Viisi metriä

 Ylämäkeen

Kuvasta ei oikein näy, mutta lisäsin tänään porttiin kanaverkkoa. En tiedä, auttaako se, mutta pihallani on tepastellut peura harva se yö (ylärinteessä on peuranpaskat noin metrin välein). Naapuri oli hätistellyt peuraa pois pihaltani aikaisin yhtenä aamuna, silloin kun olin poissa, jolloin tästä päästä pihaa oli kuulunut rytinä ja ryske. Palatessani portit olivat vinksin vonksin, yksi kenotti yhteen, toinen toiseen suuntaan. Tolpat heiluivat ja lautoja oli irronnut.

Tänään suoristin ja korjasin irronneita lautoja, lisäsin kanaverkon ja yritin iskeä tolppia takaisin pystyyn kiilakivien avulla. Pitää vielä etsiä jostakin suora parimetrinen tolppa, jotta saan riistanauhan vedettyä kunnolla vaakasuoraan. Tässä on nyt sen verran työkiireitä, että en vieläkään ehdi paneutua riistanauhan vetämiseen koko tontin ympäri, mutta täytyy yrittää kahvipausseilla jatkaa projektia.

Ilouutinen on se, että vaikka suurin osa ruusunnupuista on syöty, ihan kaikkia ei ole! 

Vielä.

Portin kulmalla koivikossa on onnenpensas saanut jo ihanaa viininpunaista syysväriä. Voi tuo johtua kuivuudestakin, mutta kiva väri silti.

Suojaverkkojen laittaminen jatkuu, ehdin viime viikolla vasta aloittaa. Ransun takana on 'Andenken an Ludwig Späth' -jalosyreeniä jo nakerreltu sen verran, että osa ensi kesän kukista on mennyt. 

Miten se elokuu menikin niin äkkiä? Olen vannonut, että syreenit täytyy verkottaa heti elokuussa, kun koulut alkavat ja kylä tyhjenee, sillä silloin peurat tulevat röyhkeämmin hiljenneen kylän pihoille. Syreenien kukkasilmut ovat oksien kärjissä jo nyt.

Kun astutaan edellisestä kohdasta kymmenen metriä edemmäs, aletaan nähdä navetan takaa ylärinteeseen. Tuomessakin alkaa olla todella hieno väritys. 

Meillä toistaiseksi mittariin muistiin jäänyt yön alin tältä syksyltä on yli +3 astetta. Nyt tuntuu vaihteeksi lämpimältä, viime yön alin oli +10 ja nytkin, sunnuntai-iltana puoli yhdentoista aikaan tätä kirjoittaessani, mittarissa on yli kymmenen astetta.

Navetan edustan alppipenkissä on yksittäinen kääpiöneilikan kukka. Muistinkohan ollenkaan kuvata tätä alkukesällä, kun kasvi oli täynnä kukkia – nyt syksyn koleudessa yksinäinen kukka on suuri ihme.

Etelänmaitohorsma on valtavan kaunis. Pienempi, sirompi kuin maitohorsma, ja vain yksivuotinen, mutta tuottaa siementaimia aina seuraavalle vuodelle. Täydellinen kesäkukka siis, ei tarvitse kylvää eikä paapoa.

Mutta nyt kyllä yritän saada tämän siirrettyä alppipenkistä vastapäiselle preerialle tai ruusutarhaan! Tämä on kumminkin lähes metrin korkuinen, aivan liian iso alppipenkkiin.

Hiidenkiven Minnalle (ja kaikille muillekin) tiedoksi: leikkasin tänään ruohonleikkurilla ensimmäiset viisi metriä polkua ylös hedelmätarhan kiviseen mäkeen! Melkoisen pohjatyön se vaati, ja jokainen metri vastedeskin tulee vaatimaan, mutta pää on nyt auki. Myyrät vaviskaa, ruohonleikkuri tulee.

Hyvä kiintopiste on esimerkiksi kuvan ylälaidassa juuri ja juuri näkyvä rusokirsikka. Sitä eivät vielä ole vesimyyrät tuhonneet. Sitä kohti.

