Tomaatti-ihme

 Joskus elokuun alussa, kompostin ohi kulkiessani, hieraisin silmiäni.

Olin toki huomannut, että kompostista puski tomaatintaimia, niin sieltä usein puskee. Tomaatinsiemenet näyttävät olevan elämänhaluisia ja niitä itää kaikkialla, jonne pienikin tomaatinpalanen siemenineen on kulkeutunut.

Mutta nyt kasveissa oli ihan kookkaita terttuja! Miten tämä on mahdollista, tomaatithan pitäisi esikasvattaa aikaisin keväällä – ei voi riittää, että ne itsekseen itävät joskus toukokuussa, vai koska kompostikehikon suoristinkaan ja kompostimassan käänsin, ja onnistuvat vielä tuottamaan satoa.

Niinpä riivin lehtiä ja leikkasin latvoja niin taiten kuin tällainen kokematon tomaatinviljelijä pystyy, ja katselin marjojen kasvamista. Reilu kuukausi sitten poimin tertut talteen ja laitoin ne ikkunalaudalle kypsymään. 

Ne pysyivät vihreinä kuukauden ennen kuin alkoi tapahtua. Sitten ne muuttuivat punaisiksi!

Tarjottimella on alimpana kaupasta ostettuja isoja tomaatteja. Sitten on tertuissa omiani, jotka ovat nyt yhtä punaisia. Takana kurkkii avokado. Lisäksi löysin vielä yhden vihreän tertun, jossa on kookkaita marjoja – tomaatilla on tosiaan kasvitieteellisessä mielessä marja, ei hedelmä tai siemenkota tms. Ja nuo ovat vieläpä eri muotoisia, tuollaisia luumumaisia!

Tämä onkin hyvä tomaattivuosi, sillä ostin keväällä tomaatintaimen, joka tuottaa pikkuruisia keltaisia marjoja – lajike on muistaakseni 'Donna Yellow'. Tajusin nimittäin, että kauriit ja peurat eivät ole enää käyneet puutarhassani pariin vuoteen kesäaikaan; pystyn siis kasvattamaan tomaattia ulkosalla ilman, että se riivitään nysäksi. Donna on tuottanut kivan kirpeitä ja maukkaita naposteltavia, joista useimmat ovat päätyneet suoraan suuhuni kasvimaalla käydessäni. 

Päivän ruusussa on herkullinen hedelmäväri: Austin-ruusu Bathsheba eli 'Auschimbley'. Avonaisia kukkia on joka päivä edellistä enemmän, ja kiitos viileähkön syyssään, ne myös kestävät kukassa pitkään.

Vaaleanpunainen puutarhakierros

 Nyt pinkit lasit päähän!

Ensiksi kuva 'Natural Feelings' -syysleimusta (tai sellaiseksi oletetusta). Kukista pyydettiin lähikuvaa, ja otin sen jo aikoja sitten, en vain muistanut laittaa tänne blogiin. Nyt syysleimu on jo rempsahtaneempi.

Pitkän kaupunkireissun jälkeen havaitsin, että hempeän vaaleanpunainen 'Vesta K' -nerine eli ruusuneidikki oli ehtinyt kukkia poissa ollessani. Voi harmi! Hommasin sipulit viime vuonna ja tämä oli ensikukinta. Viidestä sipulista tosin vasta yksi kukki. Nyt olen jo nostanut ruukun sisään ja vahdin haukkana paria sipulia, joista puskee vihreää. Ehkäpä saan kuin saankin vielä nähdä kukan tänä syksynä?

Kuvan alareunasta sojottaa jo seuraava nerine.

Se on tavanomaisen värinen, joka on ollut minulla monta vuotta. Useimmiten se kukkii syysaikaan.

Nostin nerinen kuistin pöydälle, ja nyt se on täydessä kukassa. Se on siis ruusuneidikki, ihan perusvärinen tumma pinkki. Väristä en välitä, mutta kukat ovat satumaisen kauniit ja sipulikukat ovat tietysti aina lähellä sydäntä. 

