Friday 23 November 2018

Köynnössuunnitelmia

Kuvia ei tule otettua eikä muutenkaan tunnu olevan mitään uutiskynnyksen ylittävää kerrottavaa. Toisin on huhtikuussa, kun maasta nousee yhtä mittaa piippoja, silloin tekisi mieli kirjoittaa uutisia monta kertaa päivässä, jos ehtisi! Ai että. Ajatus huhtikuusta kutkuttaa niin!

Lupailin kertoa köynnössuunnitelmista. Ei niissä nyt hirveästi kerrottavaa ole. Istutan köynnöksiä. Tien vierustan risuaita kaipaa silloin tällöin uusia rankoja, mutta on tuossa ajatus pensasaidastakin. Taimista vain moni kuolee joko talven vähälumiseen ankaruuteen tai kesän kuivuuteen.
Paikka on paahteinen ja hyvin kuiva: tien vieressä on syvä oja. Pyökit eivät valitettavasti tässä ole menestyneet, vaikka kosteammassa paikassa porskuttavat. Tylppöorapihlaja näyttää sen sijaan olevan hyvin kuivuudenkestävä. Niiden piiskataimia ei vielä kuvasta erota, mutta jonakin tulevana vuonna niistä ja muutamasta muusta lajista pitäisi syntyä kapea punottu aita, jollaisia näkyy laidunten ympärillä Englannissa.
Lisäksi tuossa kasvaa jokunen köynnöskuusama, jotka olisivat ihania, mutta peurat kaluavat ne jatkuvasti alle polvenkorkuisiksi. Niistä ei oikein aidan peitettä kasva. Nyt istutin kokeeksi amurinviinin, jota ystävä suositteli sen hienon syysvärin takia. Sen pitäisi olla hyvin kuivuutta kestävä.

Ransu esittelee. Oikealla on tulevaa preeriapuutarhaa, josta tästä päästä on vasta raivattu vaahteranvesat.

Tässäpä periaatteessa mainio aitakasvi peurojen esteeksi, jos tätä vain pystyy pitämään kurissa. Orjanruusu kasvaa täällä luonnostaan siellä sun täällä ja annan sen rehottaa paikoissa, joissa ruusuun pystyy pitämään parin metrin hajuraon. Sen pitkät lonkerot kasvavat jopa nelimetrisiksi ja piikeissä on koukku – ne tarttuvat ikävästi vaatteisiin ja kivuliaasti ihoon.
Mutta jos tätä pystyisi nahkarukkasten kanssa punomaan osaksi aitaa, ja sivuille päin kasvavat versot jotenkin karsimaan... siinä pitää olla nopea, sillä kuvastakin näkyy vihreän vuosiverson kasvuvauhti.
Ehkäpä siirrän jokusen siementaimen aidan juurelle.

Pensasaita muuttaa viereisen istutusalueen (kuten tämän Rohan-puutarhan tiensuuntaisen penkin) olosuhteita varjoisammiksi, sillä etelä on suunnilleen tuolla tien suunnassa. Mutta koska aitataimien kasvuvauhti ei päätä huimaa, ryhdyn muutoksiin vasta hamassa tulevaisuudessa. Toiveissa jo siintää ihana esikkopuutarha, jossa esikot saavat nauttia varjosta ja entisen perunamaan hyvästä mullasta.

Iso verkkoaita on ruma mutta välttämätön. Tässä kohdassa kulki aiemmin varsinainen peurapolku suoraan pihalleni. Nyt olen istuttanut aidan tyvelle lukuisia kärhöjä, sillä tässä piisaa kosteutta. Pyökin aitataimistakin on suurin osa lähtenyt kasvuun, niitä jopa näkyy kuvassa vihreinä aivan aidan vieressä.
Kun puusta kasvatetaan aitaa, leikataan sen latva vasta, kun puu on saavuttanut halutun korkeuden. Pensaiden kanssahan toimitaan toisin, eli latvan leikkaaminen aloitetaan jo pienenä, jotta aidasta tulee tuuhea.
Aidanne muuten tarkoittaa vapaasti kasvavaa pensas- tai puuriviä eli sellaista, jota ei leikata lainkaan. Sitä termiä käytetään jatkuvasti väärin. Puhutaan jopa leikatusta aidanteesta. Mur! (Kielipoliisin purkaus).

