Viime syksy ja alkutalvi olivat niin lauhoja, että viimeiset pässipojat tuotiin Korppoon eteläpuolen Konungskärin saarelta pois vasta tammikuussa. Niiden joukossa oli yksi tyttökin, kaunis ruskea uuhi, vaikka saarella ei pitänyt olla kuin poikia. Nyt se Konungskärin uuhi, jolla on hieno, ruskea kihara villa, majailee tyytyväisenä navetassa.
Pässipojat pääsevät lähes kaikki syksyllä hengestään – mitäs niillä tekisi kun eivät ne karitsoi ensi keväänä. Valioyksilöt, sellaiset, jotka ovat kasvaneet kesän aikana voimakkaiksi, saattavat päästä johonkin jatkamaan omaa sukuaan.
Tosi perinteiset teurastajat keräävät veret talteen, keittävät päästä soppaa, tekevät suolista makkaraa ja niin edelleen. Meillä sydän, maksa ja munuaiset kerätään kissojen herkuksi, taljat laitetaan suolaan ja lihat säästetään. Saariston luonnonlaitumilla laiduntaneiden lampaiden liha on hyvin kysyttyä ja sitä ei tarvitse markkinoida lainkaan. Niin paljon menisi kuin pystyisi tuottamaan.
Liharoduthan ovat asia erikseen, niihin kehittyy lihaa luiden ympärille jo lyhyessä ajassa, mutta ne tarvitsevat paljon hyvää ruohoa. Saarten karuilla kedoilla ne eivät pärjäisi.
Tällaista se on, elämään liittyy aina kuolema ja kaikki se, mikä syntyy, myös kuolee. Armollinen, nopea kuolema tutussa ympäristössä ilman kuljetuksia mihinkään tapettavaksi on toki paras mahdollinen tapa mennä, niin eläimille kuin ihmisillekin. Ja ruuasta on aina kiva tietää, millaisista oloista se tulee, alusta loppuun saakka.
Time to go
It’s slaughter time, spring’s youth have passed precious months on dry island meadows. Finnish sheep breed is tough and can live and grow without succulent grass, but on the other side it doesn’t develop that much meat on the bones.
The meat that there is, is tasty, of a near totally free animal that has not had to travel far to be slaughtered – a quick way to go in familiar surroundings is surely the best way to go, for both men and animals alike.
.JPEG)
.jpg)
No comments :
Post a Comment
Kaunis kiitos kommentista!