittyä en omistakaan. Sysiakileija kukkii käärmeenlaukan seassa, jokin matarakin siellä kasvaa.

Arvaa mitä, ei päästy edes kesäkuuta pidemmälle. 

Haastan Hiidenkiven puutarhan tekemään Kuusi kuvaa kesästä -postauksen sitten joulun jälkeen, kun Nestorin joulukalenteri on päättynyt.

Hyvää talvipäivänseisausta kaikille!

Japaninkirsikka – Prunus Sato Zakura -Ryhmä

Käärmeenlaukka – Allium scorodoprasum

Purppurahappomarja – Berberis thunbergii, punalehtiset lajikkeet

Sysiakileija – Aquilegia atrata

Heinäkuinen veneretki

 Tämäkin juttu on jäänyt kesällä kertomatta, kun ei vain ehtinyt. Onneksi nyt ehtii; ei ole mitään raportoitavaa, eikä kuvia edes voi ottaa, kun on koko ajan pimeää! Mutta hei, puolen vuoden kuluttua on tällaista:

Retkikohde on pikkuinen asumaton saari vain muutaman sadan metrin päässä venevajaltani. Miksi lähteä merta edemmäs kalaan...

Saaressa kyllä asuu vaikka kuinka paljon populaatioita, mutta yksikään niistä ei vain ole ihminen. Hassu ilmaisu, asumaton saari, siis.

Vihanen joutsen lähestyy retkueemme koiraa, Lávvi-lapinporokoiraa, kähisten. 

Emme sitten jatka lähemmäs joutsenta kohti, mutta kiinnitän huomioni kauniisti kukkiviin isosappiin.

Pikkuruisen saaren toisella puolella on korkeat kalliot. Tuolla vastapäätä on kotisaari.

Kallionraoissa sinnittelevä elämä herättää kunnioitusta. Katajat, männyt ja pihlajat kasvavat lähes pystysuoran kallion halkeamissa.

Pikkuiset painanteet, joihin vesi sateella kertyy, kuivuvat keskikesän poudassa, kihisevän kuumalla kalliolla, rutikuiviksi. Silti tuossakin kukkii ruohosipuli ja rantakukka.

Lähdetään kiertämään rantaa. Kallioiden madaltuessa saavutaan kiviseen pieneen poukamaan, joka on yleensä saaren paras rantautumispaikka, nyt vain sattuu oleman tyyni päivä. Täällä on eri kasvillisuus, rehevämpää. Rantakivikossa kukkii väinönputken serkku meriputki.

Joku maltsa suikertaa kivien lomassa, ehkä pikkusuolamaltsa. Kuivuus on saanut sen lehdet punaisiksi. 

Matkapäivä on ensimmäinen heinäkuuta; tuolloin oltiin eletty kuivuudessa jo viikkoja eikä tiedetty, että sadetta täytyy vielä odotella lähes elokuulle.

Poukaman toisella puolella on matalia, ihania kallioita sekä näkymät Rymättylän suuntaan.

Matalaa, meren silottamaa kalliota ja sen upeita kuvioita. Meillä on Suomessa maailman kauneimmat kalliot.

Kallioiden välisestä notkelmasta löytyy pieni niitty, jossa kasvaa runsaasti vuohennokkaa. 

Nyt on todella kuuma. Käärmeenpistoyrtit, jotka sentään aina kasvavat kallioilla ja kivikoissa, lurpottavat.

Täältäkin löytyy mininiitty: ruohosipulia, rantatädykettä, virmajuurta, ja olisiko otavalvattia nyt kukassa, plus muita lajeja, jotka eivät parhaillaan kuki.

Saaristossa luonnon monimuotoisuus on niin käsittämätöntä. Yhdeltä pikkuruiselta saarelta löytyy rehevää ja kuivaa niittyä, tulvaniittyä, kalliota, mäntymetsää ja sen aluskasvillisuutta (jota en edes kuvannut), katajikkoa, rantalepikkoa. On rutikuivaa ja märkää, kalkkipitoista ja hapanta. Joissakin kohdin ei ole multaa ollenkaan, silti siinäkin jotain kasvaa, ja toisin paikoin voi olla syvä ja reheväkasvuinen multapatja.

Mikä päivä! Voisi sanoa, että kesän hienoin, mutta näitä oli viime kesänä vaikka kuinka paljon oikein putkena. En muista kokeneeni näin tyyntä kesää pitkään aikaan.