Hedelmätarhan toisessa päässä, vielä pitkän nurmipolkuprojektin takana, kasvaa kirsikkasorvarinpensas, jota varjostamasta kaadettiin iso kuusi keväällä. Pensas kukki hyvin ja on nyt tuottanut runsaasti koristeellisia marjoja. Se alkaa myös saada hienoa vaaleanpunertavaa syysväriään. 

Tämä kasvaa ympärivuotisesti verkossa, sillä pensaasta tulee korkea, enkä halua siitä mitään nysäpuskaa. Tämän kasvin kauneusarvo näin syksyllä on valtava.

Ihme ja kumma, peura ei vielä ole syönyt auringonkukkia. Ehkä ne ovat liian kuivakoita.

Sadetta taas odotellaan; siitä hyvästä viikosta, kun satoi neljään otteeseen, on jo kuukausi.

Etelänmaitohorsma Chamaenerion dodonaei

Jalosyreeni Syringa Vulgaris-Ryhmä

Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes

Kääpiöneilikka Dianthus subacaulis

Onnenpensas Forsythia

Tuomi Prunus padus

Ruusuinen juttu

 Voiko ruusuja olla rakastamatta, kun ne tuottavat kukkailoa kesäkuusta syksyyn saakka?

Jatkuvakukintaiset ruusut tuovat valtavasti iloa syksyisessä puutarhassa. Tämä on edellisessäkin jutussa esiintynyt Austin-ruusu Winchester Cathedral.

Tämäkin tuli vastikään esiteltyä: Lady of Shalott. David Austinin ruusu tämäkin. 

Muita Austin-ruusuja on nupulla: The Prince, L. D. Braithwaite, Crown Princess Margareta, The Pilgrim. Toivottavasti pääsen jo huomenna kotiin ja toivottavasti peura ei ole käynyt syömässä nuppuja! Olen ollut hyvin lievästi flunssainen, joten kaikki menot tuli peruttua, mutta kotiinlähtökin saattaa vielä siirtyä, jos ei vointi parane. 

Kasvimaalta Rohaniin johtavan uuden portin kupeessa nuppuilee Pierre de Ronsard. Se on kasvattanut järjettömän jykeviä pitkiä versoja, mikä lupailee hyvää tulevia vuosia ajatellen. Köynnös tuohon portin pieleen siitä oli tarkoitus tullakin. Versot ovat talvehtineet hyvin vanhaan villapaitaan käärittynä.

Portin toisen pylvään vieressä kasvaa portlandruusu 'Duchesse de Rohan', joka tuotti vielä syyskukan. Tämä ei ole köynnöstävä, mutta puskasta on kasvanut puolitoistametrinen ja tuuhea, oikein sopiva massa portin viereen.

Aurinkoinen kasvupaikka kivipengermän päällä taitaa olla ruusuille otollinen, kun näin hyvin kasvavat.

Päätin hankkiutua eroon muotopuutarhan pahasta karviaisesta, en tajua, miten sitä niin monta vuotta katselinkin. Marjat olivat pieniä ja pahoja, varmaan jokin siementaimi. Harmi, etteivät vesimyyrät tuhonneet sitä, vaan sen hyvän, makean ja isomarjaisen!

Leikkasin karviaisen matalaksi ja avot – heti syntyi paikka ruusulle, jonka ihanan ihmeellisiin, lähes sinertävän purppuraisiin kukkiin ihastuin Hatanpään ruusutarhassa jo kymmenen vuotta sitten.

Vain muutama viikko sitten istutettu ruusu tuotti nupun, joka avautui. No ei tuo nyt ihan sinertävä ole! Ihana purppurainen kyllä.

Kukan vanhentuessa sinerrystä tuli esiin. Nyt nuppuja on ilmestynyt lisääkin.

On tämä niin mahtivärinen, että onneksi viimein hankin! Halusin tämän nimenomaan muotopuutarhaan, väri sopii tähän niin hyvin. Kuvassa voi nähdä 'Lavender Pinwheel' -tummakurjenpolven kukkia taustalla, niissä on samaa sävyä, ja on täällä paljon muutakin nimenomaan tähän väriin sointuvaa. Paikkakin on hyvä, aurinkoinen ja lämmin.

