Helmet-lukuhaaste

 On taas aika katsoa, mitä tuli luettua tänä vuonna. Koskaan en saa haastetta valmiiksi, sillä olen hidas lukija ja kesäkuukaudet kuluvat niin, että kun viimein kaadun sänkyyn, alkavat silmät mennä ristiin jo puolivälissä ensimmäistä kappaletta. Samaa kappaletta tuleekin luettua useana iltana peräkkäin! 

En myöskään juuri koskaan lue keskellä päivää, vaan teen muita asioita.

En silti ole aiemmin saanut haastetta näinkään täyteen. Syynä täytyy olla äänikirjat. Innostuin niistä oikein toden teolla ja etenkin käsityön kanssa ne ovat täydellisiä. Huomasin, että siinä, missä kirjontaa ei voi lainkaan harrastaa tv:n ääressä, toisin kuin neulomista tai virkkausta, ovat äänikirjat kirjontatyön paras ystävä. Kun oikein koukuttavaa tarinaa kuuntelee, valmistuu kirjontatyökin aivan hujauksessa, tunnit kuluvat siivillä.

Tänäkään vuonna en unohtanut fantasiakirjallisuutta ja nuoruuden suosikki, Liisa Peilimaassa, tuli luettua pitkän tauon jälkeen. Kirjassani on John Tennielin hieno alkuperäiskuvitus.

J. R. R. Tolkienin Silmarillionin aloitin vuoden 2019 puolella ajatellen sitä silloisen haasteen kohtaan pohjoismaisesta mytologiasta, mutta en ehtinyt saada järkälettä luettua loppuun ennen kuin vasta talvella. Siinäkin on upea kuvitus, joka on Francis Mosleyn käsialaa.

Helmet-haasteen kohdat vuonna 2020 ovat seuraavat. Kunkin kohdan kirja on merkitty vihreällä. Luin noin vuosi sitten Rikkaruohoelämää -blogin Betweenin huomion siitä, että loppuvuonna kirjat eivät enää välttämättä sovi haasteen kohtiin, eikä silloin enää muista, mihin muihin kohtiin niitä voisi vaihtaa, niinpä siitä viisastuneena merkitsin sulkuihin, mihin muihin kohtiin ko. kirjan voisi vaihtaa, jos alkaa tehdä tiukkaa.

Silti, luen sen verran vähän, että ei vielä tehnyt tiukkaa eikä tarvinnut mitään vaihtaa.

Yksi haastekohta, Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta, vaati sen, että sekin kirjataan ylös, jos paikkaa tarvitsee vaihtaa. Siksi tuolla on muutamassa kohdassa lause keskellä numerolitaniaa.

1. Kirja on vanhempi kuin sinä : George Sand: Un hiver à Majorque (käy myös 4, 24, 25, 31, 37)

2. Iloinen kirja

3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti

4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja

6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella : Maryse Rivière: Tromper la mort (käy myös 7, 8, 9, 18, 25, 30, 39, 

7. Kirjassa rikotaan lakia : Dramatised Bible Stories of the Old Testament (King James version) (käy myös 1, 9, 11, 12, 13, 18, 23, 30, 32)

8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi : Katharine Stewart: A Garden in the Hills (käy myös 20, 25, 31, 38, 40, 41, 42)

9. Kirjassa kohdataan pelkoja : Lucinda Riley: Seitsemän sisarta (käy myös 15, 37, 39, 42, 44)

10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa : Lucinda Riley: The Storm Sister (käy myös 15, 16, 31, 34, 39, 42, 47-48)

11. Vaihtoehtohistoria : J. R. R. Tolkien: The Silmarillion (käy myös 10, 25, 33, 39)

12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera : Lewis Carroll: Through the Looking-Glass and What Alice Found There (käy myös 1, 14, 33)

Kiinnostukseni, tai pakkomielteeni, historialliseen naparetkeilyyn näkyy tämänkin vuoden lukemistossa. Vasemmanpuoleinen kirja olisi voinut täyttää kohdan "Kirjan kannessa on mies, joka vie sinulta jalat alta", jos sellainen olisi ollut.