Edessä on ystävän ja kollegan antama uusi myrkkylilja 'Beaconsfield'. Ihanaa, kun kokoelma laajenee ilman, että edes ehdin toivoa uusia lajikkeita!

Aamun puutarhakierroksella bongailin uusia ja vanhoja myrkkyliljoja. Loistomyrkkylilja "Steven" kuistin edustalla on saanut taustalleen pikku ryppään vaaleanpunaisia kukkia. Siellä on täpläpeippi 'Aureum', kauneimpia täpläpeippejä. Etenkin tällaisessa vajopaikassa se oikein loistaa. Kellanvihreät lehdet ovat lisäksi korostava pari vaaleanpunaiselle.

Muotopuutarhassa on puolestaan pinkkiä + lisää pinkkiä. Ja tietysti vihreää. Purppurakannusruoho 'Canon Went' on maailman suloisin hailean vaaleanpunakukkainen, lisäksi sen kukkaset ovat pikkuruisia. Huomattavasti pienempiä kuin luonnon keltakannusruohon. Ja se kukkii pitkään. Aloitti heinäkuulla, ellei jo aiemmin.

Taustalla on myrkkylilja 'Harlekijn' – viimeinkin kukassa! Se kukki ensimmäisenä syksynä ruukussa, kun olin hankkinut sen – vuonna 2019. Istutin sen samana syksynä puutarhaan, eikä kukkia sittemmin ole näkynyt. Lehtiä on kyllä noussut, mutta hintsusti. Olen yrittänyt lannoittaa lehtien ympärillä, ja ilmeisesti se on auttanut. Tai sitten se, että mukula on saanut hilattua itsensä sopivalle kukkimissyvyydelle. Olen hyvinkin voinut istuttaa sen liian syvään.

Esittelen Harlekijnin paremmin jonain toisena kertaa, mutta kuvasta jo näkyy, että se on pinkki-valko-kirjava. Jatketaan kierrosta, sillä vaaleanpunaista on paljon.

Uusia myrkkyliljoja nousee koko ajan maasta. On niitäkin, joista ei näy vielä yhtikäs mitään. Tämä on jokin vanha, hyvin kukkiva, ilmeisesti tarhamyrkkylilja. Edessä on rotkolemmikki 'Sterling Silver'. Tämä parivaljakko tukee ja korostaa toisiaan mitä kauneimmalla tavalla. Siksipä istutin nyt kuistin eteen uuden rotkolemmikin, kun sinnekin tuli lykättyä myrkkyliljoja.

Siinä lähellä on pieni muistutus yhdestä puutarhan ahkerimmasta kukkijasta, jota ei ole edes tarvinnut itse hankkia, sillä se kasvaa luonnostaan ja ilahduttaa siellä sun täällä kukkapenkeissä: haisukurjenpolvi. Pikkuisia vaaleanpunaisia kukkia avautuu vielä marraskuussakin, tosin enää harvakseltaan. Vieressä on imikkä.

Ruusutarhan eteläreunassa kukoistaa kaunis kurjenpolvi Dreamland eli 'Bremdream'. Mutta voi hyvänen aika tuota sotkua! Minun on ollut tarkoitus raivata täpläpeippi täältä pois jo jonkin aikaa, sillä muut kasvit ovat rehevöityneet eikä peipin enää tarvitsisi valloittaa koko pinta-alaa.

Onneksi syksy on hyvää aikaa kaikenlaiseen, varsinkin kun maltoin mieleni enkä tuonut edelliseltä kaupunkireissulta yhtäkään taimea tai kukkasipulipussia. Ainoastaan sen ystävän antaman myrkkyliljan. Kerrankin voi keskittyä alueiden siistimiseen eikä koko ajan vain uuden istuttamiseen. (Toki aiemmin hankituista on vielä pari taimea ja parikymmentä kukkasipulipussia istutettavana).

Työasiatkin tästä vähitellen rauhoittuvat, niin ehtii taas paremmin pihapuuhiin.

