Vuokkoja, esikkoja ja muuta pientä

 Tämä kevät on helpompi kuin moni aiempi, sillä tuntuu siltä, että vähän kaikesta ehtii raportoida – paitsi sitten, kun menee selaamaan kuvia ja huomaa, mitä kaikkea onkin jo kukkinut ja mistä piti kertoa!

Jotakin jää pakostakin syksyyn ja talveen, kun ei millään pysty kaikesta kertomaan, mutta otetaan nyt vaikka valkovuokot, kun ne kukkivat parhaillaan. Vuosikausia sitten Särkän perennataimistolta ostettu sinerväkukkainen valkovuokko myytiin nimellä forma caerulea eli sininen muoto, mutta nykyisin tämä lienee 'Robinsoniana'. Hämyvuokoiksi näitä sinerviä ja punervia kutsutaan, mutta siis valkovuokon muotoja nämä ovat.

Olen vähän kahden vaiheilla siitä, pidänkö väristä vai en. Se on jotenkin outo eikä yhtään raikas, kuten valkovuokko tavallisesti. Taustalla on rotkolemmikki, joka on ihanan värinen. Ehkä ongelma on se, ettei 'Robinsoniana' oikein soinnu tälle kasvupaikalleen, johon sen ensiksi istutin.

Ruohomaiset korret ovat kaikki käärmeenlaukkaa, se kylväytyy holtittomasti itusilmuillaan, mutta se on niin herkullinen, että onhan se hyvä asia. Ei tosiaankaan tarvitse mitään kevätsipuleita ostaa kaupasta! Tarhakieloakin tuolta nousee, komeita paksuja pötkylöitä.

Pistetään tähän väliin rotkolemmikki lähempää, kun tämä on ensimmäinen kukassa ja niin kaunis. Alun perin tämä oli kirjavalehtinen, mutta en pistänyt pahakseni vihreäksi muuntumista. Kimalaisetkin pitävät tästä, kuten usein kasveista, joissa on monta pikku kukkaa lähekkäin.

Penkin takaosassakin olisi 'Robinsonianaa', mutta se on syöty! Kivimuurin kolojen tienoilla näkyy usein vilistävän pieni metsämyyrä. No, tämä tuho ei paljon haittaa. 

Ikävämpi uutinen on se, että metsäjänis näkyy yhä käyvän puutarhassani – muutamia tarhajouluruusun varsia on syöty silloin tällöin edelleen. Sekään ei hirveästi haittaisi, kun niitä on niin paljon, mutta vastikään esittelemäni 'Pink Elf' -varjohiipan ensimmäiset ikinä kaksi kukkavartta on popsittu! Ne on katkaistu reilun kymmenen senttimetrin korkeudelta, joten kyseessä on lähes satavarmasti jänis. Tuskin myyrä on vaappunut varpaillaan syödäkseen niin korkealta. Sitä paitsi talvisista käpälänjäljistä olen voinut nähdä, että talvivihreä vaskivarjohiippa kuuluu jäniksen ruokavalioon.

Muutama vuosi sitten hiffasin, että 'Robinsoniana' sointuisi täydellisesti muotopuutarhaan. Siirsin sitä, ja kyllä se tosiaan tänne sointuu paremmin.

Kaverina kukkiva helmililja on pieni kysymysmerkki. Kauan sitten istutin 'Ocean Magic' -persianhelmililjaa, ja se on liukuvärinen, mutta ei näin voimakkaasti. Sitten sain 'Grape Ice' -isohelmililjan siemeniä blogiystävien tapaamisessa, mutta sen kukissa olisi enemmän violetti alaosa, ja lehtikin olisi isohelmililjalle tyypillisen leveä. Siementaimia nämä taitavat joka tapauksessa olla, ehkä kyseessä onkin ihan oma siementaimiristeymä. 

Helmililjat ovat jotenkin huomaamattomia sivuroolin kasveja. Vaikka olen niitä innolla istuttanut lähes joka syksy, tuntuu aina olevan jotakin tärkeämpää ja huomattavampaa kukassa. Oli se sitten isompi tai pienempi kukka. Olen vähän asiaa harmitellutkin ja miettinyt, että helmililjoista pitäisi tehdä oma blogijuttunsa. Mutta se saattaa olla niitä aiheita, jotka näkevät päivänvalon vasta puolen vuoden päästä.

