Monday 7 October 2019

Romua, väriä ja poikien terveiset

Ihan ensiksi Ransuli Karvapehva lähettää muiskautukset kaikille hänen synttärinsä huomioineille!

Sitten muihin päivänpolttaviin asioihin. Rannan roskiksilta löytyi aarteita. Patjan jousisto ja pari pienempää osaa. Tämä isoin päätyi yhden köynnöskuusaman tueksi aidan eteen, nyt eivät enää peurat pääse närppimään sitä nysäksi aidan toiselta puolelta käsin.

Vielä jälkeenpäin, kun ajoimme lehmiä proomuun, huomasin tämän kapean palan. Se on täydellinen koivun juurelle istutetulle tarhaviinikärhölle. Vastoin kaikkia odotuksia kärhö sinnittelee hengissä tässä kuivassa ja paahteisessakin kohdassa.

Pari muutakin, sohvan selkätyynyn kokoista jousituspalaa löytyi, teen niistä paputuet ehkä tuohon pisimpään laatikkoon. Kasvimaalla on nyt mahtava väri-ilottelu, kiitos parsan ja kääpiösamettikukkien.

Parsa on yksi ihanimmista ruskakasveista. Tässä on samaa kuin lehtikuusissa: keltainen pörrö, kuin kananpoika.

Kääpiösamettikukat, rucolat ja hajuherneet tuovat ihanan kukkaloiston, vaikka kasvimaalla on jo tyhjiäkin ruutuja. Yllätykseni oli suuri, kun rucolat alkoivat kukkia ja kukat eivät olleetkaan valkoisia, kuten tavallisesti. Olin mennyt hankkimaan nk. wasabirucolaa eli hietasinappia. Kaiken huipuksi tämä on viime vuonna hankittu kaupan ruukkurucola, joka on tuottanut satoa koko tämänkin kesän!
Ihanan väriset kirkkaankeltaiset kukat sopivat täydellisesti tähän sekoitukseen, ja ne ovat myös maukkaita salaatissa, samoin kuin vaikkapa sareptansinapin kukkaset. Taustan oranssinkeltainen on kääpiösamettikukka 'Ursula'.

Kehäkukka 'Neon' on sitä mieltä, että kukkimiskausi ei olisi vielä ohi, mutta kylmät säät ovat saaneet sen pitämään nuput supussa.

Ihanaa väriä löytyy myös pienestä pihakoivikosta. Monta kaunista kärpässientä! Mahtava näky.

Musti esittelee. Mamma tulee vielä istuttamaan tänne narsisseja koivujen alle.

Pantterin syyskäpälät.
Nautinnollisia syyspäiviä kaikille!


Hajuherne – Lathyrus odoratus
Hietasinappi – Diplotaxis
Kehäkukka – Calendula officinalis
Kääpiösamettikukka – Tagetes tenuifolia
Parsa – Asparagus officinalis
Rucola – Eruca sativa
Tarhaviinikärhö – Clematis Viticella-Ryhmä

26 comments :

  1. Ai jestas, löyrit torellisia aarteeta! Oon ruvennu suasimahan viinikärhöjä, justihin niiren paremman sitkeyren ja kestävyyren takia. Ihanan pehemoosen näkööset ja kuivat syyskäpälät :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanopa muuta, aarteita! Jos noita patjanraatoja onnistuisi löytämään sata, voisi niistä tehdä kokonaisen aidan - vähänkö olisi hienoa. Mutta olen nyt tosi tyytyväinen tuohon yhteen + pienempiin osiin, kivan näköisiä ja noihin on köynnösten todella helppo tarttua.
      Viinikärhöt ovat huippuja. Yksi minulla kuoli, mutta se taisi olla liian märässä paikassa, sekin sinnitteli siinä ensin pari vuotta.
      Nuo Mustin vantterat töppöset ovat hellyyttävät.

      Delete
  2. Myöhästyneet synttärionnittelut ja rapsutukset Ransulle!

    Ja nuo jouset ovat todella kauniita ja hyviä tukia vaikka mille kasveille puutarhassa. Ja hyviä peuraesteitäkin ovat varmasti.
    Löysit todellakin aarteita.

    Ja piti ihan kurkata ikkunasta olinko missannut kokonaan mun parsan syysvärin. Mutta ei, siellä se jököttää ihan vihreänä. On kyllä suojaisessa paikassa, joten kylmä ei ole vissiin päässyt nipsaamaan sitä vielä.
    Mukavaa uutta viikkoa ja kaunista ruska-aikaa sinne! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ransu kiittää! Synttäreitä juhlittiinkin vasta eilen. Ransun mielestä voisi juhlia ja onnitella joka päivä.
      Patjanjouset on tosiaan huippuja. Voisihan sitä käydä jostakin kierrätyskeskuksesta hakemassakin vanhoja patjoja ja purkaa niistä täytteet pois.
      Parsan syysväriä ei ehkä voi missata, se on niin näkyvä :-D Meinaan siirtää parsat isommalle alueelle avomaalle, kunhan saan sen alueen raivattua, sitten siitä tulee aivan ihana syysvärikohta.
      Kiitos ja ihanan värikästä ruskaa Vaahteramäellekin ♥

      Delete
  3. Aika lämpöiset näköiset tossut <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. ♥ Ne ainakin tuntuvat lämpimiltä, kun niitä sormilla kokeilee!