13. Kirjassa eksytään : Ernest Shackleton: South (käy myös 25, 30, 37, 41)

14. Urheiluun liittyvä kirja : Bea Uusma: Naparetki (käy myös 4, 8, 9, 10, 13, 25, 37, 39, 44)

15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö : Lucinda Riley: The Shadow Sister (käy myös 9, 16, 25, 31, 37, 41, 44, 47-48)

16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli

17. Tutkijan kirjoittama kirja : Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika (käy myös 4, 19)

18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja : Lucinda Riley: The Pearl Sister (käy myös 3, 7, 9, 15, 30, 34, 35, 37, 39, 41, 42, 47-48)

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa : Henry David Thoreau: Walden (käy myös 1, 20, 21, 23, 31, 34, 37, 38)

20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja : Snorri Sturluson: The Prose Edda = Proosa-Edda (käy myös 1, 9, 11, 18, 27, 32, 33, 38, 39, 47-48)

21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta : Stefan Zweig: Marie Antoinette (Vuosisatoja Habsburg ja Bourbon ovat monilukuisilla Saksan, Italian ja Flanderin taistelukentillä kamppailleet Euroopan yliherruudesta; vihdoin ne ovat väsyneitä molemmat.) (käy myös 7, 9, 24, 26, 32, 37, 44)

Olen onnekas, sillä omistan lukuisia edesmenneen isäni kirja-aarteita. Hän(kin) piti vanhoista esineistä, joten minulla on mm. vanha nide, joka sisältää Shakespearen koko tuotannon, sekä toinen järkäle James Joycen Ulysses, jossa on isäni merkintöjä mm. siitä, mitä kohtia Homeroksen Odysseiassa teksti vastaa. 

Ulyssestä olin lukenut jo aiemmin, mutta vasta, kun sain kuunneltua sen osittain äänikirjana, se kolahti ja koukutti.

22. Kirjassa on epäluotettava kertoja : James Joyce: Ulysses (käy myös 1, 12, 25)

23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä : William Shakespeare: A Midsummer Night’s Dream (käy myös 1, 2, 13, 20, 27)

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa : Lucy Maud Montgomery: Short Stories 1905–1906 (käy myös 1, 6, 9, 25, 30, 31, 41, 42, 47-48)

25. Kirjassa ollaan saarella : Michael Smith: An Unsung Hero (Tom Crean - Antarctic survivor) (käy myös 9, 13, 30, 44)

26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö

27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani : The Elder Edda (Bray translation. Author unknown) = Runo-Edda (käy myös 1, 9, 10, 11, 12, 18, 32, 47-48)

28. Tulevaisuudesta kertova kirja : Kathleen A. Flynn: The Jane Austen Project (käy myös 6, 9, 11, 15, 16, 18, 30, 31, 37, 45)

Yhdessä kohtaa hieman huijasin, sillä yleensä en laita harrastekirjoja lukuhaasteeseen. Mutta haasteen kohta Japaniin liittyvästä kirjasta ei näyttänyt täyttyvän, jolloin hoksasin, että tämä joululahjaksi itselleni hankkima kirjontakirja on japanilaisen tekstiilitaiteilijan tekemä. 

Niinpä luin koko kirjan kannesta kanteen (johon ei kulunut kovin kauaa), ja sain samalla tietoa kirjonnan tekniikoista. Yleensä kun skippaan kaikenlaiset ohjeet ja hyppään vain pää edellä projektiin, niin ehkä samalla tuli opittuakin jotakin! 

Kuvasta voi kuitenkin päätellä, että en pystynyt noudattamaan ohjeen piirrosta pyöreästä kranssista. Rajansa kullakin.

Kirjonnan kumppanina kuuntelin L. M. Montgomeryn novelleja, jotka ovat aivan täydellinen pari käsitöille. Kirjontatyö sylissä voi suorastaan kuvitella itsensä sinne tarinaan, samaan huoneeseen tai junavaunuun. Tilkkutyö voisi olla vielä osuvampi, sillä sellaisia naiset Montgomeryn kirjoissa tekevät ahkerasti.

29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva : Kazuko Aoki: The Embroidered Garden (käy myös 2, 32, 43)

30. Kirjassa pelastetaan ihminen : Walter Scott: Tähdistälukija (käy myös 1, 7, 12, 13, 15, 31, 43, 44)

31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla : P. G. Wodehouse: Aunts Aren’t Gentlemen (käy myös 2, 4, 7, 13, 24)

32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa

33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos : Cecelia Ahern: Loppusanat (käy myös 9, 18, 35, 44, 47-48, 49)

34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana : Titta Kuisma & Laila Nevakivi: Lapsen oma metsäkirja (käy myös 20, 38, 39, 49)

