Syyskuu on ollut uskomattoman sateinen, kun vertaa kesään ja muutamaan aiempaan syksyyn. Puutarha näyttää nyt aivan erilaiselta kuin vuoden takaisissa kuvissa, jolloin kaikki kitui. Nyt ne, jotka ovat kesästä hengissä selvinneet, kukoistavat!
Paikka huussin takana ei kuulosta kovin ylevältä, mutta siellä on tonttini lehto. Sinne valuu hyvin kevätkosteutta ja saarnien rivi pitää huolen vuotuisen humuksen lisäyksestä. Lehdossa viihtyvät kevätesikot ja metsäkurjenpolvet itsestään tulleina luonnonkasveina, lisäksi olen istuttanut mm. tarhajouluruusuja ja kuvassa vasemmalla näkyvän ihanan Suvikummusta tulleen 'Sun Power' -kuunliljan.
Ehkäpä sinne voisi kokeilla jotakin hortensiaa, sillä muualla tontillani ne kärvistelevät; en ole löytänyt paikkaa, jossa ne viihtyisivät. Tässä pallohortensia 'Hayes Starburst' näyttää, miten se luikertelee onnettomana lähes maata myöten ja kukinnotkin ovat vuodesta toiseen yhtä harvat. Komeasta puskasta voi vain unelmoida! Valkotäpläimikän lehdet ovat reipastuneet sateista ihanasti.
Ruusuihin satsaaminen kannattaa. Lady of Shalott kukkii yhä vain ja lisää on tulossa.
Tämä on yksi syksyisistä lemppariyhdistelmistä: kallionauhus kukkii lämpimänkeltaisena, sen naapurina kasvaa kellanvihreä palmusara. Yllä kaartuvat japaninlehtikuusen sinervänvihreät oksat.
Sateiden myötä ryhdyin jakamaan joka suuntaan römpsähtänyttä 'Berlin Tiger' -keltakurjenmiekkaa. Sen keskusta oli autio ja kasvusto retkotti reunoilta: aika tarttua lapioon ja kaivaa. Melkoisesti sitä nousikin, ja tässä on vain puolet kasvista, toisen puolen jätin paikoilleen!
Istuttelin jakopalat ojan partaalle ja ojaan, niiden väliin palmusaraa, sillä sitäkin piti raivata: se oli aikeissa jyrätä viereisen päivänliljan. Ransu esittelee työmaata.
Sitten saniaistarhaan, missä saniaiset ovat selvästi ilahtuneet säästä. Jopa kuolleeksi luulemani tarha-adiantumi on noussut maasta yhden verson voimin.
Tämä komistus on kilpihärkylä 'Herrenhausen'. Sekin on jaksanut tehdä vain yhden lehden, mutta hengissä on!
Yritän pysyä näissä kärryillä, sillä taimikylteistä ei enää saa mitään selvää. Tämä on kuitenkin haurasloikko.
Soreahiirenporras 'Frizelliae' on pykännyt yhden tavallisen lehden.
Japaninhiirenporras on pieni, mutta hengissä. Hiirenportaat tuntuvat olevan melko hyviä sietämään kuivuutta. Tämä on jännä, väri muuttui paljon kalpeammaksi, kun siirsin sen toisaalta tähän. Siellä toisaalla tämän kaveri on paljon violetimpi, eikä kyse ole pelkästään lajike-erosta. Siimeksessä väri selvästi hailakoituu.
Saniaistarhassa kasvaa toki muutakin: tässä miekkaimikkä 'Diana Clare' ja kuunlilja 'Stained Glass'. Se oli pakko hankkia kauniin nimen takia: lasimaalaus.
Tänä vuonna tein uuden hankinnan saniaistarhaan: jouluhärkylä! Mikä nimi... jouluvihaajan oli ehkä pakko hankkia tämä. Toivottavasti se viihtyy.
Saniaistarhani ei ole aivan onnistunut, sillä rehevimpiä ovat aina ne, jotka on vastikään istutettu. Pikku hiljaa saniaisraukat näivettyvät ja monet kuolevat. Tänä kesänä kuoli taas kerran ihana helmisaniainen, jo kolmas yritys. Olenkin miettinyt tarhalle parempaa paikkaa kohtaan, jossa on hieman parempi kosteustilanne, eikä ainakaan kuusia imemässä vettä saniaisilta. Mutta se paikka on vielä niin ryteikköä ja nokkosikkoa, ettei sinne voi pieniä saniaisaarteita istuttaa. Se on jonkin tulevan vuoden projekti, yritän nyt saada jotakin projektia ensin loppuun ennen kuin aloitan uutta...