Viereisessä penkissä kukkii balkaninvuokko 'Blue Snow' yhä vain. Lajikenimi on pieni mysteeri, sillä sitä nimeä ei näytä olevan missään luotettavissa rekistereissä, mutta sillä nimellä tämän Hollannista Nijsseniltä tilasin enkä toistaiseksi ole löytänyt saman näköistä balkaninvuokkoa, joka olisi kukan sisäpuolelta lähes valkoisensininen. Väri on huippukaunis.

Läheisessä metsäpuutarhapenkissä kasvaa sinnikäs esikko, tai näitä on kaksikin kappaletta. Harmittelen sitä, että monet esikot kuolevat puutarhassani, mutta nämä kaksi loistokevätesikkoa ovat olleet tässä jo kymmenen vuotta, ylikin. Ihanan raikas väritys, valkoinen kukka keltaisella keskustalla tuolla vihreyden keskellä!

Muutama vuosi sitten istutettu aarre, kääpiöesikko 'Carrigdale', on onneksi elossa sekin.

Sen vieressä on tulossa kukkaan valkovuokko 'Pink Delight'. Mikäli sen kukkavartta ei syödä. Tämän saman metsäpuutarhapenkin toisessa päässä oli 'Monstrosa' tulossa kukkaan ja kun menin ottamaan seuraavana päivänä kuvia, oli kukkavarret syöty. Myyriä on, ja paljon. Puutarhurilla on lukuisia vihollisia!

Pikkuinen vaaleanpunainen piste kiinnitti huomioni metsäpuutarhapenkin etuosassa, polun vieressä. Mikä ihana orvokki! Valitettavasti en nyt tiedä, mikä tämä on. Mukanani kaupungissa on vain viimeisin puutarhapäiväkirja, joka ulottuu 2022 syksyyn. Joskus olen varmasti tämän istuttanut, mutta ei liene kukkinut aiemmin, kun en ole noteerannut. Hämärästi muistelen, että tämä saattaisi olla vaaleanpunakukkainen tuoksuorvokki.

Kasvimaan kulman uudesta kukkapenkistä löytyy valkovuokko 'Hilda'; kaunis ja siro puolikerrottu lajike. Terälehtiä on näin ollen enemmän kuin normaalisti – lasken näissä omissani noin tusinan verran, kun tavallinen määrä olisi 6–7 – mutta ei silti riittävästi varsinaiseksi kerrotuksi kukaksi. Vaikutelma on aivan täydellisen luonnollinen ja silti vähän luonnon vuokkoa erityisempi.

Mennäänpä sitten luomaan viimeinen silmäys 'Dawn' -heiteen (Viburnum × bodnantense) ennen kuin se lopettaa kukinnan. Kauan sen kukinta kestikin: nuput alkoivat pullistua tammikuussa, maaliskuun viimeisenä päivänä avautuivat ensimmäiset kukat puskan alaoksille.

Heiden juurelle olen istuttanut erityisiä aarteita, joita ei voi upottaa mihin tahansa viidakkoon – niitä viidakkoja on puutarhassani vähän liikaakin. Pienille kasviherkuille on vaikea löytää paikkoja, joissa ne eivät hukkuisi.

Suureksi ilokseni vuokkoängelmä on yhä elossa. Heiden alusta on niitä paikkoja, joiden ohi kuljen monta kertaa päivässä ja näin ollen muistan varmaan kastellakin silloin, kun on kuivaa. Se saattaa olla pelastanut vuokkoängelmän hengen.

Sain keväällä ystävältä ja kollegalta alppikellon siementaimen. Ei ole tietoa, onko tämä niitty- vai metsäalppikello. Istutin sen heiden juurelle pikku aarteiden joukkoon. Pikku taimi pukkasi heti kukat! Kuva on otettu jo kolme viikkoa sitten, eli hieman jälkijunassa kulkee tämä uutisjuna, mutta pääasia, että kulkee.

Ryönä taimen ympärillä on vintin 150 vuotta vanhaa eristemujua. Osan kyllä käytän uudestaankin, tai siis jätän paikoilleen, mutta jos siinä on laastinmuruja sun muuta, kippaan sitä puutarhaan suojaamaan istutusalueita kuivumiselta. Nostelin välillä vanhaa sammalmujua vastaistutetun taimen päälle pakkassuojaksi, kun on ollut kylmää.

