Tuesday, 30 June 2026

Muotopuutarhan violetit

 Ja muutamat muut sävyt.

Kesäkuun alussa kauhistelin tummakurjenpolvien leviämistä samaan aikaan kuin ihastelin niiden yhteensointuvuutta 'Early Emperor' -koristelaukkoihin.

Oli tarkoitus kitkeä viininpunakukkaiset tummakurjenpolvet, mutta oli niin kiire, että asia jäi tekemättä. Toivottavasti kukkia on vielä, jotta ehdin. Tarkoitus olisi, että muotopuutarhassa olisi vain vaaleamman violettia 'Lavender Pinwheel' -lajiketta. Jokunen valkokukkainenkin siementaimi on tullut, ne ovat tervetulleita, mutta tummin variantti jyrää pahimmin.

Sitten violettien seuraksi avautui vastaväriä; keltainen tarhakurjenmiekka "Kulosaari". Valitettavasti tänä kesänä hyvin vaisusti, yksi kukka kerrallaan, mutta kunhan on sentään elossa.

Laukat ovat jo kukkineet, akileijat jatkavat yhä, samoin tummakurjenpolvet. Niiden seuraksi on puhjennut kukkaan ihana tarhakurjenpolvi 'Rosemoor'.

Jo muotopuutarhaan saavuttaessa 'Rosemoor' hehkuu, vaikka kukat näkyvät täältä päin takasuunnasta. Ne hehkuvat vastavalossa aivan ihmeellisesti.

Muotopuutarhan varjoisimmassa penkissä kukkii ukonhattu Aconitum ferox runsaampana kuin konsanaan. Siinä on ties kuinka monta kukkavartta ja kussakin ties kuinka monta haaraa!
Tämä on varmaan kaunein ukonhattu, jonka tunnen. Superkaunis violetti sävy.

Muotopuutarhan paahteisimmassa penkissä on monivärisempi meininki. Tarhakurjenmiekka 'White City' on saanut seurakseen kiinanpionin, joka on mahdollisesti 'Lian Tai' tai sitten joku muu – kävin rautakaupan pionibingossa, jossa saa luultavasti jotakin, tai sitten jotakin muuta.
Taustakasvina toimii mirrinminttu 'Six Hills Giant', varsinainen luottokukkija.

Keskimmäisessä köynnöskaaressa on kukintansa aloittanut kärhö 'Comtesse de Bouchaud'. En ehtinyt leikata sitä keväällä lainkaan, joten nyt siinä on tsiljoona kukkanuppua tuolla korkeuksissa. Siitä ei silti voi olla harmissaan, sillä tsiljoona kukkanuppua on sentään tsiljoona kukkanuppua!

Siinä, missä osa kasveista on hävinnyt myyrien tai ankaran talven toimesta, näyttää osa kasveista olevan tuuheampia ja kukkivan enemmän kuin koskaan. 
Tästä on nyt vaikea vetää mitään johtopäätöksiä, sillä kaikki tuntuu olevan varsin sattumanvaraista minun näkökulmastani. Totesinpahan vain. Kasvien näkökulmaa ei pääse haastattelemaan.


Kiinanpioni Paeonia lactiflora
Kärhö Clematis
Mirrinminttu Nepeta × faassenii
Tarhakurjenmiekka Iris Germanica-Ryhmä
Tarhakurjenpolvi Geranium × magnificum
Tummakurjenpolvi Geranium phaeum

1 comment :

  1. Täällä Kouvolan suunnalla näyttää myös käyneen niin, että ne kasvit joita myyrä ja talvi eivät vieneet kasvavat ja kukkivat ihan urakalla

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!