Lapinporokoira menee plutimaan ja me ihmisetkin kaipaamme uimaan. Suunnataan takaisin kohti venettä, joutsenkin on jo liikkunut muualle puolisoineen. 

Joudumme tekemään pitkän kierroksen, sillä päästäkseen tuonne pikku lahden toiselle puolelle täytyy ylittää saarta halkova kostea sola, josta ei pääse yli kuivana kuin yhdestä kohdasta. Pitkä kierros pikkuruisella saarella on toki suhteellinen asia.

Lähellä venettä, missä heitämme vaatteet pois, on hienot kasvustot virmajuuria perhosineen. 

Mutta voi – kun on ottanut kengät pois jalasta, on kallio paljaan jalan alla TULIKUUMA!

Äkkiä veteen!

Merestä käsin voi ihailla näitä pystysuoria kallioita vielä tästä suunnasta. 

En kyllä uinut kameran kanssa, vaan otin kuvan myöhemmin veneestä käsin.

Toivottavasti kuvien katselu toi muillekin lämmön tunteen jäseniin ja verkkokalvoille ihanaa kesän valoa.
Loppuun vielä sellainen uutinen, että olen verkkokauppani Elsan lempituolin kanssa menossa Marketanpuiston joulumarkkinoille Espooseen viikonloppuna, lauantaina ja sunnuntaina. Lämpimästi tervetuloa! Kaikilta tapahtumaan tulijoilta vaaditaan koronapassi.

Isosappi – Centaurium littorale

Käärmeenpistoyrtti – Vincetoxicum hirundinaria

Meriputki – Angelica archangelica ssp. litoralis

Otavalvatti – Sonchus asper

Pikkusuolamaltsa – Atriplex longipes ssp. praecox

Pohjanrantakukka – Lythrum salicaria

Rantatädyke – Veronica longifolia

Ruohosipuli – Allium schoenoprasum

Virmajuuri – Valeriana

Vuohennokka – Scutellaria

Kosteikkoajatuksia Katjalle

Tämä juttuaihe on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa, siitä pitäen, kun Katja Päivänpesän elämää -blogissaan mietti hankalaa paikkaa, johon kertyy vettä. Minä ehdotin kostean paikan puutarhaa ja se ajatus tuntui saavan ilmaa siipiensä alle Katjan mielessä.

Se kosteikkopuutarha-ajatus, joka minulle tuli, oli vain matala notkelma, jollaista ei tarvitse välttämättä edes kaivaa, sen kun istuttaa sopivia kasveja. Yksi parhaista toteutuksista on Taimimoision puutarhassa Porissa, sielläkin puutarhuroidaan savimaalla, aivan kuten minun ja Katjan puutarhoissa. 

Tähän kohtaan vanhan omenatarhan keskelle kuulemma aina kertyi vettä eikä siinä moni kasvi viihtynyt, eikä nurmikkokaan. 

Siihen sitten näppärä emäntä perusti kostean paikan penkin. Siinä on hieman villi tunnelma, juuri ihanan rehevä. Kasveina ainakin kulleroita, nauhuksia, kelloja, sinilatvaa, ängelmiä. Olisiko jotakin suurilehtistä kilpiangervoakin, tai kilpirikkoa. Reunalla kasvaa myös punalehtinen happomarja. Muistaakseni ukonhattujakin tuolla reunustoilla on. Ukonhatut viihtyvät maassa, joka ei kuivu.

Lähikuvassa näkyy, että horsmienkin annetaan kukkia. Tämä on samalla perhoskukkapenkki, luulen, kun sen keskellä on perhoshotellikin. 

Hatanpäässä Tampereella on upeat laajat kosteikkopuutarhat. Siellä on iso lampikin, mutta tämä lienee vain kostea notkelma, joka tosin voi olla hyvinkin märkänä varmaan niin keväisin kuin syksyisinkin. Pääosa kukista kuvaushetkellä oli näköjään rantakukkaa, mutta muistan ihastelleeni myös punalatvoja.

Jos alueelle johdetaan aitan katolta sadevesiä, voi ajatella myös vuorattua lampea, jossa vesi pysyy. Tämän kuvan otin viime kesänä Tromssan yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta. Siinä lammen reunoja koristavat valkopärskäjuuri, päivänliljat, kellukat, kurjenmiekat ja mesiangervot.