Jatketaan reittiä entisen saunan ohi, sen nurkalla kukkii etelänkevätesikko edelleen täyttä päätä. Parempi nimi tälle on lehtoesikko, jota minunkin pitäisi opetella käyttämään. Etelänkevätesikko sekoitetaan liian usein kevätesikkoon, vaikka kyseessä on kaksi ihan eri lajia. Kukat ovat eri väriset ja eri kokoiset ja kukinta-aikakin on vähän eri. Tämä on aikaisempi, vaaleamman keltainen ja suurikukkaisempi kuin kevätesikko, eikä tämän kukissa ole oransseja pisteitä.

Seuraavaksi saapastellaan kuistin rappujen ohi. Siellä kukkivat ruukuissa edelleen Gold Laced -ryhmän loistokevätesikot. Nämä pääsevät ennen pitkää ruskopenkin multiin, mutta en pidä kiirettä, sillä teen sitä vähemmän tuhoja, mitä enemmän kasveja on penkistä noussut. Muuten saatan vahingossa kaivaa jonkin istuttamani kasvin ylös.

Ruskopenkissä kukkii yksi vanhempi Gold Laced, mutta kuten kuvasta voi nähdä, se ei ole koolla pilattu. Mukulaleinikit ovat sitä korkeammat. Olen silti iloinen, että tämä on yhä elossa kahden talven jälkeen.

Tänä keväänä kävi niin, kuten turhan usein esikoiden kanssa käy: talven päättyessä esikko oli tuoreenvihreä ja rehevä, mutta kevätauringon porottaessa se alkoi kutistua ja kutistui kutistumistaan kuin Liisa Ihmemaassa... onneksi huomasin asian jossakin vaiheessa ja pistin ison kappaleen kuusesta kuorimaani kaarnaa varjostukseksi. Se oli melkoinen suojakilpi, jota kylläkin esti myös sateen pääsyn kasville. Onneksi esikko on edelleen elossa, vaikkakin puolet siitä ehti jo kuivua.

Tämä esikko lienee jokin suikeroesikko – niitä on tällaisia vähän korkeampia ja sitten ihan matalia; kaikilla on tuollaiset ohuet kukkavarret. Hankittu vuosia sitten Uudenkaupungin kukkamessuilta harrastajan pöydästä. 

Suikero on muuttanut pariinkin kertaan, kun olen pelännyt sen kuolevan ja yrittänyt sitten siirtää parempaan paikkaan. Tämä viimeisin paikka kuistin pohjoispuolella vaikuttaa soveliaalta. Tässä pitäisi olla pieniä herkkuja, jotka kaipaavat paapomista, mutta ukkolaukka ja lehtoakileija pyrkivät jyräämään yhdestä suunnasta, tummakurjenpolvi ja kultapallo toisesta. 

Loppuun laitan tämän huippuonnistumisen, josta hykertelen ja toivon pitkää ikää. Loistokevätesikko 'Francesca' on jo ainakin toinen ellei kolmas yritys ja viimeinkin tämä näyttää lupaavalta! Istutin tämän vuosi sitten ja nyt se alkaa olla hyvän kokoinen. Täytyy muistaa kastella, jos kesästä tulee kuiva.

'Francescan' kukat ovat vihreät keltaisella keskustalla, siis aivan supermakean väriset. Lupaan ottaa kuvia sitten, kun kukat avautuvat! Voit uskoa, että olen kytännyt näitä nuppuja maaliskuusta lähtien, kun niitä alkoi nousta.

Balkaninvuokko Anemone blanda

Etelänkevätesikko, lehtoesikko Primula elatior

Isohelmililja Muscari latifolium

Kääpiöesikko Primula vulgaris

Käärmeenlaukka Allium scorodoprasum

Loistokevätesikko Primula × polyantha

Metsäalppikello Soldanella montana

Niittyalppikello Soldanella alpina

Persianhelmililja Muscari aucheri

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Suikeroesikko Primula Pruhoniciana-Ryhmä

Tarhakielo (tarhakalliokielo) Polygonatum × hybridum

Tuoksuorvokki Viola odorata

Valkovuokko Anemone nemorosa

Vuokkoängelmä Anemonella thalictroides