Kuvasin ruusuja viime viikolla.
Viimeiset ruusunnuput ja -kukat pitävät värinsä hyvin. The Pilgrim -ruusun jäätyneitä nuppuja kuvatessani oli kova pakkanen, silti tämäkin nuppu näyttää lähes tuoreelta.
Tasan puoli vuotta aiemmin, heinäkuun alkupuolella, The Pilgrim avasi ensimmäiset kukkansa. Kuva on todella epämääräinen. Halusin varmaan ikuistaa siihen ruusun ensimmäiset kukat, jotka olivat puskassa alhaalla, ja samalla viereisen 'Shirley's Choice' -loistokurjenmiekan valkoiset kukat. Kaikki ne jäävät harmaamintun taakse. Ei varmaan ollut toista suuntaa, josta olisin saanut kukat samaan kuvaan. Silti ei voi kuin ihmetellä päätöstä ottaa tämä kuva.
Vähän myöhemmin avautui ylempiäkin kukkia ja sai parempia kuvia. The Pilgrim on ruusuista kauneimpia ja David Austineista terveimpiä, elinvoimaisimpia.
Takaisin tammikuuhun. Toinen muotopuutarhan ruusu, jota kuvasin, on portlandruusu 'Comte de Chambord'. Sihtasin jäätyneitä kuivakukkia hohtopiikkiputkien lomasta.
Puoli vuotta aiemmin ruusu aloitti kukintaa, samoin hohtopiikkiputki.
'Comte de Chambord' on upea ruusu! Pitkä kukinta, pakkasiin saakka, ja hieno tuoksu. Taustalla on kyläkurjenpolvi 'Striatum'.
Muotopuutarhan se penkki, jossa äskeiset asustavat, on heinäkuussa rehevä. Ruusua ja hohtopiikkiputkia voi nähdä taustalla vasemmalla. Edessä on valkokukkaista myskimalvaa, myös valkokukkainen harmaakäenkukka kukkii. Tähtilaukan kookas, matala kukkapallo peittää mirrinmintun samanvärisiä kukkia. Kiinanpioni 'Lian Tai' on keskellä.
Hei, tätä kohti ollaan menossa!
Harmaakäenkukka Lychnis coronaria
Harmaaminttu Mentha longifolia
Hohtopiikkiputki Eryngium giganteum
Kiinanpioni Paeonia lactiflora
Kyläkurjenpolvi Geranium pratense
Loistokurjenmiekka Iris Sibirica-Ryhmä
Mirrinminttu Nepeta × faassenii
Myskimalva Malva moschata
Portlandruusu Rosa Portland-Ryhmä
Tähtilaukka Allium cristophii
Ihanan värinen tuo ensimmäinen kuva, hieno kuva taustaväreineen.
ReplyDeleteJos piirrän vuodenkierron, niin teen siitä pallonmuotoisen, jossa vuodenvaihde on ylhäällä ja juhannus alhaalla. Syksy on siis ylämäkeä ja kevät alamäkeä. Joten kohta pitää alkaa jo jarruttelemaan, ettei liian nopeasti luisuta kevättä pitkin 😂.
Tuossa kohdassa ei taustaan osunut lunta kuin yhteen kulmaan, kuvasta tuli kivan lämpimän värinen. Se on talvella harvinaista herkkua.
DeleteHei, meillä on tismalleen sama visio vuodenkierrosta! Onpa hauskaa. Tai minulla on varmaan tammikuu tasan ylhäällä ja heinäkuu tasan alimpana. En tiedä, onko sinullekin noin ihan fyysisesti, kuten toteat – minulle syksy on tosiaan ylämäkeen raskaasti tarpomista ja keväällä taas liukuu eteenpäin ihan itsestään, vaivatta lasketellen.
Ihana, positiivinen kuva 'Pilgrimistä' ensimmäisenä. Ei todellakaan heti uskoisi, että se on otettu talvipakkasella. Että voikin olla ikävä kesäistä runsautta, vihreyttä ja värejä näinä päivinä.