Ruusu on Rhapsody in Blue, viralliselta lajikenimeltään 'Frantasia'. 

Nykyruusuilla on lähes aina virallinen, jalostajan nimestä muovattu lajikenimi sen lisäksi, että on rekisteröity kauppanimi, jolla ruusua myydään. Tässä tapauksessa jalostaja on henkilö, britti Frank R. Cowlishaw. Kiinnostavaa, että yksityishenkilö, ruusuharrastaja, insinööri on saanut aikaan maailmanmaineeseen nousseen ruusun! Vaikka hän ei ihan sinistä ruusua onnistunutkaan tuottamaan parinkymmenen vuoden jalostustyön tuloksena, on tämä ruusu niin ansiokas, että se on niittänyt monta palkintoa, mm. Britannian vuoden ruusu (2003). Cowlishaw on tuottanut markkinoille muutamia muitakin kivoja ruusuja. Varsin omistautunut ruusuharrastaja tämä Frank-setä.

Jos joku miettii, miksi joskus laitan heittomerkit lajikenimiin ja joskus en, se johtuu siitä, että rekisteröityjen kauppanimien kanssa ei heittomerkkejä käytetä, ne on varattu virallisille lajikenimille. Austin-ruusujen kohdalla esim. Winchester Cathedral on 'Auscat' ja Lady of Shalott on 'Ausnyson'. Pierre de Ronsard on 'Meiviolin', mistä voi nähdä, että sen on jalostanut kuuluisa ranskalainen taimisto Meilland. Joskus näkee näitä lajikenimiä myös muodossa 'MEIviolin' jne.

David Austinin ruusut, samoin kuin Rhapsody in Blue, luetaan puistoruusuihin, Rosa Puistoruusu-Ryhmä

Pierre de Ronsard luetaan loistoköynnösruusuihin, Rosa Loistoköynnös-Ryhmä

Portlandruusi Rosa Portland-Ryhmä

Syksyinen Rohan

 Suojauksia ja ruusunnuppuja

Austin-ruusut vain kukkivat ja kukkivat, mikäli niitä ei syödä. Edellisen jutun ihasteltu oranssi Lady of Shalott on myös Austinin ruusuja. Rohanissakin niitä on muutama. 

Tänä kesänä The Prince on ollut reipas. Korkea se ei vieläkään ole, mutta kukkia tulee lisää. Kaverina sillä on helminukkajäkkärä, siitä saa viitteen koosta: polvenkorkuinen. Austinithan ovat suunnilleen pensasruusun ja ryhmäruusun välimaastoa, tosin niissä on isoja lajikekohtaisia eroja.

Prinssi on tummanpunainen, kuten jo nupusta näkee. Se kasvaa tummanpunaisten ryhmässä, jossa toinen on William Shakespeare 2000, ihana purppurakukkainen ruusu. Sopivasti se lopettaa, kun Prinssi aloittaa. Shakespearen taustalla kukkii tarhaviinikärhö 'Madame Julia Correvon'.

Kolmantena tummanpunaisena on Falstaff, mutta se on pieni. Niin pieni, ettei näy kurkkuyrttien alta, mutta välillä raotan niitä ja tarkistan: siellä se on.

Istutin Falstaffin viime syksynä. Ensin preerian reunaan, mutta sitten ajattelin värejä ja Shakespearea (Falstaff on tuttu hahmo useasta Shakespearen näytelmästä) ja siirsin Rohaniin. Onneksi siirsin, sillä jo samana syksynä ruusua kaivaessa tuntui, että sen juuristo oli pienentynyt. Talven mittaan vesimyyrät söivät preerian reunalta paljon raunioyrtin juuria ja kukkasipuleita ja samalla tekivät selvän vuosia kituuttaen eläneestä mustatupelosta. 