35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa : Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja (käy myös 2, 4, 9, 16, 24, 25, 30, 31, 39, 44, 49)

36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja

37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa : Juha Ruusuvuori & Hannu Lukkarinen: Nicholas Grisefothin seikkailut – Luukauppias (käy myös 4, 7, 8, 9, 11, 13, 15, 18, 21 (Sytyttäkää merkkituli!), 25)

38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu : Lucinda Riley: The Sun Sister (käy myös 3, 7, 9, 15, 18, 30, 31, 33, 39, 41, 42, 47-48)

39. Kirjassa lennetään : Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua (käy myös 4, 7, 9, 10, 18, 25, 41, 44, 45, 47-48)

40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja : José Saramago: Journey to Portugal (käy myös 13, 24, 38)

41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan : Lucinda Riley: The Moon Sister (käy myös 7, 9, 19, 30, 31, 34, 39, 42, 47-48)

42. Kirjassa on isovanhempia

Vuoden päätteeksi olemme saaneet nauttia Kaikenkarvaiset ystäväni -suosikkisarjan uudesta versiosta. Sen kunniaksi kaivoin esiin omat Herriotini, joita minulla on hänen kolmen ensimmäisen kirjansa verran. On kirjoja, joihin ei voi kyllästyä, vaikka ne lukisi ties kuinka monta kertaa!

43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja  : James Herriot: If Only They Could Talk (Macmillan Collector’s Library) (käy myös 2, 4, 9, 31, 37, 41)

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa : Lucy Maud Montgomery: Short Stories 1896–1901 (käy myös 1, 9, 16, 21 (It was the forenoon of a hazy, breathless day, and Dan Phillips was trouting up one of the back creeks of the Carleton pond.), 24, 25, 30, 31, 41, 47-48)

Tartuin vasemmanpuoleiseen, jonka olin ostanut pari vuotta sitten kirjakaupan alelaarista, aikeena laittaa se haasteen kohtaan Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli. Tuota kirjaa ei nimittäin olisi ilman oikeanpuoleista. Kyllä, Mr Rochester kertoo juuri siitä herra Rochesterista. Erittäin kiinnostava kirja moneltakin kantilta, eikä vähiten 1800-luvun ajankuvan vuoksi. 

Kirja tietysti aiheutti sen, että seuraavaksi piti kaivaa hyllystä esiin Kotiopettajattaren romaani. Siitä on parikymmentä vuotta, kun olen sen viimeksi lukenut – toinen kirja, johon ei kyllästy! Ja juuri tuon kappaleen luin silloinkin, sillä ostin sen Englannista vuonna 1998, lukee kansilehdellä. Mutta kirja on vielä kesken ja tulee merkityksi johonkin sopivaan kohtaan ensi vuoden haasteessa. 

45. Esikoiskirja : Sarah Shoemaker: Mr Rochester (käy myös 4, 7, 9, 16, 25, 30, 31, 33, 37, 44)

46. Kirjassa on sauna : Johanna ja Juha Tanska: Talo minussa, minä talossa (käy myös 8)

47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet

49. Vuonna 2020 julkaistu kirja

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Joten parhaillaan luen kahta Yorkshiresta kertovaa kirjaa yhtä aikaa, fiiliksen mukaan. Herriotin toista kirjaa ja Brontëa. Vaikka paikka ja tuulenpieksämä nummi ovat samat, eivät kirjojen tunnelmat voisi juuri enempää poiketa toisistaan.

Helmet -lukuhaaste on kiva, sillä se on täysin suorituspaineeton haaste, tai ainakaan itse en ole ikinä kokenut siitä mitään paineita. Itse asiassa olen tähän asti lukenut ihan mitä huvittaa ja vasta lukemisen jälkeen tutkinut, mihin haastekohtaan kunkin kirjan pistän. Tänä vuonna päätin olla valtavan suunnitelmallinen ja mietin etukäteen, mihin kirjaan jatkuvasti kasvavasta lukupinostani seuraavaksi tartun, jotta se sopisi johonkin haasteen kohtaan. En silti useinkaan laittanut sitä juuri siihen, kuten Mr Rochesterkin päätyi lopulta esikoiskirja-kohtaan.

On aivan itsestä kiinni, kuinka tähän haasteeseen, kuinka lähes kaikkeen muuhunkin elämässä, suhtautuu. Suosittelen kuitenkin lämpimästi, sillä haaste on tosi kiva myös tällaiselle epäsuunnitelmalliselle epähimolukijalle!

