Saturday, 8 November 2025

Outoja ja hienoja värejä

 Marraskuussa on onneksi vielä värikästä, ainakin näin alkupäivinä.

Katsura on kasvanut edes jonkin kokoiseksi, vaikka se ei meinaakaan ilmeisesti ollenkaan kasvaa pieneksi puuksi, mistä haaveilin. Sen lehdet näkyvät onneksi näinkin ja niissä on mielenkiintoisia värejä; vaaleanpunaista, keltaista ja oranssia.

Vuorikärhön syysväri on hienostuneen tumma. Se on kasvanut hyvin, sen sijaan viereen istutettu japaninsinisade ei ole kasvanut senttiäkään. Toivon, että se onkin keskittynyt juurten kasvattamiseen. Kumpikin täytyy kohtapuoliin suojata talveksi, muuten ei kukkia näe eivätkä kasvit ehkä muutenkaan selviäisi talvesta.

Puutarhan näkyvin väripilkku on japaninvaahtera 'Osakazuki'. Se on muuttunut koko ajan punaisemmaksi, ja nyt sen lehdistä osa on alkanut varista. Sekin näyttää komealta, kun pensaan alusta on liekehtivän punainen. 
Tarhakielot ovat keltaisessa syysvärissään upeita etenkin, kun ne tänä vuonna kasvoivat ennätysmittoihin. Tarhajouluruusujen ja rotkolemmikin lehdet ovat vielä vihreinä. Aika värikäs yhdistelmä.

Viikko sitten oli rusotuomipihlajissa vielä lehdet. Niissä oli tavallista parempi ruska. Taustalla näkyy japaninvaahtera, vasemmalla 'Lemon Queen' -auringonkukan (jaloauringonkukka) viimeiset kukat.

Ruskopenkin alapäässä on kiinanpunapuu muuttumassa hienostuneen toffeenväriseksi.

Kuparivaahtera on vielä nuori, mutta esittelee jo, miten upea ruskapensas – tai pieni puu – siitä isona tuleekaan.

Helmiomenapensas 'Marleenan' läpi nähtynä vasemmalla kuparivaahtera ja oikealla lumipalloheisi. En ole muistanut vielä ottaa siitä lähikuvaa, vaikka se on todella upean värinen tänä vuonna.

Kävinkin nyt kesken jutun kirjoittamisen sen kuvaamassa, muuten se taas unohtuu. 

Pallesorvarinpensas pistää vielä viimeisillä lehdillään parastaan. Väri on todella voimakas ruusunpunaiseen vivahtava kirkas punainen. Kuvassa näkyvät varsien palteet, joista pensas on saanut nimensä.

Rohanin ohi kulkiessani tapasin merkillisiä sieniä. Ihan epätodellisia!

Kuin satukirjasta. Japaninkirsikasta pudonneet punaiset lehdet ja siniset sienet, melkoinen väripläjäys.

Sisälläkin on väripläjäys, kun kuvernöörinkukka kukkii keltaista vaahteraa vasten.

Ihan vastavärit.

Päivän ruusu on Lady of Shalott, upean oranssi Austin-ruusu. Kukat eivät taida ehtiä enempää avautua, kun kohta on viileämpää säätä tulossa. Tähän asti ruusujen nuput ovat hitaasti avautuneet kukiksi; onkin ollut ihanaa seurata niiden kehittymistä eri puolilla puutarhaa.


Helmiomenapensas Malus toringo var. sargentii
Jaloauringonkukka Helianthus 'Lemon Queen'
Japaninkirsikka Prunus Sato Zakura -Ryhmä
Japaninsinisade Wisteria floribunda
Japaninvaahtera Acer palmatum
Katsura, pikkulehtikatsura Cercidiphyllum japonicum
Kiinanpunapuu Metasequoia glyptostroboides
Kuparivaahtera Acer griseum
Kuvernöörinkukka Tulbaghia violacea
Lumipalloheisi Viburnum opulus f. roseum
Pallesorvarinpensas Euonymus alatus
Rusotuomipihlaja Amelanchier lamarckii
Tarhakielo Polygonatum × hybdirum
Vuorikärhö Clematis montana

34 comments :

  1. Huippuihania syksyn värejä. Tuo sininen sieni on kyllä piste i:n päälle. Minun pikkulehtikatsurani on pudottanut lehtensä jo aika päiviä. Toinen talvi edessä. Toivon että pysyy maltillisen kokoisena ettei tarvita saksia. Pieneen pihaan mahtuu vain pieniä. - terkuin pienen pihan Tuija

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siniset sienet saivat hieraisemaan silmiä. Aika harvoin maassa näkyy mitään tuon väristä.
      Sinulla onkin sitten hyvä, jos katsura pysyy pienenä.