Täytyy katsoa, jos Vakka-Taimesta löytäisi uuden tupelon. Siinä on puu, jolla olisi upea syysväri ja joka olisi muuten talvenkestävä, se vain eli myyrien mylläyskohdassa, josta aiemminkin oli syöty koristeomenapuu ja puistosyreeni, tai siis niiden juuret. Silti tupelo sinnitteli siinä varmaan seitsemän vuotta.

Puista puheen ollen, nyt alkoi verkotus. Ruusuja en suojaa, sillä ne eivät siihen kuole, että peura syö kukat, mutta on kasveja, joista haluan puita tai joiden kukinta ensi vuonna menetetään, jos niitä ei suojata. Tällainen on etualan näsiä. 

Taempana on japaninmagnolia, joka on jo sen kokoinen, että voisi ensi vuonna ekaa kertaa kukkiakin. Uskomatonta, että tuo on sama alle polvenkorkuinen piiska, jonka istutin vuosia sitten!

Magnoliasta oikealle on tummalehtinen peruukkipensas 'Royal Purple'. Tämä on kolmesta puskasta kookkain, hassusti tämä parhaiten kasvava elää varjoisammassa päässä Rohania. Mutta voihan olla, että viihtymiseen vaikuttaa muukin seikka kuin varjo, vaikkapa myyrien käytävät. Peruukkeja en vielä verkottanut. Muistelen, että viime talvena niillä ei ollut verkkoja ollenkaan. Elän vaarallisesti.

Tässäkin päässä kukkii upea puska valkokukkaista kurkkuyrttiä, ihanaa, että peura ei ole niitä vielä löytänyt. Oikealla on taas helminukkajäkkärä, yritän tuoda yhtenäisyyttä tähän pitkään penkkiin toistamalla peruskasveja.

Poiketaan Rohanista ruskopenkkiin, sillä siellä on kiinanpunapuu kasvanut niin reippaasti, että tämä sai jo tiiviin verkon ympärilleen ja myös päälleen, jotta peura ei pääse yläkauttakaan katkomaan latvaa. Haluan tästä nimittäin kunnollisen puun enkä mitään monihaaraista puskaa.

Mutta eikö ole ihanan reipas pikku puu jo! Pari vuotta sitten hankittu korkeintaan 30 cm korkuisena. Metallirinkula on penkki, eli siitä saa mittakaavaa. Alussa puu ei yltänyt edes penkin korkeudelle. Nyt ohuen rungon alaosassa voi jo nähdä tyypillistä kanelinväristä kaunista kuorta.

Takaisin Rohaniin. Sen keskivaiheilla elelee tummalehtinen japaninkirsikka 'Royal Burgundy' ja sen alla pari vaaleaa ruusua, joista neidonruusu kukkii vain kerran kesässä, mutta tämä Austin-ruusu Winchester Cathedral vain kukkii ja kukkii. Sillä ei tuntunut olevan taukoa ollenkaan tänä vuonna. Joka aamu olen herättyäni katsonut, ovatko kukat ja nuput tallella.

Ja ovathan ne olleet! Tämäkin ruusu on tavattoman kaunis. Punastuneet nuput avautuvat valkeiksi täydellisiksi ruusunkukiksi.

Vähän matkaa eteenpäin alkaa tummanpunaisten/purppuraisten ruusujen ja Shakespeare-teeman vyöhyke, jota koristaa myös 'Madame Julia Correvon'. Eipä tällä ansioituneen sveitsiläisen puutarhuri-kasvitieteilijän rouvalla ole tekemistä Shakespearen kanssa, mutta etunimi ja kukan väri sopivat.

Rohan päättyy tummalehtiseen 'Diabolo' -purppuraheisiangervoon. Sitä ei ole enää tarvinnut suojata pariin vuoteen. Alkuvuosina peura söi sitä, mutta aita on auttanut vähentämään niiden vierailuja sen verran, ettei puskan typistäminen enää ole haitannut sen kasvua.

