Musti's life is neverending battle with little brother Ransu, who comes and ruins any good plan.
Ransu arrives in his customary Siberian flying squirrel fashion.
Kuuleman mukaan tästä kärsitään myös muissa veljesperheissä kuten Koratiassa, missä pikkuveli aina pilaa isoveljen hienot ajatusrakennelmat. Onko tämä teilläkin se tavallinen tarina?
Aurinkoisia syyspäiviä!
.jpg)
.JPG)
.JPEG)
Voihan veljekset! Meillä leikkiminen on pääosin Nipsun puuhia, joten saa tehdä sitä rauhassa. Ja leikkiikin, heittelee hiiriä ja noutaa ja pelaa kaikella. Béla leikkii tosi harvoin, vain kissanminttujutuilla. No Gebsu beibi, milloin vain, millä vain -jos sattuu huvittamaan.
ReplyDeleteVeljeksiä näyttää olevan, mukvat leikit,
ReplyDeleteMukavia leikkejä oli meilläkin
Voi teidän poikia! Eikö Gebsu edes tule häiriköimään Nipsun leikkejä. Vahingoksi en saanut napttua kuvaa lentävästä Ransusta, se nimittäin useimmiten tulee mukaan Mustin leikkiin lentäen etutassut ojossa kuin ilmetty liito-orava.
ReplyDeleteSylvi; Niin varmaan, teilläkin on veljeksiä - ja siskoksia ♥
ReplyDeleteOvat kyllä kuvauksellisia nämä karvaiset kaverisi, niin tässä kuin muissakin postauksissa ♫ Kissa ei koskaan jännitä kuvissa, siksi onnistuu aina.
ReplyDeleteVoi peeveli tuota Ransua, Musti oli kyllä niin kissamaisen keskittynyt tuohon leikkiin ennen häiriköintiä, Hienoja kissauksia:)
ReplyDeleteTuommoisia ne veljet on... Kivaa oli niin kauan kuin sitä kesti ;O) Upea syyskuva.
ReplyDeleteHih, näyttää vähän samalta kun mulla ihmispoikalasten kanssa :) Vaikka tuo kisujen pystypaini on kyllä huomattavasti söpömpää. Ihanat lakanat muuten!
ReplyDeletePojat ovat poikia! Ja söpöjä sellaisia. Pus, pus.
ReplyDeleteVoi ei :D! Sympatiat Mustin puolella <3! Mutta kyllä Ransukin on niin kissa <3!
ReplyDeleteMeillä on vähän harmina se, etteivät maatiaistyttöset ymmärrä kiharakissan painiotteita ja nurkan takaa säikyttelyä, vaan huumorintajuttomina suuttuvat heti. Tai ehkä niillä on oma huumorinsa. Suunnitelmissa on ottaa painikaveri Uulalle, jotta tytöt saavat leikkiä omia leikkejään, täytyy vaan odottaa, että alakertakin on käytössä, niin on enemmän tilaa.
ReplyDeleteKuulostaa niin tutulle! Robert ensin hartaasti miettii ja laskee sopivaa hetkeä/paikkaa (voi suorastaan nähdä ajatuskuplan) -ja sitten, hetkeä ennen hyvin suunniteltua hyökkäystä: paikalle tulee harmaavalkoinen, karvainen pyörremyrsky :)
ReplyDeleteTuo on sitä veljesrakkautta...:)
ReplyDeleteIrma; Kiitos, eläimiä on kiva kuvata.
ReplyDeleteMustis; Ehkä Musti kuitenkin salaa tykkää myös veljespainista?
Kukkaiselämää; Luulen, että Mustilla kävisi aika pitkäksi ilman pikkuveljen tempauksia.
Sametti Hortensia; Ei varmaan ihmisveljet hirveän paljon tuosta eroa :-D Punakukkainen on aika vanha Ikean lakana.
Mamma N; No ovathan ne, ja saavat paljon pusuja!
Jaana; On ne molemmat <3, ja täydentävät toisiaan.
Tuikkis; Tuo on niin totta! Kissojen huumorintajusta on ollut puhetta kissablogeissa. Nekin eroavat kovasti toisistaan, ihan kuin ihmiset. Naurattaa tuo kuvaus häirikölle suuttuvista neitokaisista :-D
AnnaS; Pyörremyrsky on oivallinen vertaus! Aina ei edes erota mikä on pää ja mikä häntä.
Irmatiina; Niin kai ;-)
Tuo eka kuva voisi olla meiltä :-)
ReplyDeleteKun on vain yksi kissa painilta vältytään kotona, mutta ulkona tapellaan oikeasti vieraiden kattien kanssa. Upean värinen neule tuossa edellisessä postauksessa.
Pikkuveljet voivat olla kiusankappaleita, mutta rakkaita kumminkin ♥
ReplyDeleteIhan epäreilua moinen, toinen rauhassa yrittää väijyä ja kehitellä parhaat strategiat ja kaikki menee sen siliän tien. Hehee, mainioita poikia!
ReplyDeleteMeillä eivät kollit ole ihan vielä hahmottaneet, milloin toinen haluaa leikkiä ja Olli pahoittaa mielensä päälle hyökkäävälle Eemelille hyvin helposti. Sonja ja Eemeli sitten tuntuvat tulevan hyvin juttuun ja ovat samalla aaltopituudella leikeissään. Usein saa iltaisin tuolilla istuessa varoa, kun alkaa sataa kissoja kahtasataa päälle kun kissat rynnivät suurin piirtein seiniä pitkin ja takaisin sinne, mistä tulivatkin. Kyllä niille nauretaankin :D
Meillä se riiviö on isoveli, joka ei anna pienempien leikkiä rauhassa... :D
ReplyDeleteSiis toDellaKin veljet pilaaVat AINA hyvät leikiT...musisoinnit ja silleeN!