Sitten, kun saan peippiä riivittyä, revin koristemansion kiveykselle levinneet rönsyt ja istutan niitä tilalle. Tämä kukkarypäs on oikealla paikallaan ihan ruusutarhan reunakiveyksen sisäpuolella. Lajike on Lipstick eli 'Stickbolwi'. Voimakas pinkki on tässä kasvissa niin kohdillaan, vaikka yleensä pidän hempeämmästä.

Ruusutarhan yläreunassa on ihana yllätys. Pulskaneilikka! Olin varmasti heittänyt ohikukkineet varret tähän siinä toivossa, että joku siemenistä itäisi, ja niin on käynyt. En voisi olla onnellisempi! 

Aikoinaan kylvin pulskaneilikkaa alppipenkkiin, mutta sinne se on aivan liian korkea. Kitkin kasvit ja istuttelin preerialle, mutta niitä ei koskaan näkynyt enää sen jälkeen. Viime vuonna löysin yhden taimen heinikosta alppipenkistä monta metriä itään. Keräsin siemeniä ja kylvin ne kevättalvella, mutta ainokainen itänyt taimi taisi kuolla märkyyteen alkukesällä. 

Siksipä olen tästä pulskaneilikasta nyt hyvin, hyvin kiitollinen. Puutarha elää omaa elämäänsä, emme voi sitä kontrolloida, ja joskus se antaa aivan ihania yllätyslahjoja.

Alppipenkki tuli mainittua. Siinä kasvaa pikkuruisia, matalia kivikko- ja vuoristokasveja. Kuten tämä japaninmaksaruoho, joka on myöhäinen kukkija. Se ei haittaa mitään, sillä tähän aikaan kukkijat vähenevät ja on ihanaa, kun joku vasta aloittaa syyskuussa.

Pistetään tähän myös hempeämpi koristemansio Pink Panda eli 'Frel'. Se kasvaa hobittipenkissä, vaikka pandoilla ei kai hobittien kanssa olekaan tekemistä.

Syysvuokko 'September Charm' on edelleen täydessä vedossa, onhan yhä syyskuu. Nuppuja taitaa avautua lokakuunkin iloksi, niin paljon niitä on. September Charm & October Joy.

Keväällä juurakkona hankkimani tarhadaalia on viimein avannut ensimmäisen kukkansa. En tiedä, miksi hankin juuri vaaleanpunaisen, sillä en ole värin suurin fani. Luultavasti ajattelin, että ihan sama, mitä hankin, kun eivät edellisten vuosien oranssit ja purppuraisetkaan ole tuottaneet yhtään mitään: ne eivät joko lähteneet kasvuun ollenkaan tai lähtivät, mutta kuolivat pian sen jälkeen. Minulla ei totisesti ole daaliapeukaloa. 

Lajike on 'Stolze von Berlin'. Onhan siinä sellainen kiva puoli, että lajike on vanha, yli sadan vuoden takaa. Annan historialle arvoa.

Päivän ruusu on tarhakurtturuusu 'Syke'. Kotimaista jalostustuotantoa, kaunis löyhän pallomainen kukka.

Aurinkoista pyhäpäivää!

Haisukurjenpolvi Geranium robertianum

Imikkä Pulmonaria

Japaninmaksaruoho Hylotelephium cauticola

Koristemansio ×Comagaria rosea

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Pulskaneilikka Dianthus superbus

Purppurakannusruoho Linaria purpurea

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Ruusuneidikki Nerine bowdenii

Syysleimu Phlox paniculata

Syysvuokko Anemone hupehensis

Tarhadaalia Dahlia × pinnata

Tarhakurtturuusu Rosa Rugosa-Ryhmä

Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä

Täpläpeippi Lamium maculatum

Punnertavat ponnekkaat

 Raketin lailla!

Tämän myrkkyliljan olen hankkinut muinoin nimellä Colchicum speciosum "Steven" eli loistomyrkkyliljana. En tiedä, miten oikean lajin voisi määrittää varmasti; joitakin tietoja verkosta löytyy, jotka tukevat sitä, että tämä on sitä mitä pitikin, jotkut tiedot taas ovat ristiriitaisia. 