Istutin viime syksynä ihanaakin ihanamman kanelisaniaisen, mutta en uskaltanut laittaa sitä saniaistarhaan, sillä se kaipaa kosteutta. Ulkona tuulee ja sataa ja minä olen pienessä flunssassa, joten en jaksanut mennä ottamaan nyt kuvaa – piti kaivaa kesäkuun kuviin asti ennen kuin löysin tämän kuvan siitä.
Kanelisaniainen, ilmeisesti muiden Osmunda-lajien tapaan, vaatii kosteaa kasvupaikkaa. Se onkin aina jännittävää, miten ne selviävät kosteassa paikassa talvella, kun maa jäätyy. Tämä on kompromissina paikassa, jonka ei pitäisi olla ihan hirveän kuiva kesällä, mutta ei ihan märkäkään. Se vietti ensimmäisen talvensa vanhaan villapaitaan käärittynä. Näyttää toistaiseksi sietävän olosuhteita.
Löysin muuten Mustilan taimipäivästä jonkin aikaa etsimäni 'Sander's Blue' -valkokuusen erittäin kohtuulliseen hintaan! Se päätyi metsäpuutarhaan lähelle mäntyjen alustan muita sinertäviä havupensaita. Ja juuri hain postista Viherpeukaloiden paketin, jossa on mm. ihana söpöläinen siilivalkokuusi. Sille saan seuraavaksi keksiä paikan – epäilemättä jostakin tästä lähistöltä. Minuun on iskenut havumania.
Sitä ennen taidan kuitenkin siirtyä poikien seuraan sänkyyn ja odotella auringon saapumista, taivas on repeillyt jo jonkin aikaa!
Haurasloikko – Cystopteris fragilis
Japaninhiirenporras – Athyrium niponicum
Japaninlehtikuusi – Larix kaempferi
Jouluhärkylä – Polystichum acrostichoides
Kallionauhus – Ligularia dentata
Kanelisaniainen – Osmunda cinnamomea
Keltakurjenmiekka – Iris pseudacorus
Kilpihärkylä – Polystichum setiferum
Kuunlilja – Hosta
Miekkaimikkä – Pulmonaria longifolia
Pallohortensia – Hydrangea arborescens
Palmusara – Carex muskingumensis
Siilivalkokuusi – Picea glauca 'Echiniformis'
Soreahiirenporras – Athyrium filix-femina
Tarhajouluruusu – Helleborus Orientalis-Ryhmä
Valkokuusi – Picea glauca
Valkotäpläimikkä – Pulmonaria saccharata
Saturday, 21 September 2019
Sadesää, rehevää
Tunnisteet:
athyrium
,
carex
,
cystopteris
,
hosta
,
hydrangea
,
iris
,
kosteikkopuutarha
,
larix
,
ligularia
,
metsäpuutarha
,
osmunda
,
picea
,
polystichum
,
pulmonaria
,
saniaiset
,
saniaistarha
Tuesday, 17 September 2019
Lämmittävät punaiset
Puutarhassa on nyt aika monta ihanaa punaista kukkaa kirkkaanpunaisesta hempeään vaaleanpunaan. Ensimmäiset syysasterit alkavat kukkia, tässä 'Royal Ruby'.
Hobittipenkissä on yksi pirteä 'Red Hobbit' -jaloakileijan kukka.
Kafferinmiekka availee uusia kukkia. Kohta täytyy päättää, nostanko tämän sisälle talvehtimaan vai yritänkö kaivaa mukulat johonkin kuoppaan pakkasen ulottumattomiin. Kyllä tämä jonkin verran pakkasta kestääkin.
Pelargonit ainakin pääsevät vähitellen olohuoneeseen talvehtimaan. Tässä kukassa 'Brightstone' ja 'Natalie'.
Tässä 'Friesdorf'. Kiitos tästä Puutarhassa -blogin Marialle ja Suvikummun Marjalle!
