Tuesday 19 May 2009

Keltainen kevät

Tämä mysteerinarsissi tuli mukana, kun siirsin tyräkin edellisestä pihasta uuteen. En ollut huomannutkaan, että penkissä olisi ollut tällaisia narsisseja... Hmm! Tai sitten olen istuttanut ja unohtanut saman tien, sitä sattuu.

Narcissus 'Orangerie'


Jokin aika sitten joku sisustus- ja muotiguru kertoi keltaisen olevan supermuotia. Se on ehkä jo poistunut muodin kirkkaimmasta kärjestä, mutta puutarhoissa se lienee yhtä muodikas joka kevät.
Vaikka keltainen ei lempiväri olisikaan, on sillä keväisessä puutarhassa sijansa. Lounais-Suomen saaristossa yleinen mukulaleinikki ja lempeämmän sävyinen kevätesikko valtaavat kauniit luonnonlehdot siinä missä pihanurmet ja puiden alustatkin. Mitä onnea on ihailla ilta-auringon valon siivilöityvän omaan, pieneen esikkolehtoon!
Niitä narsissejakin oli sitten viime syksynä pakko istuttaa. Narsissi on siitä harvinainen sipulikukka, että se ei maistu jäniksille eikä peuroille. Narsissipenkkien ylle ei tarvitse virittää kanaverkkohäkkiä kuten tulppaanien, krookusten ja jopa kirjopikari- sekä varjoliljojen ylle.
Onneksi pidän puutarhapäiväkirjaa, johon merkitsen, mitä olen mihinkin istuttanut. Periaatteessa kirjassa pitäisi olla kaikki istutustieto, mutta aina ei muista... Narsissit kuitenkin kirjasin ylös. Niin nousevia versoja osasi sitten etsiä oikeista paikoista. Ja löytyiväthän ne!

Ransu esittelee narsisseja, jotka mieluiten istutan nurmelle ja heinikkoon puiden alle. Kukkapenkissä ne levittäytyvät yllättävän nopeasti tukahduttaen perennojen elintilaa.


Daffodil time

Knowing the British daffs have been way past their best for a while, it's time to introduce some that are currently blooming in my garden...

5 comments :

  1. Onpas kaunis tuo 'mysteerinarsissisi'! Puutarhapäiväkirjan pitäminen kuulostaa fiksulta idealta ja on varmasti hauskaakin. Itse olen aina suunnitellut kirjaavani puutarhajuttuja, mutta olen niin laiska semmoisessa.

    Olen ollut sitä mieltä, etten tykkää keltaisesta, mutta huomaan nauttivani narsisseista ja kuopuksen valitsemista keltaisista orvokeista. Kyllä keltaisilla kukilla on tosiaan sijansa puutarhassa ja iän karttuessa kai suvaitsevaisuus lisääntyy!

    ReplyDelete
  2. Hei taas Maria!
    Mysteerinarsissi näyttää minusta eniten ehkä 'Tahiti' -lajikkeelta, jos haluat komalle pihalle kokeilla. En uskalla vielä lähettää sivusipuleita kun on vasta yksi kukka. Tiedä, tulisikä sieltä muunkinlaisten narskujen sipuleita ylös ;-)
    'Tahiti' on nätti, ja suht pienikokoinen kukka. Jotkut narsissit ovat mielestäni vähän liian suuria, luonnottomia.

    Voin suositella puutarhapäiväkirjan pitämistä lämpimästi! Puolessa vuodessa ehtii aina unohtaa täysin mitä on mihinkin istuttanut. Kun jo muutamassa viikossakin esimerkiksi kasvimaan kylvökset häipyvät mielestä.
    Niin, iän mukana kai muisti vähenee mutta keltaisensietokykyä tulee tilalle.

    ReplyDelete
  3. well, I do nderstand that English is often more concise than other languages... but what I'm missing from your blurb in Finnish?
    You know how curious I am!

    baci, c

    ReplyDelete
  4. ... and I forgot to type a "u"...

    PS: I love the little spider!

    ReplyDelete
  5. Hei Hi Carlo carissimo!
    Gli porti i miei saluti a carissimi a Nikka, anche i saluti di Ransu e Musti.
    As you can see, Ransu is already a big boy, nearly as high as Musti but looking more bulky... He's a little lynx! A lot of it is fluffyness, he's great to cuddle!

    What part exactly you wanted me to explain? The "aahosdfiejföldkvådg 'sö", or the next one??? ;-)
    Ha, it's great to wind you up.

    I know I should write/translate more in English, just that I've been dead lazy and busy.
    The thing is, last autumn I planted quite a few daffodils. They're some of the very few plants that deer don't eat. I need to put wire netting on tulips and even fritillaries if I want to see them in flower.
    Great idea I had the other autumn to install a fritillary meadow "à la francaise" as I'd seen in Cognac. There they grow naturally on damp pastures. A great sight in April, I may say.
    Now every single fritillary that is flowering in my garden is topped with a wire cone.

    I'm glad you wrote, you're so very right (as always, you may add but only in your own mind as I didn't really say that).
    This may prompt me to offer more information in English, or even to brush up my Italian. Needs a lot of brushing, it may become bald before anything comes up!

    The first image on my latest post is a mystery daff, perhaps a 'Tahiti'? It came up when I transplanted that Euphorbia dulcis 'Chameleon' next to it. Mysterious, as I dug the euphorbia up in my parents garden and I thought I also took some old-fashioned white Narcissus bulbs that were growing there.
    So, what on earth is this???!
    Looks great with the euphorbia though, you must agree.

    And then, there's been discussion on how yellow is actually quite nice in the spring even among folks who don't like yellow (pronounced JELLLLLLOW).
    And that it's a good idea to write things down - I keep a garden diary, whenever I remember, that is.
    I came to the following conclusion: with age you lose some of your memory but at least you get yellow-tolerance in return.

    One of my very favourite flower colours these days seems to be purple. Weird, since my house will be brick-red. Now, how do you combine those two??? I must stop buying purple plants.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos kommentista!