Joka tapauksessa elinvoimaa sillä riittää! Kaivoin tältä paikalta elokuussa kymmeniä mukuloita, isompia ja pienempiä; osa oli noussut mullan pinnalle, kun mukuloita oli niin paljon.

Eikä tästä kukkavarsien määrästä huomaa ollenkaan, että sitä on harvennettu.

Istutin mukuloita ensin muotopuutarhan viereiseen penkkiin. Sieltä niitä nyt on noussut sieltä täältä reippaasti kukkimaan. En saanut edes mahtumaan kaikkia kuvaan. Aika mahtavaa: siinä ne kai nyt sitten runsastuvat samalla tavoin kuin alkuperäinenkin. Yksi mukula oli vuosien mittaan monistunut kymmeniksi, ja näistäkin tulee yksittäisistä mukuloista jo kaksi kukkavartta, vaikka ne on vasta eroteltu ja istutettu.

Muotopuutarhan köynnöskaaresta löytyy täydellinen värimätsäys myrkkiksille, kun 'Comtesse de Bouchaud' -kärhö on yhä kukassa – yhden ainokaisen kukan voimin, tosin.

Endless Summer -jalohortensia 'Bailmer' tarjoaa myös pinkkiä sävyä.

'William Dykes' -myrkkylilja on rennompi tapaus. Tuoreet nuput ovat pystyssä, mutta viime aikojen kaatosateet ovat kumonneet avautuneet kukat maahan. Tällä lajikkeella on selvästi hennompi varsi kuin loistomyrkkyliljalla.

Osaa myrkkyliljoista saa vielä odotella pinnalle, mutta tänne kuistin edustalle istuttamistani Steveneistä myös moni kukkii. Nämäkin on siis elokuussa kaivettu entiseltä paikaltaan ja siirretty tähän. Koko ajan nousee lisää, vaikka tuskin kaikki siirtämäni mukulat tänä syksynä kukkivat. Osa oli pienempiä, ei varmaan vielä kukkimiskokoisia.

Katajapenkissä kasvaa upean värinen myrkkylilja, mutta sen ensimmäinen nenänpää on vasta mullan pinnalla. Väriäkään ei vielä erota, kun myrkkyliljojen kurkistavat nenänpäät ovat vaaleat. Niinpä laitan kuvan katajan seassa kauniisti kukkivasta Princess Kate -tarhalyhtykärhöstä.

Päivän ruusua katsomaan palataan muotopuutarhaan. Rhapsody in Blue eli 'Frantasia' on tuottanut syyskukkatertun.

Jalohortensia Hydrangea macrophylla

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Tarhalyhtykärhö Clematis Texensis-Ryhmä

Neulekuulumisia ja upein ruusu

 Koska edelliseen neulejuttuun piti koota koko alkuvuoden neulesato, päätin nyt yrittää sellaista lähestymistapaa, että kirjoitan käsitöistä säännöllisemmin.

Pari viikkoa sitten valmistui lyhythihainen neulepusero, jonka aloitin alkukesällä. Tosin silloin en tiennyt aloittavani puseroa. Tein ruutuneuletta, josta piti tulla villasukan varsi. Niin vain kävi, että tälläkin kertaa sukasta olisi tullut liian leveävartinen – olen tehnyt saman mallin ennenkin, ja nyt muutin tekniikkaa, mutta se ei auttanut. 

Tarkastelin kivaa ruutukuvioista pätkää ja päätin, että se on täydellisen levyinen hihaksi. Olin jo pidempään miettinyt, että lyhythihainen neule olisi kiva. Siis jotain 20 vuotta. Joskus haaveen toteuttamiseen kuluu aikaa.