      Delete
  4. Ransuli Karvapehva näyttää kieltään♥.
    Tuo keltainen parsa on hieno! Tuli mieleen, että keväällä, pääsiäisenä, ostetaan keltaisia kukkia ja syksyllä luonto antaa keltaista väriä..:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanos muuta, keltainen kuuluu kevääseenkin ja sitten syksyyn. Minusta se on niin ihana väri, että saa kuulua ihan kaikkiin vuodenaikoihin. Jotenkin erityisesti juuri nyt puden keltakuumetta, mutta tykkään siitä väristä aina.

      Delete
  5. Voi, miten upea parsasi on nyt. Jouduin kaivamaan omani hetkeksi pois lavakaulusten uusimisen vuoksi ja tänä syksynä ei ole parsaa röyhistelemässä kasvimaalla.
    Hienot löydöt! Meillä on yksi ylimääräinen joustinpatja kellarissa odottamassa kiertoon lähtöä. Olen pohtinut, jaksaisinko purkaa siitä kangasosuuden pois saadakseni jouset esiin. Niistä saa hyviä ja olemukseltaan kauniita köynnöstukia.
    Polish Spirit on ollut tämän kesän vahvin ja kukkaisin kärhö. Vieläkin siinä on muutama nuppu ja avoin kukka. Kauniita kärhöjä on vaikka kuinka, mutta ehkä niissäkin kannattaa panostaa vahvoivin ja meidän oloissa hyvin menestyviin lajeihin.
    Herkullisesti Ransulla on unohtunut kieli ulos. Sama tapa muistuu Juusosta mieleen. Niin hellyttävää, kuin myös Mustin syyskäpälät.
    Lisää värikkäitä päiviä sinne Saaripalstalle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi harmi, parsa on niin upea syksyisessä asussaan. Ensi vuonna sitten taas.
      Tuo rannasta löytynyt jousitus oli selvästi ollut kokossa, se on palanut ja varmaan ruostuu puhki siten hetkessä. Mutta ei voi mitään, kestää sen minkä kestää. Jos jaksaisi ratkoa ja saksia, niin saisi varmaan parempikuntoisen jousisysteemin. Tuo rakenne on niin kaunista, suosittelen sitä purkamista!
      Polish Spirit on myös tarhaviinikärhö, se onkin todella ihana. Omani on vasta pieni ja siirsin sen vuosi sitten yhden köynnösruusun tieltä. PS on sinnitellyt hengissä kesän kuivuudessa juuri ja juuri, mutta kukinnasta ei ollut toiveita tänä vuonna. Toivottavasti ensi vuonna taas. Sen väri on niin hienon tumma.
      Ransulla joskus hervoin unohtuu kieli ulos. Se on niin hönön näköistä, hassu. Voi Juuso ♥ Musti on puolestaan aivan liian hillitty ja hallittu, että kieli unohtuisi ulos - ei ikinä.
      Kiitos, värikylläisiä päiviä teillekin!

      Delete
  6. Ohoh, onpa parsassa komea keltainen väri, siinä taas näkee miten moni kasvi on koko vuoden kaunis.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanopa muuta, parsa on kaunis. Olen yrittänyt istuttaa sitä kukkapenkkiinkin, mutta ehkä sen jakopalat olivat liian pieniä. Täytyy yrittää taas, se on meinaan niin komea.

      Delete
  7. Aina on tilaa ja tarvetta joustinpatjoille! Kerrassaan mainio väkkyrähäkkyrä puutarhaan. Mut hei, noi kissantassut, ei kestä tommosen suloisuuden edessä repeemättä riemusta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä patjalla on pihallakin paikkansa ;-)
      Tassut on ♥

      Delete
  8. Ihana kuva kisusta kieli ulkona. Minäkin pidän parsan syksy väristä mutta enämpi vielä lautasella. Syöttekö te myös parsaa alkukesästä? Meillä on kymmenisen metrin parsapenkki ja kyllä se on herkkua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Parsa on niin herkkua, ja meinaankin siirtää parsat tuosta pienestä kaivonrenkaasta avomaalle. Ihan kymmeneen metriin en pääse, mutta monta metriä olisi tarkoitus niitä laittaa, jotta parsaa on sitten riittävästi (ehkä). Se kuuluu suuriin herkkuihin, eikä kaupasta ostettua voi verratakaan vastaleikatun parsan makuun.

      Delete
  9. Hyvin keksitty nuo sängyn jouset, meillä vintillä joutilaana on yks heteka.Meidän Ransu täyttää 2v.tässä kuussa, kauniit kissat sinulla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siitähän voisi tehdä jotakin hauskaa puutarhaan, jos se on joutilas.
      Teidän Ransu onkin ihan pieni vielä, meidän Ransu täytti jo 11. Onnea teidän Ransulle!

      Delete
  10. Meillä vastaanvannäköiset jouset ovat kasvulaatikoiden takana, "löysin" ne metsiköstä. Siis olin ite sinne nakannut vuosia sitten, kun kulahtaneet patjat poltettiin pääsiäskokossa;)

    Ja myöhästyneet synttärionnittelut Ransulle <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, hyvää kierrätystä :-D Ei se aina olekaan niin, että toisen romu on aarre, vaan oma romu myös!
      Ransu kiittää :-)

      Delete
  11. Pusu Ransulle ja Pantterin syyskäpälille, vaikka molemmat saattavat olla aikalailla kuraisia tähän vuodenaikaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä niissä molemmissa, Ransussa ja pantterin käpälissä, on vissi ojanpohjan aromi :-D

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!