Langennut Emily

 Ehkä minustakin tulee leikkokukkaihminen?

Ruskopenkin päätähdet ovat tiikerililjat ja ruskosormustinkukat. Taustalla näkyy vaaleita ruusunkukkia.

Menin ottamaan niistä lähikuvat. Tämä on Emily Brontë eli 'Ausearnshaw'. On mahtavaa, että Austin-ruusut tuntuvat vuorottelevan kukintaansa. Tällä hetkellä kaikilla muilla on levähdystauko ennen uusia kukkia, mutta Emily on kasvattanut pari pitkänhuiskeaa vartta, joissa on runsaat kukinnot.

Toinen kukkavarsi oli nuppuisempi.

Sitten meille tuli viikonlopun myräkkä ja sähkötkin olivat poikki 15 tuntia. 

Ruskopenkissä elävä kiinanpunapuu, edessä, on kasvanut jo kaksimetriseksi. Sen takana on jaloauringonkukka (Helianthus 'Lemon Queen'), josta on kasvanut yhtä korkea.

Emily Bronte kukkii edelleen. Paitsi että... missäs se toinen kukkiva verso on, se nuppuinen?

Sehän löytyi maasta lojumasta, vähän niin kuin kultapallotkin, paitsi niin, että ruusun kukkaverso oli tyvestä murtunut.

Onneksi muistin toisenkin verson, sillä se oli niin litteänä maassa ruskopenkin keskiosissa, ettei sitä olisi helpolla huomannut. Nyt saan ihastella Emily Brontën kauniita kukkia keittiön pöydällä.

Vaikka en yhtään harrasta leikkokukkia, niin on tässä puolensa. Kukkaa tulee tarkasteltua useammin, kun se on paikassa, jossa ollaan tai käydään paljon. Tässä kukkatertussa näkyy ihanasti Emily Brontën erikoisuus. Vaaleanpunainen nuppu avautuu persikkaiseksi kukaksi, joka vähitellen haalistuu lähes valkeaksi. Tertussa on neljän eri kukintavaiheen kukka, jokainen eri värinen.

Ja tuoksu! Puutarhassa sitä ei huomaakaan, mutta koko keittiö tuoksuu – tai peräti lemuaa. Emilyn tuoksu on lähes yliampuvan makean kukkaisa. On siinä ruusun tuoksuakin, tietysti, mutta se on liiankin imelä.

Ehkä jokaisesta ruususta pitäisikin joskus ottaa oksa sisälle maljakkoon, jotta tuoksuja pääsisi tarkastelemaan? Ehkä täällä vain tuulee liikaa ja tuoksut häviävät sen mukana. Puutarhassa ruusun tuoksun täytyy olla todella voimakas, jotta sen tuntisi oikein kunnolla muulloinkin kuin työntämällä nenän kiinni kukkaan. 

Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides

Kultapallo Rudbeckia laciniata, kerrannaiset lajikkeet

Ruskosormustinkukka Digitalis ferruginea

Tiikerililja Lilium lancifolium

Kuvaa kimalainen

 ja vähän muitakin hyönteisiä, eli osallistun Hiidenkiven puutarha -blogin haasteeseen. Taitaa olla toinen tai kolmas kerta tänä kesänä, kun osallistun haasteeseen. Jossain vaiheessa ajattelin, että teen kokoomajutun pidemmältä ajanjaksolta, mutta ajanpuutteen takia en tälläkään kertaa sitä tee. Sitä paitsi kimalaisia, lempihyönteisiäni, tulee kuvattua niin usein, että siitä jutusta tulisi kilometrin pituinen.

Niinpä tässäkin on kuvia ihan vain viime päiviltä. Yksi parhaista perhos- ja pörriäiskasveista on laidunkarstaohdake. Kaksivuotinen hujoppi, joka siementää runsaasti, mutta kun se kukkii, on jokaisesta varresta iloinen. Sadat kukat yhdessä kukinnossa takaavat mettä ja siitepölyä monelle.