Kännykkäkuvaan värit toistuivat lähempänä totuutta. En halunnut puserosta liian levotonta, niinpä tein alaosasta yksivärisen. Hihanresorien vihreä on vaihtuvaväristä lankaa, joten sillä ei olisi voinut yksiväristä alaosaa tehdä – se on muistaakseni Novitan Kajastusta. Onneksi löysin kaupasta kahta ohutta lankaa, joista yhteensä tuli täydellinen sävy. Helmaosassa on näin ollen ihanaa Filcolanan alpakkalankaa + Malabrigon ohutta merinolankaa, jossa on vähän vaihteleva sävy, kun se on käsinvärjätty. Siitä tulee elävämpi pinta kuin kovin tasaiseksi värjätyistä langoista, joista en oikein pidä, ne näyttävät niin teollisilta.

Vartalo-osan ruutuosuus on samasta villasukkaohjeesta kuin hihoissa, kaarrokkeeseen löysin toisen kirjoneulemallin, jota hieman muuntelin, jotta siitä tuli sopiva. Kaarrokkeessa näkyykin Kajastus-langan vaihtuvia värejä.

Puserosta tuli yllättävän pitkä, sillä halusin, ettei se ainakaan jää liian lyhyeksi, mutta sitten se venähti päällä jotenkin ihan minimekoksi. No, sen kanssa eletään.

Sitten otin työn alle Kodin Pellervo -lehdestä tekemälläni ohjeella jo valmistuneen Talviraita-villapaidan, jossa lankojen värit loppuivat kesken ja olin tehnyt yläosan mintunvihreällä. Se ei ollut mieleeni, joten hankin kesällä lisää beigeä ja harmaata, jotta sain jatkettua raidoitusta ylemmäs. Nyt olen kohta jo päättelemässä kaulusta, joka on harmaa. Näin villapaita sekä alkaa että päättyy harmaalla ja näyttää paljon tasapainoisemmalta muutenkin. 

Purku ja uudelleen tekeminen oli helppoa, kun tarvitsi purkaa vain yläosaa, ei edes hihoihin asti. Tämäkin on kaarrokemalli. Perinteisillä saumoilla koottua villapuseroa ei niin vain purettaisikaan. Malli on superhelppo – minua tässä kiehtoi se, että kaarroke voi tosiaan olla ihan tasaraitaa, sen ei tarvitse erottua neuleen alaosasta erilaisin kuvioin.

Halaus on ihanaa, paksua lankaa, josta syntyy neule nopeasti. Langassa on hieman pörröinen, harjattu pinta ja kauniit vaaleat sävyt. Arvostan suuresti sitä, että lanka on puuvilla-alpakka-villaseosta, jossa ei ole yhtään keinokuitua. Keinokuitusekoitelankaa harvemmin käytän, paitsi villasukissa, joissa se on pakollinen. 

Hiidenkiven puutarhassa -blogissa on aina päivän kärhö koko sen kauden, kun kärhöjä on kukassa. Matkin ja laitan tähän päivän Austin-ruusun, joka on kokoelmani parhaassa kukassa juuri nyt. Bathsheba-ruusu on nimetty Thomas Hardyn kirjan Far from the Madding Crowd sankarittaren mukaan.

Bathshebassa on muutama avonainen kukka eri puolilla puskaa ja ainakin kymmenen nuppua. Pitkäversoisen ruusun kaikkia kukkia ja nuppuja ei oikein saa samaan kuvaan, joten tässä on vain osa siitä. 

Väri on hurmaava aprikoosinsävyinen. Ensimmäisten kuvien neulepuserossa on myös hitunen tätä lempiväriäni yhdessä vihreän kanssa. Oranssi (sen monissa sävyissä vahvasta hempeään) yhdistettynä vihreään osuu makuhermoni ytimeen joka kerta. 

Kasvimaalla kiveyskin kukkii

 Loppukesän sateet ovat saaneet jotakin aikaan.

Ruusupapu 'Celebration' kukkii kauniin värisenä ja tuottaa mukavasti satoa. Muutama pussi pikaisesti keitettyjä papuja on pakkasessa. Isoimmat pavut, joissa on jo kookkaat siemenet, olen säästänyt ensi vuonna kylvettäviksi.