Ensimmäistä kertaa elämässäni näen pian Bessera elegansin kukat. Tilasin tämän mukulat keväällä ja nyt se on tulossa kukkaan! Jännittävää. Elämään saa jännitystä uusilla kasveilla!
Sitten vähän hempeämpää osastoa. Kruunuvuokot tulivat Viherpeukaloilta tilaajalahjana, vaaleanpunaisia ja valkoisia.
Sateessa ne ovat menneet hieman mytyksi. Pitäisikö kokeilla näidenkin talvettamista. Kruunuvuokot eivät tosin kuulu lemppareihin, joten voi olla, että viskaan ne vain kellariin maakuoppaan, peitän vaikkapa paksulla pahvilla ja katson keväällä, ovatko hengissä.
Ruusunätkelmät ovat tuoneet hyvää loppukesän väriä tontin reunan aidalle. Siirtelen näitä muuallekin sitä mukaa kuin aitaa valmistuu.
Ruotsinköynnöskuusama on siitä ihana, että se jaksaa aina tehdä muutamia kukintoja syksynkin iloksi.
Täpläpunalatva 'Atropurpureum' on jokasyksyinen ilonaihe, niin kaunis sävy.
Sain ystävältä aikaisin kukkivia maatiais-myrkkyliljoja. En ehtinyt istuttaa niitä, kun niissä oli jo pitkät varret, niinpä laitoin ne pieniin ruukkuihin kiven päälle näkösälle.
Kukinta-aika ja koko täsmäävät melko tarkasti puutarhassani kasvavan loistomyrkkyliljan kanssa. Se nousi hetkessä maasta ja punnersi tiensä läpi lampaanvillan, joka on siis samaa, jota oli jo keväällä kukkapenkeissä. Muista myrkkyliljoista ei näy vielä juuri mitään, pari valkoista nenänpäätä näkyy valkokukkaisten syysmyrkkyliljojen kohdalla.
Huippuhempeää tarjoilevat Cheriltä saatu väriminttu ja purppurakannusruoho 'Canon Went', joka on kukkinut jo kolme kuukautta putkeen. Nuo korkeimmat ohikukkineet varret voisi leikatakin, niin näyttäisi siistimmältä. Kuvasta näkyy, että se tekee koko ajan uusia kukkahaaroja. Mikä mahtava kasvi.
Jaloakileija – Aquilegia Cultorum-Ryhmä
Kafferinmiekka – Hesperantha coccinea
Kruunuvuokko – Anemone coronaria
Loistomyrkkylilja – Colchicum speciosum
Purppurakannusruoho – Linaria purpurea
Ruotsinköynnöskuusama – Lonicera periclymenum
Ruusnätkelmä – Lathyrus latifolius
Syysasteri – Symphyotrichum novi-belgii
Täpläpunalatva – Eutrochium maculatum
Väriminttu – Monarda
Hobittipenkissä on yksi pirteä 'Red Hobbit' -jaloakileijan kukka.
Kafferinmiekka availee uusia kukkia. Kohta täytyy päättää, nostanko tämän sisälle talvehtimaan vai yritänkö kaivaa mukulat johonkin kuoppaan pakkasen ulottumattomiin. Kyllä tämä jonkin verran pakkasta kestääkin.
Pelargonit ainakin pääsevät vähitellen olohuoneeseen talvehtimaan. Tässä kukassa 'Brightstone' ja 'Natalie'.
Tässä 'Friesdorf'. Kiitos tästä Puutarhassa -blogin Marialle ja Suvikummun Marjalle!
Ensimmäistä kertaa elämässäni näen pian Bessera elegansin kukat. Tilasin tämän mukulat keväällä ja nyt se on tulossa kukkaan! Jännittävää. Elämään saa jännitystä uusilla kasveilla!
Sitten vähän hempeämpää osastoa. Kruunuvuokot tulivat Viherpeukaloilta tilaajalahjana, vaaleanpunaisia ja valkoisia.
Sateessa ne ovat menneet hieman mytyksi. Pitäisikö kokeilla näidenkin talvettamista. Kruunuvuokot eivät tosin kuulu lemppareihin, joten voi olla, että viskaan ne vain kellariin maakuoppaan, peitän vaikkapa paksulla pahvilla ja katson keväällä, ovatko hengissä.