Nyt en ole oikein varma, tai yhtään varma, kimalaisen lajista. Se voi olla loiskimalainenkin. Mutta heitän kuitenkin, että tämä on ehkä maakimalainen.

Laidunkarstaohdake on myös yksi puutarhani parhaista perhoskasveista. Se on paljon sanottu, sillä täällä on perhoskasveja todella paljon. Kuvassa pari amiraalia ja neitoperhonen.

Kaukasiankirahvinkukka on myös perhosten ja pörriäisten suosiossa. Varret sojottavat tuulten ansiosta kaikkiin eri suuntiin. Kuvassa on lukemattomia pörriäisiä ja perhosia, mutta selkeänä näkyy vain ohdakeperhonen.

Ohdakeperhonen on hyvin kaunis! 

Kaukasiankirahvinkukat ovat lähteneet maailmanvalloitukseen muotopuutarhasta tänne niittyalueen ja sepelikasan puolelle, jossa myös karstaohdaketta kasvaa. Riippumatossa on oivallinen paikka tarkkailla pörriäisiä ja perhosia.

Muotopuutarha on otollinen perhospaikka, sillä se on aurinkoinen, talon eteläpuolella. Ikkunastakin voin ihastella perhosten lepatusta. Harmaaminttu on aina suosittu.

Paahdepenkistä on tullut villinpuoleinen; haluaisin taas jonakin vuonna sitä vähän perata. Mutta ainakin siinä on nyt runsaasti pörriäiskasveja: sikuria, karstaohdaketta ja pallo- ohdaketta. Pallo-ohdake on tullut aikoinaan puutarhatuttavalta enkä tiedä sen tarkempaa lajia. Kukat houkuttelevat sekä kimalaisia että perhosia, kuvassa näkyy vain jälkimmäisiä.

Ylärinteen nokkospöheikön tuntumassa on pelto-ohdaketta. Sekin on loistava perhos- ja pörriäiskasvi, vaikka on nk. rikkaruoho. Tai ehkä sen vuoksi. Tuossa näkyy lennossa nokkosperhonenkin, uusia runsaita sukupolvia on syntynyt, ehkä kiitos nokkospöheikön. Nokkonen on myös kuvan neitoperhosen toukkien ravintokasvi.

Rinteen alaosan ojan partaalla kukkii rantatädyke, siinäkin pörisee ja lepattaa jatkuvasti. On ihan selvää, että tällaiset kasvit, joiden kukinnoissa on runsaasti pikkuisia kukkia, ovat suosituimpia. Siinäkin on hyvä syy pitää niistä sen lisäksi, että ne ovat järjestään luonnonkukkamaisen kauniita. No rantatädyke onkin luonnonkukka, varsin yleinen täälläpäin.

Mutta nyt tuli hirveästi perhoskuvia, kun kimalaiset ovat sydäntäni lähempänä ja tämän blogijutun varsinaiset tähdet.

Yksi elokuun iloja on keltakaunokin tuleminen kukkaan. Se on varma kimalaismagneetti ja muutenkin valtavan hauska ja kaunis kukka. Kylvin taimet aikoinaan siemenistä, joka oli helppoa kuin heinänteko. Sittemmin on siementaimiakin syntynyt, mutta ei mitenkään holtittomasti. Siemeniä käyvät syömässä lukuisat pikkulinnut syksyllä ja talvella.

Kuvan kimalaisen tunnistaminen on liian vaikeaa, kun siitä näkyy vain peppu. Toisessa ottamassani kuvassa näkyy kylkeäkin, mutta niin takaviistosta, että en osaa sanoa. Selän etuosassa ja keskellä on kaksi keltaista vyötä.

Eilen sateisessa säässä kuvasin ruskopenkin ruskosormustinkukkia ja tiikerililjoja. Ruskosormustinkukassa käy jatkuvasti kimalaisia, satoi tai paistoi, aivan kuten rohtosormustinkukassakin.

Kimalainen saattaa olla tarhakimalainen.