Vuoden 2021 haaste onkin jo julkaistu, se löytyy täältä: KLIK.

Antoisaa uutta vuotta ja monia hyviä hetkiä kirjojen parissa!

Keisarinna Joséphinen tapetti

 Vuoden pimein aika on oivallista sisäremonttiaikaa, kun ulkona päivän lyhyys lähinnä turhauttaa.

Sain viimein syksyllä tilattua tapetit makuuhuoneen seinään, joka tuli putkiremontin jäljiltä takaisin valkoisena, sillä kylpyhuoneen kaikki seinät purettiin ja rakennettiin uudestaan. Onneksi en ollutkaan ehtinyt maalata tai tapetoida kylpyhuoneen vastaisista seinistä kuin yhden, eteisen puoleisen.

Tilasin unelmieni tapettia, sillä sitä tarvittiin vain kaksi rullaa. Tapetti on Farrow & Ballin mallia Bumble Bee. F&B käyttää paljon historiallisia värejä maaleissaan ja malleja tapeteissaan, niinpä tämäkin on Joséphine Bonaparten, Ranskan keisarinnan makuuhuoneessa olleen silkkikuosin mukaan tehty tapetti.

F&B:n tapetit painetaan heidän uskomattoman ihanilla, erittäin mattapintaisilla maaleillaan. Kimalaisten hopeanhohtoisuus on jännää, kun se erottuu valon mukaan taustaväriä vaaleampana tai tummempana, riippuu mistä suunnasta ja missä valaistuksessa katsoo.

Ryhdyin tapetointihommaan juuri joulun alla ja nyt on seinä tapetoitu. Musti esittelee. Sähköjohto vielä roikkuu, se on kiinnittämättä, samoin jalkalista puuttuu. Katonrajassakin on pientä siistittävää, sillä sinne tarvittiin vielä vähän tasoitetta, kun kipsilevy ei yltänyt ihan kattoon saakka ja tapettia leikatessani sain aikaan pienen reiän.

Makuuhuoneen (itse tekemäni) kattovalaisin on katiskaverkkoa ja siitä tulee niin jännä kuviointi, että oli hieman haastavaa nähdä, onko tapettipinta suora vai kupruileva. Käytin lisäksi työmaavalaisinta ja otsalamppua, lopuksi tarkastin sileyden vielä taskulampun kanssa sivultapäin valaisemalla. On tämä hämärä aika haastavaa sisätöidenkin kanssa! 

En kerta kaikkiaan tajua, miten ihmiset pysyivät hengissä tämän kauden yli ennen sähkövalon keksimistä. 

Eteisestä päin katsottaessa kuosi näyttää ihan erilaiselta kuin edellisessä kuvassa, jossa ikkunanvalo on selän takana. Tämä on Farrow & Ballin maalien taika: niiden sävy elää valon mukaan.

Seuraavana on vuorossa tuo lyhyempi seinänpätkä liinavaatekaapin takana. Se onkin yhä tummanharmaa, jonka värinen koko tämä seinä oli, kun ostin asunnon. Se on ihan kiva väri, mutta maali makuuni vähän liian kiiltävää ja nyt haluan siihen tämän saman tapetin. Sen seinän katonrajassa voi nähdä, miten järkyttävän leveät kattolistat tähän oli laitettu. Olen iloinen, että pääsin niistä eroon! 

Liinavaatekaappiseinä on ihan kiva nytkin, mutta tulee vielä kivemmaksi, kun sekin saa kimalaiset.

Makuuhuoneen tapettiseinä alkaa jo eteisestä. Siellä on jo kylpyhuoneen vastainen seinä maalattu samalla maalilla, jolla ehätin sen maalata ennen putkiremppaa. Sekin on Farrow & Ballia, sillä heidän maalinsa ovat maailman ihanimpia. Sävy on Pale Powder, hyvin vaalea vedensävy, ja se sointuu tähän savenharmaaseen tapettiin oikein mukavasti.

Keittiön harmaa laminaattiseinä sointuu myös. Harmaa rules! (sanoo Ransu).

Makuuhuoneessa on tumman hämyisä tunnelma, joka on minusta juuri ihana. Kimalaistapettiseinää vastapäätä on lapsuudenkotini jämätapettirullilla tapetoitu seinä. Tässä oli kamalan ruma kohokuositapetti, kun ostin asunnon, ja se sai lähteä heti. Itse asiassa koko makkari oli aivan hirveä muovimattoineen ja peililiukuovikaappeineen, jossa oli valkoiset muoviraamit. Ai niin, ja se muovinen valkoinen haitariovi eteiseen! Huh huh, kun ajattelenkin. Niiden kanssa ei kauaa voinut elää. Haitariovi taisi lentää roskiin ennen kuin nukuin yhtäkään yötä asunnossa.

