Ehkä minustakin tulee leikkokukkaihminen?
Ruskopenkissä elävä kiinanpunapuu, edessä, on kasvanut jo kaksimetriseksi. Sen takana on jaloauringonkukka (Helianthus 'Lemon Queen'), josta on kasvanut yhtä korkea.
Emily Bronte kukkii edelleen. Paitsi että... missäs se toinen kukkiva verso on, se nuppuinen?
Sehän löytyi maasta lojumasta, vähän niin kuin kultapallotkin, paitsi niin, että ruusun kukkaverso oli tyvestä murtunut.
Onneksi muistin toisenkin verson, sillä se oli niin litteänä maassa ruskopenkin keskiosissa, ettei sitä olisi helpolla huomannut. Nyt saan ihastella Emily Brontën kauniita kukkia keittiön pöydällä.
Vaikka en yhtään harrasta leikkokukkia, niin on tässä puolensa. Kukkaa tulee tarkasteltua useammin, kun se on paikassa, jossa ollaan tai käydään paljon. Tässä kukkatertussa näkyy ihanasti Emily Brontën erikoisuus. Vaaleanpunainen nuppu avautuu persikkaiseksi kukaksi, joka vähitellen haalistuu lähes valkeaksi. Tertussa on neljän eri kukintavaiheen kukka, jokainen eri värinen.
Emily Bronte kukkii edelleen. Paitsi että... missäs se toinen kukkiva verso on, se nuppuinen?
Ja tuoksu! Puutarhassa sitä ei huomaakaan, mutta koko keittiö tuoksuu – tai peräti lemuaa. Emilyn tuoksu on lähes yliampuvan makean kukkaisa. On siinä ruusun tuoksuakin, tietysti, mutta se on liiankin imelä.
Ehkä jokaisesta ruususta pitäisikin joskus ottaa oksa sisälle maljakkoon, jotta tuoksuja pääsisi tarkastelemaan? Ehkä täällä vain tuulee liikaa ja tuoksut häviävät sen mukana. Puutarhassa ruusun tuoksun täytyy olla todella voimakas, jotta sen tuntisi oikein kunnolla muulloinkin kuin työntämällä nenän kiinni kukkaan.
Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides
Kultapallo Rudbeckia laciniata, kerrannaiset lajikkeet
Ruskosormustinkukka Digitalis ferruginea
Tiikerililja Lilium lancifolium
Ja vielä löysit niin sopivan ja kauniin maljakon hurmaavalle Emilylle!
ReplyDelete-Mummopuutarhuri
Onneksi! Maljakoitakaan minulla ei kovin montaa ole, kun niille ei ole käyttöä. Mutta tuon ihanan maljakon ostin aikoinaan juuri siksi, että se on niin kaunis.
DeleteSaaressa myrskyt ovat kai moninkertaisia? Vahinkojakaan ei niin äkkiä saa korjattua.
ReplyDeleteEmily on röyhelöinen ja esteettinen debyytissään.
En osaa sanoa, mutta eihän täällä ole paljoa tuulta pysäyttämässä kuin merta ja muita saaria, mutta ne tuuli osaa kiertää sujuvasti :-D Toisaalta kaikki kasvillisuus on yleensä tottunut tuuleen. Tänä kesänä on kyllä ollut yllättävän paljon kunnon myrskyjä ja sitä myötä langoille kaatuneita puita ja sähkökatkoja. Vahinkojen korjaamista saadaan tosiaan odotella yleensä pitkään.
DeleteEmilyn debyyttitanssiaiset :-)
Aika äärimmäisessä tapauksessa raaskisin noin upean ruusukimpun maljakoon leikata. Myrskyn murtama varsi taitaa olla juuri sopivan äärimmäinen tapaus. Tänä kesänä tuulta ja sateita on riittänyt. Kun sataa, vettä tuleekin valtavalla voimalla. Siinä nöyrtyy vankkavartisemmatkin kasvit.
ReplyDeleteSamaa mieltä, mieluummin puutarhassa kuin maljakossa, mutta tällä kertaa meni näin, että puutarhassa olisivat vain mädäntyneet maassa.
DeleteNo niin, anna vaan kaikkien muidenkin kukkien välillä langeta, kun Sinulla on noin erikoisen kaunis maljakkokin!
ReplyDelete:-D Olihan niitä ihan kiva katsella pöydällä kyllä...