Jaahas! Missäs puuhissa sitä ollaan? Taitaa olla puremassa reikää kukan tyveen, sillä pitkäkieliselläkään kimalaisella ei ehkä ole mahdollisuuksia yltää imemään mettä kuusamankukasta. Kuusama on koreaköynnöskuusama 'Gold Flame', kimalainen taas tällainen samanlainen, jolla on kaksi keltaoranssia raitaa etu- ja keskiruumiissa sekä valkoraidallinen peppu. Kenties taas tarhakimalainen. Sillä on kyllä pitkä kieli, mutta ehkei sentään noin pitkä kuin kuusamankukka.

Täältä tontin reunalta löytyi myös hieno hämähäkinseitti asukkaineen. Olisiko aitoristihämähäkki, selässä näkyy selvästi valkea risti.

Laitetaan loppuun vielä syysvuokko, joka aloitti kukinnan tänä vuonna ennätysaikaisin. Taisin huomata nuput jo heinäkuun puolivälissä.

En ole tarkemmin tarkkaillut, keitä tämän kukissa käy, mutta kukkakärpäset siinä ainakin näyttävät viihtyvän. Ja nehän ovat valtavan tärkeitä pikku otuksia: syövät kirvoja (siis kukkakärpäsen toukat niitä syövät), pölyttävät ahkerasti ja ties mitä vielä. Ihania, upeita hyönteisiä nämäkin.

Kiitos Hiidenkiven Minnalle kivasta haasteesta, joka saa huomioimaan omaa puutarhaa laajemmassa kontekstissa ympäristön näkökulmasta. Osallistu sinäkin! Lajeja ei tarvitse tunnistaa. Haasteen aloitusjuttu löytyy täältä: KLIK.

Aitoristihämähäkki Araneus diadematus

Amiraali Vanessa atalanta

Harmaaminttu Mentha longifolia

Kaukasiankirahvinkukka Cephalaria gigantea

Keltakaunokki Centaurea macrocephala

Koreaköynnöskuusama Lonicera × heckrottii

Laidunkarstaohdake Dipsacus fullonum

Maakimalainen Bombus subterraneus

Neitoperhonen Inahcis io

Nokkosperhonen Aglais urticae

Ohdakeperhonen Vanessa cardui

Rantatädyke Veronica longifolia

Ruskosormustinkukka Digitalis ferruginea

Syysvuokko Anemone hupehensis

Tarhakimalainen Bombus hortorum

Tiikerililja Lilium lancifolium

Pähkinäpensaan kesä

 Pähkinöitä riittää tällä saarella, jossa on pähkinälehtoja vaikka muille jakaa, mutta nyt puhun isopähkinäpensaasta.

Otin tässä yhtenä päivänä kuvan isopähkinäpensaastani. Se on lajiketta 'Purpurea' eli punertavalehtinen. Näin loppukesällä ei punerrusta enää kovin vahvasti näy. 

Pähkinäni kasvaa vaahteran varjossa, vaikea paikka, kun vaahtera vie mehut maasta, mutta yllättävän hyvin on pähkinäpensas siinä viihtynyt pari vuotta ainakin. Se ei kyllä ole juurikaan kasvanut, mutta huomasin talvella, että sitä syödään. Täytyy muistaa laittaa sille talveksi verkko ympärille, jotta kasvun puute ei ole ainakaan siitä kiinni.

Maanpeittokasvina tässä vaikeassa paikassa on valkokirjavalehtinen keltapeippi 'Florentinum'. Taustalla kukkii ripsialpi. Sain alun aikoinaan puutarhatutulta ja kasvi on osoittautunut mainioksi ultravaikean paikan selviytyjäksi heti vaahteran alla.

Hellejakson aikana vaahteran toisella puolella kasvavalle lännenpagodikanukalle kävi kalpaten. Se ei ole koskaan viihtynyt eikä kasvanut, tosin olin ajatellut sen johtuvan eniten siitä, että peurat nakersivat sitä. Olin ajatellut pensaasta pari–kolmemetristä kaunista puskaa tilanjakajaksi silloin vuonna 2011, kun sen ostin ja istutin. 