Ruusunätkelmät ovat tuoneet hyvää loppukesän väriä tontin reunan aidalle. Siirtelen näitä muuallekin sitä mukaa kuin aitaa valmistuu.
Ruotsinköynnöskuusama on siitä ihana, että se jaksaa aina tehdä muutamia kukintoja syksynkin iloksi.
Täpläpunalatva 'Atropurpureum' on jokasyksyinen ilonaihe, niin kaunis sävy.
Sain ystävältä aikaisin kukkivia maatiais-myrkkyliljoja. En ehtinyt istuttaa niitä, kun niissä oli jo pitkät varret, niinpä laitoin ne pieniin ruukkuihin kiven päälle näkösälle.
Kukinta-aika ja koko täsmäävät melko tarkasti puutarhassani kasvavan loistomyrkkyliljan kanssa. Se nousi hetkessä maasta ja punnersi tiensä läpi lampaanvillan, joka on siis samaa, jota oli jo keväällä kukkapenkeissä. Muista myrkkyliljoista ei näy vielä juuri mitään, pari valkoista nenänpäätä näkyy valkokukkaisten syysmyrkkyliljojen kohdalla.
Huippuhempeää tarjoilevat Cheriltä saatu väriminttu ja purppurakannusruoho 'Canon Went', joka on kukkinut jo kolme kuukautta putkeen. Nuo korkeimmat ohikukkineet varret voisi leikatakin, niin näyttäisi siistimmältä. Kuvasta näkyy, että se tekee koko ajan uusia kukkahaaroja. Mikä mahtava kasvi.
Jaloakileija – Aquilegia Cultorum-Ryhmä
Kafferinmiekka – Hesperantha coccinea
Kruunuvuokko – Anemone coronaria
Loistomyrkkylilja – Colchicum speciosum
Purppurakannusruoho – Linaria purpurea
Ruotsinköynnöskuusama – Lonicera periclymenum
Ruusnätkelmä – Lathyrus latifolius
Syysasteri – Symphyotrichum novi-belgii
Täpläpunalatva – Eutrochium maculatum
Väriminttu – Monarda
Tunnisteet:
anemone
,
aquilegia
,
bessera
,
colchicum
,
eutrochium
,
hesperantha
,
lathyrus
,
linaria
,
lonicera
,
monarda
,
pelargonium
,
sipuli- ja mukulakasvit
,
symphyotrichum
,
väri
Sunday, 15 September 2019
Kasvimaan kukkia ja muuta satoa
Vielä kuvia kasvimaan ihanista hajuherneistä kyllästymisen uhallakin! En ole yhtään muistanut nyppiä ohikukkineita pois, en yleensäkään tee sitä millekään muulle kasville kuin ruusulle, enkä niistäkään kaikille. En taida olla nyppijäluonne. Silti hajuherneet kukkivat lisää ja lisää. Tässä vielä yksi Chiltern Seedsin Mulberry Mixistä, siinä on valkoisia, viininpunaisia ja valko-viininpunaisia sekä ihanan luumunvioletti-valkoisia kukkia. Tillin kellanvihreät kukinnot nostavat viininpunan hyvin esiin.
Viime vuonna Chiltern Seedsiltä tilaamani 'Wiltshire Ripple' oli väärän väristä. Sain korvaukseksi kaksi uutta pussia, kylvin niitä yrttipenkkiin. Se on penkeistä kuivin ja se taisi olla virhe. Hyvä kun itivät, kasvusta puhumattakaan. Nyt sateiden myötä ne ovat viimein alkaneet kukkia, mutta vain 30 cm korkeina. Eipähän tarvitse miettiä tukikeppejä.
Kulmassa näkyy joku metallivanne, joka nousi maasta. Kaikkea löytyy, kun lapion maahan pistää. Mikähän osa tuokin on ollut. Vanteen vieressä kukkii muuten yksi onneton kääpiösamettikukan ruipelo yhdellä kukalla.
Toisessa penkissä kasvaa sama kääpiösamettikukka 'Ursula' koko ajan tuuheampana. Tämän kukintaa piti odottaa elokuulle, mutta nyt ei loppua näy.