Metallikartion alla on muuten ihmeitä: kaksivuotisen 'Beaujolais' -purppura-alpin siementaimia on itänyt tällä alueella oikein monta. Osassa on ehkä kukkavarsikin nousemassa. Toivon, että ne ehtivät kukkia ja siementää ennen talven tuloa, tai että lehtiruusukkeet kerrankin talvehtisivat! Niiden elo on vähän hankalaa, kun tämän alpin lehtiruusukkeilla on taipumus olla vihreänä talvella ja ne eivät tunnu kestävän meidän lumettomia pakkasiamme juuri lainkaan. 

Purppura-alpi kukki tässä vuonna 2018 ja sen jälkeisinä parina vuonna löysin jokusen siementaimen, mutta ne menehtuivät aina seuraavaan talveen. Viime vuonna en muistaakseni enää löytänyt taimia.

Niinpä on suuri ihme, että siemeniä oli vielä maassa ja joku viime talvessa aktivoi nekin itämään! Iloisia itämisyllätyksiä kun olen raportoinut muitakin, enkä nyt tarkoita sitä kiertotatarta. 

Vielä ihana ruusu Rohanin vierestä ruusu-heinätarhasta. Austin-ruusu Abraham Darby kukkii vielä. Se on todella matala, kukka lähes maassa ja tämänkin ruusun lähes jyrää iso puska valkoista kurkkuyrttiä. Mutta eikö ole ihana, ja tämän kasvamista isommaksi ja runsaskukkaisemmaksi kelpaa odotella.

Kävin muuten toissapäivänä taimistolla nuuhkimassa Austin-ruusujen tuoksuvia kukkia, mutta en vielä ostanut uutta. Oikeastaan kiikarissa olisi pari muuta köynnösruusua.

Austinin ruusut luetaan puistoruusuihin, Rosa Puistoruusu-Ryhmä

Helminukkajäkkärä Anaphalis margaritacea

Japaninkirsikka Prunus Sato Zakura -Ryhmä

Japaninmagnolia Magnolia kobus

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Kurkkuyrtti Borago officinalis

Mustatupelo Nyssa sylvatica

Näsiä Daphne mezereum

Peruukkipensas Cotinus coggygria

Purppura-alpi Lysimachia atropurpurea

Purppuraheisiangervo Physocarpus opulifolius, punalehtisen lajikkeet

Tarhaviinikärhö Clematis Viticella-Ryhmä

Ilovärejä kasvimaalla

 Syyskuu saattaa olla mainio satokuu!

Viime vuonna keräsin 'Hestia' -ruusupavusta siemeniä talteen. Ne lähtivät kasvuun todella hitaasti, kun alkukesä oli valtavan kuiva ja olin pariin otteeseen viikon verran poissa kastelemasta. Kukinta onkin alkanut vasta nyt. Ihanaa, että näitä on ainakin pari taimea vielä hengissä ja kukkii!

Taustalla pirteän värinen kehäkukka: se on takavuosien 'Calexis Orange' -kehäkukkien jälkeläisiä. Tässä lajikkeessa on täyteläinen väri ja hieman kerrottu kukka.

Ihanaa oranssia löytyy kasvimaan vierestä ruusutarhasta, jonne istutin alkukesällä Lady of Shalott -ruusun. Minulla oli tämä sama ennenkin, tontin toisessa päässä, mutta se kuoli toissa talveen. Tämä uusi on nyt tehnyt uudet kukat pidettyään taukoa vaimean kesäkukinnan päätteeksi ja nyt se pistää todella parastaan!

Ruusun alla on maanpeittokasvina koristemansikka Lipstick, lähes neonpinkki, mutta jotenkin tykkään sen pirteydestä kovasti. 

Lady of Shalott vielä kerran. Ihana kaikin puolin ja ihana tuossa kasvimaan ison kiven kupeessa. Pistin sen näkyvälle paikalle ja todella toivon, että se on vielä keväällä hengissä.

Pihatieltä käsin ruusutarha laskee kohti kasvimaata. Sain samaan kuvaan molemmat ihanat oranssit, ruusun ja kehäkukan.

Olen tyytyväinen siihenkin, että sain viimein kivettyä ruusunkukkien takana näkyvän alueen loppuun. Siinä oli ärsyttävästi kiveys kesken juuri kohdasta, joka on luontevin reitti kasvimaan poikki. 