Jos se ei ole koskaan ryhtynyt kunnolla kasvamaan, ei se myöskään aiemmin ollut kuivunut näin perusteellisesti kuin tänä vuonna. Se kyllä kuuluu kasveihin, jotka lurpottavat lehtiään hyvin hanakasti, mutta nyt siitä kuivui koko latva. Alempana voi vielä nähdä vihreitä lehtiä. En oikein tiedä, pitäisikö siirtää selvästi kituva kasvi viimeinkin jollekin paremmalle paikalle. Toivoisin näkeväni sen kauniin kasvutavan, vaakasuoraan levittäytyvät oksat, edes joskus!

Mutta takaisin isopähkinään. Tässä näkyy sen alkukesän väri, tai kuva on juhannuksen jälkeen, kun sen vierellä kasvava kellervänvalkoinen varjolilja kukki. Oikein kiva kontrasti.

Aiemmin kesällä isopähkinällä on seuranaan särkynytsydän, sekin on minusta kaunis kumppani tummalehtiselle puskalle. Näin huonossa varjopaikassa ja kuivassa maassa särkynytsydän on luonnonkukkamaisen harvakukkainen, mutta minusta kauneimmillaan juuri tällaisena.

Tuolloin lehtoakileijat kukkivat ja ne pärjäävät jopa heti vaahteran juurella. Kaverina on ripsialpi.

Tämä metsäpuutarhamainen pitkä penkki viettää ojamaiseen notkelmaan. Siinä kasvaa tarhakielo. Tummakurjenpolvet ovat sille kaunis kumppani, mutta ne olivat levinneet niin valtoimenaan, että revin niitä kukinnan jälkeen sankoin joukoin pois. 

Tämä pari on kyllä mahtava kimalaismagneetti. Mutta tuskin onnistuin tuhoamaan kurjenpolvea kuitenkaan, kunhan raivasin.

Isopähkinäpensas Corylus maxima, lajiketta 'Purpurea' kutsutaan myös veripähkinäksi, vaikka itse mieluummin pysyn laji- ja lajikenimessä selkeyden vuoksi

Keltapeippi Lamium galeobdolon

Lehtoakileija Aquilegia vulgaris

Lännenpagodikanukka Cornus alternifolia

Ripsialpi Lysimachia ciliata

Särkynytsydän Lamprocapnos spectabilis

Tarhakielo Polygonatum × hybridum

Tummakurjenpolvi Geranium phaeum

Varjolilja Lilium martagon

Satoa ja rehotusta

 Ylärinteessä on aika mojova nokkospöheikkö.

Tuo on kohdassa, josta on vaikea niittää kovin alhaalta, sillä olen muutama vuosi sitten kasannut siihen kaadetun kuusen oksia. Ne eivät tunnu maatuvan millään. Toisaalta alue toimi erinomaisena perhosentoukkareservaattina alkukesällä: osa nokkosista oli mustanaan neitoperhosen toukkia, myös nokkosperhosen tietysti, ja muitakin.

Nyt mietin, että kun on noin upea, puhdas ja iso nokkossato, voisinkin kerätä ja ryöpätä sitä pakkaseen. Käytän mielelläni nokkosta ruuanlaitossa ja pakkasesta sitä saa sitten helposti, ei ole enää pelkkä kesävihannes.

Tältä näyttää puutarha-ammattilaisen kirsikkaviljelmä, heh. Istutin keväällä 'Van' -imeläkirsikan nokkosalueen tuntumaan. Vuorasin istutuskuopan verkolla, joka ulottuu myös yli 20 cm korkeudelle; vesi- ja muiden myyrien takia. Keskikesällä havaitsin, että rungon kuori on kaluttu lähes ympäri, vain tukikepin puolelta eivät olleet saaneet sitä nakerrettua. Olivat sitten kiivenneet verkon yli, tietenkin.