Koska jämätapetti ei riittänyt koko seinälle, jätin kohdan kampauspöydän takana tapetoimatta ja maalasin sen parin harmaan sävyn sekoituksella (kahta maalia vatiin ja siitä telalla seinään).

Makkarissa on montaa kuosia, mutta satun pitämään monista kuoseista...

Pojillekin näkyy kelpaavan tummansävyinen makkari hyvin. Kun tein sängylle sopen kahden vaatekaapin väliin, maalasin taustaseinän mustaksi. Mutta en saanut siitä yhtä kauniin mustaa kuin Musti.

Makuuhuoneen edessä on parveke, mikä lisää huoneen varjoisuutta, sillä parvekkeessa on katto. Jostain syystä olin silti pitkään unelmoinut siitä, että juuri makuuhuoneesta pääsisi parvekkeelle. Tässä asunnossa se toteutui. Ehkä se oli unelma aamukahvista parvekkeella, joka toki toteutuukin aina, kun vain tarkenee.

Parvekkeella on edelleen vihreää, kiitos leudon alkutalven, ja näkymä makkarista on ihan kiva.

Timjamia voi käydä keräämässä ruokiin ja kärsimyskukkakin on edelleen parvekkeella viheriöimässä.

Kreetansyyssahrami 'Fontenayi' teki tänä talvena vain muutaman kukan, luulen, että kukinta oli tässä. 

Poikien joulu on sujunut leppoisasti. Ransu sai uuden Ellipallon varastoistani. Elli on tuttu Auringon ihanat -blogista. 

Musti sai merikotkan sulan, mutta toivon, että se ei silti keksi ideoita niiden pyydystämiseen.

Mukavia välipäiviä!

Kreetansyyssahrami – Crocus laevigatus

Kärsimyskukka, kärsimyspassio – Passiflora caerulea

Arkeologiaa Ransun kanssa

 Tuli vastaan muutama kuva asiasta, josta en ollut ehtinyt kesällä kirjoittaakaan. Vastoin tapojani julkaisen nyt jokaisen kuvan, jonka aiheesta otin (ja vähän enemmänkin), sillä juuri nyt heinäkuisten kuvien katsominen on ihanaa terapiaa.

Heti muotopuutarhani takaa alkaa keto. Olen pitänyt niiden välissä ruohonleikkurin leveyden mittaista leikattua nurmikaistaletta, mutta se alkoi tuntua jotenkin ahtaalta. Lisäksi juuri tuossa nurkassa, johon vaahteran lehdet ovat vuosikymmenien ajan pudonneet, ei ketokasvillisuus ole parhaasta päästä. Itse asiassa se on lähinnä juolavehnää.

Kuvassa näyttää suorastaan siltä kuin heinikko vyöryisi muotopuutarhaan, ja vähän siltä se tuntuikin. Harmitti, kun muotopuutarhalle ei ollut kauniimpaa taustaa.

Ajattelin vain leventää leikattavaa aluetta istuttamiini kultasateeseen ja Snow Pavement -ruusuun asti, mutta kuten usein käy, kun alkaa jotakin kohtaa ajatella, tulee ideoita vähän enemmänkin.

Tässä vaiheessa Ransu tuli apujoukkoihin.

Olin raivannut heinikkoa kultasateeseen saakka. Ransu tuli ehkä muistuttamaan, että tuo heinikkopaikka on poikien, erityisesti Mustin, lempilojumispaikkoja kesällä. Siellä saa olla piilossa, mutta kuitenkin niin, että voi nähdä kaiken, mitä tapahtuu.

Kyllä täällä manulikin viihtyy!

Tässä vähän näkyy, mitä olin alkanut tehdä. Muotopuutarhasta johtaa kedon läpi leikattu nurmipolku. Sen poikki näkyy kaivanto.

Sillä paikalla, jossa keto nyt on, on ollut rakennus. Sen kivijalka on osittain vielä näkyvillä, osittain hautautunut muutaman sentin syvyyteen. Kedon toisella reunalla, paahdepenkin puolella, olin kaivanut kivet esiin ja latonut niiden päälle lisärivin, se on paahdepenkin takaseinänä. 