ReplyDeleteEn ole Annan lailla ajatellut vuodenkiertoa pallona, mutta teidän molempien lailla kuvaan kevättä mielessäni alamäkenä. Siis sellaisena helppona ja toivorikkaana liukuna kohti valoa ja lämpöä.
Nuppu on läheltäkin katsottuna ihmeen tuoreen näköinen. Vain sen ruskeaksi mennyt kanta paljastaa paleltumiskuoleman.
DeleteOlemme samiksia kevätmielikuvan suhteen. Keväällä kaikki on helppoa ja toiveikasta.
'Pilgrim' on todella kaunis kovalla pakkasellakin ja varmaan sitä sitten ensi keväänä metsästelen, kun tämä Austin-kuume jyllää vain. Kauniita haavekuvia kesästä ja pianhan se on täällä. Mietin tuota ajatusta vuoden kulusta. Oma ajatukseni on varmaan jonkinlainen kehä, jossa alussa kaikki nukkuvat Ruususen unta hiljalleen herätäkseen kevääseen ja kesään, kypsyen syksyyn ollakseen valmiina lepoon, kun vuoden työ on tehty. Nyt olen siis matkalla kehän alussa kohti heräävää aikaa.
ReplyDeleteSuosittelen The Pilgrimiä lämpimästi, ja ehkä pyhiinvaeltaja voi liittyä jollain lailla ikoniharrastukseesikin? Keltasiedätystä sen kanssa saa juuri sopivasti, kun kukan sävy on pehmeä, ei millään lailla hyökkäävä keltainen. Se sointuu aivan ihanasti violetteihin ja vaaleanpunaisiin kukkiin, kuten pioneihin ;-)
DeleteIhanan luonnonläheinen tuo sinun vuodenkierron mielikuvasi!
Yhdyn edellisiin kommentteihin. Pilgrim on todella kaunis ja hienoa, että se on myös kestävä.
ReplyDeleteAinakin täällä se on osoittautunut todella hyväksi ruusuksi.
DeleteMinustakin tuo ensimmäinen kuva on hieno väreineen ja varjoineen.
ReplyDeleteMutta minun silmäni jäivät kiinni tuohon hohtopiikkiputkeen, vaikka se onkin kuvissa vain sivuroolissa😍Onpa se tanakka ja upea. Muistatko lajiketta?
Nyt en ole varma, mutta luulen, että tuo on ihan perus- Eryngium giganteum. Joskus otin selvää esim. Miss Willmott's Ghostista ja mielestäni sain selville, että se on ihan sama kuin peruslaji. Olen kylvänyt lajiketta 'Silver Ghost', ja luulen, että istutin sitä toiseen paikkaan, mutta mene ja tiedä. Voi tämäkin olla sitä.
DeleteHei Saila!
ReplyDeleteIhania kuvia, ja kaunis kukkapenkki. Tuo vaalenpunainen kuulostaa ihan ok:lta , kaunis, tuoksuu ja kukkii kauan. Kaunis kesällä ja talvella.
Terveisin Marika
Kaunis, tuoksuva ja pitkään kukkiva on hyvä ruusu :-)
DeleteTammikuu on kulunut puoleen jo ihan vaivihkaa! Unohdin tuoksutella kuvia.. olisko ollut jotain suloista? Jos oikein mielikuvittelee.
ReplyDeleteKyllä ja nyt on täällä oltiin koko yökin plussalla, tuntuu aivan keväiseltä! No, hämärää on kyllä, kuten tammikuussa.
DeleteNoissa ruusuissa on ihanat ruusuiset tuoksut :-)
Ei kyllä uskoisi että ensimmäinen ruusukuva on otettu keskellä talvea!
ReplyDeleteNo ei, paitsi kun katsoo oikein tarkasti, näkyy ihan vähän kuurahippuja ja sitten nupun kanta, joka on paleltunut ruskeaksi.
Delete