Voi sentään! Toivottavasti kirsikka toipuu, laitoin haavansuoja-ainetta paljaaseen kohtaan ja rungonsuojaverkon sen ympärille. Se pitäisi kyllä aina laittaa heti, kun hedelmäpuun istuttaa. Toisaalta tämä ei ollut sen taimitilauksen tärkein kasvi, ainoastaan heräteostos.

Ylärinteessä on nykyään jo iso alue, josta pystyn leikkaamaan nurmikkoa, kun olen kaivanut kiviä pois. Siellä myös kukkii ihana myskiruusu 'Ghislaine de Féligonde'.

Syksyllä tekemääni köynnösmajaa en ole vieläkään viimeistellyt eli kivennyt sen keskiosaa, enkä edes perannut sen kapeaa istutusaluetta. Harmillinen vilustuminen on torpannyt kaiken tekemisen jo lähes viikon ajan. Välillä kuvittelin jo olevani terve ja menin kaislanniittotalkoisiin, jonka jälkeen olin entistä kipeämpi. Tänään on vielä pää pehmeä, mutta ehkä huomenna kykenen taas johonkin.

Onneksi kurjenpolvi Rozanne eli 'Gerwat' ei hoitamattomuudesta piittaa, vaan kukkii ihanasti.

Syksyllä istuttamani verikonnantattaret ovat yhä elossa, mistä olen hyvin iloinen. Taitaa olla ensimmäinen talvi ikinä, josta ovat selvinneet elossa. Silti näitä istutan, jos syysalennuksesta löydän, sillä pidän kovasti näiden kukinnoista ja kasvutavasta. Lajike on 'Pink Elephant'.

Japninsinisade 'Multijuga' on myös elossa ja reippaassa kasvussa.

Ehkä tänäkin vuonna käy niin, että ennätän kunnolla puutarhaprojektien pariin vasta syys–lokakuussa. Toivottavasti tulee yhtä täydelliset piharakentamissäät kuin viime syksynä.

Loppuun komea valkosipulisato. En ole koskaan onnistunut niiden kanssa näin hyvin! Istutin 'Germidor' -valkosipulin kynnet marraskuussa ja nyt nostin näin komean sadon. Täytyy säästää yksi sipuleista taas loppusyksyllä istutettavaksi.

Hyvä ajoitus, sillä flunssaisena olinkin ehtinyt syödä valkosipulivarastoni loppuun. Ai että tuore valkosipuli on hyvää.

Imeläkirsikka Prunus avium

Japaninsinisade Wisteria floribunda

Kurjenpolvi Geranium

Myskiruusu Rosa Moschata-Ryhmä

Verikonnantatar Bistorta amplexicaulis

Hortensiat ja pari muuta pallerokukkaa

 Olen tässä ihastellut ja kiitellyt Pink Annabellea.

Kaksi vuotta sitten löysin taimen sopuhintaan taimiston syysalesta. Monta vuotta siitä olinkin haaveillut, mutta hortensian taimet ovat aika hinnakkaita. Jo viime syksynä olin kovin iloinen kauniisti kukkivasta hortensiastani, tänä vuonna olen vielä iloisempi, sillä se on rehevöitynyt ja kukkii vielä enemmän.

Tässä tämän aamun kuva. Ihanaa, että siinä on tuollaisia tummempiakin kukintoja.

Pink Annabelle eli 'Ncha2' on pallohortensia. Tuo varsinainen lajikenimi on näköjään muuttunut sitten viime vuoden, silloin se oli vielä 'Ncha1'. Välillä nuo kasvien nimeäjät ottavat pannuun, kun eivät osaa pysyä päätöksessään, heh.

Toinen pallohortensiani on kerrottu 'Hayes Starburst'. Se ei näytä kummoiselta, mutta olen silti todella iloinen, että se on edes tämän kokoinen. Talvella puutarhassani useasti vieraillut metsäjänis oli syönyt sen maan tasalle eikä keväällä näkynyt mitään, edes kuivaa verson tappia.