Muutama auringonkukka onnistui itämään ja kasvamaan kuivuudesta huolimatta. Ensimmäinen kukka avautuu. Olen jännittänyt joka aamu, ovatko auringonkukat tallella – vielä ovat olleet, vaikka peura tai kauris on vieraillut muutamaan kertaan.

Nyt olen muutaman päivän kaupungissa, saa nähdä, mikä on tilanne, kun pääsen kotiin.

Tämäkin on hieno hetki, kun valtava kukka aukeaa. Mutta toki toivon näkeväni kaikki muutkin auringonkukat – niitä on monia erilaisia – ja myös ruusunkukat. Nämä Austin-ruusut kun kukkivat pakkasiin saakka, jos peura ei niitä syö. Nuppuja tai kukkia on tällä hetkellä niistä lähes jokaisessa.

Kun lähdin ja avasin porttia ajaakseni auton ulos pihalta, katsoi valkohäntäpeura minua tiiviisti kylätieltä 20–30 metrin päästä. Ihan selvästi se tarkkaili, pääsisikö siitä kätevästi syömään puutarhani.

Ihania keltaisia kehäkukkia löytyy kivipengermän päältä, joka erottaa ruusu-heinätarhan kasvimaasta. Miten ne ovat sinne päätyneet, en tiedä, mutta onpa mukava yllätys! Sekin, että niitäkään ei ole syöty. Perunanvarret ovat pääosin menneet, mutta sillä ei ole enää tähän aikaan väliä.

Keltaiset kehäkukat sointuvat takanaan olevan ison laatikon keltaisiin kesäkurpitsoihin. 

Siitä tulikin mieleen, että otin yhden mukaan kaupunkiin ja nyt on nälkä.

Hyvää viikonloppua!

Auringonkukka Helianthus annuus

Kehäkukka Calendula officinalis

Koristemansikka × Comagaria rosea

Ruusupapu Phaseolus occineus

Alppipenkin pienet ihmeet

 Huomaan, että olen kertonut alppipenkin kuulumisia viimeksi toukokuussa. Olisin voinut vannoa, että heinäkuussa! Outoa, miten nopeasti kesä meni.

Tällä hetkellä alppipenkissä ei juuri kukita, paitsi loppukesän kuningattaret pulskaneilikka...

... ja etelänmaitohorsma. Kumpikin on vähän iso alppipenkkiin ja olen yrittänyt repiä ohikukkineita varsia siementämään kolmen metrin päähän pihatien eteläpuolelle, preerialle toisin sanoen, mutta sinnikkäästi tyypit vain kasvavat alppipenkissä vuodesta toiseen eivätkä preerialla.

Etelänmaitohorsma on yksivuotinen. Tänä vuonna se on korkeampi kuin koskaan, metrinen varmaan.

Alppipenkin vierestä, navetan kulmalta, voi kulkea ylärinteeseen hedelmätarhaan. Koska vesimyyrät tuhoavat jatkuvasti hedelmäpuitani, yritän jatkossa päästä tuonne leikkaamaan nurmea, edes nurmikäytäviä. Viikatteella niitto kerran–pari kesässä ei riitä, myyrien karkottamiseen tarvitaan ruohonleikkurin jytinää ja lyhyttä nurmea.

Kuva kertoo ehkä syyn, miksen ole tähän asti sinne ruohonleikkurin kanssa mennyt. Rinne on epätasainen ja täynnä kiviä.

Nyt teen lapiolla ja rautakangella kapeaa, ruohonleikkurin mentävää polkua ylös, vähitellen sitä voi sitten leventää ja pidentää ja haaroittaa eri suuntiin. Pitkä ja hidas projekti, mutta sellaiset ovat juuri makuuni. Ja että saa kaivaa kiviä maasta, jes.

Äh, takaisin alppipenkkiin. Minulla on hirveän paha taipumus kirjoittaa maratoonijuttuja, niiden lukeminen on varmasti ollut todella työlästä. Olen pahoillani. Jo jonkin aikaa olen yrittänyt parantaa tapani, niskasta kiinni ja leipäläpi umpeen. Ja asiaan.