Niin ihmeellistä kuin se onkin, lopulta yksi kitulias sinisalvia 'Oxford Blue', josta alkukesällä kirjoitin, on kasvanut tuuheaksi ja kukkii kauniisti. Näitä kylvin siis pussillisen keväällä, mutta vain yksi taimi selvisi elossa kesään. Eikä sekään hääppöiseltä näyttänyt vielä heinäkuussa. Sitten se alkoi kasvaa.

Hajuherneet jatkavat kukintaa, kun keräsin välillä siemenpalot pois. Nyt vain toivon, että uusia siemeniä ehtii kehittyä, muuten niitä on häviävän pieni määrä ensi vuodeksi. Tämä on 'Nimbus'.

'Franciscus Cupani' on reipas kukkija.

Kasvimaan kiveystä valloittavat koristekasvit ja myös rikkaruohojen taimet. Harmaakäenkukan lehtiruusukkeita on siellä täällä ja koristemansikka Lipstick – ei kun koristemansio nykyään – venyttää pitkiä lonkeroitaan metrien päähän ruusutarhasta, missä sen pitäisi kasvaa.

Asiasta ruusutarhaan. Bourbonruusu 'Honorine de Brabant' on pukannut syksyn iloksi pari kukkaa, nämä ovat raidallisia. Voin nyt ihan rehellisesti tunnustaa, että keräilen kirjavakukkaisia ruusuja. Tosin en moderneja; tämä on 1800-luvun lopusta.

Austinit ovat harvoja nykyruusuja, joita puutarhaani kelpuutan. Lady of Shalott on aiemminkin osoittanut olevansa loistava syyskukkija, niin tänäkin vuonna.

Bourbonruusu Rosa Bourbon-Ryhmä

Hajuherne Lathyrus odoratus

Harmaakäenkukka Lychnis coronaria

Koristemansio ×Comagaria rosea

Ruusupapu Phaseolus coccineus

Sinisalvia Salvia patens

Aikaisimmat myrkkyliljat

 Osa tuli jo näytettyä, mutta niitä nousee kuin hattivatteja.

Jalopähkämön seasta nousevien 'William Dykes' -myrkkyliljojen näkyvyyden ratkaisin lopulta sillä, että vain kiskoin pähkämön korkeat ohikukkineet kukkavarret käsin pois. Osasta nousi myös juuria, mutta se ei haittaa mitään, kun pähkämöllä riittää elinvoimaa. Jäljelle jäi vain maata peittäviä lehtiä, joiden ylle myrkkikset nousevat kauniisti.

Rikkaruohoelämää -blogin Between kyllä viisaasti sanoi, ettei istuta jalopähkämön leviävän persoonan sekaan yhtään mitään, ja sitä ohjetta olisikin hyvä noudattaa. Mutta toistaiseksi tämä kaksikko näyttää pärjäävän näinkin. Nyt, kun myrkkyliljat saavat paremmin valoa, ne pysynevät paremmin pystyssä – ehkä.

Eniten pidän loistomyrkkyliljasta ja siltä rotevuuden perineistä tarhamyrkkyliljoista, joilla on tanakat varret. Nämä tyypit pysyvät pystyssä ja värikin on näkyvä. Tämä rypäs on muotopuutarhan loistomyrkkylilja "Steven", jonka kasvupaikalta kaivoin kymmeniä mukuloita elokuussa. Kun katsoo tuota varsien määrää, ei se näytä vähentyneen edellisvuodesta ollenkaan. Nuppuja nousee koko ajan lisää ja lisää!

Elokuussa siirretyistä mukuloista suurimmat kukkivat jo nyt heti. Nämä istutin tarhasinivuokon kupeeseen, mikä ei ehkä ollut fiksuin ideani. Kaksikko on oikein yhteensopiva nyt, mutta kokemuksesta tiedän, että tuon loistomyrkkyliljan lehtituppaat ovat valtavia. Kun ne keväällä nousevat, ne saattavat peitota sinivuokon lähes kokonaan juuri silloin, kun se olisi kukassa – ellei sinivuokko ole hyvin aikainen. Täytyy miettiä myrkkyliljojen mahdollista siirtoa sitten ensi kesänä lehtien lakastuttua.

