Wednesday, 10 September 2025

Syyskuun kalenteripoika

 Syyskuun hurmuri

Musti on niin onnellinen, kun pääsimme kotiin kaupungista lusimasta. Tässä Musti esittelee 'September Charm' -syysvuokkoa ja 'Bev Foster' -tähtipelargonia.

Onhan tänne tullut uusiakin kasveja. Todistusaineistoa taustalla.

Nurmikko oli kasvanut pitkäksi. Myyrät tulevat paremmin esiin, kun mamma leikkaa nurmikkoa. Yksi myyrä jo vilisti ruohonleikkurin tieltä, mutta Musti ei juuri sillä hetkellä ollut siinä valmiina.

Musti muistuttaa, että proteiinin lisäksi ikäpantterit tarvitsevat vihreitä versoja.

Kaikenlainen kyttääminen on myös hyväksi ja muutenkin tärkeää.

Keittiön pöydällä voi kytätä vuoron perään mammaa ja naapureita.

Lepo on tärkeää, jotta jaksaa syödä, kytätä ja myyrästää.

Sopivaa syyskuuta!


Syysvuokko Anemone hupehensis
Tähtipelargoni kuuluu kotipelargoneihin, Pelargonium Zonale-Ryhmä

33 comments :

  1. Hyvää syyskuuta sinne koko Saaripalstan väelle :) kelit on kyllä olleet niin mahtavia ettei iltaisin malttaisi sisälle tulla. Sää jatkukoon. - terkuin pienen pihan Tuija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Ihan ihmeen lämmintä on. Viime yön alin lämpötila vastasi heinäkuun lämpöjä! Kunpa jatkuisi.

      Delete
  2. Hier zeigt sich ein regnerischer, schon etwas kühler September. Ich hoffe, dass noch ein paar schöne Tage folgen. Schön, dass du noch die Sonne mit deiner Katze genießen kannst.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you for your comment! Here it is unusually warm for the time being.

      Delete
  3. Ikihurmuri Musti, pusipusi! Mustin kypsä charmi puree aina vaan. Nauttikaa nyt auringosta, uusista kasveista ja Mustille jänniä kyttäyskeikkoja.

    ReplyDelete
  4. Musti se on niin ihana❤️

    ReplyDelete
    Replies
    1. On se. Vanhuus alkaa näkyä, mutta ihmeen virkeä se on.

      Delete
  5. Ihana Musti, ihanaa että pääsit taas luontoon. Puszipuszi (paitsi ei myyrästyksen jälkeen).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siivosin juuri eteisestä yöllisen myyrästyksen jäännöksiä ;-) Mutta annan pusuterveiset sopivan tauon jälkeen!

      Delete
  6. Hienoja kuvia Mustista! Terveyttä, noh, kaikille! mk

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Sitä kyllä kaikki tarvitsemme. Samaa sinne!

      Delete
  7. Mainiota kissan elämää! Tärkeimmät asiat siinä jo taisivat tullakin, ruoho, lepo, kyttäys, saalistus, ruoka. Me kytättiin eilen naapuria oikein kunnolla. Oltiin siinä aidan vieressä tuijottamassa niiden pihalle oikein piiiiitkään. Lopulta Frodo päätti heittää valjaat pois ja käydä oikein katsomassa lähempää. t. Merri.
    Yksi toinen naapuri väittää nähneensä niiden pihalla 2 mäyrää! Mitenkähän niiden kanssa pitäisi toimia, jos tulevat meidän pihalle...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ohhoh, Frodo heitti oikein valjaat pois! Mitähän naapuri tuosta tuumasi. Hyvähän se on toisaalta kytätä, ettei vain olisi jotakin tavallisuudesta poikkeavaa ja vaarallista tekeillä.
      Mäyrän kanssa kannattaa varmaan peruuttaa takavasemmalle. Ne ovat vähän isompia kumminkin.

      Delete
  8. Ihanaa, että Musti pääsi taas myyrästämään.

    ReplyDelete
  9. Tuo on sitä oikeaa kissan elämää, nautitaan täysillä. Ei kai pojille ole kerrottu Tuutusen lähdöstä parempaan paikkaan, olihan hän jomman kumman -tai molempien- tyttis....

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi, tämä suru-uutinen oli meiltä mennyt ohi. Unna Tuutikki oli tosiaan Ransun mielitietty. Täytyy kertoa uutinen hellävaroen Ransulle.

      Delete
  10. Ihana Musti! Voi noita kissamaisen salaperäisiä katseita <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kissan vihreät silmät ovat kyllä täynnä taikaa ja salaperää.

      Delete
  11. Hurmuri on niin tämän lempinimensä veroinen. Kauniit kuvat tuovat hyvin esiin Mustin tärkeät arjen vaiheet :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siinpänä ne kissan elämän tärkeimmät :-)

      Delete
  12. Olet sitten viisas Musti! Kaikkea toimintaa sopivassa suhteessa. Leikatulla ruoholla on huomattavasti helpompi kulkea, sen totesin itsekin eilen illalla vihreää hamutessani - Pepsi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onhan se. Tänään onnistuin astumaan myyrän päälle, kun leikkasin ruohoa vielä pitkästä kohdasta! Kylläpä niitä vilisee ihan jaloissa.

      Delete
  13. Ihanin syyskuun kalenteripoika ikinä.

    ReplyDelete
  14. Mallikansio (Mustin cv) jatkuu upeasti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih! Kyllä, ja senioreistakin saa varsin kiinnostavia, ilmeikkäitä kuvia. Mallius ei ole vain nuorten hommaa.

      Delete
  15. Mustin paljonpuhuva katse koskettaa taas kerran tätä kissaystävää.❤️ Siihen on tullut uutta iän tuomaa herkkyyttä.
    -Mummopuutarhuri

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mustista tosiaan näkee iän silmistä ja kaventuneesta olemuksesta, vaikka se on edelleen tosi reipas. Ja ihanan iloinen siitä, että olemme taas kotona.

      Delete
  16. Minkälainen isäntäkissa sitä vangittuna tykkäisi olla! Ihana vapaus virikkeellisessä ja runsasruokaisessa ympäristössä saa Mustin nauttimaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan totta, vapaus ja oma reviiri ovat tärkeitä. Viime yönäkin Musti jaksoi partioida, vaikka oli sadeyö, ja tuli pariin otteeseen sänkyyn litimärkänä.

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!