Tämän, vastakkaisen seinälinjan löysin heinikon alta aikoinaan, kun istutin 'Papula' -ruusua. Nyt keksin, että voisin jatkaa kivien näkyville kaivamista ja pitää nurmen sen ja muotopuutarhan välisellä alueella leikattuna. Tämä on nimittäin muotopuutarhan reunan suuntainen, mutta välimatkaa on noin 1,5 metriä.

Kivijalkaa jäi vielä esille kaivettavaksi ensikin vuodelle, lisäksi kaivan pois maata muotopuutarhan puoleisesta reunasta, sillä maa viettää muutenkin vähän alas muotopuutarhaan päin. Saisi kivirivin nätimmin esille.

Keto on muilta osin kuin vaahteran alta oikein onnistunut, kun heiniä on monenlaisia. Kedon reunalla, vanhan kivijalan korkeimpien kivien ulkopuolella, kasvaa vanhaa syreeniä ja sen vierellä vanhaa kirkonruusua. Pihan alkuasukkaita, joista yritän pitää huolen.

Keltamataraa kasvaa kedolla oikein paljon ja sikurikin on viimein suostunut asettumaan, vaikka sitä kasvaakin edelleen enemmän kedon ulkopuolella, tuo taustan sinisyys on paahdepenkissä.

Loppukesän ajan leikkasin nurmen muotopuutarhan takaa kivijalkaan asti ja se selkeytti muotopuutarhaakin, kun korkea heinikko ei ala liian läheltä. Lisäksi on ihan kivaa, että kultasade ja ruusu, joiden oli tarkoitus rajata ketoaluetta, näkyvät vähän paremmin.

Ihan pieni muutos, mutta hyvä. Maankaivuu on ihan parasta puuhaa muutenkin ja etenkin silloin, kun siihen liittyy jonkin vanhan elementin esille kaivuuta. Silloin se on oikein todella jännittävää, eikä malta lopettaa.

Keltamatara – Galium verum

Sikuri – Cichorium intybus

Kevään ja kesän muistot

Lappalainen etelässä -blogin Nila on pistänyt liikkeelle haasteen muistella kevättä ja kesää. Haasteen lähetti Saaripalstalle Puutarhurintytär. Kiitos haastamisesta! Tämä onkin mitä oivallisin juuri nyt, kun mitään mediaa tai somekanavaa tuskin uskaltaa avata, kun joka tuutista vyöryy pelkkää joulua. Löytyykö muitakin, jotka ovat tähän mennessä jo kurkkuaan myöten täynnä sitä?

Viime talvi oli siitä huippu, että lumikellot nuppuilivat tammikuussa – se ei ole tavatonta, vaan se, että helmikuussakaan ei tullut pakkasia, jolloin lumikellot avasivat nuppunsa! Helmikuussa! 

Oikea taivaan lahja puutarhurille, tämmöinen. 

Ainakin meillä saaristossa talvi ja pakkanen yleensä vasta alkaa tammikuussa, ja sitten sitä on lusittava viikkotolkulla tai kuukausia. Ikivanha sanonta "As the day lengthens, so the cold strengthens" pitää todellakin paikkansa. Valitettavasti kevät on vielä hyvin, hyvin kaukana. Mutta kun tätä kuvaa katsoo ja miettii, että se on otettu helmikuussa, tuntuu toivo aivan käsinkosketeltavalta. 

Tuollaisesta talvesta haaveilin koko sen viitisentoista vuotta, kun olen Suomessa taas asunut, enkä uskonut voivan käydä toteen. Vaikka kerran kyllä kuvasin kukkivia lumikelloja helmikuussa, se oli vuonna 2008 ja Helsingissä. Mutta niin se vain tapahtui taas, ja tästä lähin toivonkipinä kytee aiempaa polttavammin!

Tulihan se talvikin, maalis–huhtikuun taitteessa, mikä oli sikäli hauskaa, että kevätkukat kuten nämä lumikurjenmiekat olivat jo täydessä vedossa, kun ne peittyivät lumihankeen. Niistä sai hauskoja kuvia! 

Hauskaa sekin, että tuolloin aurinko on jo niin korkealla ja maakin oli jo niin lämmennyt, ettei todellinen talvi silloin enää kykene puremaan. Niin tuo lumi olikin parin päivän kuluttua tiessään. Eivätkä kukat olleet millänsäkään, jatkoivat kukkimista aivan vaurioitta.