Muovilla tai kumilla vuoratun lammen etu vuoraamattomaan notkelmaan on se, että siinä on varmemmin aina vettä. Toisaalta aika moni kaunis luonnonkasvi sietää sitä, että paikka on välillä märempi, välillä kuivempi. Omassa pihassani tummapärskäjuuri kasvaa aivan liian kuivassa ja vuosi vuoden jälkeen unohdan siirtää sitä. Uskon, että se viihtyisi mutapuutarhani laidalla hyvin.

Esittelen sitten omat kosteikko- ja mutapuutarhani. Itse lähdin siitä, että en halua keinotekoisesti vuorattua allasta, vaan mutapohjainen kuoppa saa olla vetisenä tai kuivana tilanteen mukaan. Mutapohjasta saavat pääskyset savea pesiinsä ja se toimii hyvänä kasvupaikkana monille kasveille, vaikka siinä tosiaan kesällä ei ole vettä. 

Kaivoin noin 50 cm syvyisen alueen ojan levennykseksi tontin märimmällä paikalla. Mutapuutarhastani johtaa salaojaputki tienposken ojaan muutamien metrien päähän. Putki oli siinä ojan päässä jo valmiiksi, ilman sitä olisi vedenpinta varmasti korkeammallakin kuin kuvassa, joka on suunnilleen maksimi. Tavallaan olisi ihan kiva, että mutapuutarha voisi olla täydempänäkin vettä.

Mutapuutarhaan johtaa pari ojaa, joiden varrella on kosteikon istutuksia. Tämän ojan pieliin istutin toissa vuonna lumikelloja ja talventähtiä, esikoita ja jouluruusun; ajatuksena keväinen luonnollinen kukinta. Siinä on muutama varhain kukkiva laji, jotka nauttivat siitä, että maassa on kosteutta, vaikka eivät haluakaan elää aivan ojan pohjalla.

Viime kevään kuvassa voi jo joitakin pieniä lumikellotuppaita ja yksittäisiä keltaisia talventähden kukkapallukoita nähdä. Kosteikkopuutarhani on melko vähällä hoidolla, mutta noiden pienten kevätkukkien takia täytyy varmaan paremmin siistiä perennojen kuollutta kasvustoa syksyisin tai ihan alkukeväällä.

Vaaleankeltainen etelänkevätesikko ja rusopäivänlilja myös pitävät kosteasta maasta eivätkä kavahda märkääkään.

Muita keväisiä sipulikukkia, jotka sietävät kosteutta tai oikeastaan vaativatkin sitä jossain määrin, ovat kirjopikarililja ja monet narsissit, kuvassa niistä erityisesti kosteissa paikoissa viihtyvä Narcissus moschatus ja sitten yleinen orkideanarsissi 'Thalia' taustalla.

Ojan pohjalla, ihan pohjamudassa viihtyy kerrottukukkainen rentukka. On huomattava, että ojassa ei ole kesällä vettä lainkaan, ellei tule jokin pitkäkestoinen kaatosade. Aika moni ojan kasvi sietääkin sitä, että on ajoittain vedessä, ajoittain ei.

Rentukan vieressä kasvavat mukulaleinikit ovat niin kukoistavia kostealla kasvupaikalla, että niiden lehdet ovat lähes rentukan lehtien kokoiset!

Rentukan lähellä, yllättävän märässä, kasvaa punertava kuningassaniainen. Tavallinen kuningassaniainen on myös tällä alueella, mutta vähän ylempänä. Tämän kokeilun perusteella sanoisin, että se sietää hyvinkin märkää.

Nyt juuri muistan järkytyksekseni, että olen tainnut unohtaa suojata kuningassaniaiset pakkaselta. Niiden juuret ovat hyvin pinnassa ja pyrkivät nousemaan ylös, ne pitää ehdottomasti suojata, jos ei ole lunta ja tulee kova pakkanen. Voi möhnä!

Tässä se isompi, tavallinen kuningassaniainen yhdessä paikalle itsekseen tulleen luhtalitukan kanssa. Tykkään tavattomasti litukan väristä ja siroudesta. 

Kuvasta näkyy, että kosteikkopuutarhassani on kesärehotus. Nokkosta ja koiranputkea kasvaa ja lehtosinilatva tekee siementaimia kaikkialle. Kitken alueen vain kerran kesässä ja sen huomaa.

Vähän ylempänä ojassa ja sen partaalla kasvaa kulleroita. Herkullisen tummankeltainen on altainkullero, voinkeltainen puolestaan tavallinen niittykullero.