Pistin tämän kuvan, kun tässäkin näkyy hauskasti eri tasoja alhaalta ylös. Kuva on otettu ruusu-heinätarhasta, sen takaa kivipengermä ylöspäin on vielä jonkin verran rehotusta ja nokkosia, mutta jo joitakin puskiakin. Rehotuksen yläpuolella näkyy seuraava kivipenger, jonka päällä on preeria. Sen takana navetan edustalla on alppipenkki seuraavan, pikkuisen kivipengermän päällä.

Alppipenkkiä on tullut kuvattua kesän mittaan hirveän vähän. Ehkä siksi, että sen kasvit ovat niin pieniä. Mutta siksihän alppipenkin perustin, että on paikka pikkuisille kasveille, joista pidän erityisesti!

Ehkä ne pienet kasvit eivät ole kovin näyttäviä. Tämäkään ei juuri miltään näytä, mutta kuvassa on tärkeä sisältö. Otin sen heinäkuussa. 

Tämä on Saxifraga fragosoi, rikko, joka heräsi talviunilta ja kukki toukokuussa. Iberian niemimaalta kotoisin oleva kasvi vaipuu lepotilaan kesän kuumimmaksi ajaksi.

Kuinka täydellistä, kun miettii, miten rutikuiva kesämme oli. Täydellinen henkiinjäämisstrategia myös meidän oloissamme! Katsoin tätä viisasta kasvia kiitollisena, kun tuskailin sen kanssa, miten saan pidettyä puutarhan muut kasvit elossa.

Nyt se on taas hitusen vihertynyt, lehtinuput avautuvat vähäsen kosteuden myötä.

Toinen aivan mahtava ihme on, että jäsenruoho Scleranthus biflorus on yhä elossa. Kasvatin sen siemenestä pari vuotta sitten. Se on niin minipieni, että en ole ottanut siitä yhtään kuvaa, vaikka se totisesti ansaitsisi päästä kuvaan! Se on hyvin matala, lähes sammalmainen, mätästävä kasvi.

Neilikoista alppipenkkiin on valikoitunut mm. suloinen vuorineilikka. Se ei kuki joka vuosi, mutta onpahan elossa. Sen kukka on vähän huonosti nähtävissä kuvan vasemmassa reunassa, valkeat kukat takana kuuluvat rikolle.

Laukoissa on viime vuosina näkynyt outoa töhnää. Yhtenä vuonna huomasin sitä valkosipulin lehdissä, tänä vuonna tuholainen iski gardanlaukkaan. Harmittaa, sillä olen kasvattanut tämän siemenestä eikä se ole vielä ikinä kukkinut. Toisaalta laukka ei siihen kuollut, lehtiä on yhä. Minulla on aika rento suhtautuminen tuholaisiin; mietin, että kyllä ne joku tulee hoitelemaan.

Eikä tuokaan öttiäinen mikään massatuhoaja ollut. Samassa penkissä pisaralaukka kukki kauniisti. Tämänkin olen kasvattanut siemenestä. Nämä pienet ja sirot, matalat laukat sopivat ainakin minun puutarhassani parhaiten alppipenkkiin, muissa penkeissä ne hukkuisivat rehevämmän kasvillisuuden sekaan.

Alppipenkin kesän kruunasi ihanaakin ihanamman kellolaukan ensikukinta kesäkuussa. Tämän siemenet lähetti kaimani Kivipellon Saila vuosia sitten. En osannut odottaa mitään näin kaunista!

Etelänmaitohorsma Chamaenerion dodonaei

Gardanlaukka Allium insubricum

Kellolaukka Allium narcissiflorum

Pisaralaukka Allium carinatum ssp. pulchellum

Pulskaneilikka Dianthus superbus

Vuorineilikka Dianthus gratianopolitanus

Kuistin tunnelmia

 Korjausta odottavista kalusteista siivottu kuisti on ollut tilava ja kaunis, mutta en välttämättä ole viettänyt kuistilla silti yhtään sen enempää aikaa kuin aiemminkaan.