Kehäkukka 'Neon': syvän oranssi kukka, terälehtien kärjissä häivähdys viininpunaa, jopa violettia.
Sadepäivänä muistin kerätä oman pizzamausteseoksen, toivottavasti se kuivuu eikä homehdu.
Tomaatit muuttivat ulos kukkapenkin humukseksi, kun ensin saksin loputkin tertut kypsymään. Pelargonit muuttavat pikku hiljaa takaisin taloon. Kuvassa kukkii 'Thessaloniki' valloittavin kirkkaanpunaisin kukin, ja oikeassa reunassa amppelissa kasvava Pelargonium sidoides, joka onkin asunut koko kesän sisällä.
Naapuri mainitsi luumuviinan, josta tuli mieleen tehdä sloe gin -tyyppinen juoma. Siihen tosin tarvittaisiin oratuomen marjoja, mutta niitä minulla ei (vielä) ole, niinpä keräsin kriikunoita ja kaadoin päälle halpaa giniä, ja kun se loppui, pistin vielä päälle kossupullon jämän, joka jäi viimevuotisesta raparperilikööristä.
Sloe ginin teko-ohje on helppo: pistele hedelmiin reikiä, laita lasipurkkiin, päälle sokeria ja giniä niin, että hedelmät peittyvät. Hölskytä säännöllisesti, pidä huoneenlämmössä poissa auringonvalosta pari–kolme kuukautta, siivilöi ja nauti.
Tätä juomaa kuuluu hörppiä taskumatista metsästysreissuilla Britannian kukkuloilla. En tosin itse metsästänyt, ja aiheutin venähtäneitä ilmeitä, kun huusin jänikselle: kiipeä puuhun!
Mutta vaikka metsästysosa menikin osaltani vähän mönkään, osasin osallistua sloe ginin nautiskeluun asiaankuuluvasti, ja se sentään on merkittävä puoli tapahtumassa.
Tomaattitertut saavat kypsyä sadonkorjuukorissa auringossa. Pari litimäräksi kastunutta ruukkukukkaa piti nostaa verannalle sateensuojaan, sillä pelkäsin, että ne mätänevät – sen verran on tullut vettä. Kun istutin ystävän antamia mansikantaimia avomaalle, huomasin, että lapion syvyydeltä maa on vielä aivan kuivaa. Siispä tervetuloa uudet sateet!
Hajuherne – Lathyrus odoratus
Kehäkukka – Calendula officinalis
Kriikuna – Prunus domestica subsp. insititia
Kääpiösamettikukka – Tagetes tenuifolia
Oratuomi – Prunus spinosa
Tilli – Anethum graveolens
Viime vuonna Chiltern Seedsiltä tilaamani 'Wiltshire Ripple' oli väärän väristä. Sain korvaukseksi kaksi uutta pussia, kylvin niitä yrttipenkkiin. Se on penkeistä kuivin ja se taisi olla virhe. Hyvä kun itivät, kasvusta puhumattakaan. Nyt sateiden myötä ne ovat viimein alkaneet kukkia, mutta vain 30 cm korkeina. Eipähän tarvitse miettiä tukikeppejä.
Kulmassa näkyy joku metallivanne, joka nousi maasta. Kaikkea löytyy, kun lapion maahan pistää. Mikähän osa tuokin on ollut. Vanteen vieressä kukkii muuten yksi onneton kääpiösamettikukan ruipelo yhdellä kukalla.
Toisessa penkissä kasvaa sama kääpiösamettikukka 'Ursula' koko ajan tuuheampana. Tämän kukintaa piti odottaa elokuulle, mutta nyt ei loppua näy.
Kehäkukka 'Neon': syvän oranssi kukka, terälehtien kärjissä häivähdys viininpunaa, jopa violettia.
Sadepäivänä muistin kerätä oman pizzamausteseoksen, toivottavasti se kuivuu eikä homehdu.
Tomaatit muuttivat ulos kukkapenkin humukseksi, kun ensin saksin loputkin tertut kypsymään. Pelargonit muuttavat pikku hiljaa takaisin taloon. Kuvassa kukkii 'Thessaloniki' valloittavin kirkkaanpunaisin kukin, ja oikeassa reunassa amppelissa kasvava Pelargonium sidoides, joka onkin asunut koko kesän sisällä.
