Wednesday 6 January 2016

Silmuja ja versoja


Huoneissa talvehtivat pelargonit ja kumppanit ilahduttavat näin tammikuussa etenkin silloin, kun ne kukkivat! Tähtipelargoni 'Bev Foster' tekee lohenpunaisia kukkaterttuja ympärivuotisesti.


Peurojen syksyllä syömä verenpisara on haaroittunut poikki syötyjen varsien päistä – minun olisi kannattanut leikata varret poikki vielä alempaa, jotta kasvin muoto olisi kasvanut paremmaksi. Nyt ruukussa kasvaa ikään kuin kimppu rungollisia verenpisaroita ynnä muutama epämääräisen pituinen matalampi verso. Muoto on kuitenkin sivuseikka, sillä verenpisara on innostunut tekemään kukkanuppuja!

Sitten ovat keittiöön lasipulloihin ottamani syreenin oksat. Eikö näytä lupaavalta?


Ulkosalla nuppuinen vaaleajouluruusu värjöttelee lasikuvun alla. Pisimmät kukkavarret lakoavat kovalla pakkasella maata vasten ja nousevat aina, kun lämpötilakin nousee. Saa nähdä, onko niissä enää eloa tämän pakkasjakson jälkeen.


Saavuin vähäksi aikaa kaupunkiin ja nostin kiireesti tärkeät ruukut parvekkeelta sisälle. Taustalla pilkistävä Italiasta tuotu mehikasvi virkosi! Ihanaa, sillä sain sen puutarhaystäviltä kesällä ja he olivat vuorostaan saaneet sen italialaiselta puutarhaystävältään.
Etualalla näkyy jotakin hyvin kiinnostavaa. Ostin syksyllä niin ison säkin puistolumikellon sipuleita, että vaikka jaoimme ne ystävän kanssa, oli niissä vieläkin hieman liikaa istutettavaa. Laitoin kymmenittäin lumikelloja myös parvekkeen ruukkuun. Nyt niitä on alkanut nousta mullan pinnalle!
Pikaista lumikellokevättä kaikille muillekin!

Shoots and buds
The spring is just around the corner! The thermometer is at -20 ℃ but indoors there are budding lilacs, fuchsias and even snowdrop shoots!


Puistolumikello – Galanthus nivalis
Syreeni – Syringa
Tähtipelargoni – Pelargonium Zonale-Ryhmä
Vaaleajouluruusu – Helleborus niger
Verenpisara – Fuchsia

38 comments :

  1. Sinulla taitaa olla ihanteellinen paikka talvettaa pelakuita ja verenpisaroita, valoa riittää ja kukka kiittää kukkimalla. Meillä ei taida valoa riittämiin olla, elossa ovat pelakuut mutta hiukan honteloita vielä, täytyy ne leikata vähän tuonnempana! Verenpisaroita mulla ei nyt olekaan, niihin tuli aina kirva-armeija ja siksi niistä luovuin.

    Mukavasti on silmut turvonneet! Jouluruususi on onneksi suojassa tuulelta, ressukka, ihmeesti se korjaa itseään ja kukkavarret kestää pakkasen ja kukkii iloisesti kun on lämpimämpää! Hyvä että sait pelastettua sen mehitähden! Vai jo lumikellojen alkuja!

    Aurinkoista Loppiaista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, samaa sinulle!
      Noilla kulmaikkunoilla on hyvä talvettaa, ja kun kun ikkunoiden alla ei ole edes pattereita hohkaamassa, niin viileys on varmaan ihan sopiva.

      Delete
  2. Pulleita silmuja ja lumikellojen hiippoja! Tulipa ilonen mieli.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu! Olisipa kuohuviiniä, ottaisin lasin noiden lumikellojen kunniaksi.

      Delete
  3. Minun sisällä suht.viileässä oleva pelakuuni kituu ja tiputtaa lehtiään.. mitä mahdan tehdä väärin..?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vaikea sanoa. Kyllä pelargonit joka talvi minullakin pudottelevat lehtiään, johtuu ehkä valon vähyydestä. Ethän vain kastele kovin paljoa? Minulla ne tykkäävät olla lähes rutikuivina talvet.

      Delete
  4. Mikä määrä kukkia pelakuussa! Sulla on taito hyppysissä, ei voi muuta sanoa. Minä en saa pidettyä edes hengissä.
    Lumikellot <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo Bev Foster on tosi ahkera kukkija, ei minulla lähestään kaikissa pelakuissa ole ollenkaan kukkia.
      Odotan ruukkulumikellon kukkia lähes yhtä paljon kuin kevättä!