Kulleroiden kukittua vuorossa ovat keltapäivänliljat ja lehtosinilatvat. Ne eivät kasva aivan ojan pohjassa, vaan reunoilla.

Keltakurjenmiekka on yksi parhaista kasveista sietämään mitä vain. Se voi kasvaa aivan ojan pohjalla tai kuivemmassa vähän ylempänäkin. Ojassa se sietää ainakin 10 cm vettä ja jäätä yllään ja toisaalta myös sitä, että oja on kuivana. Toki savimaan ojat eivät ikinä ole aivan rutikuivia, maan kuivan pinnan alla on varmasti aina kosteutta.

Tämä jännä ruskeasuoninen keltakurjenmiekka on 'Berlin Tiger', tässä se kukkii yhdessä lehtosinilatvan kanssa.

Parin metrin päässä kasvaa ojan pohjassa myös söpö ja siro pikkuosmankäämi.

Siirrytään alas mutapuutarhaan katsomaan, kuinka keskikesällä se on niin kuivana, että kissa voi kävellä sen poikki kuivin (joskin mutaisin) tassuin. Valitettavasti kostean maan riesa rönsyleinikki rehottaa, toisaalta onhan se ihan sievä kukkiessaan... Vaalea heinä on kirjosorsimoa, jonka leviämishalut ovat hieman liian voimalliset. Istutin sen isoon, mutapohjaan upottamaani ruukkuun sen jälkeen, kun pari vuotta sitten kaivoin sen koko mutapuutarhan alueelle levinneenä ylös.

Mutapuutarhassa viihtyvät aika hyvin luonnonkasvit rohtokalmokuuri (sen kirjavalehtinen versio), ratamosarpio ja sarjarimpi, siitä huolimatta, että paikka on tosiaan kesällä niin kuiva, että maan pinta halkeilee. Silti, kun kasveilla on juuret hyvin pohjamudassa, ne saavat sieltä varmasti aina jotakin kosteutta.

Mutapuutarhan reunalla kasvaa rohtovirmajuuri, joka viihtyy niin hyvin, että on tuottanut siementaimia. Se on ihanaa, sillä kasvi on todella kaunis. Väinönputki kukki tuossa ensimmäistä kertaa viime kesänä, siinä on toinen kostean paikan luonnonkukka. Toivottavasti se jatkaa eloaan siementaimien muodossa.

Vastarannalla kukkii alppiruusu, se perinteinen 'Catawbiense Grandiflorum', joka ei vain suostu kasvamaan. Alppiruusu ei pintajuurisena kärsi siitä, että mutapuutarhassa on vettä 20 cm alempana.

Palavarakkaus, kuvassa pehmeänsävyinen lajike 'Carnea' virmajuuren ja väinönputken seassa, tuottaa myös siementaimia melko märkiin paikkoihin lähes ojaan, ja ne viihtyvät. 

Mutapuutarhani toisella laidalla kasvaa paria eri vaaleanpunaista mesiangervoa: ketomesiangervo 'Elegans' ja idänmesiangervo. Niin ikään vaaleanpunakukkainen preeriamesiangervo 'Venusta' kasvaa muutaman metrin päässä lähes ojassa sekin. Viime kesänä hankin taas uuden rusomesiangervo 'Hjordisin', jo kolmannen kerran, ja istutin sen toivottavasti riittävän kosteaan paikkaan. Sen lehdissä on hieno ruskea-vihreä väritys.

Näiden mesiangervojen seurana tässä oli monta vuotta rantapunalatva, mutta se on mystisesti hävinnyt. 

Tämä kuva on otettu lokakuussa samasta kohdasta kuin keväinen lumikello-talventähtikuva. Kesän mittaan on korkea kostean paikan kasvusto rehevöitynyt. Ojanpielen kilpirikkojen lehdet erottuvat lehtikuusen oksien alta.
Kellankirjavalehtinen raitamarskiheinä kukoistaa tässä ja on hitaasti hieman levinnyt, mutta ei mitenkään hallitsemattomasti. Se nousee harvana siellä täällä ja on etenkin edukseen syksyisin kaareutuen viehkosti matalassa valossa. 

Siniheinä on toinen kosteassa viihtyvä, kaunis heinä.

Pari kaunista luonnonkukkaa, jotka myös omassa ojanpielen kosteikossani kasvavat, ovat rantatädyke ja rantakukka, vaikka tämä kuva yhdessä virmajuuren kanssa on lähisaaresta. Ne kasvavat myös kallion kuopissa, joihin kertyy vettä.