Kevät jatkui, ensimmäiset 'Jetfire' -syklaaminarsissit aloittivat kukinnan huhtikuun alkupuolella. Huhtikuun puolivälissä kuvasin tällaisen sakean pyryn, joka kesti muutaman minuutin. Tuohon aikaan vuodesta ei lumentulo pysty madaltamaan mieltä!

Narsissiaika on ihanaa aikaa, tässä kukintavuorossa ovat kauempana 'Orangery' ja edessä 'Palmares' erinäisten tulppaanien kanssa nuoren rusotuomipihlajan vierellä. Huippuhetkiä on, kun naapurin pyykit sointuvat tulppaaneihin täydellisesti!

Tänä vuonna otin tosissani 'No Mow May' -kampanjan eli nurmikonleikkuuttoman toukokuun. Tai kyllä varmaan leikkasin nurmen pariin kertaan toukokuussa, mutta pidin leikkuuvälit niin pitkinä kuin suinkin kehtasin ja jatkoin sitä koko kesän ajan. Onhan tuo ehkä hieman siivottoman näköinen, mutta eipä asumuksenikaan ole Buckinghamin palatsi. Ja mikä määrä pörriäisiä!

Kiinnostavimmat alueet ovat aina niitä uusimpia, eikö vain. Keväällä yksi ihanimmista oli pari vuotta sitten harventamani minikoivikko tonttini nurkassa, joka on oikeastaan nyt laboratoriona: tutkin, mitä siellä kasvaa ja voisi viihtyä. 

Koivikossa on ihanan harva kuivan paikan heinikko, täysi vastakohta lähes kaikkialla muualla tontillani puskeviin nokkosiin, vatukkoon, rönsyleinikkiin ja ylipäätään yli vyötärön ulottuvaan läpitunkemattomaan viidakkoon.

Siksi en ala parantaa tässä maata suin surminkaan, mutta testaan kasveja, jotka mahtaisivat viihtyä. 

Narsisseja on tullut istutettua parina keväänä ja ne ovatkin tavattoman kauniita raikkaankeltaisia väripilkkuja koivujen valkoisten runkojen ja vaalean viherryksen alla. Toivon, että kevätesikot leviävät tähän naapurin luumupuistikosta.

Ihastus oli suuri, kun löysin litukan koivikostani! Hämmästyskin, sillä muualla litukka näkyy kasvavan ojissa ja tämä on melkoisen kuivaa paikkaa. Toivon kuitenkin, että se viihtyy, sillä se on kauneimpia luonnonkukkiamme. Kaiketi luhtalitukka.

Kesäkuussa ihastelin katajapenkissä mukavasti runsastuneita kultatesmoja ja koko tätä lehtivärien ja -muotojen kimaraa, joka on juuri sellainen kuin tykkään: monipuolinen, mosaiikkimaisen vaihteleva ja luonnollisen oloinen. Tummat lehdet kuuluvat purppuraorvokille, joka tekee loistavasti siementaimia. Etukulmassa kukkii vaaleansininen mätästädyke 'Nestor' ja taustalla valkoisena turkintähdikki.

Ihastustani lisäsi suunnattomasti ensimmäinen siemenestä kasvattamani aito englanninsinililja, joka tuli kukkaan. Sen violetinsininen kukka pilkottaa taustalla vasemmalla. Jotenkin hirmu hyvä värikombo, tämä.

Kun käyn läpi kesäkuun kuvia, mielen valtaa suorastaan epäusko. Niin kukkaisaa ja rehevää! Puna-ailakit saavat kukkia lähes kaikkialla pihallani. Taustalla on laukka 'Silver Spring' ja keltainen tarhakurjenmiekka.

Kesäkin oli erikoinen sään suhteen, sillä kesäkuu oli paahteinen ja heinäkuu viileä. Yleensä se on niin päin, että kesäkuussa saa vielä lämmittää puuhellaa, että tarkenee.

Helletopeille oli käyttöä. Tuskailin sen kanssa, miten saan aurinkorasvaa selkään. Yhtenä iltana nukkumaan mentyäni, jolloin aivot aina raksuttavat parhaat ideansa, keksin sen pienen vaahtomuovisen pitkävartisen maalitelan, jonka olen joskus ostanut, jos joskus maalaan jonkun nurkan. Sitä en ollut vielä korkannut, mutta en löytänyt sitä. Sen sijaan otin pienen maalipensselin aurinkovoidekäyttöön ja hyvin sai tälläkin sudittua juuri sen kohdan selästä lapaluiden välistä, jonne ei kerta kaikkiaan ylety.

