Olen tässä viikon aikana ulkoiluttanut kameraa kolmena päivänä. Säät olivat melko erilaiset!
Helmiomenapensas 'Marleenan' marjat hupenevat talven mittaan lintujen suihin, mutta aika paljon on vielä jäljellä. Kuva 3.1.
Uudenvuodenaattona huomasin, että vaaleamunkinhuppu oli noussut. Se oli ihan mukavaa, sillä olin viime viikkoina miettinyt, näinkö koko kasvia kesän aikana. Ettei se vain menehtynyt viime talvena päälleen kertyneen jääkannen alle?
Ei näköjään. Mutta ei sen ihan juuri nyt olisi tarvinnut nousta... leikkasin tuosta penkistä perennanvarsia ja kasasin niitä ja muuta roinaa verson suojaksi. Lunta ei ollut ennen pakkasia sen vertaa, että siitä pystyisi mitään kasaamaan. Ei sitä edelleenkään ole kuin viitisen senttimetriä.
Viburnum × bodnantense 'Dawn' -heisi teki kauniit nuput. Joulukuun lopussa yksikään kukka ei ollut avautunut, mutta nuput olivat jo lähtenet erkaantumaan toisistaan. Tänä aamuna ne ovat paksun kuuran alla ja mietin, näenkö kukkia tänä vuonna ollenkaan. Kuuran seasta pilkistävästä punertavasta pitää nyt nauttia kukkienkin edestä.
Nuput lienevät melko kestäviä, sillä puskan kukinta-aika on Skotlannissakin vuodenvaihde, mutta meillä vain talvi kestää kovin paljon pidempään kuin siellä.
Uudenvuodenaattona ojissa virtasi runsas vesi.
Nyt osa ojista on jäätynyt. Onneksi ei ole kauheita pakkasia luvassa; maa tuskin jäätyy niin pahasti, että tulisi samanlaista routaa ja salaojien umpeutumista kuin vuosi sitten. Mutta onhan tässä vielä talvea edessä – kaikkea ehtii vielä tapahtua, vaikka parin viikon ennuste onkin mukavan lauha. Vuosi sitten ei toisaalta myöskään olisi voinut uskoa, millaiset massiiviset jääkentät helmikuussa muodostuivat.
Olen jonkin verran siivoillut kukkapenkeissä sojottavia perennanvarsia, kun joinakin päivinä on ollut niin upea auringonpaiste, että on ollut pakko olla pihalla puuhailemassa ja fiilistelemässä. Perennojen siivoaminen tarkoittaa pitkillä pensassaksilla pätkimistä niille sijoilleen. Varjo- ja marhanliljat ovat komeita talvella, mikäli varret vain pysyvät pystyssä. Laonneet leikkaan, pystyt saavat jäädä. Tämä on marhanlilja 'Early Bird' 3.1.
Onhan se toki vielä kauniimpi kukkiessaan. Kukkakuvia laitoin viime kesänä paljonkin, mutta tässäpä kuva hetkeä ennen kukintaa juhannusviikolla.
Helmiomenapensas Malus toringo var. sargentii
Marhanlilja Lilium Martagon-Ryhmä
Saarni Fraxinus excelsior
Tarhajouluruusu Helleborus × hybridus
Tarhavarjohiippa Epimedium × rubrum
Vaaleamunkinhuppu Arum italicum
Vaskivarjohiippa Epimedium × warleyense
Hauskan hienosti kuvasit muutoksia. Sokeroiduista Marleenoista tuli mieleen, että täytyykin tänään syödä joulun jälkiruuiksi tehdyt loput puolukkajäädykkeet.
ReplyDeleteNami!
DeleteOnpas siellä ollut vaihtelevia lämpötiloja. Kasvit ovat kyllä kauniita talvellakin. Varsinkin nuo varjo- ja marhanliljat ovat talventörröttäjistä kauneimpia! Ne ovat niin mielenkiintoisia, kun kukkavarsi kääntyy siemenvaiheessa roikkuvasta tavoittelemaan taivasta.
ReplyDeleteNe ovat tosiaan kiinnostavia!
DeleteRajusti siellä vaihtuvat kelit. Ei varmaan kaikki kasvit tykkee. Meilläkin on ollu vaihtelevoo ja liukasta viikko sitten, tosi liukasta. Maantiet ol hiekottamatta, pelotti lähtii autolla vaikka uudet nastarenkaat on.
ReplyDeleteEi tässä nyt niin hirveästi ole vaihdellut, noin 10 asteen verran. Aika tavallista täällä kyllä, että vaihtelee nollan molemmin puolin ja lunta ei ole nimeksikään. Joitakin kasveja se selvästi haittaa.