      Delete
  5. Lumikelloja, voi ihanuutta. Kävin toissa päivänä Ikeassa, jossa oli krookusruukkuja. Ostin kuitenkin hyasintteja.
    Eilen muistin, että pelaguuni ovat yhä autotallissa. Siellä ei ole lämmitystä ja mittari näytti nollaa. Laitoin pelaguut laatikoihin, joissa oli sanomalehteä reunoilla ja jossain vaiheessa kävin laittamassa harsoa vielä päälle. Elossa olivat, mutta rutikuivia. Kastelin vähän ja vein kellariin, jossa on vähän turhankin lämmintä talvettamista varten. Kunpa olisi sellainen valoisa lasiveranta/viherhuone, jossa lämpötila laskisi sopivasti kasvien talvettamiseksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, krookusruukkuja! Tosin ei niitä nyt voisi mihinkään parveke- tai portaanpielen ruukkuun kumminkaan istuttaa. Joten pysykööt Ikeassa minunkin puolestani.
      Toivottavasti pelargonisi selviävät! Olen kiitollinen vanhasta ja vetoisasta talostani. Ikkunoiden ääressä lämpötila tuskin varmaan edes nousee paljoa 15 asteen yläpuolelle näin talvisin. Olen itse mielummin 2 villapaitaa päällä kuin lämmitän talon ylilämpimäksi. Puuhellan ääressä on sitä paitsi ihan mukava olla ;-)

      Delete
  6. Voi kun ihania kukkasia,mullakin on pelakuita,mutta ei niissä ole yhtään kukkasta,kerrostalo elämä on erilaista niillekkin,tuo lumikelloistutus onkin hyvä idea,pitää muistaa ensisyksynä,kun on sipulia saatavissa,hyvää loppiaista :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kerrostalossa on ilmankosteus ja lämpötila toista kuin vanhassa vetoisassa puutalossa :-D
      Kiitos, samaa sinulle!

      Delete
  7. Lumikelloja, ihanaa ♥

    Minulla jäi hyasinttiruukku lasitetulle terassille. Kukat ja lehdet ovat aivan lörpsähtäneet ja lehtien keskellä olisi ollut vielä toiset kukat tulossa. Luultavasti myös sipulit ovat paleltuneet, sillä eivät olleet kokonaan mullan peitossa. Sitä tämä kahden paikan asuminen tekee ...

    Onneksi sinun mehikasvisi selvisi! Toivottavasti jouluruususi nuput selviävät ja kukkivat ilman lämmetessä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kurjuus. On vaikeaa ennakoida, kun lämpötila saattaa pudota 30 astetta viikossa!

      Delete
  8. Oi kuinka ihania! Kerran muinoin yritin ruukuttaa sipulikukkia enkä onnistunut. Toivottavasti jouluruuusu selviää, kylläpä se nyt pakkaset lykkäsi! Aurinkoisia ja leudompia talvipäiviä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, samaa sinne! Kyllä nämä pienet elonmerkit piristävät kummasti keskellä talvea.

      Delete
  9. Onpa lupaavan keväistä talvipakkasilla. Ihania lumikellon alkuja. Mikä ihme siinä on, että minulla lumikellot eivät oikein tahdo menestyä. En ymmärrä. Nyt kaupungissa olen koko ajan sydän syrjällään perennojen puolesta, kun vähäisen lumipeitteen päälle tuli yhtäkkiä näin kovat pakkaset. Keväällä ja kesällä sitten paljatuu, miten kävi. Osa on enemmän tai vähemmän suojattuja, mutta osa ei.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minullakin istutetuista lumikellon sipuleista nousee aina vain yksi tai kaksi, joskus myöhempinä vuosina ehkä pari enemmän, ne tuntuvat olevan tosi hitaita asettumaan. Nyt ostin tosissaan ison pussin ja istutin niitä lähemmäs sata. Niiden olisi syytä nousta ensi keväänä vähän useamman varren voimin!
      Keväällä näkee sitten, miten kävi. Ei tuosta lumesta ole voinut mitään suojakasoja kasata, eikä minullakaan havuja tai peitteitäkään ollut ollenkaan tarpeeksi millä suojata.

      Delete
  10. Onpas hyvässä kunnossa kaikki kasvit, ihana katsoa. Ja lumikellokevät kuulostaa täydelliseltä, sieltä ne nousevat!! Minäkin odottelen lumikellojasi jo! Minun reppanaverenpisarani on ihan deekiksellä, taitaa olla kuistilla liian kalsaa sille. Kukkaisaa loppiaista teille :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos samoin!
      Hmm, mullakin on talossa vain muutama aste kun olen poissa ja kyllähän nuo talvehtii Brittein saarillakin, ehkä verenpisara ei tarvitse kovin paljoa lämpöä. Vettä se kyllä tarvitsee!
      Toivottavasti saamme ihailla runsaita lumikellomättäitä keväällä.