Istutin samaa loistomyrkkyliljaa myös kuistin kupeeseen, talon pohjoispuolelle. Saa nähdä, kuinka ne tässä varjopaikassa käyttäytyvät. Taustalla näkyy vastikään hankittu 'Sea Heart' -rotkolemmikki. Puutarhani toisessa paikassa ovat myrkkylilja ja hopeainen rotkolemmikki erittäin kaunis pari, niinpä halusin toistaa onnistuneen kombon tähänkin.

Opin muuten vastikään, että myrkkyliljat pitäisi istuttaa melko lähelle pintaa – ei ollenkaan kolme kertaa mukulan / sipulin syvyyteen! Sitä en tiennyt, kun näitä istutin, joten voi olla, että ne, jotka tulivat sopivan pintaan, kukkivat nyt. Muilla saattaa kestää vuosia punnertaa itsensä riittävän pinnalle, sen ne tekevät juurten avulla. Ovat ne sinnikkäitä!

Tämä voi selittää, miksi joillakin myrkkyliljoilla on kestänyt vuosia tulla kukkaan. Tänä kesänä havaitsin lehtituppaan yhdestä paikasta, johon istutin syysmyrkkyliljaa monta vuotta sitten. Lehtiä tai kukkia ei ole aiemmin siinä näkynyt.

Kuistin kulmalta raivatun lehtoakileijaviidakon alta löytyi muun muassa vuosikausia sitten kylvetyn kultatesman taimi. Viereen istutettu 'Summer Lovin'' -kuunlilja toistaa tesman sävyä. Toivon, että tähän kesällä istuttamani pari kuunliljaa viihtyvät – muualla puutarhassani ne lähinnä näivettyvät ja kuolevat pois vähitellen, mutta tässä kuistin rappujen vierellä on puutarhani ainoa kukoistava kuunlilja.

Kuvasta voi nähdä, etteivät akileijat mihinkään häviä, vaikka niitä kitkisikin. Siementaimia tulee nousemaan hamaan maailman tappiin asti, ja voihan osan niistä antaa kukkiakin; kauniitahan ne ovat. Ne vain vähitellen jyräävät alleen kaiken muun, jos ei pidä varaansa.

Kaikkein aikaisin on syysmyrkkylilja subsp. pannonicum, joka on täydessä kukassa jo toista viikkoa. Tämä on runsastunut hienosti, sillä hankin yhden mukulan vasta viime syksynä. Verrattuna tavalliseen syysmyrkkyliljaan, joka on kokemukseni mukaan melko hintelävartinen, on tämä mukavan kookas ja roteva. Siis olettaen, että olen saanut oikeaa lajia, enkä esimerkiksi loistomyrkkyliljaa.

Siitä ei vielä ole tietoa, tuleeko tämä olemaan joka syksy yhtä aikainen, kun tämä on vasta tämän myrkkiksen ensimmäinen syksy maassa.

Myrkkyliljat ovat suosittuja kukkakärpästen keskuudessa.

Pannonicum elelee ruskopenkissä ja on toistaiseksi ainoa sukunsa edustaja siellä. Kukissa on ihanan näkyvä väri, tuo myrkkyliljan puna erottuu syksyisestä puutarhasta erittäin piristävänä. Tähän penkkiin, kuten oikeastaan kaikkialle muuallekin, mahtuu vielä kymmeniä myrkkyliljoja.

Vasemmassa laidassa on parimetrinen hujoppi: jaloauringonkukka eli 'Lemon Queen'.