DeleteMarleenan marjat ovat huurteisina kuin karkkeja. Olen huomannut varjoliljojen pysyvän paremmin pystyssä pensaiden ja puiden tyvellä. Avoimemmalla maalla ne kaatuvat lähes aina. Ihan ymmärrettävää.
ReplyDeleteAika isoja lämpötilaeroja lyhyen ajan sisällä. Tänä aamuna oli -12. Lauhtui vasta myöhään iltapäivällä. Vaikka tienoo näyttää lumiselta, lumensyvyys ei taida olla täälläkään viittä senttiä paksumpi. Kunpa ei tulisi runsaita vesisateita ja jääkansia.
Joenvarsi uudenvuodenaattona on niin kaunis. Voisin mielihyvin katsella tuollaista näkymää omallakin pihalla.
Varjoliljat tosiaan kaatuvat tuulessa, mutta onneksi jotkut niistä jäävät pystyyn pitkäksi aikaa.
DeleteOn jännää, että vaihtelee. Päivisin meillä on tosin ollut aika tasaisesti pari astetta pakkasta. Olisi ihanaa, jos maa ei menisi niin syvään routaan kuin viime vuonna, kun siitä aiheutui niin kovasti harmia. Tällä hetkellä varmaan vesi vielä imeytyy maahan aika hyvin.
Hauskasti olet saanut taltioitua näkymän muutoksia eri sääolosuhteissa. Ihastelin kovasti Marleenan marjojen kuvia!
ReplyDeleteHelmiomenapensas on koristeellinen lähes vuoden ympäri. Keskikesällä tosin vain lehtien ansiosta, mutta Marleenan lehdet ovat tummat, punertavat.
DeleteOletko testannut kukkisiko Viburnum × bodnantense 'Dawn' -heisi sisällä, jos ottaisit oksan maljakkoon? Kuura on kauniisti sokeroinut pihaasi, toivottavasti tämä armollinen talvi jatkuu...
ReplyDeleteEnpä ole ottanut oksaa maljakkoon. Harrastan niin vähän maljakoita, kun niille ei ole tilaa. Tai koen, että kukkavaasi ei edes ole kaunis, kun sen laittaa johonkin täydelle tasolle tai paperipinon viereen työpöydän kulmaan. Kotini on pieni ja kaikki tasot varattuja!
DeleteTeillä kyllä tosiaan säät vaihtelevat! Pysyypä mielenkiintoisena, kun koskaan ei voi tietää mitä seuraavana päivänä on :-D
ReplyDeleteTodellakin! Tänäkin aamuna saattoi olla lisää lunta tai lumet sulaneet vesisateessa. Toistaiseksi vaihtoehto "lisää lunta" toteutui, mutta plussalla ollaan, joten vettäkin voi vielä tulla.
DeleteToivottavasti saat nähdä Viburnum x bodnantense ’Dawn’ heiden kukinnan kuitenkin keväämmällä.
ReplyDeleteKauniita kuvia, ja sitten näihin aikoihin paljastunut maan pinta on aina kiinnostava, jos ei ole lunta päällä. Sellaisia kohtia pitää aina mennä heti tutkimaan tarkemmin. Kiva tutkia täällä blogissa, omassa puutarhassa niitä ei nyt ole.
Merja
Olisi todella kiva, jos kukkia näkisi. Heidessä on nyt paljon nuppuja, mutta voi olla, että ne kaikki tuhoutuvat talveen. Jos olisi joku varhaisemmassa kehitysvaiheessa oleva kukinto, se saattaisi selvitä. Tulisipa äärimmäisen aikainen kevät!
DeleteSääolosuhteet ovat samanlaiset täällä mannerrannikolla, mutta ei lainkaan noin ihania talventörröttäjiä löydy omalta pihalta. Varsinkin varjohiippa ja marhanliljan siemenkodat ovat kerrassaan ihastuttavia. Uudenvuodenaaton kuva virtaavasta ojasta tuo kovasti kevättä rintaan. :)
ReplyDelete-Mummopuutarhuri
Olisiko se sitten lisännyt kevätoloani, kun viime viikolla oli montakin sellaista päivää, että olin aivan kevättalven fiiliksissä. Aurinkokin kyllä paistoi komeasti.
DeleteIhanaa kun olet ulkoiluttanut kameraa ahkerasti - kuvasi ovat kertakaikkisen hienoja... tuo jäinen, rouheinen pinta sävyineen... luo niin rauhoittavan tunnetilan, ettei silmiään haluaisi irrottaa lainkaan!
ReplyDeleteEnergiaa Härkäviikkoihin!
Aina löytyy jotain kuvattavaa, kauempaa tai läheltä.
DeleteKiitos, samaa sinulle!