ReplyDeleteKyllä meilläkin käy aika usein noin. Meillä tosin häirikkö on usein "isosisko" :D
ReplyDeleteCheri; Ahaa, teilläkin asuu mittaileva insinööri ;-)
ReplyDeleteMyrsky ja Minna; Niin kai. Mustilla ei ole vaihtoehtoja... mutta on se tehnyt aika selväksi, että viihtyy toisen kissan kanssa, tai vaikka koiran. Se on semmoinen.
Annelivia; On jännää, miten kissoillakin on kemioita ihan kuten ihmisilläkin.
Elina; Vai riiviö-isoveli!
Kalle; Veljet eivät aina ymmärrä toistensa taidetta ;-)
Henna, Friede ja Figo; Vai niin, isosisko häiriköi!
Voi arvaa vaan! Kyllä, just noin se menee.
ReplyDelete-Blackie-
Tähän ei kai voi muuta todeta kuin että "voi veljet" :D
ReplyDeleteTaitaa se Musti olla kuitenkin iloinen jokapäiväisestä lajitoverista. Tyttärelläni on kaksi kissaveljestä ja on kyllä ihana katsoa niiden telmimistä ja toistensa pesemistä. Juuso näyttää sellaisen session jälkeen kovin yksinäiseltä.
ReplyDeleteJuuso tykkää varmasti eniten tavallisesta kengännauhasta, jota kiskon vaikkapa verhon taakse. Katti saattaa kuljettaa nauhaa hampaissaan muihin huoneisiinkin. Ei aina tarvita kalliita kaupanleluja, yksinkertaiset ilot pätee tässäkin tapauksessa.
Helena ja Blackie; Ahaa, teilläkin asuu liito-oravia. Miksihän en ole juurikaan yllättynyt!
ReplyDeleteTiina; No niin.
Between; Juuri näin! Lahjapakettien nauhat on pop, ja tällä hetkellä on käytössä verkkareista irronnut vyötärönauha. Jossain vaiheessa sekin menee imuriin ja sitten löytyy taas joku uusi lelu.
Kissojen suhteet ovat mielenkiintoista tarkkailtavaa. Ilmeisesti Musti ja Ransu ovat kuitenkin yleisesti ottaen ystävällisissä väleissä, niillä on kummallakin riittävästi omaa tilaa ja omia kiinnostuksen kohteita. Jännää tuo, että Ransu tarkkailee sivusta, mitä isoveli puuhaa ja sitten hyökkää liito-oravana strategisella hetkellä sekoittamaan toisen kuviot. Ei ihme, että tappelu tulee. Mutta ilmeisesti tästä lepytään eikä ole alituista jäynää.
ReplyDeleteSaa nähdä, miten meillä välit muotoutuvat: emo - aikuistuva tyttöpentu.
Sepä onkin kiinnostavaa nähdä, millaista Ruskan ja Eddan yhteiselosta tulee, kun pentu varttuu.
ReplyDeleteMeillä kävisi juuri noin, jos olisi sellainen vilkkaampi osapuoli (kuten hoitolaiset ovat olleet). Mindylle saa vetää varmuuden vuoksi moneen kertaan narua, kun hyökkäystaktiikoita pitää miettiä niin perusteellisesti.
ReplyDeleteAi Mindykin on sellainen :-D Pakko myöntää, että joskus loppuu kärsivällisyys, kun tuntuu että Musti vain on paikoillaan ja mamma leikkii.
ReplyDeleteVallattomat veljekset <3
ReplyDeleteMuistan, kun vanhemmillani oli vielä 2 kissaa (kumpikin sijoitettuina maalle). Ilpo, norjalainen metsäkissa saattoi odotella kauankin oven tai kaapin takana Ossia odotellen ja teki sieltä yllätyshyökäyksen: se läppäsi toista tassulla kylkeen ja pakoon... ja sitten mentiinkin hurjaa kyytiä peräkanaa! Ja leikki meni aina näin päin, Ossi oli/on moiseen liian jörö :)
Liito-oravia täälläkinkaksi kappaletta. Kun toinen oravista alkaa leikkiä toinen heti oitis siinä mukana. Toni kunnioitetaan, Onnin saalista ei kukaan uskalla tulla lähellekään. Onni on kova iso oikea koukku ! Sillä on lyöty ipanoita päähän niin monta kertaa, että tietävät kuka on Herta talossa. MUR !
ReplyDeleteToinen oravista on myös kade toisen oravan astmapiipusta tai siis hoitotoimenpiteeestä. Järkyttävää kun vain toisen kuonolle tungetaan jotain ihanan näköistä. Tosin Papu saa feikkihoitoa, eihän sitä muuten pienen kissan pää siitä selviäisi masentumatta...että joku muu saa jotain enemmän ku ite :D
Sellaisia ovat pikkuveljet. Ja siskotkin, ei sen puoleen. Olette ihania, onnea 300 lukijan tavoittamisesta, sillä jokaisen olette ansainneet :)
ReplyDeleteKaisa; Vai niin, ehkä lapsellinen riehuhölmöily kuuluukin norjalaisten metsäkissojen rotuominaisuuksiin!
ReplyDeleteLeena ja Pojat; Voi että, mitä veljeskateutta :-D
Ella; Kiitos <3