Thursday 6 December 2018

Sinivalkoista

Puutarhahetki -blogin Tiiu haastoi Saaripalstan sinivalkohaasteeseen. Tässäpä viime kasvukauden satoa.
Suomen lipun sinistä onkin vaikea puutarhasta löytää, etenkin niin, että sen kanssa olisi vielä valkoistakin. Mutta tässä vähän sinne päin sävyjä...
Ensimmäisenä keväinen atsurihelmililja ja krookus, mahdollisesti sinisahrami 'Prins Claus', vaikka tummia läikkiä ei juuri näy.

Raunioyrtissä on melko täydellinen sininen. Kasvia parjataan kovasti sen levämisen takia, mutta jos se istutetaan paikkaan, josta se ei pääse luontoon eikä kukkapenkkeihin rellestämään, on se vallan hurmaava. Koiranputki on sille täydellinen kaveri.

Siksipä puutarhaan kuuluu myös villi heinikko kukkineen, raunioyrtti on siihen kohtaan juuri passeli.

Jatketaan villillä menolla: juhannuksen aikaan kukkivat valkolehdokki ja hiirenvirna pienellä pihakedolla.

Myöhemmin kesällä paahdepenkissä sikuri ja rikkaporkkana.

Ritarinkannuksissa olisi hyviä sinivärejä, mutta nämä eivät kestä saariston kuivuutta ja peuroja. Viime kesänä sai ihailla tätä yhtä sinivalkoista kukkaa.

Tähkälaventeli (tämä tumma lajike on 'Hidcote') sen sijaan suorastaan vaatii kuivuutta ja paahdetta. Kuvassa näkyy, että joku taaempi kasvi on ruskistunut karrelle. Kaaliperhonen tuo kuvaan tarvittavan valkoisen ;-)

Sinipallo-ohdake 'Taplow Blue' ja hohtopiikkiputki, molemmat myös sitkeitä kuivuuskesästä selviytyjiä.

Toivotamme hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!


Atsurihelmililja – Muscari azureum
Hiirenvirna – Vicia cracca
Hohtopiikkiputki – Eryngium giganteum
Koiranputki – Anthriscus sylvestris
Raunioyrtti – Symphytum
Rikkaporkkana – Daucus carota
Ritarinkannus – Delphinium
Sikuri – Cichorium intybus
Sinipallo-ohdake – Echinops bannaticus
Sinisahrami – Crocus biflorus
Tähkälaventeli – Lavandula angustifolia
Valkolehdokki – Platanthera bifolia

26 comments :

  1. Ihanaa itsenäisyyspäivää myös Sinulle <3 Ihania kuvia!

    ReplyDelete
  2. Siniset kukkijat kuuluvat lemppareihini. Sinipallo-ohdake ja hohtopiikkiputki ovat upean sähäkköjä! Oikein mukavaa itsenäisyyspäivää sinullekin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pallo-ohdakkeessa ja piikkiputkessa on jännää miltei metallinhohtoa - sopiikin muuten hyvin tähän juhlatunnelmaan.
      Kiitos!

      Delete
  3. Oih, valkolehdokkimme ei kukkinut lehdossa tänä vuonna, teki vain lehdet.

    Minä rakensin etupihasta sinivalkoisen kera valkoisten ja sinisten scillojen. Kun kuvasin niitä sitten miten sattuu, ihastuin tietysti jotenkin juuri valkoiseen scillaan.

    Hyvää itsenäisyyspäivää Saila♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä, että se on elossa kumminkin.
      Kiitos Leena!

      Delete
  4. Ihania, niittymäisen villejä kuvia! Hyvää itsenäisyyspäivää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Minna! Kesään kuuluu villiyskin.

      Delete
  5. Kauniit kuvat ja ihanaa sinivalkoisuutta:)♥ Kiitos samoin ja Leppoisaa itsenäisyyspäivän iltaa♥

    ReplyDelete
  6. Upeita kuvia ja kauniita sinivalkoisia sävyjä! Kiva, että osallistuit haasteeseen! Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

    ReplyDelete
  7. Ihana koiranputkiheinikko taustoineen :) Hyvää itsenääsyyspäivän iltaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Navettapiika! Suhun uppoaa kaikki tuollainen vanha ja kulahtanut :-D En ole tuota navetan ikkunaa vielä kerinnyt ottaa käsittelyyn, siitä puuttuukin ikkuna kokonaan. Hauska noinkin. Toivottavasti en ikinä innostu liikaa siivoamaan tuota kohtaa puutarhassa, se on tosiaan aika kiva.

      Delete
  8. Replies
    1. On ne! Sinivalkoisia istutuksia mulla on vain hyvin vähän, mutta joitakin pieniä yksityiskohtia löytyi.

      Delete
  9. Kivan näköisiä suomi henkisiä kukkia :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. On ne! Viime vuoden kesällä katsoin, että onpa tuo raunioyrttikohta Suomi sata -henkinen, silloin kun Suomi sataa pursusi joka tuutista :-D Siinä on nimittäin koiranputken lisäksi mataraa, saksankirveliä ja raparperia eli ihan sinivalkoinen meininki.

      Delete
  10. Itsenäisyyspäivä meni, mutta sinivalkoinen Suomi ei katoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei niin, meillä on onneksi itsenäisyys ja sinivalkoisuus joka päivä ♥

      Delete
  11. Itsenäisyyspäivä jo meni, mutta hyvää päivää kumminkin sinulle ja pojille! Sinivalkoinen on varsin kaunista monessa paikassa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Sinipilkullinen (vaikka pörrön seasta ei niitä pilkkuja erotakaan) Ransu on samaa mieltä kanssasi, sininen on hyvä väri aina.

      Delete
  12. Kauniit kuvat. Hyvää viikonloppua, Saila ja kisut.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, Satu. Kiitos. Iso rutistus ja voimia ♥

      Delete
  13. Kauniit sinivalakoset kukat. Luonnonkukissa onkin monia sinisiä kukkia, kun tarkemmin ajattelloo!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä muuten onkin, ja ihania ovat pienestä nurmitädykkeestä alkaen. Sen kaverina valkoinen pihatähtimö, tai kaunis metsätähti, niin ollaan jo ihan isänmaallisissa tunnelmissa.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!