      Delete
  2. Katsura olisi omaankin pihaan ihana, mutta epäilen sen kestävyyttä. Kyllä niitä Tampereen seudullakin on ihmisillä pihoissaan, joten ehkä pitäisi vaan rohkeasti kokeilla.
    Japaninvaahteralla on upea väritys. Pärjääkö se sinulla ulkona talvet?
    Sinisiä sieniä?! Onko nyt aprillipäivä😂Aika huikean värisiä!
    Kuvernöörinkukka piti ihan gooletella. Söpöt kukat sillä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kannattaa kokeilla katsuraa, onhan siinä upea syysväri ja muutenkin kaunis puu. Kyllä se oikeasti on puu, joka voi kasvaa korkeaksi, mutta tuo oma kokemukseni on, että se ei näköjään välttämättä kasva.
      Japaninvaahtera on viihtynyt tuossa jo 15 vuotta, mutta sekään ei kasva :-D Kuvittelin siitä tulevan ison pensaan, jonka alla kalliokielot levittäytyvät, vaan pah. Kasvuvyöhykerealismi iski vastaan.

      Delete
  3. Japaninvaahtera on ikisuosikkini ja niin kauniina se esittäytyy sinunkin kuvassasi. Hieno vastavärikuva tuo jossa tuo kukka on keltaista taustaa vasten.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Japaninvaahtera on kyllä upea, saisi se olla isompi, mutta onneksi on edes tuon kokoinen ja viihtyy.

      Delete
  4. Siniset sienet ovat kyllä ällistyttäviä. Niitä näyttää kyllä olevan useampaa lajia, löysin kun googlettelin vähän. En ollut tiennyt. Japaninvaahteran väri on ihanan voimakas.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eipä tule usein sinisiä sieniä vastaan. Sinä oletkin perehtynyt sieniin, etsit aina nimet. Minulla on kyllä sienikirja, missä on kaikki Suomen sienet, ei vain ruokasienet, voisinkin yrittää selvittää, mitä nuo ovat.

      Delete
  5. Kiinanpunapuun toffeemainen olemus on aivan ihana niin värin kuin lehtimuodonkin vuoksi. Tekisi mieli koskettaa puuta varovasti.
    Muutenkin upeita ruskavärejä, jotka täällä ovat jo lähes kokonaan leijailleet maahan ja muuttuneet ruskeanmustiksi.
    Sinisiä sieniä en ole koskaan nähnyt. Joku keijukainen on kulkenut puutarhassasi vesivärisivellin käsissään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiinanpunapuun neulaset ovat hyvin pehmoisia, sopii hyvin tuohon pehmoiseen ruskaväriin. Se on tosin nyt verkon sisällä suojassa, jotta aarrettani ei vain syödä.
      Vähitellen alkaa täälläkin olla enemmän lehtiä maassa kuin puissa ja pensaissa.

      Delete
  6. Persikan väri ja siniset sienet ovat merkillisiä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vähän tuli sienet nähdessäni olo, että olenkohan ottanut jotain merkillisiä lääkkeitä.

      Delete
  7. Japaninvaahterassa on huikean kaunis puna. Paljon on muutoinkin siellä vielä ruskavärejä nähtävillä. Sinisiä sieniä en minäkään ole koskaan aiemmin nähnyt.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli onni havaita nuo sienet, niin erikoisia ovat. Pieninä ne olivat voimakkaamman sinisiä, nyt ne ovat jo haalistuneet kasvaessaan kokoa. Tänä syksynä on niin märkää, ettei ihmekään, jos kaiken maailman sienet päättävät nousta.

      Delete
  8. Ihailen tuota upeaa ruskaa pihallasi, sävymaailma on niin monipuolinen ja kaunis! Vuorikärhö - voi ihanuutta, sen kun saisi täälläkin kasvamaan, toivottavasti talvehtii sinulla tuon japaninsinisateen kanssa! Japaninvaahteran ruska on upean punainen, se ei todellakaan jää huomaamatta! Katsuraa olen myös miettinyt! Satumetsän sienet ovat nostaneet päätään - jänniä! Ihana tuo kiinanpunapuu myös!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olisi ihanaa saada vuorikärhö talvehtimaan ja vieläpä kukkimaankin. Kerran se talvehti suojattuna, mutta sen verran pienenä, ettei sitten kukkinut. Tämä on kyllä nyt kasvanut oikein todella hyvin!

      Delete
  9. Niin parasta kun olemme saaneet nauttia väristä vielä näin
    marraskuussakin. Tuntuu syksy pidemmältä.
    Minä joka en lunta kaipaa kuin ehkä juuri ennen joulua ja sitten
    se voisikin sulaa jo pois heh!
    Ihanat värit siellä marraskuun puutarha loistossa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olemme samoilla linjoilla, lumi ei vielä ole ollenkaan tervetullutta. Nurmikko on mukavan vihreä!