      Delete
  11. Täällä virkistyy! Kiitos Sailalle elämänmyönteisestä ja huumorintajuisesta blogista. Paljon saan tietoa kasveistakin siinä sivussa.
    Saariston tunnelma välittyy kaikkina vuodenaikoina.

    ReplyDelete
  12. Minullakin talvehtivat pelargoniat yrittävät kukkia varastossa. Eivät ne taida tietää, että on keskitalvi tai sitten niiden siulu on samanlainen kuin puutarha ihmisillä ja ne vaistoavat jo tulevan kevään...
    Taitavat myös lumikellosi kukkia tosi aikaisin, jos jo nyt versoja pilkistää ruukusta.
    Hyvää loppiaista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti lumikellot kukkivat aikaisin, se oli tarkoituskin, kun ne ruukkuun laitoin. Että saisi kevättä vähän aikaistettua ;-)

      Delete
  13. Voi kumpa nämä kovat pakkaset pian hellittäisivät. Toivottavasti jouluruususi lasikupu pitää pahimman kylmyyden ulkopuolellaan. Jouluksi ostamani yksilö kyllä paleltui aika pahasti, jo joulun jälkeisissä pikkupakkasissa. Vaan sepä heitettiinkin ulos suoraan kaupasta ja pienessä ruukussa. Maassa jo pitempään kasvaneilla on varma etulyöntiasema:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oletan, että tuo selviää, vaikka kukkanuput menehtyisivätkin, niin monta vuotta se on jo tuossa kasvanut. Mutta tiedä tuosta, lunta ei ole, pakkasta sen sijaan rutkasti.
      Toivottavasti teidän ulos nakatut pärjäävät myös.

      Delete
  14. No en ole katkera, mutta kuitenkin. Miksi mun pelakuut ei voi noin hyvin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkä teillä on liian lämmintä? Kannatata hytistä, niin pelakuut voivat hyvin ;-)

      Delete
  15. Nuo pienet alut,pulleat silmut ja nuputovat lupaus keväästä ja lämmöstä.

    ReplyDelete
  16. "Lumikellokevät" kuinka kaunis sana ♥

    ReplyDelete
    Replies

    1. Arvaa, kuka käy puhaltelemassa ruukkuun kymmenen kertaa päivässä, josko sieltä nousisi uusia versokärkiä.

      Delete
  17. Pelakuu näyttää hyvältä ja hyvä tuasta verenpisarastaki varmasti aikaamyäten tuloo. Vai että jo lumikelloja! En oo saanu alesta ostamiani helemililijojakaa viälä purkkihin. Sipulit näytti ihan hyviltä viälä eileen, vai onko jo liian myähäästä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mietin, pitäisikö verenpisaraa yrittää leikata rungollisekse, kun pidän sen mallisista. Poistaisi vain kaikki muut paitsi yhden rungon. Nyt ei tosin raaski, kun siinä on nuppuja!
      Aina kannattaa sipulit istuttaa, voi niissä henki pihistä.

      Delete
  18. Toivottavasti kaikki lumikellosi nousevat:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, se olisi ihanaa! Jos edes puolet nousee, niin niitä on jo silloin paljon :-)

      Delete
  19. Taasklaan en toimeentunut niitä lumikelloja istuttamaan ruukkuihin: Olinhan poissa lokakuun. Pelakuut nostan helmikuun viides kellarista, muistan päivän aina siitä, että se on isäni syntymäpäivä. ne kukkivat vasta hyvin myöhään, sillä leikkaan ne pari viikkoa myöhemmin mataliksi ja istutan uudelleen. Sitten vain normikastelut jas valo, lannoitus vasta myöhemmin. Aikamoista peliä jaksan niiden kanssa pitää;)

    Jos sinulla kuolevat jouluruusut lasikuvun alla, minulla ei ole toivoakaan;) Se on tämä lumettomuus kera kovien pakkasten.

    <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aina on ensi vuosi. Sipulikukkaruukkuja ei uskalla jättää ihan paukkupakkasiin, toivottavasti ne (myös tulppaaneja on minulla astiassa) eivät tykkää kyttyrää huoneenlämmöstä. Muutama miinusaste ei tilapäisesti niitä haittaisi. Jos tulee lauhempaa, voisin nostaa lumikelloruukun parvekkeelle kukkimaan lasikuvun alle, parveke on lisäksi lasitettu. Sepä olisi ihana näky!
      Isälläsi on juhlava syntymäpäivä :-)

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!