Kun vanha roju on kannettu muualle, alkaa kummasti uutta rojua kertyä tilalle. Lattian tummansiniseen väriin olen todella tyytyväinen, vaikka siinä näkyykin kaikki siitepöly ja roska. Seinä tulee vaalenemaan, kunhan pääsen joskus tämän puolen seinän maalaamiseen asti. 

Pienen ikkunan puitteet sudin valkoisella joskus kesäkuussa, kun purkki oli valmiiksi auki. Aiemmin tuokin oli tiilenpunainen, kuten viereinen ovenkarmi. Ei mikään kaunis väriyhdistelmä. 

Seinä voisikin tässä kuistin katon suojassa olla tummemman keltainen, mutta kun se on maalattu lateksilla. Ikkunan yläpuolelta maali lähti isoina liuskoina, kun skrapasin ikkunanpuitteita.

Pellavaöljymaali tuntuu mukavammalta.

Kuistin keinutuoli oli aiemmin ja on nytkin suosikkipaikka. Siihen istahdan kirjoittamaan puutarhapäiväkirjaan, mitä on tullut tehtyä. Siihen on myös mukava istua puhumaan puhelimessa.

Huomaan, että en silti ole osannut järjestää ruokailua ulos, vaikka pöydän ympärillä on nyt tilaa. Kun äitini oli täällä, oli liian kuuma. Tänään olivat naapurit kylässä, mutta oli liian kylmä!

Kuistin kaide on yhä maalaamatta. Tai tällä puolella vetelin yhden ohuen ja öljyisen kerroksen sinistä pellavaöljymaalia, mutta punainen näkyy läpi. Tulin siihen päätökseen, että kaiteesta tulee sama tummansininen ja vain nuo kulmatolpat valkoisella. Valkoinen kaide olisi huutomerkki.

Kuistin kattoon haaveilen tähtikattoa, mutta en millään jaksaisi alkaa maalata kattoa, joka on ihan siisti ja kivan värinenkin. Pitäisi maalata se siniseksi tähtisabluunan kanssa, jonka avulla jäisi keltaisia tähtikuvioita. Mutta ehkäpä voin tehdä päinvastoin: keltainen taivas ja siniset tähdet... tai valkoiset?

Kultapallot, romahduksen draamakuningattaret!

Rusokurjenpolvi 'Katherine Adele' tekee uusia kukkia kuistin juurella. Uskalsin kitkeä tummakurjenpolven siementaimen tästä aivan vierestä, tarkkana piti olla. En yleensä ole mikään mikroskooppikitkijä, mutta nyt oli pakko.

Ihme juttu: supekuiva kesä, punajuuret hyvä kun itivät, monta kertaa lehdet lurpottivat aivan maata myöten, ja nyt aloin korjata satoa: isoja vonkaleita! Tein borssikeittoa, tuntuu jo niin syksyiseltä. Sitä naapuritkin olivat tänään syömässä.

Tämä oli eka kerta, kun kasvatin punajuuria, mutta tästä pitäen ostan sen siemeniä joka vuosi. Mikä suksee! 

Dendrologiystäväkin kävi yhtenä päivänä syömässä. Tämä alkaa nyt kuulostaa siltä kuin olisin joku ravintola. Hyvin kaukana totuudesta, kyllä.

Ystävä toi kukkakimpun ja hedelmäkimpun. Siinä on hyvin kiinnostavia keltamarjaisia kirsikkaluumun oksia ja litteähedelmäisen päärynän oksia. Meinaan kylvää molempia. Jännä nähdä, mitä niistä tulee. 

Ransu lähettää terveisiä! Poika voi ihan reippaasti etenkin nyt, kun sää viileni sopivaksi norjalaiseen makuun.

Ihanaa elokuun viimeistä päivää ja syyskauden alkua!

Kirsikkaluumu Prunus cerasifera

Kultapallo Rudbeckia laciniata, kerrotut lajikkeet

Rusokurjenpolvi Geranium × oxonianum