Se hetki toukokuun lopussa, kun kasvillisuus vyöryy yli äyräiden.
Puihin ovat jo puhjenneet lehdet ja nurmikkoa täytyy leikata neljän päivän välein, kun kasvuvoima on niin suuri. Minulle tuolloin paras kevät on jo ohi – on liian vihreää, se tuntuu jopa ahdistavalta, se vyöryy joka suunnasta päälle. Valoisimmat viikot ovat myös takana, vaikka päivä pitenee; mutta kun valo ei enää siilaudu puiden paljaiden oksistojen läpi.
Niin hassulta kuin tämä kuulostaakin, koen luopumisen tuskaa tuohon aikaan, vaikka kesä on vasta alkamassa.
Kuvassa on siperianesikko ja rotkolemmikki sekä varjoliljan versoja ja lukemattomia muita versoja ja korsia.
Rotkolemmikki Brunnera macrophylla
Siperianesikko Primula cortusoides
.jpg)
.JPG)
.jpg)
.JPEG)
Aikoinaan Lapissa syntynyt tuttavani koki jotain samaa, mutta koko kesän, häntä ahdisti luonnon rehevyys.
ReplyDeleteSama kyllä, minullakin on koko kesä ikävä kevättä :-D Kesällä tuntuu, että kaikki vihreä vyöryy yli. Eikä oikein näe mihinkään.
DeleteVoi niin tasan tarkkaan tiedän mistä puhut, kun oma kokemus on aivan sama. Ja on ollut ihan lapsesta lähtien. Kun voisikin pysäyttää kevään etenemisen vähän pidemmäksi aikaa siihen, kun kaikki on vasta puhkeamaisillaan esiin, kun kaikki vihreän ja kellanvihreä eri sävyt ovat edustettuina, kun aamut ja illat ovat vielä viileitä, kun jokainen esiintyöntyvä verso ja kukkaan puhkeava kevätkukan nuppu kertoo talvenselän taittumisesta, kun kottarainen livertää katon harjapiikissä, kun...Mutta tuo vaihe on niin kuin moni muukin hieno juttu vain lyhyt ohikiitävä hetki. Ehkä onkin niin, että haikeus on väistämätön pari vahvasti kokemiselle. Vahvasti kokeminen taas taitaa olla taitolaji ellei suoranainen lahja. Huomisen jälkeen kohti kevättä kauniin vihreän talven keskellä.
ReplyDeleteJoulun Iloa ja Valoa sinulle!
-Mummopuutarhuri
Osaat sanoittaa tuntemukset ja kokemukset todella kirkkaasti!
DeleteVoi, juuri tuo nimenomainen ohikiitävä hetki... ne puhkeavien lehtien ja versojen sävyt. Sitä varten elän 11,5 kuukautta vuodesta, varmaan.
Kiitos, mukavaa joulun aikaa sinullekin!
Kuulun samaan ”kerhoon”, se surumielinen tunne, kun viimeiset tulppaanit ovat kukkineet…
ReplyDeleteOlisi kätevää olla peipponen silloin, kun vihreät seinäkkeet alkavat saartaa. Silloin voisi lennähtää koivun latvaan aurinkokylpyyn. Meren äärellä voi ehkä lähteä seilaamaan. Pakko on aika usein harrastaa monenmoisia itsesuggestioita, ettei vaivu surumielisiin syövereihin.
Yhdestä syöveristä kumminkin alkaa nyt nousu valoon, ihan kohta, jee!
Merja
Voi että, on yllättävää kuulla, kuinka monia meitä samassa kerhossa onkaan. Meren äärellä on tosiaan aika helppoa löytää avaruutta, ja ikkunoistakin näkyy kyläniitty, joka on avara iso alue.
DeleteMutta nyt on tosiaan erittäin tärkeä päivä ja tästä alkaa valoistuminen!
Tuttu tunne, pelko siitä että aikainen kevät loppuu kesken ja jos sitä vielä häiritsee joku turkasen lämpöaalto niin huh! Juuri se herääminen, viileän aurinkoiset autereiset päivät jolloin piipot nostavat päätään, hätäisimmät availevat jo kukkiaan, ensimmäiset siivekkäät...se aina on liian ohikiitävä!
ReplyDeleteTurkasen lämpöaalto tulee ja pilaa kaiken :-D Osaat kuvailla tuossa juuri sellaiset kevään ihanimmat päivät! Kun ekaa kertaa on selvästi lämmintä ja maa sulanut niin, että talvi on ohi. Se on niin upea päivä tai muutama.
DeleteHauskaa kuinka eri tavalla me ihmiset koemme tuota valoa😄Minusta kevään valo on aivan liian kova ja kirkas, ja tulee liian korkealta. Syksyllä valo on paljon lempeämpää ja tulee alhaalta pehmeästi, siivilöityen lehdistön läpi. Mutta jaan tuon onnen kevään vihreästä väristä, joka on aivan ainutlaatuinen ja kestää tosiaan vain hetken🙁
ReplyDeleteYksi ystäväni kokee kevään valon kuin sinä ja voin jotenkin kuvitella sen. Minulle vain mikään määrä valoa ei ole liikaa, sen sijaan liian vähän on aika useinkin :-D
Delete