DeleteKaunis Emily ja maljakko!
ReplyDeleteJa molemmat yhdessä :-)
DeleteOih! miten kauniit kuin kukkakaupassa. Ihana tuo maljakko ja niin kaunis kuva kaunokaisten kera.
ReplyDeleteOn niin ihana nauttia kukkaloistosta vielä, täällä ilma viileni iltaa kohden ja
yöstä taitaa tulla aika vilpoinen (viime yönä oli vaan 5 astetta lämmintä)
Huh, onpa viileää!
DeleteIhana otsikko😄Ja kuinka kaunis Emily onkaan! Mitkä värit noissa nupuissa.
ReplyDeleteEi silti ole ensimmäisen kuvan voittanutta🤭
:-D Muistaakseni mainitsit tiikerilijan värin epäluonnollisuudesta ja olen siinä samaa mieltä, mutta onhan se ryhmänä ruskosormustinkukan kanssa aika ihana.
DeleteAivan ihana kukka ihanassa maljakossa. Tuuli tekee välillä tuhojaan. Onneksi toinen verso säästyi. - terkuin pienen pihan Tuija
ReplyDeleteOnneksi toinen verso on pystyssä, ja kukkia saattaa kyllä tulla vielä lisääkin, nämä Austin-ruusut ovat jatkuvakukintaisia.
DeleteOlipa teillä melkoinen myrsky, niistä maakrapu ei tiedä yhtikäs mitään! Ja Emily lankesi, mutta onneksi huomasit ja sait ihanuuden upeaan - arvoiseensa maljakkoon ja pääsit tarkastelemaan kaunotarta lähemminkin! Ensimmäisen kuvan tunnelma on aivan uskomaton!
ReplyDeletePuuskat olivat melkoisia, mutta muita tuhoja en huomannut. No, se sähkökatkos tietysti, taas jokunen kaatunut puu.
DeleteHübsch sind deine Beete. Besonders gefällt mir die Blütenpracht von Emily Brontë. Die Farbe ist wunderschön. Und sie macht sich ganz besonders gut in der Vase. So hast du noch Freude an den hübschen Blüten.
ReplyDeleteEmily Brontë is a lovely rose with a fantastic colour, as you say. Thank you very much for your comment!
DeleteTuo Emily on tosi kaunis. Niin vahvat kerratut kukat! kelpaa nota ihailla niin sisällä kuin ulkonakin. Mutta monella tavalla alkaa lähestyvä syksy joi näkyä kukkapenkeissä.
ReplyDeleteOnneksi on näitä myöhään kukkivia ruusuja, kun perenna toisensa perään hiipuu.
DeleteNiin kaunis <3 - emäntä
ReplyDeleteKuule Musti, voiko keittiössä edes olla, jos se niin lemuaa? - Pepsi
:-D Musti oleileekin paljon ulkona!
DeleteAivan ihanat ruusut ja totta, maljakossa kukkia pääsee tarkastelemaan ja ihailemaan lähemmin.
ReplyDeleteTotta se on, mutta minusta ei tainnut edelleenkään tulla leikkokukkaihmistä. Taloni on pieni eikä kukkavaasille kerta kaikkiaan ole tilaa. Keittiön pöydälläkin se on vähän tiellä, kun pöytä on niin pieni.
DeleteHarmi kääntyi eduksi, kun löysit ruusun ja sait sen vielä pelastettua maljakkoon. Tosi kaunis maljakko! Teillähän oli pitkä sähkökatko.
ReplyDeleteTänä kesänä on myrskyjä riittänyt, sähköt ovat olleet silloin tällöin poikki.
DeleteHarmi kaunista ruusuasi, mutta se sulostuttaa sinua sisällä, löysit kivan maljakonkin sille.
ReplyDeleteEi harmittanut niin paljoa, kun kerkesin huomata kukkatertun maassa ennen kuin se meni siinä pilalle.
DeleteHarvoin tulee kukkia kerättyä maljakkoon, mutta ehkä joskus sentään pitäisi:) Tuollainen yksittäinen ruusun oksa on ihan riittävä kaunistus sisätiloissa, varsinkin noin ihanassa maljakossa.
ReplyDeleteTuo yksi oksa oli kyllä tosi kaunis ja älyttömän tuoksuva niin kauan kuin kesti maljakossa.
Delete