Rantakukka tuli kosteikkopuutarhaani luonnosta ojasta kaivamani keltakurjenmiekan mukana, mutta sieltä tuli myös ranta-alpi, joka on melkoinen leviäjä. Pois sitä ei enää saa, vaikka ei se taida mikään muiden kasvien tukahduttaja olla, mutta se nousee vähän joka puolelta kosteikkopuutarhaa, kun on kerran sinne päässyt.

Ystäviltä tästä samasta kylästä saatu minttu kasvaa heillä kosteassa paikassa, joten istutin oman jakopalanikin mutapuutarhan laidalle. Siinä se on totisesti levinnyt, mutta asiasta ei ehkä voi olla kovin pahoillaan. Eihän kosteikkoalueeni ole muutenkaan niin pieteetillä hoidettu, vaan pikemminkin puolivilli. Lisäksi minttu on puutarhani parhaita pörriäis- ja perhoskasveja. Se on levinnyt jopa aivan ojan pohjalle.

Loppuun vielä herkku, joka sekin viihtyy parhaiten hieman kosteilla kasvupaikoilla: jättikarhunputki. Ei siis niitä haitallisia jättiputkia, vaan väinönputken mukava serkku ja sen tavoin kaksivuotinen.

Toivottavasti tästä oli iloa ja inspiraatiota Katjalle ja ehkä muillekin. Moni kosteikkokasvi vain on sellainen, että niitä on tosissaan saanut etsiä, eivät ole ihan peruskamaa. Yksi parhaista ostopaikoista on ollut Järvenpään pihapalvelu, mutta olen pitänyt silmät auki kaikissa taimiliikkeissä ja tehnyt löytöjä myös mm. Kauppilasta (nyk. Flör), Paratiisin taimitarhalta, Särkän perennataimistolta, Vakka-Taimesta, Tommolan tilalta ja Plantagenista. Koskaan ei tiedä, mistä joku etsitty kasvi putkahtaa esiin!

Sitten kirje joulupukille.

Rakas joulupukki. Nyt kun on saatu tuta talvea ihan riittävästi ja tuli jo plussakeli, niin voisitko pistää kevään tulemaan. Toivoisin lumikelloja tammikuulle eikä olisi pahitteeksi, jos jouluruusut nyt voisivat kukkia vaikka saman tien. Terveisin, Saila.

Altainkullero – Trollius altaicus

Etelänkevätesikko – Primula elatior

Happomarja – Berberis

Idänmesiangervo – Filipendula palmata

Jättikarhunputki – Angelica gigas

Kello – Campanula

Keltakurjenmiekka – Iris pseudacorus

Keltapäivänlilja – Hemerocallis lilioasphodelus

Ketomesiangervo – Filipendula purpurea

Kilpiangervo – Astilboides tabularis

Kilpirikko – Darmera peltata

Kirjopikarililja – Fritillaria meleagris

Kirjosorsimo – Glyceria maxima 'Variegata'

Kuningassaniainen – Osmunda regalis

Lehtosinilatva – Polemonium caeruleum

Luhtalitukka – Cardamine pratensis

Lumikello – Galanthus

Mukulaleinikki – Ficaria verna

Nauhus – Ligularia

Niittykullero – Trollius europaeus

Orkideanarsissi – Narcissus Triandrus-Ryhmä

Palavarakkaus – Lychnis chalcedonica

Pikkuosmankäämi – Typha minima

Preeriamesiangervo – Filipendula rubra

Punalatva – Eutrochium (ent. Eupatorium)

Raitamarskiheinä – Spartina pectinata 'Aureomarginata'

Ranta-alpi – Lysimachia vulgaris

Rantakukka – Lythrum salicaria

Rantatädyke – Veronica longifolia

Ratamosarpio – Alisma plantago-aquatica

Rentukka, kerrottu – Caltha palustris 'Plena'

Rohtokalmojuuri – Acorus calamus

Rohtovirmajuuri – Valeriana officinalis

Rusopäivänlilja – Hemerocallis fulva

Sarjarimpi – Butomus umbellatus

Siniheinä – Molinia caerulea

Talventähti – Eranthis

Tummapärskäjuuri – Veratrum nigrum

Valkopärskäjuuri – Veratrum album

Väinönputki – Angelica archangelica