Tämä hortensia on aina ollut hyvin kitukasvuinen, joten tämä on sille ihan normaali koko. Se ei ole tainnut koskaan olla edes polvenkorkuinen.

Hortensiat viihtyvät puutarhassani muutenkin huonosti. Ne lurpottavat hyvin herkästi eivätkä oikein halua kasvaa. Tavallinen syyshortensia kuoli kuivuuteen enkä ole toiseen kertaan sitä kokeillut. 

Ehkä saariston kuivattavat tuulet ja harvat sateet ovat niille liikaa. Tänä kesänä on kuitenkin ollut eniten sateita yli kymmeneen vuoteen, ja se näkyy lehtien koossa.

Muotopuutarhassa asustaa samettihortensia. Sillä on kauniit, suuret ja nukkaiset lehdet. Se ei ole kukkinut joka vuosi. Yleensä elokuussa siinä olisi jo vähintään nuput, ellei kukat, joten oletan, että nyt on kukinnassa välivuosi. Hortensian edessä oleva kukka on harjaneilikka.

Haaveilin, että tästä tulisi parimetrinen, kuten Englannissa, mutta eipä ole tullut. Olen silti todella iloinen, että se on selvinnyt talvista jo noin 15 vuotta.

Endless Summer -jalohortensia The Original eli 'Bailmer' kukkii kahden edestä. Pohjoisen puolen versoilla on hyvin kaunis kukinta, se näkyy onneksi sivusta päin. Tuossa kun on talon seinä heti oikealla, siinä ei ole mikään kulkureitti.

Etelän puoleltakin näkyy kukkia aika hyvin, siinä vain on paljon muita kasveja edessä. Kaukasiankirahvinkukat ovat venyneet tavallista pidemmiksi eivätkä tietenkään pysy pystyssä, vaan kaatuvat tuulen mukana.

Vielä on yksi hortensia, ei kun kaksi, juuri muistin, mutta toisesta en ole ottanut kuvaa. Safiirihortensia 'Bluebird' on viettänyt parhaan kesän miesmuistiin ja kasvanutkin vähän. Sen kukat ovat silti edelleen kaukana sinisestä, vaikka jopa lajikenimi niin väittää. 

Edellisen hortensiajutun kommenteissa tuli puhe alumiinista ja siitähän valmistetaan hortensiankukkien sinerrysainetta. Suomessa tuotetta vain on myynnissä todella harvoissa paikoissa. Aion seuraavalla mantereen-reissulla metsästää purkin.

Sinisyyden toivossa istutin safiirihortensian ensin mäntyjen alle. Siellä oli kuitenkin liian kuivaa ja se kitui. Siirsin kasvin katajan kupeeseen ajatellen, että siinäkin olisi neulasten happamoittama maa. No ei se kukkien väristä päätellen kovin hapanta ole. Lehtien lomasta pilkottaa kovinkin vaaleanpunaisia kukkia.

Sitten on pakko esitellä pari herkkua, joilla on myös pallomaiset kukinnot, siispä aasinsillalla ymppään ne tähän juttuun. Jättikarhunputki on ihastuttava viininpunakukkainen kasvi, joka ei millään suostu tuottamaan siementaimia täällä. Kaksivuotisena se yleensä kuolee kukinnan jälkeen – paitsi nyt. Tämä sama kasvi kukki viime vuonnakin ja hämmästykseni oli melkoinen, kun samasta kohdasta nousi keväällä lehtiä. 

Täällä on hirveän elinvoimainen pyjamaludekanta ja nehän rakastavat tällaisten putkikasvien kukintoja nimenomaan siinä vaiheessa, kun siemeniä alkaa kypsyä. Se on harmi, sillä siemenet eivät pullistu eivätkä kehity, kun niistä imetään mehut pois. Kukinnan jälkeen näkee jopa parikymmentä pyjamaludetta yhdellä tällaisella kukinnolla. Se voi myös olla syynä siihen, että tämä kasvi koki siementuotannon viime vuonna epäonnistuneen ja päätti pitää uuden kukintavuoden.