Lähes viimeisin aitaamatta oleva kohta on muotopuutarhan kohdalla. Tähän tulee samanlaista risuaitaa kuin muuallakin, aitaverkko on käytetty loppuun enkä taida viitsiä hankkia uutta vain parinkymmenen metrin tähden.

Siinä on risumateriaalia kasana. Lähdenkin tästä lyömään tolpanjalkoja maahan ennen kuin se jäätyy. Kuvassa pitkään loppukesällä ja alkusyksynä kukkinut 'Hagley Hybrid' -loistokärhö, yksi parhaista.
Mukavaa viikonloppua!


Amurinviini – Vitis amurensis
Loistokärhö – Isokukkaiset kärhöt: Clematis Jackmanii-, Lanuginosa- ja Patens-Ryhmät
Orjanruusu – Rosa dumalis
Pyökki – Fagus sylvatica
Tylppöorapihlaja – Crataegus monogyna

16 comments :

  1. Minua aina blogeja ja myös puutarhalehtien pihaesittelyitä lukiessa hämmästyttää, kuinka erilaisia kasvuoloja karvaisine tuholaisineen Suomessa on. Meilläpäin ei peuroista ja kaneista ole riesaa, talvisin on yleensä reilusti lunta kasvien suojaksi ja kesät pääsääntöisesti sopivan sateisia hellepäivineen. Talvi nyt on pidempi kuin rannikkoseudulla ja kasvukausi sen vuoksi lyhyempi, mutta ei kuitenkaan liian lyhyt. Maailmassa monta ihmeellistä asiaa... :D Aitasuunnitelmasi kuulostaa lupaavalta, mutta erityisesti odotan preeriapuutarhasi valmistumista. Siitä tulee vielä hieno :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haasteet on erilaiset eri seuduilla ja Suomi on todella iso maa. Ulkomailla usein kysyttiin, millaista Suomessa on talvella. Siihenhän on melko vaikea vastata :-D
      Voi, preeriapuutarha on tosiaan ihan vain heinä-preeriakasvi-istutus paahteisella, kivikkoisella paikalla, ei sen kummempaa - toivottavasti et pety!

      Delete
  2. Hyvä tietää, että amurinviini kestää kuivuutta. Halajan sitä verhoamaan maakellarin etuosaa niin että versoja roikkuu etuosan reunoilta💚 Kyllä haaveet on niin ihania ja niitä pitää olla, vaikka ne sitten joskus jäisivätkin toteutumatta tai toteutuisivat vasta vuosien päästä. Kuulasta viikonloppua, toivottavasti aurinko näyttäytyy!

    ReplyDelete
    Replies
    1. En nyt ole ihan varma siitä amurinviinin kuivuudensiedosta - voi olla, että otin siitä selvää jostakin tai sitten vain kuvittelen niin... dementia... Mutta jotenkin kun ajattelee viiniköynnöstä, niin niiden juurethan menevät metrien syvyyteen ja ne kasvavat vaikka missä kivikossa, ja tämä on niiden serkku :-D
      Kiitos, toivotaan aurinkoista viikonloppua sinnekin!

      Delete
  3. Preeriapuutarha kuulostaa taianomaiselta. Kiva kun päivitit, mukavaa viikonloppua myös Sinulle!