Naapuri mainitsi luumuviinan, josta tuli mieleen tehdä sloe gin -tyyppinen juoma. Siihen tosin tarvittaisiin oratuomen marjoja, mutta niitä minulla ei (vielä) ole, niinpä keräsin kriikunoita ja kaadoin päälle halpaa giniä, ja kun se loppui, pistin vielä päälle kossupullon jämän, joka jäi viimevuotisesta raparperilikööristä.
Sloe ginin teko-ohje on helppo: pistele hedelmiin reikiä, laita lasipurkkiin, päälle sokeria ja giniä niin, että hedelmät peittyvät. Hölskytä säännöllisesti, pidä huoneenlämmössä poissa auringonvalosta pari–kolme kuukautta, siivilöi ja nauti.
Tätä juomaa kuuluu hörppiä taskumatista metsästysreissuilla Britannian kukkuloilla. En tosin itse metsästänyt, ja aiheutin venähtäneitä ilmeitä, kun huusin jänikselle: kiipeä puuhun!
Mutta vaikka metsästysosa menikin osaltani vähän mönkään, osasin osallistua sloe ginin nautiskeluun asiaankuuluvasti, ja se sentään on merkittävä puoli tapahtumassa.
Tomaattitertut saavat kypsyä sadonkorjuukorissa auringossa. Pari litimäräksi kastunutta ruukkukukkaa piti nostaa verannalle sateensuojaan, sillä pelkäsin, että ne mätänevät – sen verran on tullut vettä. Kun istutin ystävän antamia mansikantaimia avomaalle, huomasin, että lapion syvyydeltä maa on vielä aivan kuivaa. Siispä tervetuloa uudet sateet!
Hajuherne – Lathyrus odoratus
Kehäkukka – Calendula officinalis
Kriikuna – Prunus domestica subsp. insititia
Kääpiösamettikukka – Tagetes tenuifolia
Oratuomi – Prunus spinosa
Tilli – Anethum graveolens
Tunnisteet:
hyötykasvit
,
kasvimaa
,
lathyrus
,
syksy
,
yksivuotiset
,
yrttitarha
Thursday, 12 September 2019
Taidetta huussiin
Olen yrittänyt pitää huussin yksinkertaisen funktionaalisena, mutta nyt lähti mopo keulimaan. Sinne on löytänyt tiensä jopa kultakehyksinen öljymaalaus.
Oikeastaan homma alkoi tästä. Ostin kerran messuilta Käymäläseura Huussin osastolta minihuussin. Se ei ollut myytävänä, mutta messut olivat päättymässä ja ihastuin minihuussiin niin kovin, että osaston henkilökunta suostui myymään sen. Samalla liityin Käymäläseuraan, se on hyvällä asialla. Minullahan on sisävessanakin kuivikekäymälä ja samanlainen tulee myös toiseen talooni, kun kylppäriin asti sen kanssa ehdin.
Minihuussi on lähes tismalleen samanlainen kuin oma huussini, kattomalli vain on eri, eikä minulla ole sivuikkunoita. Minihuussissa oli valmiina kuivikeastia puupuruineen ja pöntössä asianmukainen rei'itetty pönttöastia, jonka alla on laakea turveastia. Minihuussin tärkeä virka oli toimia esimerkkikappaleena oikeaoppisesta huussista.
Minihuussi on ollut vähän tiellä istumatasolla. Se on yllättävän kookas. Halusin sen hyllylle. Aikani etsin sopivia hyllytukia, mutta en löytänyt, niinpä tein ne, kuten koko hyllyn, vanhan kuistin purkupuusta. Eipähän pistä liian tuore puu silmään.
Toisella seinällä ei ole mitään uutta, samat vanhat koristeet ja taulut. Takaseinän öljymaalaus oli vanhassa talossa, mutta se on melko huonokuntoinen eikä mikään taiteellinen sensaatio muutenkaan.
Tämän enempää en aio huussiin mahduttaakaan, eiköhän tässä jo ole kylliksi katseltavaa.
Joskus olen miettinyt kaikkien sisäseinien maalaamista, mutta jotenkin pidän liikaa tästä raakalautameiningistä. Se on kiva vastapaino hempeälle helmipaneelille.