Niin söpöjä kuin raidalliset pyjamaluteet ovatkin, päätin viime vuonna, että laitan kukinnan jälkeen kehittyvät siemenpallot harsopussien sisään. Tuskin luteet kuolevat nälkään, jos eivät pääse juuri näiden harvinaisempien aarteideni kimppuun, sillä putkikasveja riittää täällä muutenkin.

Jättikarhunputki elää Rohanissa, jossa sen sävyä ja kukan muotoa komppaa etelänruusuruoho. Tähkähelmikät ja kamassioiden ohikukkineet kukkavarret tuovat rentoa niittytunnelmaa.

Kuuntelen äänikirjana Tarua sormusten herrasta ja siinä ollaan paljon Rohanissa. Seutu on oikeasti aroa, vuoristoakin. Minun Rohanini sai nimensä tummalehtisestä 'Rohan Weeping' -pyökistä ja tumma-vaalea värimaailma oli haaveissa valmiiksi. Mutta ehkä nämä niittymäiset laikut muun kasvillisuuden seassa tuovat ripauksen Rohanin niittyjä puutarhaani.

Seuraava putkikasviherkku on niittykarhunputki 'Vicar's Mead'. Hihkaisin riemusta, kun löysin keväällä taimen puutarhaliikkeestä. Olin nimittäin yrittänyt tätä lajiketta kylvääkin joskus, tuloksetta.

Kuvasta näkyy, että olen tosiaan putkikasvifani (kuten pyjamaluteetkin). Vieressä on villiä palsternakkaa ja rikkaporkkanaa. Helminukkajäkkäräkin pilkottaa, se on toisenlainen, mutta yhtä kiva.

Otin aamulla kuvan ennen kuin auringon säteet osuivat tähän kohtaan. Sain paremmin kukan kauniin sävyn talteen. Eikö vain olekin aivan ihana, huurteinen viininpuna.

Kuvaa tietokoneella katsoessani äkkäsin jo yhden pyjamaluteen vasemmanpuoleisella kukinnolla. Puutarhurilla on monen näköiset viholliset.

Etelänruusuruoho Knautia macedonica

Jalohortensia Hydrangea macrophylla

Jättikarhunputki Angelica gigas

Kaukasiankirahvinkukka Cephalaria gigantea

Niittykarhunputki Angelica sylvestris

Pallohortensia Hydrangea arborescens

Palsternakka Pastinaca sativa

Rikkaporkkana Daucus carota

Safiirihortensia Hydrangea serrata

Samettihortensia Hydrangea sargentiana

Tähkähelmikkä Melica ciliata

Päivänliljaonnea

 Vuosien jälkeen niitä kukkii!

Yhtenä päivänä näin sen jo kaukaa. Kuvan vasemmassa reunassa, ruusu-heinätarhassa.

Päivänlilja 'Béla Lugosi'. Edellisestä kukinnasta on vuosia, en edes muista, kauanko.

Kukan tarina on sellainen, että näin siitä kuvan Gardens Illustrated -lehdessä joskus 15 vuotta sitten tai ylikin. Tuli pakkomielle. Vampyyri ja mitä hienoin kuivuvan veren väri. Löytyi taimisto Englannista, josta kasvin tilasin. Koska taimisto on erikoistunut kurjenmiekkoihin, tilasin niitäkin, mutta se on toinen juttu.

Istutin taimen paikkaan, jossa se viihtyi ja kukki. Keksin jakaa kasvin. Sen jälkeen se osa, joka jäi vanhalle paikalleen, kuoli. Toinen osa sinnitteli vuosia Rohanissa, jonne olin sen suuressa viisaudessani istuttanut. Rohan alkaa olla liian varjoisa eikä päivänlilja siellä kukkinut ikinä, vaikka olisi kieltämättä sointunut Rohanin väreihin.