Kun kesäkuun toiseksi viimeisenä päivänä satoi, piti juosta hakemaan kamera. Hyvä, että juoksin, sillä sade kesti vain sen hetken, että sademittarin pohja kastui. Mutta satoi edes sen verran.

Heinäkuussa ei satanut meillä yhtään liikaa, mutta viileää oli. Siinäkin on puolensa. Ransun ei tarvinnut kärvistellä kuumuudessa ja Flammentanz-köynnösruusu kukki ennennäkemättömän kauan sen lisäksi, että oli ennennäkemättömän runsas.

Siihen päättyy haaste osaltani, sillä heinäkuun päättyessä alkaa jo suru pimenevien iltojen myötä, enkä juuri nyt halua muistella sitä, vaan noita vuoden ihanimpia ja valoisimpia kuukausia. Jotka ovat pian edessäpäin!

Haastan Nettimartan muistelemaan kevättä ja kesää. Kuvien määrää ei ole rajattu, eikä aiheitakaan. Nettimartan pihapiirissä on tapahtunut niin paljon pihankohennusta ja rakennusprojekteja, että olisi kiva nähdä niistä yhteenvetoa. Tai sitten luontokuvista. Tai Tuulisesta triosta!

Täältä löytyy varsinainen haasteen alullepanopostaus Lappalaiden etelässä -blogissa: KLIK.

Englanninsinililja – Hyacinthoides non-scripta

Kultatesma – Milium effusum 'Aureum'

Laukka – Allium

Luhtalitukka – Cardamine pratensis

Lumikello – Galanthus

Lumikurjenmiekka – Iris histrioides

Mätästädyke – Veronica prostrata

Puna-ailakki – Silene dioica

Purppuraorvokki – Viola adunca -Purpurea'

Rusotuomipihlaja – Amelanchier lamarckii

Syklaaminarsissi – Narcissus Cyclamineus-Ryhmä

Tarhakurjenmiekka – Iris Germanica-Ryhmä

Turkintähdikki – Ornithogalum oligophyllum

Joulukuun kalenteripantteri

 Vaikka joulukuun kalenteripoika voisi olla sellainenkin, joka saattaisi toimia kausityöntekijänä esittämällä joulupukin partaa, valitsi kalenteripoikaraati kuitenkin kiiltäväturkkisen silkkiäispantterin. Sillä mikäpä on juhlavampaa!

Kalenteripantterilla ei tosin ole juuri nyt aihetta juhlaan, sillä olemme yhä kaupungissa. Kuten tiedämme, hän ei ole niitä isäntiä, jotka kaupunkilomista juuri välittävät.

Hän saattaa joskus oleilla keittiössä pyytämässä ruokaa, mutta hän ei myöskään ole niitä kavereita, jotka elävät syödäkseen.

Toisin kuin nimeltämainitsemattomat eräät.

Kalenteripantteri pyytää ruokaa silloin, kun on nälkä. Useimmiten hän pyytää leikkiä.

Päätin ottaa joitakin kuvia olohuoneesta, jotta kukaan ei luule, että värimakuni on pelkästään hillitty. Kalenteripojan ajatukset kuvauksista voi lukea hänen kasvoiltaan.

Tämä on vastakkainen seinä kuin se (hillitty seinä), joka esiteltiin edellisessä postauksessa.

Voisitko jo alkaa heiluttaa lelua.

Työtä käskettyä!

Toivottavasti teidänkin silmänne lepäävät näissä sulavalinjaisen samettipantterin liikkeissä.

Leikin jälkeen voi vetäytyä muutamaksi tunniksi pötköttämään, kunnes täytyy taas pyytää mammaa leikkimään. 

Huomaa kahvipaputassut ♥

Koska joulu on hyvän yhteishengen aikaa, esittelemme Mustista sellaisenkin erinomaisen ominaisuuden, että se tulee koirien kanssa toimeen. Jos koira on mukava ja rauhallinen, pyrkii Musti puskemaan. Lapinporokoira Lávvi oli tästä aluksi hieman ymmällään, mutta alkaa jo tottua. 

Loppuun bonuskuva Mustista isukkinsa sylissä ihan pienenä. Tämä taisi olla Mustin ensimmäinen venematka ja se vähän jännitti.

Me kaikki toivotamme mukavan leppoisaa joulukuuta!