Sunday 9 November 2014

Marrassato paras sato

Menin kasvimaalle keräämään rucolaa salaattiin, kun huomasin, että siellä on vielä jotakin vihreää. Ja sitähän oli! Rucola on siitä ihanaa, että sitä ei tarvinnut kylvää kuin kerran. Sen jälkeen kasvi on pitänyt huolen siitä, että jälkikasvua on joka ikinen vuosi keväästä syksyyn. Nyt siellä oli rucolaa laatoituksenkin väleissä, vielä en hennonut kitkeä taimia, korjasin vain sadon.
Ja millaisen sadon! Kesällä perhosten toukat syövät rucolanlehdet aivan pitsiksi, minulle jäävät usein vain lehtiruodit. Nyt lehdet olivat suorastaan ravintolatasoa.

I was delighted to discover a great rocket harvest. In the summer, cabbage butterfly caterpillars eat the leaves totally. November is far better than I remembered!

Marraskuu on muutenkin paljon parempi kuin muistinkaan. Herukoissa on vielä keltaiset lehdet ja omenapuissakin muutama värikäs lehti. Tänään aurinkokin näyttäytyi, Ransu esittelee.


Vaahteroiden perkuusta syntyneet oksat muodostavat kasoja vielä jonkin aikaa. Olen viritellyt pienemmistä oksista suojia kasvien ympärille, jotta peurat eivät pääsisi niihin helposti käsiksi. Tuuli ja maan jäätyminen saattavat tietysti kaataa viritelmäni, mutta kaikkea pitää silti kokeilla.

Pidemmistä rangoista olen jatkanut aidan tekoa Rohanin ympärille. Totuushan on se, että näin harva aita ei pidä peuroja poissa – ne kaivautuvat ali tai hyppäävät läpi, mutta jos tämä edes vähän hidastaisi niiden kulkua. Sellaisessa kohdassa, josta aita puuttuu, on selvä peurapolku.
Sain viikonloppuna kaikki loput taimet ja sipulit maahan, nyt Rohanin kukkapenkki on jo kahdeksan metrin pituinen ja enää viimeiset neljä metriä puuttuvat, plus vasen puoli saunan edustalla. Rohan tulee ulottumaan A-tikkaisiin saakka, niiden jälkeen on oja ja sen jälkeen tulee muuta joskus hamassa tulevaisuudessa.
Haluan jossain vaiheessa jonkinlaisen laatoituksen alueen keskelle, mutta saa nähdä, toteutuuko se koskaan. Kuvan vasemmassa laidassa katajan oksien alla näkyy vähän vettä, siinä on mutapuutarha. Musti esittelee.


Päivän syyssahramikuva. Näitä nousee koko ajan lisää! Heittelin eilen tuhkat tähän kohtaan, siitä tuo harmaa töhnä. Meillä ei ole ollut lunta sen viime torstaisen luonnonoikun jälkeen. Juhuu!

Rucola – Eruca sativa
Syyssahrami – Crocus speciosus

24 comments :

  1. Teillä on vielä maisemassa väriä. Meillä on niin mustaa. Törmäättekö usein Ransu ja Musti peuroihin?

    ReplyDelete
  2. Kuvista huomasin nuo ihanat maitokärryt...:)

    ReplyDelete
  3. Maitokärryjä ihailen miekin, ne on niin upeat. Hyvän salatti sadon saitkin, meillä enää persilja on vihreänä.

    ReplyDelete
  4. Upea kuva Ransusta katselemassa haaveellisena marraskuun maisemissa!

    ReplyDelete
  5. Voi miten aurinko marraskuussa voikin saada ihmisen hyvälle tuulelle. Niin ja tietysti istuttaminen. Rohan on jo valtavan pitkä. Oli sinulla valtavan pitkä lista istutettavia kasveja. Ilmeisesti suurin osa niistä päätyi Rohaniin.
    Rucola on ihan must salaatissa. Siihen tulee himo. Mulla on laatikoissa vihreänä enää lehtisalaatti.
    Vaahteranoksien hyötykäyttö on tosi järkevää. Aina kannattaa yrittää. Jos ei ole tehnyt helppoa kattausta peuroille puutarhaan, ne menevät ehkä naapuriin.
    Meillä rakennettiin eilen viimeiset peikkoaitaosuudet, kun tuli kerääjiä viettämään isänpäivää. Pääsivät metsään "runkotalkoisiin". Iltapäivällä päivänsankari viimeisteli pitkän projektinsa. Pysyvät peikot nyt toisella puolella ja saatiin tuulensuojaakin.