    ReplyDelete
  4. Ihailen kykyäsi tehdä pitkäjänteisiä ja johdonmukaisia suunnitelmia. Maalaat ne meille sanoin siten, että ne voi miltei silmin nähdä.
    Minusta monissa kauaskantoisissa suunnitelmissa hankalinta on valmiin tuloksen pitkä odotusaika ja matkan varrelle osuvat takaiskut. Vaan kun oppisi, ettei mihinkään ole mitään kiirettä ja ne takaiskut voi kääntää uusiksi ideoiksi.
    Ihan hirveä kaipuu huhtikuuhun. Maaliskuukin kelpaisi. Toisaalta, päivät menevät hurjaa vauhtia, joten kohtahan voi jo kylvää tomaatit.
    Mukavaa viikonloppua sinulle ja karvaiselle herrasväelle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sanopa muuta. Kun osaisikin ajatella niin, että se on se matka, jolla on merkitystä, sillä niinhän se on. Vähän niin kuin matka Ithakaan Konstantinos Kavafisin runossa, jossa kaikki tärkeä tapahtuu (elämän) matkan varrella, päämäärän tarkoitus oli lopulta vain aiheuttaa kaikki ne kokemukset.
      Maaliskuukin kelpaisi, juuri näin! Oi se valo, huikaiseva valo. Onneksi aika kiitää ja ihanaa, tomaattien kylvö pian jo edessä.
      Kiitos, iloista viikonloppua ja auringon pilkahduksia!

      Delete
  5. Ihanaa kuulla että aitaprojektisi on hyvällä mallilla, toivottavasti ne typerät nimeltämainitsemattomat elukat sitten kiertävät puutarhasi!
    Nakkasin sulle kuvahaasteen:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivotaan näin! Tänään löin viimeiset tolpanjalat maahan, täytyy vielä tuoda muutama lisää seuraavalla kaupunkireissulla. Mutta nyt jo pystyy pystyttämään monta metriä lisää aitaa!
      Kiitos haasteesta ♥

      Delete
  6. Orjanruusu näyttääki varsin hurijalta. Ei ihime että pystyy pitämähän peurakki kuris. Ja airathan on luatu köynnöksiä varte :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Orjanruusu on melkoinen, en ainakaan itse lähtisi puskan läpi, jos olisin peura. Mutta voi se olla myös toivoton tapaus aidassa, sillä väärään suuntaan kasvavat lonkerot saattavat olla melkoinen riesa. Täytyy testata. Siirsin tänään yhden nuoren siementaimen aidan juurelle.

      Delete
  7. Mistähän orjanruusu on saanut nimensä? Hurja kasvi. Aidat ja aidanteet suojaavat pihaa sekä ovat koristeellisia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olisi kiva tietää, ehkä jostain orjantappurasta. Ruotsiksi se on nyponros eli ruusunmarjaruusu. Dumalis taas voisi tarkoittaa pensasmaista latinaksi, tosin sen alkuperä on vähän epäselvä.
      Aidoista ja aidanteista saadaan tosiaan monenlaista suojaa!

      Delete
  8. Mielenkiintoisia aitasuunnitelmia. Tuo punonta varsinkin kuulostaa jännittävältä. Pyökkiaitakin olisi aivan ihana. Hienoa, että ovat sinulla hyvin lähteneet kasvuun. Pienestä esikkopuutarhasta haaveilen minäkin mökille omenapuiden alle. Varsinkin kun jossain postauksessa vinkkasit, etteivät ne peuroille maistuisi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Punonta on vain tapa saada aidasta kapeaa ja niin tiivistä, että eläimet eivät mene siitä läpi: kasveja kasvatetaan viistoon ja sitten niitä vain kieputetaan toistensa ympärille. Säännöllisin väliajoin laitetut tolpat ja rautalanka toimivat yleensä apuna.
      Pyökkiaita on ihana, kun pyökeissä pysyvät usein lehdet koko talven samoin kuin tammissa. Lämpimänruskea aita tuo kivaa väriä ja tuulen- sekä näkösuojaa.

      Esikot ovat tosiaan ihania! Peurat maistelevat kyllä kaikkea, kuten hyvin tiedät, mutta esikoita ne eivät ainakaan täällä ole suuressa määrin syöneet.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!