Oikeastaan homma alkoi tästä. Ostin kerran messuilta Käymäläseura Huussin osastolta minihuussin. Se ei ollut myytävänä, mutta messut olivat päättymässä ja ihastuin minihuussiin niin kovin, että osaston henkilökunta suostui myymään sen. Samalla liityin Käymäläseuraan, se on hyvällä asialla. Minullahan on sisävessanakin kuivikekäymälä ja samanlainen tulee myös toiseen talooni, kun kylppäriin asti sen kanssa ehdin.
Minihuussi on lähes tismalleen samanlainen kuin oma huussini, kattomalli vain on eri, eikä minulla ole sivuikkunoita. Minihuussissa oli valmiina kuivikeastia puupuruineen ja pöntössä asianmukainen rei'itetty pönttöastia, jonka alla on laakea turveastia. Minihuussin tärkeä virka oli toimia esimerkkikappaleena oikeaoppisesta huussista.
Minihuussi on ollut vähän tiellä istumatasolla. Se on yllättävän kookas. Halusin sen hyllylle. Aikani etsin sopivia hyllytukia, mutta en löytänyt, niinpä tein ne, kuten koko hyllyn, vanhan kuistin purkupuusta. Eipähän pistä liian tuore puu silmään.
Toisella seinällä ei ole mitään uutta, samat vanhat koristeet ja taulut. Takaseinän öljymaalaus oli vanhassa talossa, mutta se on melko huonokuntoinen eikä mikään taiteellinen sensaatio muutenkaan.
Tämän enempää en aio huussiin mahduttaakaan, eiköhän tässä jo ole kylliksi katseltavaa.
Joskus olen miettinyt kaikkien sisäseinien maalaamista, mutta jotenkin pidän liikaa tästä raakalautameiningistä. Se on kiva vastapaino hempeälle helmipaneelille.
Tunnisteet:
huussi
Tuesday, 10 September 2019
Syyskuun kalenteripoika
Syyskuun kalenteripoika on ulkoilmapantteri. Myyrien kauhu. Ihana, lempeä isäntä, jolla on silti mielipiteitä (ja paljon). Se on yhtä aikaa villi ja vapaa ja mamman kultapoika. Se tulee yöksi päälleni nukkumaan omistajan elkein (ja kyllähän se minut omistaakin). Olen siis alkanut sulkea kissat yöksi sisään. Vähän aikaa sitten suljimme portit yöksi ja Musti oli riemuissaan, kun sai minusta pihaseuraa hämärän laskeuduttua.
Myyräpopulaatio kaipaa harvennusta.
Reilua harvennusta.
Musti onkin harventanut niitä oikein urakalla. En pysy enää laskuissa. Ihan kaikkia se ei jaksa syödä, mutta onhan tuore taskulämmin myyrä Mustin lempiruokaa.
Rousk, rousk.
Tämä on kotikissassa kiehtovaa. Niillä on ihan sama asento korvanpäitä myöten kuin savannilla ruokailevilla leijonilla.
Mustin kanssa samoista apajista kilpailee varpushaukka. Ihailin varpushaukkaa tässä samassa männyssä pihabongauksen aikaan tammikuussa, nyt huomasin sen keittiön ikkunasta. Talvella tuossa onkin hyvä paikka tarkkailla lintulaudalla käyviä pikkulintuja. Kesällä varpushaukan näkee useimmiten lentämässä kyläniityn yllä saalista etsien. Sille maistuvat myös pikkujyrsijät.
Itse olen herkutellut Welsh rarebit -leivillä. Se lausutaan ja joskus kirjoitetaankin samoin kuin rabbit, mutta kyseessä ei ole kaniruoka. Opin sen reseptin, kun olin töissä Englannissa puutarhamyymälässä, jossa oli kahvila.
Welsh rarebitiin sekoitetaan pari kananmunaa, raastettua juustoa, loraus soijakastiketta, Worcester-kastiketta ja hieman sinappia. Seos laitetaan leipien päälle, jotka paistetaan tai grillataan uunissa. Nyt laitoin leiville lisäksi olohuoneessa kypsyneitä tomaatteja, mutta yhtä hyvää se on Croque monsieur -tyyppisesti kinkkuviipaleen kanssa tai pelkästään leivän päällä. Welsh rarebit -leivät ovat ihania vaikkapa kasvissosekeiton kyytipoikana ja ne ovat oiva tapa käyttää hieman kuivahtaneen leivän loppu ja jääkaappiin unohtunut juustonpalanen.
