Huh, viikko meni siinä, että makasin jonkinlaisessa taudissa sängyssä. Sitä ennen olin viikon kaupungissa. Joten täällä on puutarha täynnä voikukkia ja nurmikko leikkaamatta, siihen en vielä tänään taivu, kun olen vasta ensimmäistä päivää jalkeilla. Mutta kuvauskierrokselle taivuin!
Nenäliinoja kuluu paljon enkä kuule juuri mitään, kun korvat ovat tukossa, mutta eiköhän tämä tästä pikku hiljaa käänny taas voiton puolelle.
Tämä kuva ei siis ole tuulenpuuskassa otettu; tänään on aika tyyntä ja kerrankin näin ollen ihanan lämmintä myös. Pihakierroksella piti villapaidan päälle pukemani paksu fleecepusakka suorastaan riisua!
Tämä naurun aiheeksi heille, jotka Itä-Suomen helteistä parhaillaan nauttivat.
Japaninmagnoliani ensikukinta peräti neljän kukan voimin ei onneksi mennyt ohi sairastaessani. Saariston meri-ilmaston keväinen viileys on pitänyt kukat supussa ja vasta tänään kaksi viimeistä nuppua alkaa avautua – eikä ensimmäinenkään kukka ole vielä lakastunut.
Tähtimagnolian nuput olivat niin pienet, että pitkään en ollut varma, kukkiiko se ollenkaan. Tämän kanssa täytyy olla syksyllä nopea, jotta ehtii laittaa verkon puskan ympärille ennen kuin jänis käy nakertamassa oksat, sillä silloin kukkia ei ainakaan tule.
Ja onhan minulla sisälläkin ihania valkoisia kukkia! Sitruunapuu nimittäin kukkii. Kukkia on kahdessa oksassa ja olen pariin otteeseen sutinut niitä pensselillä, jotta ne pölyttyvät.
Japaninmagnoliani ensikukinta peräti neljän kukan voimin ei onneksi mennyt ohi sairastaessani. Saariston meri-ilmaston keväinen viileys on pitänyt kukat supussa ja vasta tänään kaksi viimeistä nuppua alkaa avautua – eikä ensimmäinenkään kukka ole vielä lakastunut.
Nuput kuitenkin ottivat loppusuoralla hurjan kirin ja paisuivat ennen puhkeamistaan selvästi.
Ja onhan minulla sisälläkin ihania valkoisia kukkia! Sitruunapuu nimittäin kukkii. Kukkia on kahdessa oksassa ja olen pariin otteeseen sutinut niitä pensselillä, jotta ne pölyttyvät.
Tänään voisin kantaa pienen puun ulos, sillä aion lähiaikoina siirtää sen kasvamaan suurempaan ruukkuun, juurilla on varmasti jo kovin ahdasta. Isompi ruukku lisäksi pidättää kosteutta pidempään ja hedelmät jaksavat varmemmin kypsyä.
Täytyykin hankkia giniä ja tonicvettä!
Assyrianpikarililja Fritillaria uva-vulpis
Humala Humulus lupulus
Japaninmagnolia Magnolia kobus
Kirjopikarililja Fritillaria meleagris
Luumu Prunus domestica
Peittoraunioyrtti Symphytum grandiflorum
Posliinihyasintti Puschkinia scilloides
Rentukka Caltha palustris
Rusotuomipihlaja Amelanchier lamarckii
Sitruuna Citrus × limon Sitruuna-Ryhmä
Tähtimagnolia Magnolia stellata










Onpa paljon kukkivia puita. Valkoiset kukat jotenkin johtavat illan suussa.
ReplyDeleteNiin tekevät, nytkin loppupäivän valossa ovat tosi kauniita.
DeleteToivottavasti tauti jättää sinut nyt rauhaan ja toivut puutarhahommiin!
ReplyDeleteIhana tuo sitruunan kukka. Kannatti odottaa!!!
Kiitos, nyt on vointi jo selvästi parempi, kun vain pääsisi lopustakin räästä eroon :-D
DeleteSitruunan kukkia on tosiaan odotettu... ensin kasvatin sitruunapuun siemenestä. Se oli kasvanut metriseksi, kun kuivui eräänä talvena viipyessäni kaupungissa liian monta viikkoa. Sitten ostin pienen taimen, jota nyt olen kasvatellut useamman vuoden. Viimein se kukkii! Ja on jo korkeudeltaan yli metrinen, tosin yhtä leveäkin, kun oksat leviävät joka suuntaan. Olen niitä typistänytkin, muuten en mahtuisi pieneen olohuoneeseeni.
Gin and tonic saattavat sitruunoiden kasvamista ja kypsymistä odotellessa parantaa flunssasi. Sekä tietenkin tavattoman kauniiden sitruskukkien katseleminen.
ReplyDeleteHämmästyin kotiin autoillessa kuullessani autoradiosta, että +30 asteen ennätys tältä kesältä on saavutettu. Taisi moinen helle olla idässä, sillä täällä mentiin +16 asteessa.
Rusotuomipihlajien kukinta on nyt valtaisaa. Komeaa on naapurisi luumupuunkin kukinta, kuten on meidänkin naapurin luumupuu. Kirjopikarililja on kukkinut harvinaisen runsaana. Niitä nousee meillä paikoissa, joissa en ole ennen niitä nähnyt. Sen sijaan köynnöskuusamissa on paljon elottomia oksia. Tyvestä kuitenkin nousee voimakasta kasvua, joten eivät ole kuolleita.
Nyt vain loppukeväästä nauttimaan, kunnes se vaihtuu kevääksi. Paranemista toivottaen!