Wednesday 1 July 2009

Rajuja yhdistelmiä

Liilat laukat ja shokkipinkit punapietaryrtit keltaisine keskuksineen herättävät aamu-unisenkin.


Tässä kukkapenkissä kaikki on sekaisin. Punainen suloinen keijunkukka kohoaa keltaisten niittyleinikkien keskeltä. Siellä täällä on oranssia siperianunikkoa ja taas niitä laukkapalleroita...


Joku taisi tässä vähän aikaa sitten sanoa, kiinnittävänsä huomiota ainoastaan kasvien korkeuteen. Värit sitten ovat mitä ovat, ja ne sointuvat kumminkin kun kaikkea on paljon. Aika viisaasti sanottu!
Minulla on kukkapenkeissä vähän sitä ja tätä, myös rikkaruohoja. Puna-ailakit on niin hienoja, ettei niitä voi kitkeä ennen kuin lopettavat kukinnan. Nyt aloittavat mäkikuismat, nekin ovat komeita keltaisia pisteitä siellä täällä. Mesiangervot saavat kasvaa siihen asti, kunnes meinaavat tukehduttaa arvokkaamman vieruskaverinsa. Ja jos jossain kohdassa kasvaa hieman heinää, ei se kovin vaarallista ole.
Kitkeminen pari kertaa kuussa riittää tällä metodilla, mutta ei se kitkemisessä säästely ole syynä rikkaruohoviljelmiini. Se on aito ihastus niiden kauneuteen.

Lehtosinilatvat kohoavat puna-ailakkien tyrskyistä. Kuka osaa sanoa, kumpi näistä on koristekasvi ja kumpi ei?


Selective weeding

I like surprising combinations
, like the shock pink and purple of Tanacetum coccineum and Allium 'Purple Sensation'. Add the yellow centres and it's a feast.
Also, I like surprises in form of weeds. Yes, weeds! Quite a few of them have a lot to give: Hypericums, Filipendulas and Geraniums add little splashes of colour. With the coral red Heuchera and lilac Alliums I let yellow buttercups grow freely. Only when they invade too much space is their time to go - but they always come back next year.
One of my favourite June weed is red campion, Silene dioica. With the blue spires of Polemonium caeruleum, who can tell which one is a "decorative plant"?

2 comments :

  1. Hei Saila! Kiitos kommentistasi, taisin tosiaan olla melko nahistunut ennen lomia, mutta nyt sitä tuntee taas elävänsä! Istutin tuota samaista punapietaryrttiä jättipoimulehtien lomaan; näin nimittäin kyseisen yhdistelmän ja se oli mieletön. Sanotaanko punapietaryrttiä muuten myös punapäivänkakkaraksi? Niin, ja tuota samaista lehtosinilatvaa kasvaa pihallani valkoisena; kiva perenna, sievä ja kaunislehtinen ja kukkiikin pitkään. Nautinnollisia kesäpäiviä täältä Pohojanmaalta!

    ReplyDelete
  2. Hei Maria!
    Viljelykasvien nimistö kertoo kasvin nimen olevan virallisesti punapietaryrtti, mutta tosiaan myös punapäivänkakkara-nimeä käytetään. Olen miettinyt hankkivani myös vaaleammanpunaista versiota, mutta tämä shokkiväri oli kyllä ensin saatava. Todellinen piristys, ja voin vain kuvitella millainen yhdistelmä se on hieman limenvihreän jättipoimulehden kanssa. Kiitti vinkistä ;-)
    Onneksi nyt on saatu vähän sateitakin, niin nämä kesäkuun istutukset eivät ihan näänny.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!