Loppuun iloinen uutinen verenpisararintamalta: Kaunis lila-valkoinen 'Carmel Blue' on viimein tehnyt nuppuja ja avasi ensimmäisen kukkansa. Laitoin 'Whiteknight's Pearl' -verenpisaran sen viereen, jotta kukkien kokoero näkyy. 'Carmel Blue' ei edes ole erityisen suurikukkainen, silti sihen verrattuna Whiteknight's Pearlin kukat ovat minipienet!
Viime kesänä 'Carmel Blue' ei suostunut kukkimaan. Vaikka se oli varjossa, se kärvisteli kuivuudessa. Siksipä onkin varmaan ihan hyvä, että yöllä alkaa taas sataa. Tänään oli hieno päivä ja sain nurmikon leikattua, nyt saa puolestani taas puutarha nauttia kunnon sadesäästä. Verenpisarat ovat selvästi nauttineet sateista täysin siemauksin.
Myyräpopulaatio kaipaa harvennusta.
Reilua harvennusta.
Musti onkin harventanut niitä oikein urakalla. En pysy enää laskuissa. Ihan kaikkia se ei jaksa syödä, mutta onhan tuore taskulämmin myyrä Mustin lempiruokaa.
Rousk, rousk.
Tämä on kotikissassa kiehtovaa. Niillä on ihan sama asento korvanpäitä myöten kuin savannilla ruokailevilla leijonilla.
Mustin kanssa samoista apajista kilpailee varpushaukka. Ihailin varpushaukkaa tässä samassa männyssä pihabongauksen aikaan tammikuussa, nyt huomasin sen keittiön ikkunasta. Talvella tuossa onkin hyvä paikka tarkkailla lintulaudalla käyviä pikkulintuja. Kesällä varpushaukan näkee useimmiten lentämässä kyläniityn yllä saalista etsien. Sille maistuvat myös pikkujyrsijät.
Itse olen herkutellut Welsh rarebit -leivillä. Se lausutaan ja joskus kirjoitetaankin samoin kuin rabbit, mutta kyseessä ei ole kaniruoka. Opin sen reseptin, kun olin töissä Englannissa puutarhamyymälässä, jossa oli kahvila.
Welsh rarebitiin sekoitetaan pari kananmunaa, raastettua juustoa, loraus soijakastiketta, Worcester-kastiketta ja hieman sinappia. Seos laitetaan leipien päälle, jotka paistetaan tai grillataan uunissa. Nyt laitoin leiville lisäksi olohuoneessa kypsyneitä tomaatteja, mutta yhtä hyvää se on Croque monsieur -tyyppisesti kinkkuviipaleen kanssa tai pelkästään leivän päällä. Welsh rarebit -leivät ovat ihania vaikkapa kasvissosekeiton kyytipoikana ja ne ovat oiva tapa käyttää hieman kuivahtaneen leivän loppu ja jääkaappiin unohtunut juustonpalanen.
Loppuun iloinen uutinen verenpisararintamalta: Kaunis lila-valkoinen 'Carmel Blue' on viimein tehnyt nuppuja ja avasi ensimmäisen kukkansa. Laitoin 'Whiteknight's Pearl' -verenpisaran sen viereen, jotta kukkien kokoero näkyy. 'Carmel Blue' ei edes ole erityisen suurikukkainen, silti sihen verrattuna Whiteknight's Pearlin kukat ovat minipienet!
Viime kesänä 'Carmel Blue' ei suostunut kukkimaan. Vaikka se oli varjossa, se kärvisteli kuivuudessa. Siksipä onkin varmaan ihan hyvä, että yöllä alkaa taas sataa. Tänään oli hieno päivä ja sain nurmikon leikattua, nyt saa puolestani taas puutarha nauttia kunnon sadesäästä. Verenpisarat ovat selvästi nauttineet sateista täysin siemauksin.
Subscribe to:
Posts
(
Atom
)


















































