Kasvimaan tarina.

Olipa kerran vanha kasvimaa. Paikka oli tasaista savimaata, ojat ympärillä. Sitä piti vanha Algot, talon edellinen omistaja. Kävi kuulemma kusella sipulipenkissä.

Hyvässä savimaassa, johon kosteus nousee alhaaltapäin, kasvoi mikä vaan. Perunat ja sipulit rehottivat, ehkä tehokkaan lannoituksenkin ansiosta. Tilliäkin oli kasvanut, sitä todisteena laihat tillin taimet siellä täällä.

Kuitenkin päätin laittaa kasvimaan siihen viereiseen kohtaan. Koko tontin alaosa oli heinittynyt, joten ryhdyin kulotukseen. Tämä oli viime vuoden keväällä.

Tuli siihen naapuri tiedustelemaan mitä teen. Ei meinannut kulovalkea syttyä, en oikein uskaltanutkaan ettei koko kylä pala roihuna. Sanoi sitten, että vanha kasvimaa oli kylläkin aina tuossa vieressä.

Ei muuta kuin uusi yritys. Enhän minä kehdannut kasvimaan paikkaa muuttaa (vaikka kyllä se vielä sinne viereen tulee!). Varovainen kulotus onnistui, maa jyrsittiin, jyrsittiin vielä uudelleen ja sitten pääsin kylvämään.

Piti kylvää vain pieni osa, että maata voisi välillä jyrsiä, mutta olin jo ehtinyt tyhjentää siemenpusseja kasvimaan puoleenväliin asti, ennen kuin tämä ajatus nousi esiin. Ja pusseja jäi vielä yli, hitsin harmi!

Tänä keväänä ajattelin kylvää vain sen toisen puolen ja jyrsiä viime vuonna viljelyssä ollutta puolikasta, mutta niistä siemenpusseista riitti kuin sadun puurokattilasta. Eikä loppunut vieläkään. Nyt on sitten koko kasvimaa kylvetty, ja viimeisiin väleihin pääsin vielä eilen myöhäisistuttamaan perunaa ja sipulia.

Mutta ei hätää, kaikki muutkin innokkaat kylväjät. Juuri perustetussa kasvimaassa on toki työtä, kun ohdakkeita ja muita rikkaruohoja nousee jatkuvasti, mutta jos nyt keväällä jaksaa olla ahkera ja kitkeä maan kohtalaisen puhtaaksi, niin sitten kesällä on vähän helpompaa. Ei se mitään ylivoimaista ole.

Viime vuonna tein muuten sen virheen, että kylvin naurispussin kokonaan. Niitä siemeniähän oli ainakin tuhat! Satoa tuli pelottavan paljon. Tänä vuonna vihanneksia on hillitysti, ja suurin osa kasveista on helppohoitoisia kukkia, kuten kehäkukkia ja ruiskaunokkeja. Auringonkukkarivi tulee, aivan kuten viime vuonna. Ne oli niin hienot.

Kitchen garden

This is the second year of the reincarnated kitchen garden. Last year I made the mistake to sow whole packets of parsley and turnips. Never again. I ended up with so much, and so much had to go to waste.

This year, a lot wiser, I sowed only very little veggies and mostly flowers. Flowers to admire, to pick and to use in dyeing wool.

Pot marigolds are my all-time favourites. The look great but not too pompous and best of all - they are great at suppressing weeds.

Nauris, turnip, Brassica rapa

Silopersilja, flat-leaf parsley, Petroselinum var. neapolitanum

Kehäkukka, pot marigold, Calendula officinalis

Ruiskaunokki, cornflower, Centaurea cyanus

Pelargonit kuuluvat mummon mökkiin

Ihmeellinen selviytymistarina – eteläikkunalle aurinkoon puoleksitoista kuukaudeksi jätetyt pelargonit ja soilikki ovat hengissä. Matkan ajaksi oli tarkoitus vetää verho niiden eteen, etteivät olisi täydessä porotuksessa. No, se unohtui.

Matkoilta palattua oli vielä pari viikkoa kiireitä kaupungissa ja raskain sydämin ajattelin kukkaparkojani, jotka ovat kokeneet kituliaan kuoleman.

Yhden pelargoneista olin tuonut Tukholman puutarhamessuilta vuosi sitten, yrittänyt varjella sen ruhjoutumista montaa painavaa kassia rahdatessani ruotsinlaivalle. Voi harmillista, se on kauniin helakanpunainen ja ruusunnuppumallinen, oikein retro ja juuri sovelias retroiseen 40-luvun mökkiini torpan remonttia odotellessa. (Remontin valmistumista ei voi oikein odotella, kun se ei ole vielä alkanutkaan).

Mutta voi luonnon ja elämän ihmettä! Kaikki kolme pelargonia olivat ihan hyvissä voimissa, tosin vähäisissä lehdissä. Soilikki, joka on kestänyt toissakesäisen tulvakauden (unohdin, ettei sen ruukun pohjassa ole reikää ja jätin ulos sateeseen koko kesäksi); sitä seuranneen kuivuuskauden kun en sitten kastellut kuukausiin kompensoidakseni märkyyttä, sinnitteli nyt yhden pienen lehtiruusukkeen voimin parempaa tulevaisuutta odotellen.

Nyt lupaan, lupaan ja vannon pitäväni teistä parempaa huolta!

Poor buggers

Pelargoniums by definition have their place in an old house. Every grandmom in Finland keeps them on the windowsill, feeds and waters regularly and proudly presents the profusion of flowers to anyone interested.

Since my newer house is also old, there must be pelargoniums, I decided and acquired two pink ones and soon later one bright red rose bud specimen from the Stockholm garden fair a year ago. Installed in the sitting room, in my grandmom’s old flower tray, they do just the trick.

Except, despite my efforts, I’m not the grandmom I’d like to be. Going away for over a month, I forgot to take them away from the sun and give them enough water to survive.

After one and a half month’s absence I went back to my house with a heavy heart. Only to discover nature’s unbeatable vitality – the pelargoniums are alive, albeit with less leaves as when I left them.