    ReplyDelete
  6. Pepsi + Max; Me ei kerrota! Nyt ollaan törmätty vähän harvemmin, kun kuuluu pum pum. Mä haluun oman lemmikkiporon! Rrrrakastan poronlihaa. MUSTI

    Irmastiina ja Kosotäti; Maitokärryt on tosi näppärät! Vien niillä usein nettikauppani tilauksia Nauvoon, kun kotoani on matkaa laivarantaan vain muutama sata metriä ja Nauvossa laivasta parin sadan metrin päässä on posti. Ei tuollaista matkaa varten viitsi autolla lähteä, eikä laivaan aina auto mahdukaan jos viime tipassa haluaa mukaan. Maitokärry mahtuu aina :-)

    Mamma N; Vaikka Ransulla ei olekaan nyt muhkeaa talviturkkia vaan ihan uimahousut, on se aika komea ilmestys silti, tuolleen sivuauringossa.

    Irene; Tähän aikaan vuodesta aurinkoa ei voi pitää itsestäänselvyytenä, sitä osaa tosiaan arvostaa.
    Noin puolet haalimistani kasveista päätyi Rohaniin, mm. Vironperän harmaakäenkukat. Tuonne on helppo istuttaa, kun se on ollut perunamaana, ei ole isoja kiviä ja maa suht tasainen ja muutaman vuoden sisällä muokattu. Muualla joutuu tekemään paljon enemmän töitä kasvupaikan valmistelujen kanssa!
    Onnittelut peikkoaidan valmistumisesta! Se on upea, hienoa että valmistui juhlapäivänä.

    ReplyDelete
  7. Nam, rucola on ihanaa (ja ihan erityisen ihanaa paistetun vuohenjuuston ja paholaisenhillon kanssa!)... :)

    ReplyDelete
  8. Sulla kylväytyy rucola itsestään...ei mulla vaan, vaikka osa aina kukkii ja jää maahan..Sen sijaan keräsalaatti kylväytyy ja niitä putkahtelee milloin mistäkin. Minusta ne n hauskoja, kun kasvavat korkeiksi ja kukkivat. Viime kesänäkin niitä oli kolmisenkymmentä perenna- yksivuotiskukka- kasvimaa - yhdistelmässä ja maa on kivikovaa ! Entisten asukkaiden kylvämä keräsalaatti ja heillähän oli perunamaa myös tuossa kokonaisuudessa. Maasta on löytynyt hurjasti luita, ekaksi säikähdin niitä, mutta lannoitus kai niiden tarkoitus. Kerran kyllä löytyi selkärankaa nikamineen...

    ReplyDelete
  9. Jaahas, tää laitaa kans ens suvena rucolaa tuleen, kiitos toiveikkaan kertomuksen. Rohan on niin super! Tykkään :)

    ReplyDelete
  10. Olipa positiivisesti sanottu: marraskuu on parempi kuin muistinkaan! Aika pimeää täällä Espoossa on. Maalla olisi silti vielä vaikka mitä tekemistä, mutta nyt olen siirtynyt kokonaan "talviteloille".
    Vehreänvihreää rucolaa, kaunista. Ei uskois kyllä että vielä marraskuussa.

    ReplyDelete
  11. Kiva kuva Ransusta ja maitokärryistä ♥. Edellisen postauksen nuttu ja syklaami ovat huippukauniin väriset.

    ReplyDelete
  12. Jag tycker också att november har visat sig från sin bättre sida. Det finns så mycket vackert att se på i naturen och trädgården ännu. Dessutom njuter jag när det är tyst i naturen, allt står stilla och jag glömmer att skynda.

    ReplyDelete
  13. Elina; Joo, rucola on superhyvää. Arvaa olinko onnellinen, kun kerrankin minullekin jäi siitä syötävää :-)

    Leena ja Pojat; Ai ei sulla rucola kylväydy? No johan on. Keräsalaattia kuvittelin kasvimaalta löytäväni, mutta rucolaa sain. Ei mulla vaan keräsalaatti kylväydy itse! :-D
    Mä olen laittanut kaikki esim. vanhan talon lattian alta löytyneet luut kukkapenkkeihin lannoitukseksi. Ne ei siis ole mitään ihmisluita Halloween-tyyliin, vaan sinne kaivautuneiden mäyrien tms. luita. Nehän ei maadu suunnilleen ikinä, joten teidän pihaluut voi olla samanlaisen puutarhurin perua. Selkärankoja ym. tulee mm. kaadetuista hirvistä ym.