Joitakin vuosia sitten siirsin edelleen elossa sinnittelevän Bélan viereiseen, aurinkoisempaan ruusu-heinätarhaan. Sitten ehkä viime vuonna keksin, että kenties näitä pitäisi lannoittaakin, kun eivät tee vuodesta toiseen kuin lehtiä. Siis kaikki jalostetut päivänliljani.

Lannoittaminen tuottaa tulosta! Béla kukkii ja sen edessä kasvava 'Little Gypsy Ruby' myös. Se kukki istuttamisvuonna, mutta ei sen jälkeen. Mutta nyt! Onpahan ainakin muutama kukka.

Tässä kumpikin yhteispotretissa. 'Little Gypsy Ruby' on pienempikukkainen ja punaisempi, 'Béla Lugosi' hätkähdyttävän tummakukkainen, täydellisen sävyinen. No, se kuivunut veri...

Koska ruusu-heinätarhassa ei tällä hetkellä ole kukkivia ruusuja, on kivaa, että on muita loppukesän kukkijoita. Syysvuokkokin on jo aloittanut kukinnan.

Rohanin puolella on vielä yksi päivänliljan lehtitupas, luulen, että se on myös 'Béla Lugosi'. Olen hankkinut ihanan persikkaisenkin lajikkeen joskus, mutta se ei ehkä ole enää elossa. Harmittaa, kun visiot ihanista kasviyhdistelmistä eivät toimi, jos kasvi kieltäytyy kasvamasta.

Puutarhan toisessa päässä olen jo raportoinutkin tästä upeasti kukkivasta päivänliljasta. Taustalla on ruskopenkki tiikerililjoineen ja jotenkin ovat rikkaporkkanat löytäneet sinnekin tiensä.

Tarhapäivänlilja 'Nile Crane' on upean värinen ja tuottaa käsittämättömän määrän kukkanuppuja jatkuvasti! 

Sen vieressä on jo siemenvaiheessa oleva kumina, jonka ruskeus sointuu päivänliljaan minusta ihanasti. Muistin kerrankin kerätä kuminasta siemeniä – kiitos Päivänpesän Katjalle, kun kysyit, keräänkö niitä. En kyllä tiedä, käytänkö niitä, sillä en leivo lähes ikinä, siihen kai kuminaa useimmin käytetään. Pidän kuminan mausta kuitenkin paljon, kuten myös intialaisista ruuista, ehkä sitä voi käyttää kuten juustokuminaa.

Päivänlilja-kumina-kaksikko elää lännenkolmiokan vierellä. Kolmioka on kasvanut niin hyvin, että se näyttää viimeinkin puulta! Sen alla on myös maailman kahdeksas pieni ihme.

Loistokeväesikko 'Francisca' on kukkinut toukokuusta asti koko kesän ja kukkii yhä! Paikalla kasvavat, valtaviksi venyneet rohtosormustinkukat olivat varmaan varjostaneet tätä riittävästi hellekaudella. Vedin ne kukkimisen jälkeen pois, sillä niiden seasta ei tahtonut muita kasveja nähdäkään.

Sormustinkukkaviidakosta löytyi muun muassa reippaasti kukkiva purppurahelmimarja 'Profusion'. Tämä ei ole vielä koskaan tuottanut ihmeellisen violetteja marjoja, mutta eipä puska ole paljon kukkinutkaan. Pari vuotta sitten taisin huomata pientä kukintaa alaoksilla, mutta niistä ei tullut marjoja, vaikka 'Profusion' on itsepölyttyvä. Ja sitten tuli toissa talvi, joka lähes tappoi pensaan; onneksi se lähti versomaan juuristosta uudestaan.

Nyt kukkaterttuja on niin runsaasti, että toivoa marjoista on!

Kumina Carum carvi

Loistokevätesikko Primula × polyantha

Lännenkolmioka Gleditsia triacanthos

Purppurahelmimarja Callicarpa bodinieri var. giraldii

Tarhapäivänlilja Hemerocallis Hybrida-Ryhmä