Jaloauringonkukka Helianthus 'Lemon Queen'

Jalopähkämö Betonica macrantha

Kultatesma Milium effusum 'Aureum'

Kuunlilja Hosta

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Loistomyrkkylilja Colchicum speciosum

Rotkolemmikki Brunnera macrophylla

Syysmyrkkylilja Colchicum autumnale

Tarhamyrkkylilja Colchicum Speciosum-Ryhmä

Tarhasinivuokko Hepatica × media

Pengermäprojekti etenee

 Tässä osoitteessa mitataan projektien kesto yleensä vuosissa. Tämäkin homma alkoi vuosi sitten ja tyssäsi kylmeneviin säihin ja siihen, että kuivabetoni loppui. Sain kyllä ostettua ymmärtääkseni kaikki saaren liikenevät betonipussit ja käytin ne, mutta silti en saanut kivipengermää loppuun ennen talven tuloa.

Mutta ei se mitään. Mihinkäpä tuo kivimuuri tuosta karkaisi. Ainoa haittapuoli tauosta oli vain se, että olin kerännyt kiviä pengermän yläpuolelle, jossa ne peittyivät kesän mittaan kasvaneeseen nokkospöheikköön. Kivissä oli vähän etsimistä.

Löysin vesimyyriä kivikeon alta, mahdollisen pesän siis. Ainakin yhden myyrän onnistuin survomaan kuoliaaksi lapiolla. Toisen olisin voinut napata käteen, mutta olisin varmaan saanut hampaista ja sillä olisi voinut olla hyvin ikävät seuraukset. Myyrä lyllersi ihan käden ulottuvilla, mutta jalkani ja lapio olivat silloin pengermän juurella liian kaukana. Voi hitsi, vesimyyriä vain riittää ja riittää! 

Ihan vieläkään en päässyt projektin loppuun. Tein ylärinteeseen suunnittelemieni portaiden alun, mutta sitten aloin olla väsynyt ja nälkäinen, sopivaa seuraavaa askelmakiveäkin joutuu hetkisen etsimään. Siihen on hyvä lopettaa, kun ei oikein osaa päättää, jatkaako suoraan vai kaarevasti ja alkaa olla nälkäkin. Jos jatkaisi, joutuisi luultavasti purkamaan ja tekemään uudestaan. Jotain olen tässä elämässä oppinut.

Pengermän tarkoitus on tehdä ylärinteestä vähän loivempi. Olen kasannut rinteen alaosaan maa-ainesta jo lähes 20 vuotta ja alussa tein kivipengermän ihan vain irtokivistä. Myyrät olivat sitä sitten myllänneet, ja viime vuonna päätin muurata kivimuurin laastilla/betonilla. Kivipenger on nyt noin 13 metrin pituinen ja päättyy toisessa päässä rappusiin. 

Istutin pengermän päälle jo viime syksynä kukkapenkin alkua. Nyt siihen on tullut jakopaloja ja uusia taimia: viime päivinä syysleimuja, syysvuokkoja, sammalleimua, prinssinauringonkukkaa, päivänliljoja ja narsisseja. Tuossa on ainakin hyvät olot talvista märkyyttä karttaville kasveille, jos vain saan vesimyyriä vähennettyä.

David Austin -ruusu Bathsheba on täydessä vedossa. Kukkanuppuja on vähintään yhtä paljon kuin heinäkuussa.

Pengermän toisessa päässä, saniaistarhan yllä, on kirsikkasorvarinpensas. Sen punaiset hedelmät avautuvat paljastaen oranssit siemenet. Puskan ehdottomasti paras vuodenaika on syksy. Tämän näytöksen jälkeen se saa vielä heleän vaaleanpunertavan ruskavärin.

Ruskaa ei täällä vielä ole, mutta huomasin saniaistarhassa vaahtera-angervon menneen punaiseksi. Siis sen yhden lehden, jonka se tänä vuonna tuotti. Joissakin puutarhoissa tämä on upea, rehevä maanpeittokasvi, minä olen iloinen, että se jaksaa tuottaa 1–2 lehteä joka vuosi.

Saa nähdä, minä vuonna kivipengerprojekti tulee valmiiksi. Tähtään kyllä siihen, että tänä syksynä. Betonisäkkejäkin on riittävästi, eikä paljoa enää puutu.

Kirsikkasorvarinpensas Euonymus planipes

Vaahtera-angervo Mukdenia rossii