      Delete
  10. Ihania värejä! Täällä viimeiset värit jo hiipuvat. Siniset sienet ovat kauniita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä täälläkin lehtiä putoaa kovaa vauhtia, kohta ovat värit tiessään, mutta tilalla on kaunista vihreää ja ruskeaa.

      Delete
  11. Ihania ja räiskyviä värejä siellä vielä! Japaninvaahterasi on tosi upea, itse olen suunnitellut sitä ruukussa kasvatettavaksi täällä Jyväskylän seudulla. Katsura on talvehtinut meillä hyvin jo viitisen vuotta ja on parimetrinen, lehdet tiputti jo kyllä aikaa sitten. Mielenkiintoista seurata kuinka nuo erikoisköynnöksesi talvehtivat, ja tuo syksyllä kukkiva kirsikka aiemmassa postauksessa oli kyllä upea herkku! T. Sirkku

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla, että katsura on viihtynyt siellä niin hyvin! Parimetrisenä se onkin jo kaunis pieni puu.

      Delete
  12. Wie wunderbar bunt dein Garten noch ist. Es leuchtet in allen Herbsttönen, vor allem der Ahorn gibt mit dem satten Rot sein Bestes. In meinem Garten fallen die letzten Blätter und Braun überwiegt in den Beeten. Dort unten am Boden blüht noch vieles, aber der Herbst verabschiedet sich unaufhaltsam. Herzlichst Anette

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you, it is down to the very last leaves here also. Lilacs and apple trees keep their leaves longest. Now it is time for farewell and towards a new year.

      Delete
  13. Sinulla on vielä värikylläistä puutarhassasi. Meillä ihan paljasta voi sanoa. Onneksi on havuja kuitenkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Paljasta alkaa olla, mutta syreeneissä on vielä lehdet hyvinkin kiinni. Niissä onkin kiva kellanvihreä syysasu.

      Delete
  14. Upeita värejä löytyy vielä puutarhassasi, varsinkin tuo punaisena hehkuva vaahtera ja siniset sienet!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siniset sienet olivat ihan huippulöytö. Onneksi huomasin ne pieninä, sillä kasvaessaan kokoa sienten siniväri on haalistunut.

      Delete
  15. Taas oikein huomaa, miten paljon nautittavaa voikaan puutarha vuodenkierron aikana järjestää. Nyt viimeksi on siellä ollut huikeaa punaoranssien ja keltaisten räiskyntää, ja muutaman kuukauden päästä nautitaan jo taas ihanista, kevään herkistä sipulikukista. Muistan etenkin kelta-valko-vihreän narsissikoivikkosi. Japaninvaahterasi on kuin tulisoihtu. Pikkuinen lumipalloheisi ja vähän isompi kellokuusama tarjosivat täälläkin mukavat vaaleanpunertavat ruskayllätykset.
    Kuvernöörinkukka vasten keltaista on erityisen kaunis.
    -Mummopuutarhuri

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nautittavaa löytyy, kunhan vain valoa on. Onneksi eilen ja tänään on aurinko pilkistänyt edes osittain pilvien tai sumun takaa, niin että on luottamus sen olemassaoloon.
      Voi, ihana ajatus tuo narsissikoivikko! Muutaman kuukauden kuluttua narsissikausi taas alkaa :-)

      Delete
  16. Katsuraa ja Osakazukia - itämaisia ihanuuksia ja niin on väritkin - uskomatonta, että Suomessakin ja marraskuussa!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eksotiikkaa ja väriä onneksi löytyy, marraskuu on ihan jees kuukausi; sen ainoa vika on, että sen jälkeen tulee talvi, plääh.

      Delete
  17. Mielettömän hienoja värejä. 'Osakazukia' ei voi ihailla liikaa: mikä sähikäinen! Miten teillä ei ole vieläkään puut ja pensaat lehdettömiä?
    Hauskoja smurffisieniä. Mikähän mahtaa olla lajiaan? Tuskin syötävä sentään :D Varsin päräyttävä ilmestys punaisten lehtien kanssa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Osakazuki on joka vuosi syksyn paras, sen värin kirkkauteen ei yllä mikään muu. Kyllä täälläkin alkaa jo olla loppusyksy, omenapuussa ja joissakin syreeneissä vielä lehdet sinnittelevät, mutta eivät kauaa, nyt on niin kylmää. Tuo kuva, jossa tuomipihlajat ovat lehdessä, on marraskuun alkupäiviltä :-D

      Delete

Kaunis kiitos kommentista!