    Pirkko; Suosittelen! Rohan on vasta yksi suikale, mutta aika paljon siinäkin on, kun aloitin tekemisen vasta viime syksynä.

    Paula; Maalla on aina tekemistä. Talviteloja varmaan kaipaakin jo. Minä ainakin lepäilen kaupungissa ;-)

    AnnaS; Kiitos!

    Carita; Jo, det är överraskande hur fint allt är just nu.
    Pirkko;

    ReplyDelete
  14. Rohanista tulee varmaan tosi upea ja mahtava penkki sitten kun kaikki kukat ovat täydessä kasvussa! Vaahterastakin saa aika kivan risuaidan, syökö peurat katkottuja vaahteran versoja? On aika jännää kuinka paljon erilaista luontoa Suomeen mahtuu, Sinulla on melkein kesä, meillä kävi jo talvi kylässä tosin lumet häipyi jo, olisiko esikevät ;) Tuo syyssahrami on aikas kiva kasvi, on vähän kuin talvi selätetty kun se kukkii vaikka onkin syksykukka. Kaunis ja pehmeä valo Ransu-kuvassa!

    ReplyDelete
  15. Hei, sinulla on nykyään hieno profiilikukkanen! Mahtavaa.
    Rohanista tulee tuo koko alue saunan ja tien väliin, ja molemmilta sivuilta sitä reunustavat ojat. Eli aika säännöllinen suorakaide.
    En ole huomannut, että peurat söisivät vaahteraa, mutta japaninvaahteraa kyllä maistellaan vähän kärjistä joka vuosi, ihan vähän vain.

    ReplyDelete
  16. Joo, se on Red Charm -pioni, aika tuoreena kukkana kun sen hento oranssisuus ei ole siitä vielä tullut esiin, Pionien kodista Taivassalosta taimi on kotoisin ja pioni on siis mun lempparikukka, tavoite siinäkin on ainakin 50 kpl ja se on jo aika lähellä, kohta 40 rikki :)

    ReplyDelete
  17. Monena vuonna marraskuu ei ole niin kovin haitannut. Jostain syystä marraskuu on tänä vuonna iskenyt vähän pahemmin. Ehkä ulkoilu päivänvalolla auttaisi.

    Täällä ei enää taida juuri tuoretta olla mikään, tosin on niin pimeääkin, ettei oikein ole varma.

    ReplyDelete
  18. Kivipellon Saila; Ooh, onpa kukkarunsas pioni! Toivottavasti 50 menee rikki ensi kesänä.

    Vaalean vihreää; Päivänvalon aikaan ulkoilu tekee kyllä ihmeitä. Ei siellä ikinä niin kurjaa olekaan kuin sisältä katsoen näyttää. On totta, että pimeys hiukan vaikeuttaa sadonkorjuuta!

    ReplyDelete
  19. Nii - i...mutta katos, kun tämmönen kaupunkilaistyttö (....maalais kylläkin ) ja oikeen stadilainen jätkä tekee selkäranka löydän niin johan alkaa mielikuvitus laukata ! Isähän se sitten ties kertoo homman nimen. Onkse niinku luujauhoo vai ..kalkkia leviää maahan ...?

    ReplyDelete
  20. Nii-in, eihän sitä tiedä, jos siellä olisikin naapurin kauan aikaa sitten kadonnut Holger ;-D
    Juu, luujauhoa levitetään maahan luomu- ja biodynaamisessa viljelyssä, sillä on maaperää parantava vaikutus pitkällä aikavälillä. En tiedä, miten paljon kokonaiset luut nyt sitten maata parantavat, mutta eivät varmasti ainakaan huononna. Kalkkihan (jota luussakin luulisi olevan) parantaa sekä maan pH:ta että hitaasti myös mullan rakennetta.

    ReplyDelete
  21. Voi miten vihreää...meillä vihertää vain nurmi ja ikivihreät;)

    ReplyDelete
  22. Ooh, rucolaa marraskuussa! Olen karttanut rucolaa viime aikoina sen hirmuisen nitraattipitoisuuden takia, mutta jos kasvattaisikin sitä itse, luomuna...

    Tänään satoi ensilumen ainakin tänne etelärannikolle, joten saanen toivotella hyvää talvikauden alkua! <3

    ReplyDelete
  23. Rucolaa on todella helppo kasvattaa, jos sen antaa kukkia niin ei tarvitse edes muistaa kylvää :-)
    Hyvää talvikautta sinne vaan, minä en aio viettää talvea ennen kuin sitten kun on ihan pakko. Kävin tänään ostamassa vielä kolme pensasta taimialesta, istutuskausi ei ole vielä päättynyt!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!